Hyvän ja pahan tiedon puu sekä Oidipus

Oedipus Rex
A. Greinerin ottama valokuva Sofokleen näytelmän päähenkilöstä (1905)
kuva wikimedia

Kielellisen ilmaisun ulottuvuuksia
Meillä ihmisillä on kyky puhua ja kirjoittaa eri tyylein ja eri tasoin. Päivän sanomalehdestä etsimme nykysuomeksi kirjoitettuja uutisia ja toimittajien ja lukijoiden mielipiteitä. Esikoislestadiolaisten Suomi24 forumilta odotamme puhekielellä kirjoitettuja mielipiteitä perusteluineen. Luemme pienille lapsille iltasatuja - jos luemme ja he selaavat mielellään Aku Ankkaa, jos saavat niin tehdä.

Tietokirjoista odotamme kuivalla asiatyylillä kirjoitettua tietoa, kun taas runoilijan kynänjälki kirjassaan käyttää kieltä vahvasti ja moniulotteisesti.

Raamattu on hyvin vanha 66 kirjaa käsittävä kokoelma juutalaisia kirjoituksia alunperin hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi. Näiden kirjojen joukossa on hyvin monenlaista tyyliä ja sisältöä kuivasta historian annaalista kuningaslistoineen runouteen, viisauskirjallisuuteen sananlaskuineen ja henkilökohtaisine kirjeineen.


Paratiisikertomuksen myyttinen kieli
Jumala saa puhutella ja puhuttelee meitä Raamatussa aivan miten Hän hyväksi katsoo.

Eräs tapa, jolla Jumala luomaansa ihmistä puhuttelee hyvin väkevästi on myyttinen kieli.

Moni tähän loukkaantuu, miten nyt Raamatussa myyttejä ja taruja?

Toiset lukevat myyttiset tekstit asiatekstinä, historiana, ja törmäävät tämän kanssa aikamme historian tuomaan asiatietoon.

Jotkut sanovat, seiskööt profeetta vaikka päällään ja puhukoon mitä runoja tahtoo, minä tahdon yrittää kuunnella avoimin sydämin ja ymmärtää, mitä Jumala hullunsa kautta minulle sanoo.

Maailmankuulu on Raamatun alussa oleva myytti Paratiisista.

[Huomaatko, miten niskakarvat nousevat, ärinä alkaa, vihainen höyryäminen - eihän tämä mikään myytti ole vaan asiallista historiaa, he sanovat!]

Meidän tulee ottaa Raamattu sellaisena, kuin se on meille annettu. Kutsun tätä raamattupositivismiksi.

Mytologinen Hyvän ja pahan tiedon puu kuvataan siellä näin

Ja Herra Jumala otti ihmisen, ja pani Edenissä Paradisiin, viljelemään ja varjelemaan sitä.
Ja Herra Jumala käski ihmistä, ja sanoi: syö vapaasti kaikkinaisista puista Paradisissa; Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö: sillä jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.
1 MS 2:15-17 Biblia 1776

Ihanassa Paratiisissa on kaikkinaisia puita, jotka kantavat hyvän Jumalan ihmiselle ja eläimille tarkoittamaa herkullista terveellistä hedelmää. Viikuna siellä kasvaa, sen ainakin tiedämme, koska viikunanlehdistä Adam ja Eeva itselleen ensimmäiset vaatteet kietoivat. (Syödään siis viikunoita, tuoreita tai kuivattuja, ne ovat paratiisin hedelmiä!)

On vain yksi puu, jonka juurella on synkkä kiletotaulu "Syöminen tästä on kielletty kuoleman uhalla"

Merkillinen puu, outo kielto! Miksi Herra Jumala sellaisen ansan ihanaan Paratiisiin laittoi luomansa ihmisen turmioksi?

Myyttisen puun nimi on Hyvän ja Pahan Tiedon Puu, merkillinen ajatuksia herättävä nimi hedelmäpuulle, joka tosiaankaan ei ole omenapuu.

Monet muistavat väärin ja luulevat että se on Tiedon puu!


Oidipus taru
Antiikin kreikkalaiset ovat myyttisen kertomuksen ja kirjallisuuden ylivoimaisia mestareita, heidän mielikuvituksensa on aivan huikea. Lumoutuneina myös nykyajan ihmiset Kreikan mytologiaan tutustuvat ja kertomuksiaan kuulevat, elokuvia niistä Hollywood tuottaa monilla miljoonilla dollareilla. Joku muistaa Tuonelan koiran kerberoksenkin!

Katsokaamme siis antiikin Ateenaan ymmärtääksemme mytologista kieltä ja myyttien merkitystä.

[Tässä vaiheessa luokasta jo on noussut puolet opiskelijoista ja lähtenyt raikkaaseen ulkoilmaan, eikö niin! Mitä tällä on tekemistä Raamatun tai lestadiolaisuuden kanssa, pyh, jauhakaa te p*skaa, minä lähden antamaan hevoselle heiniä!]

Oidipus on Teeban kaupunkivaltion myyttinen kuningas. Hänen syntyessään lausutaan kauhea ennustus - tämä poika on surmaava oman isänsä ja ottava äitinsä vaimokseen. Näin hän on tuottava hävityksen tuhon kaupungilleen ja omalle perheelleen.

Lapsen isä on kuningas Laius ja äiti kuningatar Jocasta. Laius tahtoo estää hirveän ennustuksen toteutumisen ja pistää vastasyntyneen lapsen jalat kiinni toisiinsa suurella piikillä ja jättää hänet metsään kuolemaan.

Paimen löytää pienokaisen ja vie hänet Korinttin kaupunkiin, jossa kuningas Polybos ja kuningatar Merope ottavat lapsen kasvatikseen.

Defloin oraakkeli kertoo nuoreksi mieheksi kasvaneelle Oidipukselle tätä koskevasta karmeasta profetiasta. Oidipus luulee, että hän tulee surmaamaan adoptio-isänsä Polyboksen, ja lähtee Korinttin kaupungista.

Matkalla hän kohtaa tien kapeassa mutkassa vanhan miehen ajamassa vaunujaan. Syntyy kova kiista kuka väistäköön (antiikin Road rage!). Riita johtaa tappeluun jonka kuluessa Oidipus surmaa vanhuksen.

Saavuttuaan Teebaan, Oidipus kuulee, että kuningas Laius on saanut surmansa. Kaupunkia hallitsee kauhea Sfinksi, joka ei suostu väistymään, ellei joku vastaa oikein tämän esittämään arvoitukseen.

Oidipus vastaa Sfinksin kysymykseen oikein, ja saa kultaa ja kunniaa ja vaimokseen kuningas Laiuksen lesken, Jocastan.

Näin Oidipuksen syntyessä lausuttu profetia on toteutunut, Oidipus surmasi vaunuissa matkanneen vanhan miehen - isänsä Laiuksen - ja sai vaimokseen oman äitinsä Jocastan.

Oidipus saa vaimonsa - eli äitinsä - kanssa kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Hän alkaa nyt etsiä kuningas Laiuksen surmaajaa.

Lopulta hänelle selviää, että hän on itse surmannut isänsä ja että hänen armas vaimonsa on itse asiassa hänen äitinsä.

Murtunut Oidipus hirttää itsensä. (Sofokleen näytelmässä sokaisee itsensä)


Myyttisen tekstin tulkinta
Meillä ei ole vaikeuksia ymmärtää, että kertomus Oidipuksesta on myyttinen taru. Onhan siellä arvoituksellinen Sfinksi, osin leijona, osin ihminen. Kertomuksen syvästi traaginen juoni ei myöskään vaikuta todelliselta historialta.

