 |
| Ludwig Wittgenstein (1889-1951) Valokuvasta tehty öljymaalaus. The Granger Collection, New York kuva Encyclopaedia Britannica |
Hieman pitkien etäisyyksien takia en valitettavasti päässyt kuulemaan professorien Antti Eskolan ja Tapio Puolimatkan keskustelua Tampereen yliopistossa keskiviikkona 19.3. Kommenttini perustana olevat lainaukset ovat Leevi Launosen antamasta kompaktista raportista, joka julkaistiin Ristin Voitossa 24.3
[Olen sisentänyt lainaukset teksitstä selvemmin erottuviksi ja korostanut joitain kohtia kursiivilla.]
Viime viikolla alkanut Maailmankatsomukset puntarissa -keskustelusarja vie kevään aikana kristinuskon peruskysymykset yliopistojen luentosaleihin.
Ensimmäisen Tampereella järjestetyn tilaisuuden aihe oli luonteeltaan uskonnonfilosofinen: "Mistä tiedän, mitä uskoa?" Taustaltaan marxilainen sosiologi Antti Eskola ja tunnustavana kristittynä avoimesti esiintyvä kasvatusfilosofi Tapio Puolimatka keskustelivat siitä, mistä uskonnollinen tieto saa oikeutuksensa ja miten Jumala sopii tieteentekijän maailmankatsomukseen.
Tutkimustieto ja uskonnollinen käsitys
Tlaisuuden järjestivät yhdessä Veritas Forum Finland, OPKO ja Tampereen helluntaiseurakunta. Teemana ei ollut kolmio tiede-ateismi-uskonto (= kristinusko) vaan yleisemmin 1. uskonnollinen tieto ja 2. tutkijan maailmankatsomus.
Puolimatka esitti tietoon kohdistuvan uskonnollisen teesin, joka on nähdäkseni kristillistetty versio ns. antropisesta prinsiipistä. Launosen raportin mukaan hän muotoili ajatuksen näin
Maailmankaikkeuden rakenne avautuu ihmisjärjelle, koska maailma ja ihminen ovat Jumalan luomuksia. Juuri siksi todellisuutta on mahdollista ymmärtää ja selittää järkiperäisesti.Eskola ei ilmeisesti lainkaan kommentoinut tätä tärkeää teemaa, vaan korosti tieteellisen maailmankatsomuksen ja uskonnollisten näkemysten perustavaa eroa. Ymmärrän linjansa niin, että tutkimustieto on tieteellisesti testattavaa faktaa, uskonnolliset ajatukset oma maailmansa, aavistuksia, runoutta ja tunnetta tuonpuoleisesta kokeellisesti ei-testattavaa tietoa.
Minulle puolestaan tieteellinen tutkimustieto ja uskonnollinen usko puhetapoineen kuuluvat aivan eri maailmoihin. Vain tämänpuoleisesta maailmasta voimme saada tietoa, tuonpuoleisesta vain aavistuksia.
Empiirinen tutkimustyö / tieteenhistorian kristillinen perusta
Launosen raportista ilmenee tietynlaista toistensa ohipuhumista.
Sosiologian ansioitunut tutkija Eskola totesi
Kun minä olen tehnyt empiiristä tutkimusta, en ole tarvinnut siihen mitään intuitiivista käsitystä Luojasta. Sellainen käsitys kuuluu uskonnolliseen maailmaan.Kasvatustieteen ansioitunut tutkija Puolimatka ei ilmeisesti kommentoinut tätä empiirisen tutkimuksen ja uskonnollisen uskon suhteen haastetta. Raportin mukaan hän sen sijaan esitti yleisemmän väitteen kaiken tieteellisen tutkimuksen kristillisestä perustasta, joka näkyy länsimaisesta kulttuurihistoriasta. Keskustelijat siis puhuivat aivan eri asioista, jos raportin oikein ymmärrän.
Puolimatka taas näki kristinuskon olemassaolon välttämättömänä perusedellytyksenä havaintojen luotettavuudelle ja koko tieteellisen kulttuurin kehittymiselle. Hän muistutti luonnontieteellisen vallankumouksen isähahmon Galileo Galilein (1564-1642) sanoista: "Luonto on Jumalan käskyjen kuuliainen toteuttaja, niin että se ei koskaan riko sille asetettuja lakeja."Tämä väite olisi sinänsä ollut jo keskustelun aihe, johon varattu parin tunnin aika ei olisi alkuunkaan riittänyt. Galileo Galilei on todellakin avainhenkilö tieteenhistoriassa ja kirkon ja luonnontieteen suhteissa, mutta Puolimatkan antama positiivinen kuva tästä on minusta harhaanjohtava. Taustalla vilkkuu myös deismin demoni.
- Tieteellinen läpimurto edellytti uskoa Jumalaan ja järjellisyyteen. Ja tämä usko vaikutti suoraan siihen, millaisilla metodeilla me teemme tiedettä, Puolimatka sanoi.
- Koko yliopistolaitos on syntynyt kristilliseltä pohjalta ja kirkon tuella 1100-luvulla. Olisi epä-älyllistä kieltää tämä tosiasia.
