sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

John Hartnett - kahden maailman julkaisuja

Professori Hartnett omistaa safiiri-oskillaattorin patentin
kuva University of Western Australia
Keskustelussa Petrin kanssa Marja-Leena kysyi, miksei ApologetiikkaWikissa mainittu australialainen fyysikko John Hartnett (s.1952) julkaise käänteentekeviä havaintojaan maailmankaikkeuden luomisesta kuuden päivän aikana tieteellisissä julkaisuissa muiden tutkijoiden arvioitavaksi, vaan suuntaa luomista koskevat kirjoitukset kreationisteille?

Tartuin Marja-Leenan heittämään haasteeseen yksinkertaisella menetelmällä - mitä professori J.G. Hartnett kertoo julkaisseensa työpaikkansa The University of Western Australia akateemisten julkaisujen listassa?

Lista on todella komea ja olisi kunniaksi kenelle tutkijalle tahansa. Se ei jätä pienintäkään epäilystä Hartnettin tieteellisistä kyvyistä: tutkijan profiili ja julkaisulista

Hartnettin akateemiset julkaisut käsittävät kyllä kosmologiaa koskevia artikkeleita, mutta sieltä puuttuvat kaikki kansantajuiset kreationisteille tarkoitetut kirjoitukset. Yliopiston listasta puuttuvat esimerkiksi kovin mielenkiintoisilta näyttävät kirjat

  • John Hartnett "Starlight, Time and the New Physics" CMI 2007 
  • Alex Willis, John Hartnett "Dismantling the Big Bang" Master Books (2005)
Mielestäni Marja-Leenan väite on näin osoitettu todeksi - J.G. Hartnettin elämässä ja tutkimuksessa on tietynlainen kahden eri maailman kombinaatio, hän on tunnustettu tiedemies ja tunnetusti kreationisti. Mainiosti tätä kuvaa CMI sivuilla olevan Hartnettin patentoitua työtä atomikellojen parissa koskevan kesäkuussa 2010 julkaistun kirjoituksen otsikko

It’s about time. Secular researchers agree: creationist helps develop the most precise clocks in the universe.
(linkki)
Luomisen ensimmäiset neljä päivää

Hartnett kirjoittaa, että Jumala loi maapallon aluksi pelkästään vedestä ja näin vettä oli paljon enemmän kuin nyt. Jossain kohdassa ensimmäistä luomispäivää Jumala loi painovoiman ja sähkömagneettisen energian, myös valon. Jumala myös erotti maapallon pimeän ja valoisan puolen toisistaan, ja 24 tunnin päivät määriteltiin maapallon pyörimisestä seuraavan pimeän ja valoisan vaihteluna.

Toisena päivänä Jumala jakoi vedet, ja Hartnettin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että osa vesistä sijoitettiin aurinkokunnan ulkolaidoille suojaamaan maapallon tulevia asukkaita. Neljäntenä päivänä osasta tästä muodostettiin kaasuplaneettoja, ja transneptunisia kohteita. On myös huomattavasti todistusaineistoa siitä, että Neptunuksen takaiset kappaleet ovat suurelta osin jäätä.

Kolmantena päivänä Jumala jakoi maan ja vedet,

ja neljäntenä hän loi auringon, kuun, tähdet ja galaksit. Jumala levitti avaruuden suurella faktorilla ja levitti isäntägalaksit, joista Hän erotti lisää galakseja neljännen luomispäivän aikana.
John Hartnettin kosmologinen malli
ApologetiikkaWiki


lauantai 29. kesäkuuta 2013

www.luominen.fi toimitus?

www.luominen.fi sivut on tehty ammattitaidolla, ne ovat täynnä todella kauniita valokuvia Jumalan suurista töistä, fontit ovat selkeitä ja viestit kohtikäyviä kuin parhaassa amerikkalaisessa markkinoinnissa - Sinä! Nyt!

Mutta panin merkille, että tekstit eivät ole ehkä syntyperäisen suomalaisen laatimia. Näissä esimerkeissä ei niinkään  hoono soomi vaan vieraasta kielestä käännetyn makuinen suomi finnish:
Tuotamme suomenkielelle Raamatun arvovaltaa puolustavaa materiaalia. Meille Raamattu on ylin auktoriteetti ja Jumalan ihmisille antama ilmoitus. Raamattu ja luomismalli sopivat yhteen tieteellisten todisteiden kanssa paljon paremmin kuin evoluutio.

Tutkimuksen mukaan suuri joukko kirkkoon pettyneistä ihmisistä kaipaa, että syitä uskolle puolustettaisiin. Luominen-lehdestä

löydät luomiseen uskovien tiedemiehien jännittäviä silmiä avaavia vastauksia ja loistavaa todistusmateriaalia, joiden avulla sinäkin voit olla mukana puolustamassa Raamatun arvovaltaa!

Olisivatkohan nämä lauseet jonkun Australiassa tai Kaliforniassa asuvan kolmannen polven suomalaisen kirjoittamia tai kääntämiä, kun Google translation ei tuohon aivan pysty?

Sivuilta ei oikein meinaa löytyä myöskään Luominen kustannus henkilöitä, anonyymit yhteystiedot. Koska he tuottivat TV 7 sarjan täytyy paikallista henkilökuntaa varmaan kuitenkin olla.


Numerollinen Raamatun tulkinta

Näin amerikkalaisen evankelisen saarnaajan opettamassa kristillisessä televisiossa uuden Jerusalemin asiaa Ilmestyskirjasta.

Hän istui siinä Kirja edessään ja kävi läpi raamatullisesti ja kirjaimellisesti kohta kohdalta Johanneksen Ilmestyksen yksityiskohtia.
Enkelillä, joka minulle puhui, oli kultainen mittakeppi kaupungin sekä sen porttien ja muurin mittaamista varten. Kaupunki oli neliön muotoinen, yhtä leveä kuin pitkä. Enkeli mittasi kaupungin kepillään ja sai tulokseksi kaksitoistatuhatta stadionmittaa; pituus, leveys ja korkeus olivat kaikki tämänsuuruiset. Hän mittasi myös muurin, ja se oli sataneljäkymmentäneljä kyynärää -- enkeli käytti siinä ihmismittaa. Muuri oli rakennettu jaspiskivestä, ja kaupunki oli kimmeltävää, lasinkirkasta kultaa. Kaupunginmuurin perustukset oli kaunistettu kaikenlaisilla kalliilla kivillä. Ensimmäisenä peruskivenä oli jaspis, toisena safiiri, kolmantena kalsedoni, neljäntenä smaragdi, viidentenä sardonyksi, kuudentena karneoli, seitsemäntenä krysoliitti, kahdeksantena berylli, yhdeksäntenä topaasi, kymmenentenä krysopraasi, yhdentenätoista hyasinttikivi ja kahdentenatoista ametisti. Porttitorneina oli kaksitoista helmeä -- kukin kahdestatoista tornista oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin valtakatu oli kultaa, puhdasta kuin läpinäkyvä lasi.
Ilm 21:15-21

Raamatun tällaisesta opetuksesta tuli minulle jotenkin niin tavattoman ikävä mieli - tässä oli kristittyjä opettava ihminen, täysin epämusikaalinen tulkitsemassa musiikkia.

Totta, kyllä hän pysyi asiassa eikä poikennut Sanasta oikealle eikä vasemmalle, otti sen täysin kirjaimellisesti, siitä ei kukaan häntä voisi moittia.  Mutta...

Profetia
On sanottu mielestäni viisaasti, että niinkuin Ilmestykirja on eteenpäin katsovaa profetiaa, samoin Luomiskertomus on taakse katsovaa profetiaa.

Profetiaa, ei tarkka muistio siitä, mitä Jumala on tehnyt ja tekee, ei kuvitettu opaskirja tulevasta taivaan ihanuudesta.

Vaan joillekin numerollinen Raamatun tulkinta on se korkein muoto hengellisyyttä, 6000, 144.000 ja 12 stadionmittaa, siinä Totuus.


perjantai 28. kesäkuuta 2013

Mietteitä blogin tilastoja

Joku tuossa kyseli tämän blogin tilastoja.

Mietteitä sivuilla on viikottain 1000 - 1500 vierailijaa, jotkut vain pikaisesti vilkaisevat, toiset lukevat tekstejä pitempään.

Lisäsin blogiin oikeaan reunaan viikko-tilaston, josta näkyy tämän hetken tilanne ja hieman käyntien historiaa - lukemat ovat viime viikolta 1400 käynnin tuntumassa.

Käyntejä on ollut päivittäin 100 - 300 välillä.

Google Analytics kertoo lisäksi, että uusien kävijöiden ja sivulle palaavien suhde on pyöreästi 30 / 70 % ja että viimeisen neljän viikon kuluessa sivuilla on käynyt 1824 eri henkilöä.

Mielenkiintoinen ja iloinen on tieto, että tällä suomenkielisellä blogilla on ollut lukijoita Englannista, Yhdysvalloista, Ruotsista ja Espanjasta.

Google tilastot eivät koskaan paljasta kävijästä mitään tunnistettavaa tai henkilökohtaista, harmi!

torstai 27. kesäkuuta 2013

Helena Paalanne ja Tšaikovskin Kuudes sinfonia (Pateettinen)

Pjotr Iljitš Tšaikovski (1840-1893)
Kuva wikimedia

Helena Paalanne kertoo Kotimaa24 blogissaan 25.6. 2013 kauniisti Tšaikovskin Pateettisen sinfonian häneen kuulijana tekemästä väkevästä vaikutuksesta ja sinfonian herättämistä ajatuksista.
Kun kuulin ensimmäistä kertaa Tshaikovskin* Sinfonian nro 6, jota myös Pateettiseksi kutsutaan, minä itkin. En kuuntele klassista musiikkia erityisen paljon ja niinpä isot teokset menevät minulla ihon alle täysin suodattamatta. En osaa musiikillisesti analysoida ja pirstaloida kuulemaani. Minä vain eläydyn.

En ollut vissiin itkuni kanssa ainoa. Tarina kertoo, että Tshaikovskin johdettua teoksen kantaesityksen Pietarissa, viimeisten sävelten haihduttua ilmaan yleisö istui paikoillaan hiljaa ja hievahtamatta. Tarina kertoo myös, että lopulta joku oli parahtanut "Mutta tämähän oli Requiem!" Yhdeksän päivää kantaesityksen jälkeen Tshaikovski kuoli.
Helena Paalanne
Kuudetta sinfoniaa on joskus kutsuttu vähemmän mairittelevasti  "itsesäälin musiikilliseksi huipentumaksi".

