keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Saatanan palvonta

Juudas Iskariot Kiirastorstain aterialla
Leonardo da Vinci
(1452 - 1519)

Suomalaisen Wikipedian kirjoitus saatananpalvonnasta vähättelee ilmiötä ja koettaa sanoa, ettei sellaista ole ainakaan niissä mittasuhteissa kuin ajatellaan.

kuka lie noita tekstejä sinne kirjoitellut.

muistan hyvin erään onnettoman äidin, jonka tytär on saatananpalvoja.

äiti kun rupesi rukoilemaan tyttärensä puolesta, tämä soitti puhelimella ja sanoi "älä rukoile minun puolestani"

Hyvinkään paloittelusurman 21.8. 1998 tuomiot annettiin äskettäin. Mäntsäläläinen Jarno Sebastian Elg (s. 1975) katsottiin päätekijäksi.


suomalainen wikipedia kertoo:

Verityön tekijöihin kuuluneet tuolloin 23-vuotias Jarno Elg, 20-vuotias mäntsäläläinen nuorimies, 17-vuotias järvenpääläinen Terhi Johanna Tervashonka (s. marraskuussa 1981) sekä julkisuudessa tuntemattomaksi jäänyt 16-vuotias keravalaispoika joivat kiljua järvenpääläisessä asunnossa ja kuuntelivat black metal -musiikkia. Tämän jälkeen seurue siirtyi helluntaiseurakunnan ylläpitämään, nuorisolle suunnattuun teetupaan. Epäillyt ja uhri lähtivät junalla kello 23 jälkeen Hyvinkäälle.



Kaikki menivät asemalta Hyvinkään Torikadulle kerrostaloasuntoon, missä tappajat kiduttivat teräaseilla ja alistivat erilaisilla sadistisilla teoilla uhriaan sekä lopuksi tukehduttivat tämän peittämällä hänen kasvonsa ilmastointiteipillä. Uhri oli alun perin vapaaehtoisesti lähtenyt joukon matkaan. Uhrin ruumista silvottiin ja sille tehtiin saatananpalvontariittejä. Pitkitetyn surmatyön lopuksi uhri paloiteltiin sahalla. Paloitteluvaiheessa ryhmän 16-vuotias jäsen oli jo paennut paikalta. Elg ja Tervashonka veivät lopuksi ruumiinosat roskalaatikoihin.

Ennen murhatyötä Elg oli tappanut myös oman koiransa kiduttamalla. Koiran tappaminen oli ilmeisesti jonkinlainen kokeilu. Myös tähän tekoon oli liittynyt saatanallisia uhrimenoja.


11. elokuuta 1999 Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi Elgin murhasta elinkautiseen.

Tervashonka tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla ja nuorena henkilönä tehdystä murhasta kahdeksan ja puolen vuoden vankeuteen.

Mäntsäläläisen murhasyyte hylättiin ja hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen.

16-vuotias poika vapautettiin syytteistä, koska hänen katsottiin toimineen Elgin painostuksen alaisena.

Elg ja Tervashonka valittivat tuomioistaan. Helsingin hovioikeus ei muuttanut tuomioita.


lainaus on suomalaisesta wikipediasta


Jeesus

Sijte Iseste Perkelest te oletta/ Ja teiden Isen himot te tadhotta nouta. Hen ombi Miehentappaija alwsta ollut Ja ei pysynyt Totudhes/ Sille ettei henes ole Totutta. Coska hen Walhen puhupi/ nin hen puhu omastans/ Sille ette he' on yxi Walechtelia/ ia sen saman Ise.

Mutta senteden ette mine sanon teille Totudhen/ ette te minua wsko.

Joh 8:44-45 Agricola 1548


Ei Wargas tule mwtoin quin wargastaman/ ia tappaman/ ia cadhottaman. Mine tulin senpäle/ ette heille pite Eleme oleman/ ia yldekylle oleman.

Joh 10:10 Agricola 1548



avasin tämän palstan nimimerkki maman toivomuksesta raamattupiirin puolelle.

hän ei todellakaan ole kloonattu vaan itsenäinen, ajatteleva ja rukoileva kristitty, jolta myös olen saanut oppia paljon nettiruukun kautta.



nimimerkki mama
:


Puhumme paljon paholaisesta tai oikeastaan enemmän synnistä, johon paholainen viekottelee.