Juuri Galilein tapauksessa empiirinen tiede (havainnot) ja uskonnollinen usko (teologia, dogmatiikka) törmäsivät hengenvaarallisella tavalla (Galileota ei tosin poltettu roviolla) ja aukesi ammottava haava vastasyntyneen empiirisen havainnoivan tieteen ja dogmejaan puolustavan kristillisen kirkon välille. Vamma märkii yhä tänään (= Darwin).
Vanhuuden viisautta à la Ludwig Wittgenstein
Launonen kuvaa hienosti emeritus professori Eskolan henkilökohtaista pohdintaa
Vaikka Eskola halusi erottaa toisistaan tieteellisen tiedon ja uskonnollisen kokemuksen, hän jätti tilaa myös uskonnollisen todellisuuden olemassaololle.
- Aivan tiukasti en erota tämänpuoleista ja tuonpuoleista maailmaa toisistaan. Ihmettelen kuitenkin, miksi niin monet haluavat tuoda uskon alueelle väkisin tiedon ja tieteellisen varmuuden. Minulle riittävät uskonnolliset tuntemukset, ja ihmettelen, miksi ne eivät riitä muille. Minulla on samanlainen tunne Jumalasta kuin Paavalilla, joka sanoi, että "hänessä me liikumme, elämme ja olemme..." Ja kyllä minusta uskonnollinen vakaumus sopii myös tieteentekijälle, Eskola tunnusti.
Eskolan mukaan uskoaan kuvaavan ihmisen tehtävä on paradoksaalinen: hänen pitää puhua sellaisista asioista, joista ei voi tietää.
- Paras tapa onkin puhua uskosta vertauksin niin kuin Jeesus teki, tiivisti Eskola.
Aivan erinomaisen tärkeitä pointteja Eskolalta, vaikka emme siirtäisikään saksalaisen Schleiermacherin tavoin uskontoa sosiologisesti ihmisen kokemuspiiriin pois objektiivisesta todennettavasta todellisuudesta.
- miksi niin monet haluavat tuoda uskon alueelle väkisin tiedon ja tieteellisen varmuuden?
- tunne Jumalasta kuin Paavalilla, joka sanoi, että "hänessä me liikumme, elämme ja olemme"
- uskonnollinen vakaumus sopii myös tieteentekijälle
- uskoaan kuvaavan ihmisen tehtävä on paradoksaalinen: hänen pitää puhua sellaisista asioista, joista ei voi tietää.
"Mistä ei voi puhua, siitä tulee vaieta" ei vaikuta kovin syvälliseltä ja "puhumattomista ei voi puhua" on kielellistä loogista sekasotkua, josta Wittgenstein niin määrätietoisesti pyrki eroon
Wovon man nicht reden kann, darüber muss man schweigen
Wittgenstein Tractatus logicus
Englanniksi
Whereof one cannot speak, thereof one must be silent.
Professori Antti Eskola ei kuitenkaan suostu loogisen positivismin isän asettamiin metafyysiisiin kahleisiin, vaan sanoo sen sijaan Jeesukseen vedoten, että symbolinen, vertauskuvallinen kieli murtaa sanomattoman sanomisen metafyysisen rajan!
Tässä Eskola iskee naulankantaan.
Voi sitä tutkijaa, joka koettaa empiirisen työnsä tuloksia julkaista vertauksin! Hän tuskin löytää artikkelinsa hyväksyvää tieteellisistä julkaisuijaa. Tieteen kieli on eksaktia, tarkkaa ja verifioitavaa.
Lopuksi
Mielestäni on arvokasta, että professori Antti Eskolalle annettiin tällainen foorumi kertoa näkemyksistään tieteellisen tutkimuksen ja uskonnollisen kokemuksen suhteista.
Keskustelulta Eskolan ja Puolimatkan kohtaaminen Tampereella ei raportin perusteella juuri vaikuta, sorry, mutta rukoukseni on että Taivaan Isä avaisi mahdollisimman monien kristittyjen silmät ja korvat ymmärtämään, mitä kristilliseen kirkkoon palannut professori Antti Eskola tässä tilaisuudessa niin viisaasti sanoi.
Kuinka monelta tuhoisalta karikolta ja uskon haaksirikolta se suojaisikaan vilpittömiä ja totuutta etsiviä Jumalan lapsia!
Lisäys 28.3. ...
Yritän vielä arvata, mitä tässä tärkeässä tapaamisessa tapahtui. Professori Puolimatka saapui paikalle tuttu apologia-salkku mukanaan valmiina kohtaamaan naturalistisen ateistisen tiedemaailman seniorin ja osoittamaan kristinuskon ylivoimaisuuden tiedemaailman perustana.
Mutta saliin saapuikin kristikansalle huolellisesti tärkeän viestin valmistanut arvokas ja uskontoa kunnioittava professori Eskola, joka ohjasi ajatuksia aitoon uskonnollisuuteen, sen mysteereihin, paradokseihin, vertauskuvalliseen kieleen ja veti selkeästi rajaa empiirisen tieteen suuntaan.