Paalanteen kirjoituksen kärki on Tšaikovskin homoseksuaalisuudessa ja tämän mahdollisesti aiheuttamasta henkisen terveyden järkkymisestä, Nevan veden juominen keittämättömänä koleran aikana.
Niin, Tshaikovski oli homo. Hänen kuolemaansa johtaneita olosuhteita voi spekuloida vaikka maailman tappiin, mutta sitä ei tarvitse spekuloida etteikö hän olisi ollut homoseksuaali aikana, jolloin kaikki (myös homot itse) pitivät sitä perverssinä ja sairaana käyttäytymisenä. Hän yritti eheytyä ja olla hetero. Meni naimisiinkin. Avioliitto kesti kokonaiset yhdeksän viikkoa ja päättyi siihen, kun säveltäjä yritti hukuttautua. Hänen veljensä toimi niin kuin kunnolliset veljensä vartijat ja pelasti hänet. Tshaikovski kärsi koko elämänsä ajan mielenterveyden ongelmista.
Helena Paalanne
Olen kuullut jostain, että Tšaikovskin tuttavat olisivat jollain klubilla ehdottaneet hänelle, että kunniallinen tie ulos moisesta häpeästä olisi itsemurha (lähdettä tähän en muista, mutta sopii ajan kuvaan kyllä).


Terve Pjotr Tšaikovski!


Kuva Balket Dance Magazine 2005

Helena Paalenteen ajatukset Tšaikovskista ja Pateettisen sinfonian Requiem-luonteesta edustavat varmaan monen näkemystä ja sinfonia kuvaa musiikin keinoin lähellä kuolemaa olevaa masennusta.

Mutta koko maailma rakastaa Tšaikovskin musiikkia, joka on välittömästi tunnistettavissa ja jonka melodiat ja harmoniat ja majesteettinen suuruus ovat aivan unohtumattomat. Kuka voi kuunnella ensimmäistä pianokonserttia ilman kylmiä väreitä, kuka seurata Pähkinänsärkijöiden viehättäviä satumaisia liikkeitä sydämessään iloitsematta? Ketä ei koskettaisi Joutsenlammen tragedia, jossa prinssi Siegfriedin hahmoon on venäläisen kansankertomuksen lisäksi vaikuttanut säveltäjäämme tietyistä syistä erityisesti kiinnostanut henkilö, traagisesti kuollut Baierin prinssi Ludwig II (1845-1886)?

Tšaikovskin musiikki on valloittanut maailman ja todellakin on paljon sellaisia, jotka eivät erityisemmin klassista musiikkia kuuntele, mutta joille Pjotr on poikkeus. Musiikkinsa on universaalia.

Kuunnellessamme Tšaikovskin upeaa musiikkia eräs asia kohtaa meidät, jotka tunnemme hänen seksuaalisen suuntautumisensa aiheuttamat syvät ongelmat - hänen musiikkinsa on läpeensä tervettä.

Tšaikovskin musiikissa ei ole mitään vääristynyttä, sairasta, henkisesti vikautuneen tai "homouden turmeleman" olemusta, kuten joku voisi olettaa, vaan se on raikasta, riemullista, väkevää, romanttista, sotaisaa, syvästi murheellista, mitä milloinkin - aitoa ihmisen luomaa musiikkia, jossa vaikuttaa suorastaan yliluonnollinen inspiraatio!

Eikö niin.

Terve Pjotr Tšaikovski!

Luojan todistajat

Kuva Creation Hope 

Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä
ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.
Room. 14:11

Luojan todistajilla tarkoitan kansainvälistä maailmanlaaja virtausta kristillisen kirkon sisällä, jonka päämajat ovat Yhdysvalloissa ja jonka johtavaan joukkoon kuuluu amerikkalaisten ohella paljon myös australialaisia kristittyjä. Suomeen tätä aineistoa tuo Luominen fi ja sitä löytyy myös ApologetiikkaWiki sivuilta.

Luojan todistajat katsovat edustavansa kristillistä apologetiikkaa ja puolustavansa uskomme perusteita materialistiselta ateistiselta tai jumalankieltävältä naturalistiselta tieteeltä.

Uskon puolustus keskittyy Luojaan tarkoituksena osoittaa, että Jumala on olemassa ja että Jumala - ei sokea sattuma - on tehnyt kaiken.

Luojan todistajien peruskallio on pyhä Raamattu ja heidän keskeinen väitteensä on, että raamatullinen tiede oikaisee epäuskoisen ateistisen tieteen virheelliset väittämät.

Luojan todistajien joukossa havaitsemme kaksi perustavaa linjaa, vaikka ne monissa puheenvuoroissa ovat sekaantuneet keskenään.


Luojan todistajat - Ryhmä I
Ensimmäinen linja on yleisluontoinen uskon ja tiedon areenalla liikkuva filosofiaan ja luonnontieteisiin keskittyvä Jumalan todistaminen. Perustava ajatus on apostoli Paavalin jo Roomalaiskirjeessä esittämä ajatus, että Jumalan todellisuus on ilmeinen ja nähtävissä Hänen teoissaan.
Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.
Room 1:19-20
Luomakunta kertoo itse Luojansa ominaisuuksista, voimasta ja jumaluudesta. Sellaiset tieteelliset teoriat kosmologiasta evoluutiobiologiaan, jotka kiistävät Luojan ja asettavan Hänen tilalleen Sattuman tai jumalallisia ominaisuuksia omaavan Aineen ja Energian ovat kestämättömiä.

Nämä Luojan todistajat siis kertovat luomakunnan ihmeistä ja tahtovat niistä osoittaa, että ateismista ja naturalismista vapaa luonnontiede julistaa Luojan todellisuutta ja kunniaa.

Ensimmäinen linja ei välttämättä sisällä mitään erityisesti kristillistä argumentointia ja voi esiintyä juutalaisten, ja heidän perillistensä kristittyjen ja muslimien monoteistisessä maailmassa.



Luojan todistajat - Ryhmä II
Toinen linja on huomattavasti tiukempi kuin ensimmäinen. Peruskalliona on selkeä käsitys Raamatusta, joka on virheetön ja erehtymätön Jumalan Hengen inspiroima ilmoitus - kuin suoraan Isän Jumalan kirjoittamaa pyhää tekstiä. Tämä näkemys on hyvin hahmoteltuna amerikkalaisten evankelisten pastorien vuonna 1978 Chicagossa laatimassa julkilausumassa Raamatusta.

Luojan todistajat tahtovat rakentaa tieteellisen maailmankuvan Raamatun ilmoituksen varaan. Erityisen keskeisiksi ovat nousseet 1 Ms 1 luomisen viikko, 1 Ms 5-10 Nooan aikainen vedenpaisumus sekä sukutaulut Adamista Abrahamin kautta Jeesukseen, joista saadaan numeroarvo 4000 eKr maailman luomiselle.

Nuoren maan kreationismi (Young Earth Creationism) edustaa tätä linjaa puhtaimmillaan. Näistä Luojan todistajista olen pannut merkille seuraavia merkillisiä tosiasioita

1. Raamatun arvovaltaa korostetaan ja siitä pidetään kirjaimellisesti kiinni: luominen kesti 7x24t, vedenpaisumus peitti korkeimmat vuoret joten on globaali eikä paikallinen ilmiö, Jumala luo ihmisen valmiina ilman mitään kehitystä.

Tästä huolimatta Raamattu tunnetaan huonosti, tekstien oma sisältö ja viitekehys syrjäytetään mutkattomasti ja korvataan "uskovien ymmärryksellä": luomiskertomuksen geosentrisyys, Adam kertomuksen tausta Sumerissa, Vedenpaisumus, Gilgamesh eepoksen taulu XI, Raamatun alkukertomusten myyttinen luonne, niiden oma maakeskeinen, ihmiskeskeinen ja Kristus-keskeinen sanoma ihmiskunnalle.

2. Vaikka Raamattua korostetaan, sen rinnalla Luojan todistajilla on Jehovan todistajien tapaan vankkumaton tukipilari - ei Vartiotorni vaan Christian Ministries International ja sen kanssa Yhdysvalloissa kilpaileva alkujaan australialainen Answers in Genesis.

Luojan todistajat hakevat CMI ja AIG lähteistä sitä oikeaa Raamatun selitystä ja tieteellisesti kestävää raamatullista maailmankuvaa.  Tämä ei perustu kuitenkaan kriittiseen Luojan todistajien lähteiden arviointiin, työskentelyyn siellä eri tieteenalojen esittämien teemojen parissa - onko asia niin vai ei - vaan luottamukseen ja uskoon siihen, että tässä nyt on totuus.

Vaikea kaiken tuon oma arviointi olisikin, koska kyseessä on eri alojen koulutetut henkilöt, tiedemiehiä mukaanlukien, jotka edustavat montaa eri tutkmusalaa. Kaikki puhaltavat kuitenkin yhteen hiileen, jonka tärkein tunnusmerkki on NUMERO. Mikä tahansa Luojan todistajien CMI ja AIG sivuilta löytämä käy todesta, kunhan numero on oikein.

3. Aiheen vaikeuden ja vaativuuden tähden usko ja luottamus ratkaisevat. Näin tarvitaan nopeasti leimasinta, jolla asiasta luomisesta puhuvat luokitellaan turvallisesti lokeroihin. Tämä lokeron päällä oleva leima sitten toimii apuneuvona, auttaa välttämään kaikkea sitä, mikä ei sovi Luojan todistajien maailmankuvaan. Arvostelija on sitä tai tätä tai tuota ja asia on sillä oikeastaan jo käsitelty, ei meikäläisiä. Hän ei usko NUMEROON.


Lopuksi
Olisi niin sangen ystävällistä ja kohteliasta sanoa Luojan todistajille ryhmässä I, että "näin juuri, tsemppiä!" sillä täällä kerrotaan tosiaan Jumalan suurista töistä, joissa Hänen viisautensa ja jumalallisuutensa on ilmiselvästi näkyvissä.

Vaan apostolin viesti Roomalaiskirjeessä ei pääty tuohon lauseeseen, jonka edellä lainasin. Karu totuus on, että
Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
Room 1:21
Taistelu jatkuu Evolutionismia vastaan, koska se on Kommunismin tapainen aikansa elänyt tieteelliseen teoriaan perustuva ideologia. Mutta evoluutiobiologia on täällä ja jatkaa voittokulkuaan eräänä tärkeänä tapana ymmärtää Jumalan suuria luomistekoja. Kosmologia on jo itse räjäyttänyt tuusan nuuskaksi ahtaat mekansitisen maailmankuvan kahleet, jotka periytyvät 1800-luvun rationalistiseen kristillisyyteen ja sitä arvostelevaan ateismiin. Mitä hullumpi teoria, sitä enemmän se aikamme nuoria tutkijoita kiinnostaa!