Vaan taitaa henkivaltana olla meille useimmille kuitenkin aika tuntematon otus vaikkakin meihin kovasti vaikuttamaan pyrkivä ja niin monin tavoin onnistuva.

Saatanan palvonta, mihin liitetään tuollaiset hirmuiset väkivaltariitit saattaa ollakin aika marginaalisia. Saatanan palvonta on aktiivista toimintaa, johon ryhdytään.

Vaan satanismi taitaa olla lähellä meitä jokaista. Siinä onnistuu saatana houkuttelemaan ihmisen oman egon syövereihin ja "huomaamaan" olevansa jumala. Ja siihen ei tarvitse erikseen ryhtyä, sen piirteitä löytyy meistä ihan itsestään.

Monissa idän uskonnoissa ja filosofioissa on pohjalla ihmisestä itsestään löytyvät voimat ja jumaluus. Siksi ne kiehtovat länsimaisia ihmisiä niin kovin.



Luuk 22:3

Niin saatana meni Juudaaseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista.



Juudas oli monta vuotta seurannut Jeesusta ja silti saatana onnistui raskaalla tavalla

Luuk 22:31-32
Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi."

Jeesus rukoili Simonin puolesta, ettei uskonsa raukeaisi tyhjiin. Eikä rauennut.


Mieluusti me uskovatkin steriloimme saatanan mielessämme joksikin ihmisen sisäiseksi pahuudeksi, perisynniksi, taipumukseksi pahaan. Se vielä menee jotakuinkin nykyihmisten jakeluun (ei kaikille sekään).

Ajatus siitä, että olisi oikeasti toimiva persoonallinen paha, joka voisi, kuten yllä, mennä ihmiseen. Ja vielä mennä ihmiseen, joka on monta vuotta Jeesusta seurannut ja vielä noin raskaasti pettää. Eikä nähnyt Juudas itselleen mitään toivoa syyllisyydessään ja meni ja tappoi itsensä.

Juudas oli alusta asti ”valittu” kavaltajaksi, ja oli silti syyllinen.

Juudakseen meni saatana ja silti Juudas oli syyllinen.

Huh, miten epäreilulta inhimilliseen korvaan kuulostaa tuollainen.

Mutta saatana viettelee, houkuttelee, valehtelee päästäkseen vaikuttamaan ihmisessä. Se tarvii päästää sisään. Ja saatanalla on siihen tosi houkuttelevia keinoja. Se tuntee kunkin ihmisen heikot kohdat.



Pienenä sivupolkuna tähän. Ehkei tarvitse ihmetellä, että jotkut uskovat eivät usko persoonalliseen pahaan. Tulihan nyt seurojen aikaan ilmi sellainenkin, että ainakin yksi ”suuri saarnajamme” ei usko elävään, persoonalliseen Jeesukseen.



Samoin kuin Jumalaa, myöskään saatanaa ei voi suoraan tutkia.

Välillisesti monilla meistä on kokemuksia Jumalasta ja näemme Jumalan työtä kaikkialla ympärillämme ja me, jotka uskomme näemme myös hänen erityisen ilmoituksensa itsestään Raamatussa.

Samoin saatanan teoista voi lukea päivittäisestä uutisvirrasta. Voi kuulla kuvauksia siitä, miten joku murhaaja toimi kuin saatanan valtaamana, tai isä pieksi lapsensa silmissään vieras katse.


Mark 8:32-33
Hän puhui tästä aivan avoimesti. Silloin Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä.
Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

Tässä Jeesus puhuu Simonissa olevalle pahalle hengelle, ei Simonille. Saatana koettaa vielä Jeesusta kiusata hyvän ystävän, rakkaan opetuslapsensa välityksellä. Simon ei tainnut edes tajuta, mitä oli tekemässä. Hyvää tarkoitti ja sitä kautta oli saatana päässyt vaikuttamaan.

"Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" (Joh 21)
Kova paikka Simonille nuo kolme kysymystä.

Simon kielsi Jeesuksen kolemesti vielä Jeesuksen viimeisenä yönä. Ja itki katkerasti nähtyään Jeesuksen silmät.

Ei ole saatanan toimialueella rajoja. Se toimii myös aivan Jeesuksen läheisyydessä, kuten Raamatusta voimme lukea.


Miten ihmeessä sitten nykypäivänä saatana toimii?

viettely, houkuttelu, valehtelu....



Miksi ihmeessä tämmösiä pohdin? