Jumala pukee!

Pyhän maan kedon kukkia
kuva mikkol

Herramme Jeesus sisällyttää niin paljon sanoihinsa, että niiden syvä sisältö ei kerralla parilla kuulemisella tyhjene ja auringonsäteen valaistessa toisesta kulmasta, taas löytyy uusi merkityssävy!

Hän kulki keväisen Galilean ihanissa maisemissa Gennesaretin järven seudulla ja katseli luontoa. Lapsesta asti pyhät Kirjoitukset olivat Hänelle tuttuja. Bar mitzva ikäisenä 12 vuotiaana Hän kerrassaan herätti kirjanoppineiden huomion Jerusalemin temppelissä - pikkupoika vain.

Jeesus osasi varmaan monta Psalmia ulkoa, kuten juutalaisilla on tapana. Jumalan luomaa luontoa katsellessaan Hän saattoi miettiä tätä hieman surumielistä sanaa

Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.
Psalmi 103:15-16

Todellakin, niin kauniina lainehtivat kevään kukat kaikissa sateenkaaren väreissä kedolla kenenkään ihmisen niitä kastelematta ja hoitamatta, Jumalan luomistyöt. Vain hetken, huomenna tulee shirokko-tuuli autiomaasta ja kulottaa viheriöivät maisemat kuivan ruskeiksi.

Näin ovat myös ihmisen elinpäivät, psalmin kirjoittaja sanoo.

Ehkä nämä sanat mielessään Herramme katselee kauneutta pursuavaa kevään kukkien peittämää ketoa. Vain hetken nämä kukoistavat. Isä ei silti halveksi pientäkään, lyhytikäistä, katoavaa, vaan pukee nämä ruohot komeammin kuin Salomon konsanaan!

Ja näin Vuorisaarnan vuorella kaikuvat Herramme opetuksen sanat kedolla istuvalle kansanjoukolle

Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?
Matteus 6:30