Olisi niin lämmittävää sanoa ryhmän II Luojan todistajille, että uskonne on esimerkillistä ja pyhän Raamatun puolustamisenne jaloa.

Velvollisuuteni on sen sijaan sanoa, että "edustamanne linja on Jehovan todistajien kaltainen harha, josta tulee tehdä parannus". Kehotan jokaista, lähde pois tästä suosta ja liity Jumalan Sanan ja Jumalan luomistekojen todellisten arvostajien pieneen joukkoon.


Hevosen esi-isä

Kuva BBC News

Pieneksi valon tuikkeeksi tähän pimeään kreationismin yöhön tuore uutinen eräiden kristittyjen niin kammoamasta tieteen maailmasta tämän päivän 27.6. uutisista.

Jonathan Ball, Ancient horse bone yields oldest DNA sequence

Lue uutinen ja käytä seuraavaa gallup testiä oman kreationismi-tasosi testinä - mikä on ensireaktiosi?
1- DNA kudoksen hyvä säilyminen osoittaa, että geologinen ajoitus on väärä!
2- koska evoluutiota ei ole tapahtunut, vaan Jumala on luonut hevosen valmiiksi, tässä on jotain mätää
3- onpa mukava kuulla, että hevonen on lajina yhtä vanha kuin ihminen - 5 miljoonaa vuotta

1. +10 pistettä
2.  +5 pistettä
3. -10 pistettä


Przewalskin hevonen. Ainoa aikaamme säilynyt aito villihevonen.
kuva wikimedia


Kauhu-tiedettä?


Kuva BBC News

No laitetaan tasapuolisuuden vuoksi vielä yksi 27.6. uutinen, joka sekä kiehtoo että kauhistuttaa - hiiren hännästä napatusta veripisarasta kloonattiin sille kopio.

Helen Briggs, Mouse cloned from drop of blood. BBC News Health 

Helen kertoo että japanilaiset tiedemiehet ja -naiset ovat toisaalla tehneet yhdestä hiirestä 60 täsmälleen samanlaista kloonia.

Universal Soldier anyone?

Kyllä Raamattua ja uskoa Luojaan tarvitaan kipeästi tieteen maailmassa, mutta oikealla tavalla.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kalareissu blogi

Avasin uuden blogin Kalareissu

http://dkalareissu.blogspot.co.il/

tervetuloa argumentoimaan.

päivitys to 27.6.
ei ole ilmottautunut montaa kalastajaa, joten lienee kohta aika vetää vene takaisin valkamaan.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

John Hartnettin kosmologinen malli


Research professor John G. Hartnett (b.1952)

Nimimerkki Laodikea viittasi useampaan kertaan Hartnettiin toisessa keskustelussa. ApologetiikkaWiki sisältää suomenkielisen artikkelin John Hartnettin kosmologinen malli, jossa selitetään hänen teoriaansa valonnopeudesta. Kirjoituksen lähteenä on Dr. John Hartnett: Starlight, Time and the New Physics. Creation Book Publishers, 2007.

Hartnett julkaisi ennen tuota kirjaa aiheesta artikkelin vuonna 2003 A New Cosmology: solution to the starlight travel problem. Journal of Creation 17(2): 98–102, August 2003.
As has been often repeated in creationist literature, the starlight-travel-time problem is particularly important to solve. The problem is simply that in the time available since creation (about 6,000 years) there has not been enough time for light to get to Earth from even the nearest neighbour galaxies (1.5 to 3 million years travel time at constant speed of light c) let alone the most distant galaxies (billions of years travel time at constant c). How then do we see them and how did Adam see them?
op.cit.

John Hartnett (s.1952) on etevä atomifyysikko, joka on erikoistunut työssään Euroopan avaruusjärestö ESA projektissa ajanmäärityksiin huipputarkkaa safiiri oskillaattoria käyttäen
He has published more than 200 papers in scientific journals, book chapters and conference proceedings, holds 1 patent, works on the development of ultra-stable cryocooled sapphire oscillators and participated on a Sapphire Clock Ensemble project (Atomic Clock Ensemble in Space Mission) run by European Space Agency. He also has written articles for several creationist journals and, according to Creation Ministries International, Hartnett "believes that God is the real creator of the universe as the Bible says.
wikipedia
Kirjoitin hieman professori Hartnettin kosmologiasta Phos to alethinon blogissani ja kävimme Hartnettista keskustelua nimimerkki Petrin kanssa talvella 2012 Space Theology blogissani 


Luomiskertomus ja tiede
Miten siis Jumalaan uskova etevä fyysikko ja kosmologi lukee ensimmäistä luomiskertomusta? ApoWiki kertoo selkokielellä:
Luomisen ensimmäiset neljä päivää
Hartnett kirjoittaa, että Jumala loi maapallon aluksi pelkästään vedestä ja näin vettä oli paljon enemmän kuin nyt. Jossain kohdassa ensimmäistä luomispäivää Jumala loi painovoiman ja sähkömagneettisen energian, myös valon. Jumala myös erotti maapallon pimeän ja valoisan puolen toisistaan, ja 24 tunnin päivät määriteltiin maapallon pyörimisestä seuraavan pimeän ja valoisan vaihteluna.

Toisena päivänä Jumala jakoi vedet, ja Hartnettin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että osa vesistä sijoitettiin aurinkokunnan ulkolaidoille suojaamaan maapallon tulevia asukkaita.

Neljäntenä päivänä osasta tästä muodostettiin kaasuplaneettoja, ja transneptunisia kohteita. On myös huomattavasti todistusaineistoa siitä, että Neptunuksen takaiset kappaleet ovat suurelta osin jäätä.

Kolmantena päivänä Jumala jakoi maan ja vedet, ja neljäntenä hän loi auringon, kuun, tähdet ja galaksit. Jumala levitti avaruuden suurella faktorilla ja levitti isäntägalaksit, joista Hän erotti lisää galakseja neljännen luomispäivän aikana.
ApologetiikkaWiki 

... että näin

Kosmologina Hartnett mielellään tätä raamatullista tulkintaansa rikastuttaa edelleen esimerkiksi näin
Hartnettin tulkinta näistä löydöistä on, että galakseissa nähdään luominen silloin, kun se tapahtui: luomisviikon neljäntenä päivänä, sillä valolta kuluu äärellinen aika kulkea maapallolle. Kohta Ps. 19:1 sopii tähän kuvaan myös erinomaisesti.
ApologetiikkaWiki
Viitattu raamatunkohta Ps 19:1 kuuluu "Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi."

Lopuksi
Professori John Hartnett on kirjoittanut paljon teemasta ja sisällyttänyt kosmologista tietämystään muodostaakseen Raamatun kanssa harmoniassa olevan maailmankuvan. Good luck!

Omalla kohdallani pohja putosi sinänsä nerokkaan ja mielenkiintoisen Hartnettin kohdalla siihen, kun hän ilmoitti Jumalan seisauttaneen luonnonlait neljäntenä päivänä, käynnistäen ne sitten taas...

Tämmöinen pikku lisäkuvio tarvitaan, että hänen omassa päässään hahmottamansa jumalallinen luomistyö menisi ihmisen järkeen.

Raamattua näin väärennetään.

Luomiskertomus on puhtaasti ja aidosti maakeskeinen, geosentrinen, eikä sen kirjoittajalla ollut harmainta aavistusta mistään linnunradoista, valon nopeuksista eikä edes Neptunuksen takaisista jäätiköistä.

Ota Raamattu sellaisena kuin se on.

Ota luonnontiede sellaisena kuin se on.

Muuten keittiöstä tulee tämmöistä hajuvedellä maustettua lihapullaa.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Jonathan Sarfati - Flood models and biblical realism

Tri Jonathan Sarfati (1964)
Kuva wikimedia
Tekstini aiheena on Uudessa Seelannissa syntyneen ja nyt Creation Ministries Int tutkijana toimivan kemian tohtori Jonathan Sarfatin (s. 1964) artikkeli Flood models and biblical realism Journal of Creation 24 (3): 46–53 December 2010.

Taustaa
Sarfati työskentelee Creation Ministries International (CMI) tutkijana. Nimimerkki Laodikea väitti toisessa blogissa, että CMI ei edellytä 6000 vuoden ikää maailmalle.

Totuus on toinen. CMI markkinoi sivuillaan J.F. Ashtonin laatimaa kokoomateosta In Six Days (1999), jossa 50 eri alan tohtoritason kirjoittajaa selittää itsenäisesti omasta näkökulmastaan, miksi maailma on 6000 vuotta vanha (nuori).
John F Ashton, In Six Days. Creation Ministries Int, 1999. 360 p.
Fifty Ph.D. scientists each wrote a chapter, without collaboration, telling why they hold to literal creation. Features fields as wide-ranging as geology, cosmology, zoology, botany, geophysics, biochemistry and more. Will have a powerful effect on the unbeliever who reads it, and be immensely encouraging to believers.

Laodikea siis joko kärähti virheellisestä väitteestä hyvin keskeisestä aiheesta tai sitten hänellä on jokin referenssi CMI sivuilta, jossa sanoudutaan irti YEC maailmankatsomuksesta. Sarfati itse on joka tapauksessa pesunkestävä Nuoren Maan Kreationisti (Young Earth Creationist YEC), ja hänen artikkelinsa "raamatullisesta maailman iästä" on Ashtonin kirjassa.
Conclusion
We should believe in a recent creation in six consecutive normal days because the only Eyewitness tells us this is what He did, and He has shown that He should be trusted. While this requires faith, it is a faith amply supported by science, as I can confirm from my own specialist field.
J.F. Sarfati Ahstonin kirjassa

Raamatun auktoriteetista 
Model-building should be an example of the ministerial use of science. In contrast, the magisterial use of science, practised by all compromisers on Genesis, overrules the clear teaching of the Bible to come up with a meaning inconsistent with sound hermeneutics. Instead of the Reformation principle of Sola Scriptura (Scripture alone), this is Scriptura sub scientia (Scripture below science). With these principles, some popular ideas can be examined.
Sarfati op. cit.
... all compromisers of Genesis = kaikki tulkinta, joka ei edusta amerikkalaista raamattu-fundamentalismia à la Chicago 1978.

... Scriptura sub scientia = kaikki tutkimus, joka ei hyväksy Raamatun ehdotonta auktoriteettia totuuden puhtaimpana edustajana sekä ajallisista että iankaikkisista asioista.


Tulvaa edeltänyt Paratiisi?
Many creationist works from a few decades ago portrayed the antediluvian world as a paradise, which was horribly spoiled at the Flood. But this is not taught in Scripture.

... But even if she were much younger, more recent research points to aged fathers as a major source of genetic disorders. This should not be surprising since men keep producing sperm throughout their lives, and older men have more mutations.

So it is not surprising that Shem, while very fit by today’s standards, would have been considerably less fit than his parents, and carried extra heritable mutations.
Sarfati op. cit.
Todella tyylipuhdas näyte Sarfatin tavasta lukea aikamme ihmisenä pyhää Raamattua (hermeneutiikka).


Ei sadetta ennen tulvaa?
Furthermore, the Bible gives no indication that the ‘laws of nature’ (really God’s regular ways of upholding His creation) were any different before the Flood from what they are now. Yet they would have to be if there were no evaporation, precipitation and differential refraction before the Flood.
Sarfati op. cit.
Kreationismin piirissä esiintyy toisinaan selitys ilmiöille perustuen väitteeseen, että Jumala "pysäytti luonnonlait" hetkeksi tai että tulvaa edeltänyt maailma toimi toisin kuin sen jälkeinen maailma. Sarfati torjuu tällaisen kreationismin piirissä esiintyvän ajattelun.


Korkeampi ilmanpaine
One idea for the pre-Flood world, derived partly from the fallacious pre-Flood paradise assumption, is that oxygen concentration or atmospheric pressure was higher than today. This would supposedly have beneficial effects duplicated in today’s hyperbaric chambers. These increase the oxygen partial pressure as per Dalton’s Law.
...
This doesn’t disprove a higher oxygen concentration and air pressure, but it shows that they were not needed scientifically. They are definitely not needed on biblical grounds.
Sarfati op. cit.
Merkillistä pseudotieteellistä mongerrusta, jolla ei ole mitään tekemistä artikkelin aiheen kanssa.

Kemistinä Jonathan Sarfatin lienee hyvin vaikea sisäistää sitä, että Raamatun kirjoittajat eivät tienneet yhtään mitään näkymättömästä ja hajuttomasta kaasuseoksesta, jota moderni tiede kutsuu nimellä ilma (air).  Raamatussa puhutaan vain "tuulesta", "puhalluksesta", joka on näkyvä ja tuntuva ilmiö.
In the meantime, on August 1, 1774, an experiment conducted by the British clergyman Joseph Priestley focused sunlight on mercuric oxide (HgO) inside a glass tube, which liberated a gas he named "dephlogisticated air".  He noted that candles burned brighter in the gas and that a mouse was more active and lived longer while breathing it. After breathing the gas himself, he wrote: "The feeling of it to my lungs was not sensibly different from that of common air, but I fancied that my breast felt peculiarly light and easy for some time afterwards."  Priestley published his findings in 1775 in a paper titled "An Account of Further Discoveries in Air" which was included in the second volume of his book titled Experiments and Observations on Different Kinds of Air.  Because he published his findings first, Priestley is usually given priority in the discovery.
wikipedia

Meteoriitti Vedenpaisumuksen aiheuttajana?
Tämän teorian Sarfati torjuu raamatullisin perustein, koska kyseinen tsunami olisi vain paikallinen, kun taas Raamatun mukaan vesi peitti korkeimmat vuoretkin - eli koko maailman.


Vesi taivaankannen yllä?
The canopy theory, as a model for the beginning of the Flood, aligns strongly with this ‘antediluvian paradise’ idea. This asserts that the ‘waters above’ referred to a canopy of water vapour, which condensed and collapsed to provide the rain for the Flood (figure 1). A few decades ago, this was very popular—for good reason, since it seemed to explain many things about rain, rainbows and longevity. Now it is rejected by most informed creationists.
Sarfati op. cit
Sarfati selittää toisaalta Raamattuun vedoten, toisaalta tieteeseen vedoten, miksi tämä monien suomalaistenkin kristittyjen hyvin tuntema vedenpaisumuksen selitys on virheellinen:
However, the real problem was that some creationists gave the impression that it was a direct teaching of Scripture; CMI cautioned against such dogmatism back in 1989 when the model was still very popular among many creationist writers. After all, for most of church history, no one had seen a canopy in the actual text of Scripture, yet God specifically wrote Scripture to teach, i.e. to be understandable (2 Timothy 3:15–17). Furthermore, it seems to contradict Scripture, since Psalm 148:4 says: “Praise him, you highest heavens, and you waters above the heavens!” Clearly these waters could not have been a canopy that collapsed during the Flood, since they were still present during the time of the Psalmist over a thousand years later.

Many of the arguments for the canopy were faulty on scientific grounds. For example, one argument is that the canopy would protect us from damaging radiation, and explain the extremely long lifespans. But water vapour is not a great shield for UV—you can be sunburned on a cloudy day and while swimming. When it comes to cosmic radiation, there is no evidence that this is involved in longevity, and as stated above, the cause of decreasing lifespans was genetic rather than environmental.

What water absorbs very well is infrared, as any vibrational spectroscopist knows. It is actually a far more important ‘greenhouse gas’ than CO2, accounting for about 66% of the atmospheric ‘greenhouse effect’ on Earth, or maybe even as much as 95%. This leads to the major scientific problem with the canopy theory—a water vapour canopy thick enough to provide more than about a metre’s worth of floodwater would cook the earth.

Sarfati op. cit
Sarfati on kriittinen omien joukkojensa ajatusten suhteen ja esittää perusteluja, miksi "taivaankannen yllä olleet vedet" ei kestä asiallista kritiikkiä.


Katastrofinen mannerlaattojen liikkeen teoria
This is probably the most popular model among informed creationists today. This accepts much of the evidence adduced to support uniformitarian plate tectonics, but solves a number of problems. The CPT model begins with a pre-Flood super-continent (possibly indicated by Genesis 1:9).  While uniformitarian models assume that the ocean plates have always had the temperature profile they display today, the CPT model starts with some additional cold rock in regions just offshore surrounding the supercontinent. Since this rock was colder, it was denser than the mantle below. At the start of the Flood year, this began to sink.

... But CPT is not a direct teaching of Scripture, so it is legitimate for creationists to question or reject it as a model, and a number of knowledgeable creationist geologists do. Opponents argue that it concedes too much to uniformitarianism, and that it doesn’t explain the whole of the Flood, but only the last half.

Sarfati op. cit
--- uniformitarianism lienee kreationistien eniten vihaamia tieteellisen geologian käsitteitä. Geologian isä, Sir Charles Lyell (1797-1875) esitti ajatuksen suurteoksessaan Principles of Geology (1830-1833). Sen mukaan geologiset ilmiöt kuten esimerkiksi jokisuiston kasautuminen tai tulivuoren rinteelle nousevien laavakukkuloiden kasvutahti on pysynyt suunnilleen samana kautta aikojen. Koska tämä näkemys on modernin geologian kivijalka ja koska se mullisti maapallon pintakuoren ajoituksen 1800-luvun alussa romuttaen siihen asti yleisen raamatullisen 6000 vuoden ajoituksen. Ei auttanut sekään, että Charles Darwin oli Lyellin perheystävä ja innokas geologian opiskelija, joka kerrostuma-analyysin kautta oivalsi maankuoren sisältävän merkkejä elämän eri aikakausista.

Plate tectonics on modernin geologian tärkeä tutkimusala. On se hienoa, että Raamattukin on näin tutkimuksen kuvassa mukana - vai onko?


Maanalainen vesivarasto
This model of Dr Walter Brown  has many passionate supporters. Brown explains:
“Before the global flood, considerable water was under the earth’s crust. Pressure increases in this subterranean water ruptured that crust, breaking it into plates. The escaping water flooded the earth. Because hydro means water, those crustal plates will be called hydroplates.”

Furthermore, water and rocks were hurled at speeds exceeding escape velocity, so this explains the origin of comets, asteroids and meteorites (figure 3).

Sarfati op. cit
Sarfati ei sinänsä torju insinööri Walter Brownin (s.1937) ajatuksia, mutta pyytä kohteliammin häntä kirjoittamaan aiheesta enemmän CMI julkaisuissa.


"Kadonnut tulva" argumentti
Sarfati vastaa tässä kohdassa arvosteluun, että Raamatun suuri Vedenpaisumus on jotenkin vain tyystin kadonnut näkyvistä eikä siitä ole mitään käsinkosketeltavia todisteita.

Torjuttuaan mokoman jumalattomien väitteen nyt saavat häneltä turpaan myös Lyell ja Darwin ja kaikki muut uniformistit
The same applies to the uniformitarianism of Flood scoffers, such as Darwin’s mentor Charles Lyell who tried to “free the science [of geology] from Moses”. Widespread fossils of soft-bodied creatures and huge animals, as well as wide and flat sedimentary layers certainly fit the bill. Thus this passage rules out certain extreme versions of the ‘Anglo-European’ or ‘Recolonization’ Flood Model, which become ‘vanishing Flood’ models, where most of the geology of the earth formed after the Flood. And of course, this would rule out the view of certain ‘progressive creationists’ such as Hugh Ross that the Flood was local and left no traces. Sarfati op. cit


Tas Walkerin raamatullis-geologinen malli


Sarfatin artikkeli, Fig. 4

Sarfati arvioi tri Tas Walkerin luomaa raamatullis-geologista mallia näin
The Biblical Geologic Model is a geologic classification scheme based on the biblical record of Earth history. The model is useful for classifying geologic data, understanding geologic processes and guiding geologic research. It is a powerful tool for communicating biblical geologic concepts.
Sarfati Fig. 4 kuvateksti
Huomattakoon, että Walkerin malli tarjotaan totaalisena vaihtoehtona geologian tutkimuksen nykyään jo yleisesti omaksumalle teorialle mannerlaatoista (tectonic plates).

On täysi lupa julkaista maapallon pintakuoren historiasta vaihtoehtoinen tulkinta ja perustella sitä Raamatun kertomalla vedenpaisumuksella. Teorioita ja teesejä saa esittää vapaasti. Maankuoren tutkimukseen erikoistuneet henkilöt sitten arvioivat, mitä ottavat huomioon, mihin perustavat työnsä ja minkä sivuuttavat arvostelua kestämättömänä.

Henkilökohtaisesti en tunne yhtään modernin geologian yleisesitystä, jossa mainittaisiin vakavasti otettavana vaihtoehtona Tas Walkerin raamatullis-geologinen malli.


Kaksi huomiota
Jonathan Sarfati on tehnyt melkoisen urakan käymällä läpi Vedenpaisumukseen liittyviä erilaisia ajatusmalleja. Artikkeli antaa hyvän läpileikkauksen hänen metodeistaan ja hermeneutiikastaan, miten Raamattua ja tiedettä sovelletaan yhtä aikaa.

1. Käsitellyssä artikkelissa näkyy Creation Ministries Inc. kirjoituksille ominainen sisäpiirin kehäpäätelmien sarja - kirjoittajat luovat aktiivisesti yhdessä tehtävän "tutkimuksen todellisuutta", jossa kirjoittajat vetoavat toinen toiseensa ikäänkuin legitiiminä tieteellisenä keskusteluna.

Varsinaista keskustelua tieteellisen geologian edustamien näkemysten kanssa ei ole. Sieltä lainataan keskeisiä ideoita, ja niitä tulkitaan sitten aivan villisti ja mielikuvituksellisesti ilman mitään todellista kenttätutkimusta, heiluttamatta yhtään geologin vasaraa tai sukeltamatta meren pohjaan mannerlaattojen saumoja tutkimaan. Nojatuoli pseudotiedettä, jossa heitot ovat asiantuntemattomia, asenteellisia mätien tomaattien viskomisia (mud slinging).

Sen sijaan että oltaisiin kiitollisia, mitä 200 vuotta geologian parissa ahertaneet miehet ja naiset ovat uurastuksellaan löytäneet Jumalan luomakunnasta!

2. Sarfatin artikkeli on hyvä paalutus Nuoren maan kreationismin todellisuudesta tänään. Jonathan on epäilemättä johtavia guruja ja tekee työtä vaivojaan säästämättä CMI projekteissa ja hankkeissa.

Kyseessä on aivan oman todellisuuden luominen, joka muistuttaa monella tavoin Jehovan todistajien uuden maailman "raamatullista" luomista alaviitteineen, tieteellisine sivulauseineen ja eräänlaisen sisäisen logiikkansa ansiosta.  Rakennus, jossa eri elementit tukevat toisiaan.

Lopuksi kutsu kallioille ja kukkkuloille!
Varoitan kaikkia Jumalan luomia ihmisiä, jotka tämän tekstin lukevat, pysyttelemään visusti erossa Creation Ministries International ja Answers in Genesis järjestöistä.

Sen sijaan kehotan harrastamaan geologiaa, opiskelemaan, tutkimaan, paneutumaan Suomen luontoon, tutkimaan meren rantakallioita, puron pohjan kauniita kiviä, huuhtomaan kultaa Lapissa, ihmettelemään jääkauden siirtolohkareita, joita laki suojelee, nauttimaan Salpausselän hietikoista ja sadoista järvistä, ihailemaan Kolin kulunutta vuoren jämää ja Pielisen pintoo, kapuamaan Himalajalle tai Dolomiiteille, laskettelemaan Alpeilla talvella, jos euroja riittää...

Geologia on teologiaa!
(tarkoitan tällä oikeaa geologiaa, en tämmöistä pseudop...aa)

Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Jes 54:10

Jerusalemissa 24.6. 2013
Mikko Louhivuori


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Nuoren maan kreationistit ja trilobiitti

Olen saanut vaihtaa ajatuksia nimimerkki Petrin kanssa ja eräs teema on ollut trilobiitit.

Aiheesta on vauhdikas vuonna 2004 kirjoitettu teksti Creation Ministries sivuilla, joka on samalla hyytävä esimerkki kreationismin todellisesta olemuksesta. Trilobites on the Ark? on tunnetun australialaisen kreationistin, Dr Jonathan D. Sarfati B.Sc. (Hons.), Ph.D., F.M., laatima. Hän kertoo olevansa myös shakkimestari (Sarfatin kotisivu).

Jonathan D. Sarfati arvostelee tri Hugh Rossin kreationistista kirjaa A Matter of Days (NavPress 2004), jossa ihmetellään Noan arkissa olleiden trilobiittien kuolemaa sukupuuttoon pian Vedenpaisumuksen jälkeen.
Sangen typerää! Sarfati huudahtaa ja kirjoittaa 
Ross argues (p. 123):
‘The speciation problem intensifies from that point. Shortly after the Flood, according to a young-earth perspective, many or most of the 30,000 species on board—dinosaurs, trilobites, and others—went extinct.’
Trilobite
Does Ross even know what a trilobite is? It was a marine creature, and an invertebrate (did not breathe through nostrils)! Thus it was not one of the passengers on board the Ark. As a bottom-dweller, it would have been one of the first creatures to be buried, which explains why they are found so low in the fossil record. Indeed, the Flood could have been responsible for their extinction. There is nothing primitive about them—indeed, their eyes look like they were designed by a master physicist (as indeed they were—see Trilobite technology).

Ajatuksensa on, että koska trilobiitit elivät merenpohjassa, ne hautautuivat ensimmäisinä tulvan tuoman mutavyöryn alle. Tämä selittää myös, miksi trilobiittien fossiilit esiintyvät kerrostumien pohjilla.

Tällaista on nuoren maan kreationismi erään johtavan edustajansa antaman esimerkin mukaan. Ei tarvitse luontoa tutkia, hutkitaan vaan kaikkea, mikä muka on vanhempaa kuin 4000 eKr.  Tiedämme jo kaiken tarpeellisen, mutta näytetään nyt muillekin, miten typerää on Raamatun jumalallisen totuuden vastustaminen.

On järkyttävää, miten syvälle tämä Jehovan todistajien liikkeeseen verrattava läpeensä valheellinen kristillisyyden lippua liehuttava harha on uponnut Suomen kristikansaan.


torstai 20. kesäkuuta 2013

Kullan kiroamat ja Jeesus



Miehet työskentelevät viikonpäivät laittomilla kullanhuuhtomoillaan Amazonin varrella. Dieselmoottori pumppaa paineella vettä, jota paloletkuilla suunnataan saveen. Vesi irrottaa maata joka irtoaa ja valuu sademetsän kaadetuista puista tehtyyn rakennelmaan, jossa on laatikoiden pohjilla mattoja. Siellä miehet kaatavat pienistä muovipulloista korkilla elohopeaa matoille ja paljain käsin hierovat tätä mutaa mattoihin. Vesi huuhtoo maan pois ja se jatkaa matkaansa puroina Amazonin sivuhaaroihin, joiden varrella huuhtomo on. Kultahiekka tarttuu elohopean avulla mattoihin, joista ne teelusikoilla kaavitaan kuppeihin. Mattoon jääneet kultahiput noukitaan huolellisesti talteen.


Image Cursed for Gold TF2

Sivistyksessä käynti viikottain
Image Cursed for Gold TF2
Sieltä sitten viikon parin aherruksen jälkeen miehet kävelevät polkuja myöten tai tulevat kanooteillaan kuin villin lännen kaupunkeihin, joita on noussut sinne tänne. Nyt on aika täydentää varastoja, ostaa diesel-öljyä pumppuihin, elohopeaa, muonaa ja tarvikkeita ja vaihtaa kultaa välittäjien luona rahaksi. Jos kultaa on löytynyt enempi, rahaa lähetetään kotiin vaimolle ja lapsille perheen elatukseksi Brasiliassa, josta useimmat miehet ovat kultamaille tulleet.

Lentokoneet laskeutuvat epävirallisille "kentille" tuoden ja vieden tavaroita suuriin kaupunkeihin.

On aika rentoutua baareissa, etsiä naisseuraa, tanssia ja juoda ja nauttia elämästä, kunnes on aika taas palata rankan työn pariin viidakkoon. Jengien väliset riidat muuttuvat helposti verisiksi, .38 pistoolit laukeavat ja ruumiita syntyy. Miehiä haudataan läheisiin metsiin, joissa ruumis mätänee viidakon kosteudessa muutamassa päivässä.


Naisia ammateissaan 
Kultaa työkseen huuhtovien miesten seuraksi on pikkukaupunkeihin hakeutunut naisia. Heidän joukossaan on brasilialaisia nuoria perheen äitejä, yksinäisiä surinamilaisia, paikallisia Ranskan Guianan tyttäriä. Vanhemmat tekevät työtä keittäjinä majapaikoissa tai työryhmien keskuksissa, toiset kauppaavat tarvikkeita ja kolmannet hoitavat apteekkia tai postia.

Mutta melkoinen joukko on prostituoituina. Valuutta on kultahiekkaa ja suosittu tyttö saattaa saada mieheltä neljä tai viisi grammaa kultaa. Yksi heistä kertoi, ettei kannata yhden miehen parissa olla, vaikka hänestä kuinka pitää, koska silloin ei ansaitse. Iltaisin tavataan tanssipaikoilla, baareissa ja ajanmittaan asiakaskunta käy tutuksi.

Koti-ikävä vaivaa, silmissä on jotenkin surullinen katse, aviomies ja lapset siellä kaukana odottavat ja saavatkin silloin tällöin rahaa kultamailta. Ei kovin paljoa ja olisi monen naisen mieli vuoden parin päästä jo lähteä takaisin, jos vaan matkarahat jostain saisi.

Villin lännen elämää tämän päivän Amazonin viidakoissa.

Hengenvaarallista, elohopeamyrkytystä kaloista, joita syödään jatkuvasti. Amerintiaanien vastasyntyneet epämuodostuneita, kullanhuuhtojat sairastuvat outoihin tauteihin. Jokaista 50 kultakiloa vastaan, joka viidakosta tuodaan, sinne viedään 21 kiloa elohopeaa. Ja puut kaatuvat tieltä.


Evankeliumin valoa ihmiskunnan yöhön
Kuinka riemullista olikaan nähdä viidakon kaupungeissa evankelistoja saarnaamassa evankeliumia näissä rankan työn, veritekojen, huoruuden ja tappavien myrkkyjen pesissä.

Kultakaupungin naisia parikymmentä huoneessa, kullakin avoin Raamattu kädessä lukemassa yhteen ääneen Jeesuksen sanoja Matteuksen evankeliumin 6, luvusta
"Não acumulem para vocês tesouros na terra, onde a traça e a ferrugem destroem, e onde os ladrões arrombam e furtam. Mas acumulem para vocês tesouros nos céus, onde a traça e a ferrugem não destroem, e onde os ladrões não arrombam nem furtam. Pois onde estiver o seu tesouro, aí também estará o seu coração.

“Os olhos são a candeia do corpo. Se os seus olhos forem bons, todo o seu corpo será cheio de luz. Mas se os seus olhos forem maus, todo o seu corpo será cheio de trevas. Portanto, se a luz que está dentro de você são trevas, que tremendas trevas são!"
“Ninguém pode servir a dois senhores; pois odiará um e amará o outro, ou se dedicará a um e desprezará o outro. Vocês não podem servir a Deus e ao Dinheiro

"Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.

Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.

Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!

Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. "
Jeesus Mat 6:19-24

Me pumpulissa kasvaneet kristityt
Näitä katsellessa - kultaa, verta, viinaa, naisia - ihmisiä viidakon lakien keskellä, jonne poliisit tuskin uskaltavat mennä -

mieleeni tuli samalla tämän palstan lottovoittajat - Suomessa syntyminen on lottovoitto - suojatussa pumpulissa kasvaneet ja eläneet suomalaiset kristityt, joiden päivät kuluvat sen pohtimiseen, onko oikein uudestisyntynyt ja mitä Jumala mahtaa tästä tekemisestäni ajatella.

vaan on siellä todellista kristilistä elämää, valtakunnan työtä jossa Saatanalta ryöstetään uhrinsa, jossa väsyneen ja elämään uupuneen naisen silmiin syntyy uudenlainen puhdas kirkas katse ja tapahtuu muutos - Jeesus tulee Herraksi.

vaan ei se tapahdu itsestään, sinne on lähtenyt viidakon vaaralliseen humuun Jumalan lapsia, uskollisesti he painuvat sademetsän polkujen ja jokien äärille kertomaan siitä, että Jeesus on kuollut meidän syntiemme edestä, että meillä olisi elämä ja autuus.

Saamme olla osallisina valtakunnan työstä, jos emme lähtijöinä niin lähettäjinä.

Vaan eipä taida essuilla kiinnostusta olla Ranskan Guianan synninpesiin ja siellä olevien raskasta työtä elääkseen raatavien kullan parissa pyörivien ihmisten evankeliointiin - helluntailaisilla kyllä.

Paljon kiinnostavampaa on pohtia, onko naapuri oikealla tiellä ja todeta, että vikapaikkaan hänkin on menossa - toisin kuin minä.

eikö niin!

----
Tekstini taustana on näkemäni poikkeuksellisen hieno ja useita palkintoja voittanut Olivier Weberin dokumentaari Cursed for Gold (TF2 2008)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Nuoren maan kreationismi (YEC)

Perustava loukku

Nuoren maan kreationismi (Young Earth Creationism) edustaa vanhaa juutalais-kristillistä ajanlaskua, onka mukaan maailma on luotu noin 4000 ennen Kristuksen syntymää. Ajoitus esiintyy jo myöhäis-roomalaisen ajan rabbeilla. Sukuluetteloihin perustuvan ajanlaskun kehitti huippuunsa Irlannin arkkipiispa James Ussher (1581–1656). Hänen mukaansa Jumala loi maailman siten, että kaikki oli valmiina sapatin aattona 23. lokakuuta 4004 eKr.
Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen.
Matteus 2:17
Tämä kreationismin laji ei ainoastaan ajoita maailmankaikkeuden ikää Raamatun perusteella. Se nostaa kirjaimellisen Raamatun ymmärtämisen pelastuskysymykseksi: jos Adam ei ole historiallinen henkilö, joka Paratiisissa lankesi syntiin, koko kristillinen usko menettää perustuksensa ja luhistuu.
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. Olihan synti maailmassa ennen lain antamistakin, mutta missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa.Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva.
Room 5:12-14
Adam on historiallinen henkilö, ihmiskunnan ensimmäinen, jonka lankeemus tapahtui Paratiisin puutarhassa noin 4000 ennen Kristuksen syntymää. Tämä tapahtuma on ratkaiseva ihmisen jumalasuhteen kannalta ja siihen perustuu Kristuksen sovitustyön merkitys. Jos tästä paketista luovutaan, menetetään tyystin kristillinen usko.

On siis pakko uskonnollisista syistä, että maailma on luotu 4000 eKr ja jos jokin seikka luonnossa näyttää menevän toisin, vika on ihmisen kyvyssä ymmärtää luontoa, virheellisissä ajanmittauksen menetelmissä, puutteellisessa todistusaineistossa ja ylipäätään tieteellisessä ateistisessa asennoitumisessa.

Koska maailma on nuori, Jumala on luonut eläimet ja ihmiset valmiina noin viikon aikana, eikä mihinkään miljoonien vuosien kehitykseen ole aikaa. Kehitysopin täytyy näin ollen myös olla virheellistä, ja sen tueksi esitetyt fossiilit ja ajoitukset ja sekvenssit on tulkittu ateistien toivomalla tavalla vastoin Raamatussa ilmoitettua totuutta.

Raamattu itse on virheetön ja erehtymätön lähde kaikesta niin ajallisesta kuin tuonpuoleisesta, sillä se on Pyhän Hengen inspiroima eikä Jumala valehtele.

Loukku on näin viritetty.


Huomioita
Englanninkielisen wikipedian artikkeli Young Earth Creationism antaa paljon tietoa nuoren maan kreationismista Yhdysvalloissa. Artikkelissa mainitaan kolme kristillistä yhteisöä USA:ssa, jotka edustavat YEC näkemyksiä
Näin ollen on odotettavissa, että Suomessa nuoren maan kreationismia edustaisi Adventtikirkko ja sen ohella Luther-säätiön ja muiden tunnustuksellisten luterilaisten piirissä liikkuvia henkilöitä, joilla on yhteyksiä Missouri-synodiin.

Yhdysvalloissa ja Australiassa eräät käytännölliset ja rahan arvon tuntevat kristityt ovat muodostaneet Nuoren maan kreationismia markkinoivia organisaatioita, joista tunnetuimpia ovat Creation Ministries ja Answers in Genesis.

Suomessa näiden tuottamaa aineistoa markkinoi esimerkiksi www.luominen.fi.

Suomalainen keskustelu nuoren maan kreationismista rakentuu paljolti sen todistusaineiston varaan, jota keskustelijat ammentavat näiden amerikkalaisten järjestöjen tarjoamista lähteistä.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Suomen Lähetysseura - Kambodžaan!

Phnom Pen - työtä riittää!
kuva Cities in World.com

Seurasin täältä etäältä etelästä Lähetysseuran juhlaa viime sunnuntaina 9.6. 2013, jossa piispa Irja Askola vihki papiksi miehen ja jossa tämä tuore pastori ja hänen kanssaan parisuhteensa rekisteröinyt toinen mies siunattiin lähetystyöhön.

Pari lähtee SLS alaisuudessa kehitysyhteistyöhön, koska Kambodžan luterilainen kirkko ei halunnut heitä suoraan työyhteyteen (Kotimaa24). Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen kysyykin SLS johtaja Seppo Rissaselta, kuka lopulta heidät on tähän työhön kutsunut ja miten lähettäminen asettuu SLS itselleen säätämiin toimintaperiaatteisiin (Kotimaa24). Rissanen vastasikin pian näihin kysymyksiin keskeltä Luterilaisen maailmanliiton kokousta Genevessä (Kotimaa24).

Helsingin piispa Irja Askola on saanut asiasta sekä maallisten lehtien lööppeihin asti ulottunutta sangen vihaista palautetta (Aamulehti) ja toisaalta sangen lämmintä tukea. Rankkaa on ollut!

Tähän liittyen piispa Askola sanoi Radio Dein haastattelussa diplomaattisesti, ettei hän tällä työhön siunaamisella ota kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon (seurakuntalainen.fi). Tuo lause sai minut miettimään, että miksi ei? Onhan eduskunnan käsittelemä asia suomalaisesta perheestä toki piispallisenkin kannanoton arvoinen.


Meillä on laki!
Meillä on laki ja sen mukaan heidän on kuoltava ja jouduttava ikuisesti elävältä poltettaviksi!

»Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.»
3. Mooseksen kirja 20:13
Toisinaan tässä tuoksinassa unohtuu, että Mooses on muutenkin tiukkana seksuaalisuuden suhteen. Kuolemantuomio homoseksuaalisesta aktista on voimassa edelleen monissa maissa wikipedia

Seurakuntalainen.fi areenalla sen sijaan keskustelun kärki on kohdistunut rovasti Eero Junkkaalan raamattutuntiin ennen jumalanpalvelusta, jossa hän kertoi toisaalta huolestaan asian suhteen ja toisaalta kutsui erilaisuuden hyväksymiseen kirkossa.

Puheenvuorot ovat siellä olleet etupäässä Raamatun puolustamisen linjalla Martti Vaahtorannan reippaaseen tyyliin
Eero,
OLEMME lukeneet - ainakin riittävästi. Siinäpä se ongelma onkin.
....
Olen pahoillani, mutta olen pahasti pettynyt puheenvuoroosi, Eero, sen monista ansioista huolimatta. Sellaista tilaisuutta, joka sinulla oli sunnuntaina, ei ihan äkkiä tule uudelleen. Ja sen jätit käyttämättä."
Martti Vaahtoranta 10.06.2013

Monet kristityt lienevät samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa
Hei Eero Junkkaala! Kannatit tätä ajatusta: "Kyllä synti täytyy sanoa synniksi". Voisitko nyt sanoa, että homosuhteet on syntiä, josta tulee tehdä parannus!
Harri Latvala 12.06.2013
Ja Jukka R rymäytti omista lähtökohdistaan
En ole ollenkaan yllättynyt Eeron kannanotosta (sillä kannanottohan tuo on juuri SLS:n linjan puolesta, vaikka onkin peitelty tekopyhään ja hurskastelevaan "rakkauteen"). Kirjoitin viime keväänä, että Eero tulee kohta julkisesti luopumaan juuri näistä Paavalin kirjeen ajankohtaisista opetuksista ja tulkitsee niitä samoilla teologisilla luopumukseen johtavilla välineillä kuin luomiskertomustakin.
Jukka Rahkonen 11.06.2013

Synti synniksi!
Kristittyjen suuri huoli kautta maailman on siinä, että homoseksuaalisuuden hyväksyminen on levinnyt myös kirkkoihin ja niiden työntekijöiden maailmaan vastoin pyhän Raamatun opetusta. Eikö homous muka ole synti, jotain jota Jumalakin kauhistuu?

Henkilökohtaisesti arvelen löytäneeni alion lakipykäliin, joka laukaisee tätä jännitettä Raamatun selkeän opetuksen kanssa ja pitää homouden ja lesbouden synnin voimassa, kuten luontokin meille sanoo. Papit voivat tällä pohjalla aivan rauhassa - ja heidän tuleekin - opettaa Jumalan tahtoa, kuten se pyhissä Kirjoituksissa näkyy joutumatta yhteiskunnan lakien kanssa välirikkoon.

Nimittäin heterolle homoilu on iljettävä synti, vastenmielistä ja kiellettyä. 

Vastapainona tälle kuuluu sitten homolle heteroilu on iljettävä synti, vastenmielistä ja kiellettyä. 