Riippumatta siitä, arvaanko tilanteen rakenteen oikein, professori Eskolan hahmottama linja laajentaa ja syventää keskustelua tieteellisen maailmankatsomuksen ja uskonnollisen näkemyksen monisäikeisistä suhteista.
Mielestäni Wittgensteinin lausahdus on paradoksi joka ei suinkaan sotke vaan selventää uskon maailmaan suhtautumista.Mysteeriä on lähetyttävä kunnoituksella kunnes kivetkin huutavat totuutta joka on näkeviltä ja kuulevilta suljettu .
VastaaPoistaKysymys on asenteesta,odottavasta kuuntelemisesta,sanattomasta intutoista joka aistii totuuden kykenemättä sitä sanoin selittämään. Sanat voivat vääristää totuuden jollei löydä ehdottomasti oikeita sanoja.
hei marcus sr, eivätkö nämä enempi ole sinun tuntojasi Ludwigin sanoista, samantapaista Antti Eskola Tampereella tavoitteli puhuessaan vertausten kielestä.
PoistaWittgenstein itse sen sijaan oli loogisen traktaatin kirjoittamisen aikaan tiukka positivisti, joka piti monia filosofian ja teologian suuria ongelmia pelkkänä epäonnistuneena kielenkäyttönä.
vanhemmiten hän ehkä hieman leppyi tuosta lähtökohdasta, joka on jäänyt akateemisen kielen perustavaksi pilariksi. ei saanut kuitenkaan elää kovin kauaa, olisiko positivismin jättänyt.
Olen lukenut Tractatuksen jonkun kerran ja se jättää jonkinlaisen psykologisen jäljen joka muistuttaa T S Elliotin runoutta.Hämmentävä selkeyden tunne vaikka syytä ei oikein tiedä.
VastaaPoistaTottakai tulkinta on minun mutta niissä sanoissa on jonkinlainen vihje siitä miten Pyhää tulee lähestyä.
Käsittääkseni hänellä oli psykoosinläheisiä kokemuksia ja sen vuosi todellisuudesta kiinnipitäminen oli oleellista samalla kuin logisesti yritti ymmärtää maailmaa.
Professori Eskola on empiirisen kielen tarkan tieteellisen käytön veteraani. Wittgensteinin hahmo näkyy ymmärtääkseni yhä vahvasti myös humanistisilla aloilla siinä, "mikä on mielekästä puhetta" ja mikä ei sovi akateemiseen kielenkäyttöön. Toki tutkimusala itsessään asettaa kielenkäytölle puitteet, esimerkiksi kemian laboratoriossa, ja hänen alansa sosiologia on tässä suhteessa avarampi. Mutta sama loogisen positivismin jääkausi sielläkin tuntuu..
PoistaEskola on ilmeisesti itse paljon tätä asiaa pohtinut, ja päätynyt terveeseen ratkaisuun - uskonnollinen kieli ei ole eksaktia tiedettä, ja Jeesus itse puhuui paljon vertauksin. "Taivasten valtakunta on kuin ...".
Näin ei tarvitse luopua loogisesta tarkasta ilmaisusta, mutta varotaan tunkemasta sitä uskonnollisen ilmaisun pätevyyden mittariksi.
Olen toiminut mielenterveyden alan tehtävissä aika kauan ja kokemani siellä ei suinkaan pane minua rakastamaan positivismia,päinvastoin.
VastaaPoistaPositivismi lähtökohtana ihmsen ymmärtämiseen ,on eräs tapa kieltäytyä ymmärryksestä ihmisen erkoislaadun suhteen.
Psykitarset diagnosi manuaalit ovat hyvä esimerkki siitä miten positivismia yritetään soveltaa . Luodaan mukamas arvovapaat kriteerit ilman sairaustilojen psykologista ymmärrystä jotta tiloja voisi mitata objektiivsesti ja luoda kemiallisia lääkkeitä.
Psykofarmakat ovat oireita hoitavia, ei siis tauteja parantavia, lääkkeittä.Tätä ei suuri yleisö taida ymmärtää.
Neuropsykiatria on pahentanut tilannetta ymmärrykseen pyrkimyksen kannalta tehdessään psyykkiset toiminnot fyysisiksi aivotoiminnoiksi suljetussa tilassa ottamatta tosissaan aivojen komunikointia sen miljöön kanssa missä se elävät.jne..
Kieli sinäänsä luo ajattelua ja vaikuttaa psyykkisiin tiloihin ja päinvastoin. En vierasta ajatusta siitä että kieli luo uskonnollisuutta ja uskonnolliset kokemukset voidaan parhaassa tapauksessa kertoa kielen avulla. Tuo kertominen puolestaan liittää meitä toisiimme tunnistaessamme puhujan kielessä itsemme. Kieli luo uskonnolliset alakulttuurit jossa jäsenet tunnistavat toinen toisensa juuri kielenkäytössä. Uusien jäsenien tulee viettää aikaansa kokouksissa omitakseen kulttuurin päästäkseen ryhmään sisälle. Ulkopuoliset jotka eivät käytä samaa kieltä tai kodeja voidaan pitää harhaoppisina.
Kieli luo myöskin alitajunnan yhdessä tuntemuistojen kanssa.