Oidipus taru sisältää kuitenkin aidolta vaikuttavia henkilönimiä, siinä mainitaan kaksi Kreikan merkittävää kaupunkia ja mukana on muutakin historiallista ainesta. Oidipus taru ei ole tyhjästä nyhtäisty satu, kuten jotkut väärin olettavat.

Hyvän ja Pahan tiedon puu on pyhässä Raamatussa, ja meidän on paljon vaikeampi hyväksyä, että Jumala puhuttelisi meitä myös mytologian kielellä.

Mihin joudumme, jos Adam ja Eeva eivät olisikaan historian henkilöitä? Suoraan käärmeen suusta mokoma mytologian opetus!

(puhuva ja kävelevä käärme on eräs Paratiisikertomuksen mytologisista hahmoista, ja vaarsin väkevä sellainen!)


Sigmund Freud
Aikamme ihmiset voivat suhtautua kreikkalaiseen taruun Oidipuksesta monin eri tavoin. Jollekin se on vain sitä, vanha tarina monien muinaisten kansojen tarujen ja myyttien joukossa. Toisille se on kiehtova kertomus, joka herättää monenlaisia ajatuksia ja kolmannet järjestävät Sofokleen Oidipus näytelmän esityksen suomeksi.

Vaan erityisen syvälle tähän kertomukseen uppoutui nerokas Sigmund Freud, aikamme ihmisen mielen syvärakenteiden tutkimuksen pioneeri.

Freud havaitsi poikien kehityksessä vaiheen, jossa poika tahtoo surmata isänsä ja ottaa äitinsä vaimokseen.

Jos tämä vaihe menee jotenkin pieleen, jää jumiin pojan kasvaessa, hänelle voi kehittyä vaikea sielunelämän ongelma, jolle Freud antoi kreikkalaisen kertomuksen mukaan nimen Oidipus kompleksi.

nyt kertomus hyppää yllättäen muinaisesta Kreikasta aivan modernin ajan ihmiskuvan ytimeen - hyvin perustavaan persoonallisuuden kasvun teemaan.

tämä on laajentunut siten, että oidipus kompleksi tarkoittaa myös kasvavan tyttären halua surmata äitinsä ja ottaa isänsä puolisokseen.


Keskustelua Oidipus kompleksista
aiheesta on paljon suomenkieilistäkin keskustelua kasvatuksen ja pyskologian ja psykiatrian alalla, psykopatologiaa.

Erityisesti ihmisen seksuaalisuutta tutkinut Sigmund Freud ja sitten lempeämmin Carl Jung ovat siis löytäneet antiikin Kreikan tarusta parhaan ja osuvimman kuvauksen tärkeästä kasvavan ja aikuistuvan ihmisen persoonallisuutta koskevasta aiheesta. Esimerkiksi näin:

Kreikkalaisen Sofokleen (Sofokles 490 - 406) näytelmän Kuningas Oidipus mukaan (alun perin Oidipus tyrannos). Tarinassa Theban hallitsijoiden poika Oidipus (paksujalka; paisunut jalka = fallos) tappaa isänsä ja nai äitinsä. Vanhempien henkilöllisyyden paljastuttua hän sokaisee itsensä. Freud otti näytelmän teeman psykoanalyyttiseen teoriaan kuvaamaan lapsen (pojan) fallisen vaiheen ambivalenttia vanhempisuhdetta, jonka kompleksi-puolet ovat pääosin piilotajuisia.