Jos hyväksytään se, että Jumalan luomien ihmisten keskuudessa on aidosti homoseksuaalisia ja lesbolaisia täysin normaaleja, yhteiskunnan kaikkii tehtäviin, taiteen, tieteen, palveluammattien, kirkonkin tehtävien hoitamiseen hyvin kykeneviä ihmisiä.

Ei silti hyväksytä heterojen irstailua, avioliiton ulkopuolista rellestystä, syttymistä oman sukupuolen edustajan kanssa kokeiluihin ja leikkeihin, kun kaikkea muuta on jo tullut kokeiltua...

Ja silloin voidaan vilpittömästi iloita homopareista, jotka kunniallisesti tahtovat sitoutua uskolliseen parisuhteeseen sen sijaan, että maailman turuilla kalastaisivat heteroita kokeiluihin ja seikkailuihin, kun homoja on vähemmistönä niin vähän.

Valitettavasti taidan olla jokseenkin vähemmistössä tämän Homoseksuaalisuuden tuomitsemisen lakipykälän alion kirjoittamisen kanssa. Se kun ei ole Raamatusta nouseva vaan pyhän tekstin uutta "tarkennettua" tulkintaa aikamme valossa, joka pyrkii pitämään Raamatun sanan kunniassa.


Kambodžaan!
Pariskunnan avoin homoseksuaalisuus on peittänyt alleen heidän tavattoman syvällisen omistautumisensa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen valtakunnan työhön. Toinen on kokonaan ryhtynyt papiksi, antaen elämänuransa Herran huomaan.

Molemmat ovat lähdössä maahan, jonka kansa on KÄRSINYT SUUNNATTOMASTI aivan uskomattoman hirveällä tavalla viimeisten vuosiokymmenten aikana.

Sinä tahdot ylläpitää seksuaalimoraalia, hyvä niin! Julista kanssani homoseksuaalinen käyttäytyminen synniksi - heteroille.

Mutta mitä sinä olet itse tehnyt Kambodjan kammottavan lähihistorian uhrien edestä?

Mites olisi tukea SLS työtä siellä ja myös iloita Ulkoministeriön kehitystavun kautta sinne menevistä tavallisten suomalaisten verorahoista?


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Juha Watt Vainio - Albatrossi

Juha Vainio - Albatrossi 1989Live-esitys Ravintola Kairossa
TV-taltiointi ravintola Kairosta 1989 Kotkan meripäiviltä.
Juha Watt Vainio (1938-1990) laulaa youTube videossa Albatrossin syntymäkaupungissaan Kotkassa.

Niin alakuloista, melankolista... Kotkan poikii ilman siipii. (youTube)

Vaan ah niin totta...

Albatrossi laulu iskee suoraan siellä istuvien miesten ja naisten sydämiin valtavalla voimalla. Laululla on sanoma - toisin kuin niin monilla aikamme iskelmillä - ja siinä pohditaan tärkeitä elämän perusasioita.

Ei tieteen kielellä, ei hengellisin sanankääntein, vaan runon kielellä, jota kaunis kansanlaulun tapainen sävelmä kantaa. Laulussa on filosofista ja uskonnollista ainesta, upeasti liitävä albatrossi on muinaisista ajoista kiinnittänyt merenkävijöiden huomiota - hukkuneen merimiehen sielu, tai ehkä Juhan veli?

Ja perille menee, hyvä ettei ole kyynelet kuulijoiden silmissä. Elämä kun on niin mänttiä... toisinkin olisi voinut olla.


Albatrossi
kuva youTube äänite
Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa "Minä olen tullut, että teillä olisi elämä ja yltäkylläisyys"
Joh 10:10

Mutta nyt ei uskova kristitty voi mennä noin vain sanomaan "minulla on elämä ja yltäkylläisyys, voi näitä ravintolan hämyssä elämäänsä pohtivia kadonneita lampaita"

Sillä uskonto voi muuttaa albatrossin lennon lokin kaarteluksi, kuten laulun lopulla runo kertoo tapahtuneen muista syistä.

Elämä ei ole ollut sitä, mitä se olisi voinut olla.

Tähän on tyytyminen, tämä varmaan sitten oli Jumalan tahto.

Vaan oliko?


wikipedia Junnun laulusta
"Vainio osallistui kappaleella Kotkan meripäivien merimieslaulukilpailuun, mutta raati ei pitänyt siitä.
Tästä huolimatta se nousi suureen suosioon ja siitä tuli Vainion tunnetuimpia kappaleita.

Albatrossi oli myös Vainion omasta mielestä hänen niin sanotun uuden tuotantonsa parhaita teoksia. Lisäksi hän on sanonut sen olleen hänelle erittäin rakas laulu ja eräänlainen pienoiselämäkerta.

Kappaleen perussanoma on, ettei elämää voi rakentaa pelkkien unelmien varaan, vaan niiden eteen on tehtävä työtä, että ne toteutuisivat.

Laulun tarina kuvastaa melko paljon Vainion omaa nuoruutta. Hänen mukaansa siihen mahtui koko hänen elämänsä nuoruudesta aina tuleviin eläkepäiviin asti.

Albatrossia pidetään vanhan uskomuksen mukaan hukkuneen merimiehen sieluna, ja se symboloi laulussa vapautta.

Albatrossi ei syntynyt hetkessä. Vainio halusi laulusta merihenkisen ja hioi sitä pitkään, vaikka on jossakin haastattelussa muistanut toisinkin. Hänen vaimonsa Pirkko huomasi takassa puoliksi palaneen version, joka ei ollut kelvannut."
näin wikipedia

Vapaa kuin lokki Joonatan?
Kuva wikimedia 
Vapaus!?
Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.
Gal 5:1

Ovatko uskovat kristityt vapaita ihmisiä, nouseeko heidän elämänsä albatrossin kaartelun tavoin uljaaksi?

Vai sitovatko oman uskonnollisen taustan perinnäissäännöt ja neuvot ja ohjeet elämän turvalliseen ja tuttuun orjuuteen, kalalokin olemiseen, toisten kalalokkien ja joidenkin harmaalokkien ja ehkä tiirankin parissa?

no tähän tulee tietenkin hurskasta ja ehkä hieman hurskastelevaakin vastausta, jossa koko elämän vapaus ja kulku hengellistetään

"kiitos Herralle, olen vapaa synnistä, kuolemasta ja helvetistä."  "Olen vapaa synnin siteistä tai ainakin sen tuomasta tuomiosta", "Olen ..."

vaan oletko?

Kuuntele ja katso videossa erityisesti ravintola Kairossa istuvia laulun kuulijoita ja heidän reaktioitaan

Nämä ovat kaikki Jumalan luomia ihmisiä, katsele heitä Jeesuksen silmin

Mitä Herrallamme mahtaisi olla heille asiaa?

("helvettiin menette, tämän maailman rakastajat!! Hus kaikki seuroihin istumaan siitä, tanssi on syntiä ja kaljottelu pahasta ja ...")

Vai ehkä jotain hieman syvempää kuin Mooseksen lakia?

Elämää Jumalan Pojan ystävyydessä ja seurassa?

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Keskustelu varhain aamulla

Huomenta, Herra, ja kiitos taas tästä uudesta aamusta!

Huomenta.

Vähän yöllä tuli heräiltyä ja varmaan se johtui lämpöaallosta, mutta on niin hyvä saada herätä terveenä uuteen aamuun!

Niin, annatko Minulle arvosanoja viime yön sujumisesta?

Eh... uh....

Miten olisi "kiitettävä"

!!


...
Giovanni Guareschin (1908-1968) Isä Camillioa mukaillen

Petri Kivenheimo - kreationismin henkinen koti

Seurakuntalainen.fi sivuilla kiinnitin huomiota Petri Kivenheimon kommenttiin Eero Junkkaalan blogiin. Junkkaala kommentoi Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikkon aloitetta, että kreationismia tulisi opettaa kouluissa vaihtoehtoisena teoriana (aloitteesta katso esim. Vantaan Sanomat 7.6. 2013)

Kivenheimo kirjoitti haastavasti aiempaan keskuteluun viitaten
Olemmeko nyt siis päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että kreationismin henkinen koti todellakin on Raamatulle uskollisessa aidosti luterilaisessa teologiassa ja että sitä voidaan ja tulee opettaa samassa yhteydessä tämän kanssa?

Hieman toisesta suunnasta samaa asiaa lähestyen: jos kuvitellaan sellainen spekulatiivinen skenaario, että joku tätä keskustelua nyt seuraava joskus myöhemmin joutuisi toteamaan Sinun vieläkin pyrkineen käyttämään kreationismintorjuntayrityksissäsi "amerikkalaisfundamentalismikorttia", niin voisiko hän tämän nyt käytävän keskustelun perusteella tässä kuvitellussa tulevassa tilanteessa mielestäsi oikeutetusti todeta tämmöisen retorisen siirron olleen taholtasi vain jonkinlainen taktinen hämäysyritys eikä mikään vilpittömässä mielessä annettu lausunto?
Petri Kivenheimo Seurakuntalainen.fi keskustelussa 31.5. 2013
Lähdin entisen KGB:n tuttuun tapaan etsimään verkosta linkkejä, jotka auttaisivat muodostamaan käsitystä Kivenheimon taustasta ja näin ymmärtämään paremmin lainauksessa esitettyä ajatusta.

Huomasin, että Petri Kivenheimo on tehnyt todella suuren työn suomentamalla Edward W. A. Köhlerin (1875-1951) kirjan Katekismusselitys (Suomen Luther-Säätiö 332 sivua, 2004).

Concordia.fi on julkaissut hänen äänitettyjä luentojaan, jotka kertovat vahvasta kiinnostuksesta Lutheriin ja Raamattuun

  • Paholaisen perustamaa Paavin valtaa vastaan (28.11. 2000)
  • Raamattu. Pyhän Raamatun inspiraatio ja ominaisuudet (24.1. 2001)
  • Teologian harjoittaminen ja historialliskriittinen raamatuntutkimusmetodi (9.5. 2001)


Kivenheimo puolusti vuonna 2009 julkisuudessa Tapio Puolimatkan ajatuksia
Kuopion yliopiston sosiaalitutkimuksen menetelmien professori Pertti Töttö kritisoi HS:n tiistain 10.2.2009 Tiede & luonto -sivun Aivoituksia-palstalla Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professorin Tapio Puolimatkan Usko, tiede ja evoluutio -teosta ja piti osoituksena Puolimatkan asiantuntemattomuudesta mm. ajatusta, ettei silmä ole voinut kehittyä vaiheittain. Tämä kuten muutkin prof. Tötön syytökset jäivät tarkasti kohdentamatta, mutta pelkkä aihepiirin esiin ottaminenkin antaa aihetta jatkokeskusteluun.
Valoa aivoihin!
Ja nyt esillä olevassa 2013 kommentissa Petri tahtoo osoittaa Junkkaalan olevan väärässä ja että Amerikan fundamentalismin sijasta "kreationismin henkinen koti todellakin on Raamatulle uskollisessa aidosti luterilaisessa teologiassa".