Oidipus-kompleksin "positiivisessa" muodossa lapsi rakastaa vastakkaista sukupuolta olevaa vanhempaansa ja ”vihaa” omaa sukupuolta olevaa kilpailijaa ja on tälle mustasukkainen ja kateellinen (esimerkiksi poika isän peniksestä). Rangaistuksen pelot (mm. kastraatio-kompleksi) johtavat "negatiiviseen" Oidipus-kompleksiin, missä asetelma vanhempien suhteen on päinvastainen. Kehityksen kuluessa positiivinen ja negatiivinen ilmentymä vaihtelevat. Oidipus-kompleksin myönteisen ratkaisun ja identifikaatioiden kautta lapselle kehittyy yliminä ja minäihanne. Oidipus-kompleksiin liittyvän syyllisyyden ja häpeän sekä oidipus-tilanteen ilmentymien ja (enemmän tai vähemmän) onnistuneen) ratkaisun katsotaan vaikuttavan ihmisen objekti-suhteisiin ja persoonallisuuteen sekä psyko-neuroosien ym. kehittymiseen. Oidipus-kompleksin vaikutusten ajatellaan olevan tiedostamattomasti läsnä läpi koko elämän.

Oidipus-kompleksilla - fallisen vaiheen huipentumalla - on psykoanalyysissä keskeinen asema, ja 1940-luvulle psykoanalyysi oli pääosin "Oidipus-psykologiaa" siinä mielessä, että lapsen varhaisemmat vaiheet eivät olleet niin paljon huomioituina. - Psykososiaaliset aspektit alkoivat tulla enemmän mukaan psykoanalyyttisen ego-psykologian myötä (mm. Eriksonin egon epigeneesi).

Freud mainitsi ensi kerran Oidipus-kompleksin vuonna 1897 kirjeessään Fliess’ille ja edelleen Unien tulkinnassa (1900). Kleinin (1952) mukaan oidipaali-tilanteen ilmentymiä kehittyy jo oraalisessa vaiheessa. Jung (1913) nimitti analyyttisessä psykologiassa tyttöjen Oidipus-kompleksia Elektra-kompleksiksi.
psykopatologia

Oidipus ja esikoislestadiolaiset
Mitä tällä on esikoislestadiolaisuuden kanssa tekemistä?

Hyvinkin paljon.

Vahvasti uskonnollisessa yhteisössä isä-poika isä-tytär ja äiti-poika äiti-tytär suhteet saavat myös syvällistä hengellistä asua ja lienevät monen kasvavan esikoisnuoren tiedostomatonta ja hyvin vaikeasti käsiteltävää persoonallisuutta.

Toiseksi, Freudin ja Jungin ja muiden asiaa tutkineiden käsityksen mukaan oidipus-kompleksi on olennainen ihmisen minän kehitykselle ja kaikki ihmiset elävät sitä hyvässä tai pahassa koko elämänsä ajan. Esikoiset ovat myös ihmisiä.

Kolmanneksi, näemme tässä miten valtavan voimakasta mytologinen kielenkäyttö voi olla, tavoittaen ulottuvuuksia, joihin arkikieli ei pääse.

Suhtautumisemme Raamatun myyttiseen ainekseen voi olla naureskelevaa ja pilkkaavaa, kuten täällä eräillä kirjoittajilla on tapana Raamatun paratiisikertomukseen suhtautua.

Jumala tahtoo kertomuksella ilmoittaa luomalleen ihmiselle asioita, joita luonnontiede ja ihmisen kehityshistoria eivät tavoita. Ne kuuluvat ensimmäisen luomiskertomuksen asiatyyliin, jossa ihminen luodaan Jumalan kuvaksi osana elämän yleistä luomista.

Paratiisikertomus on helmi, jalokivi, tavattoman syvällinen analyysi ihmisen suhteesta Luojaansa, viettelijästä, lankeamisesta, synnistä, miehen ja naisen suhteesta ja paljosta muusta - jotain, jota vain myyttinen kieli pystyy tällä voimalla esittämään.

Otetaan Raamattu sellaisena kuin se on, vaikka tämä onkin jyrkästi vastoin esikoislestadiolaisuuden perinteistä opetusta Raamatusta.

Ei Lars Levin aikana kukaan ymmärtänyt Oidipus-kertomuksen psykologista merkitystä ja vertauskuvallisuutta Freudin tavoin, yksi taru muiden joukossa.

ajat ovat muuttuneet.