Terminologinen asia
Kreationismi määritellään joskus "näkemys, että maailma on luotu". Silloin olemme todellakin Raamatun maailmassa juutalaisten, kristittyjen ja muslimien kanssa ja kaikki Isään Jumalaan uskovat ovat kreationisteja.

Sanalla on kuitenkin nykyään aivan tietty sisältöä, creationism esim. Young Earth Creationism. Olen itse osaltani tutkinut tämän -ismin juuria Yhdysvalloissa ja Australiassa ja kytkenyt sen tässä blogissa mielestäni vankoin perustein adventismiin ja sitä kautta toisaalta Jehovan todistajiin, toistaalta baptisteihin ja Bible Belt maailmaan ja sieltä sitten Suomeen.

Ilmeisesti Petri Kiviniemi ei ole tutustunut aikamme kreationismin aatehistoriaan ja sekottaa sen yleiseen luomisuskoon.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Huomioita pastori Heikki Lepän hermeneutiikasta

Tikkurilan kappalainen, teologian tohtori Heikki Leppä, kirjoitti 30.5.2013 napakasti Kotimaa24 blogissaan teemasta Lankeemus ja sateenkaariparit. Kirjoitus antaa samalla kuvaa hänen omasta Raamattua koskevasta hermeneutiikastaan.

Tässä blogissani on käsillä tapaus (case study), jossa suomalainen korkeasti koulutettu eksegeetti ja samalla aktiivisesti kirkossa toimiva seurakunnan paimen tulkitsee ajankohtaiseen asiaan liittyen pyhää Raamattua.


Taustaa
Tohtori Heikki Leppä on kiistatta pätevä Uuden testamentin asiantuntija. Hänen väitöskirjansa Luke's Critical Use of Galatian (Dark Oy. Vantaa 2002) on saavuttanut ansaittua kansainvälistä huomiota ja haastaa tutkimuksessa vallitsevia näkemyksiä evankelista Luukkaan ja apostoli Paavalin suhteesta.

Leppä ei ole jättäytynyt tutkijan kammioonsa sivuun kirkon arjesta. Päinvastoin! Tikkurilan kappalaisena hän toimii aktiivisesti Kristuksen kirkossa ja on herättänyt iloista ja positiivista huomiota kautta koko Suomen esimerkiksi järjestämällä syyskuussa 2009 Hääyön. Ajatus oli mainio, hanke onnistui yli odotusten ja ilmeisen monet ihmiset saivat hoidettua parisuhteen näin kuntoon.
"Heikki Leppä kertoo saaneensa yhteydenottoja pareilta, jotka olisivat voineet mennä naimisiin jo 10, 20 tai 30 vuotta sitten, mutta eivät ole saaneet aikaiseksi. Hääyönä avioliiton solmimisen kynnys on alhaalla."
Vantaan Lauri
Raamatun hermeneutiikastaan tohtori Leppä on saanut palautetta myös näin
Teol.tri. Heikki Leppä esittää herkullisen tulkinnan evankeliumien ihmeistä.
  • sokean parantaminen oli sosiaalinen tapahtuma. Kaveri teeskenteli sokeaa, ettei tarttis mennä töihin, mutta teki sitten parannuksen lintauksesta kuultuaan Jeesusta.
  • leipäihmeessä ihmiset jakoivat eväänsä toisilleen
  • myrskyn tyynnyttämisessä oikeesti opetuslapset rauhottuivat
Jatkan tästä ite:
- riivatut vain pelleilivät
- kuollut tyttö olikin päiväunilla
- kuumeinen nainen parani, kun tuli lämpimien vällyjen alta raikkaaseen ilmaan
- mykkä lopetti mököttämisen
- rampa lopetti lintsaamisen
- Jeesus käveli matalassa vedessä

Toisin sanoen, evankeliumien ihmeissä on kysymys väärinkäsityksistä. Tuttuja tulkintojahan nämä ovat. Huvittavia ja samalla masentavia silloin kun tohtorishenkilö niitä esittelee (puoli)vakavissaan. Jeesuksen ihmekertomukset voi kyllä kaataa eksegeettisin perustein, mutta ei näin, vaan homma on tehtävä toisella tavalla.
nimimerkki Tu-160
Usko ja elämä - klassisen kristinuskon puolesta
Kommentin kirjoittaja viittaa Lepän Kotimaa24 blogiin Raamatun ihmeiden demytologisoinnista, jota en löytänyt nettijulkaisun arkistosta.


Havaintoja Lepän tekstistä
HL: Onko seksuaalinen moneus Jumalan luomisessa tarkoittamaa vai lankeemuksen seurausta?
- Erinomaisesti asetettu kysymys! Onko esimerkiksi homoseksuaalisuus ei vain Jumalan luomaa vaan suorastaan tarkoittamaa? Vai onko se langenneen ihmisen Jumalan tahdon vastaista elämää?

HL: Kysymys on aina tulkinnasta.
- Ymmärrän tämän lauseen niin, että Lepälle Raamattu ei ole yksinkertainen kokoelma lakeja, asetuksia, ohjeita ja neuvoja, josta poimimme valmiita vastauksia kysymyksiimme lukuihin ja jakeisiin viitaten. Heikki Lepälle Raamattu on olennaisesti "tulkittu kirja", jossa painopiste siirtyy ilmoituksen auktoriteetista tulkintojen ja uudelleentulkintojen, lukijoiden kontekstiin ja ymmärrykseen. (Tämän perustana on eksegetiikan tutkimuksessa vallitseva käsitys Raamatun tekstien ja traditioiden luonteesta.)

HL: Vastausta kysymykseen ei saada niistä raamatunkohdista, joissa suhtaudutaan torjuvasti miesten väliseen seksiin.
- Miksi ei? (Mooseksen laki. Apostoli Paavali mainitsee myös naisten välisen seksin)
He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
Room 1:22-27
Leppä kuittaa tämän aikansa eläneeksi näin: Niistä voidaan lukea se, että siinä maailmassa, jossa ne kirjoitettiin, miesten välinen seksi koettiin iljettäväksi.

kommenttini Ihmiset ovat erilaisia, mutta väitän nöyrimmästi, että suurin osa hetero-miehistä pitää makaamista miehen kanssa iljettävänä yhä tänään. Heteron homoilu on synti, omatuntokin sen sanoo.  Vastaavasti voimme sanoa, että suurin osa homo-miehistä pitää makaamista naisen kanssa iljettävänä, samoin lesbo-naiset makaamista miehen kanssa. Monelle se on ylipääsemättömän vastenmielinen asia. Homon makaaminen heteron kanssa on synti, omatuntokin sen sanoo. (Koska homot ovat vähemmistö, on kiusaus etsiä kokeilunhaluista hetero-partneria? Samoin kuin heteroilla on kiusaus hakea avioliiton ulkopuolelta seikkailunhaluista partneria?)

Heikki Leppä ei löydä vastausta eksegetiikasta, Raamatusta, koska se jää aina tulkintojen taakse.

Vaan ei auta systemaattinen teologia myöskään, opinkappaleet ihmisyydestä!
HL Vastausta ei myöskään saada siitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska homo on mies ja lesbo on nainen.


Quid faciemus iam?
Kun Heikki Leppä on näin työntänyt periaatteessa sivuun sekä Raamatun että kirkon opin auktoriteetit, mitä nyt sitten teemme?

No - saamme ensin vapaata loogista pohdintaa: 
Teoriassa voimme kuvitella ...

Yhtä mahdollinen tulkinta on...

Joka yllättäen kaikki sitten tylysti tyrmätään Mutta tällä pohdinnalla ei loppupeleissä ole merkitystä

Millä sitten on sateenkaariparien asialle jotain merkitystä?

No - saamme perustavan eksistentiaalisen määritelmän ihmisenä elämisestä, joka nojautuu eli tulkitsee Raamattua ja käyttää luomiskertomusta lähtökohtanaan

Jumalan oma toiminta tekee eron alkuperäisen luomistarkoituksen ja langenneisuudessa elämisen välillä. 

Tämä lienee Lepän teologian taustalla oleva perustava oivallus, joka rakentuu Paratiisikertomuksen pohjalle.
Alkuperäinen luomistarkoitus oli: Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää (1 Moos 2:25).

Kun Aadam ja Eeva pilasivat jutun, Jumala tarjosi ensimmäisen ratkaisun langenneena elämiseen: Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin (1 Moos 3:21). 

Jumala ei vaatinut langennutta elämään kuin paratiisissa.

Lepältä erinomainen oivallus pyhän Raamatun äärellä!!

Mutta tämä latistetaan sitten, ikävä kyllä, yleiseksi kaiken hyväksyväksi humanismiksi, jossa Raamatulla ja uskonnollisella kielellä ei ole mitään erityistä roolia. Runollinen tapa sanoa sama asia, jonka suuri maailma on aina sanonut - eletään ihmisiksi!

HL: Langenneessa maailmassa eläminen ei olekaan yritystä elää kuin paratiisissa vaan langenneen maailman ehdot hyväksyen. Luonnollinen seuraus tästä on, että ketään ei tule vaatia elämään kuin paratiisissa Jumalan – todellisen tai kuvitellun – luomistarkoituksen mukaan, vaan kaikkien tulee pyrkiä kykynsä mukaan toteuttamaan rakkautta ja oikeudenmukaisuutta. Homo- ja lesboparien kohdalla sitoutunut parisuhde – jota myös avioliitoksi kutsutaan – edustaa vastuullista elämää tässä langenneessa maailmassa.


Rukouspyyntö
Onko analyysini Heikki Lepän blogin hermeneutiikasta kohdallaan?

Jos on, pyydän kirkkokansaa Tikkurilassa ja muuallakin rukoilemaan tämän Jumalan palvelijan puolesta.

Erittäin lahjakas Jumalan lapsi, ahkera työntekijä Herran viinitarhassa, jonka hengellisiin silmiin on kehittynyt pahanlainen kaihi. Rukoilkaamme hänen puolestaan ja ostetaan kukin Herralta Jeesukselta taivaallista silmävoidetta, että näkisimme!


"Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita:
"Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
"Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.

"Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. 

Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! 

Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

"Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.

"Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille."
Ilmestyskirja 3:14-22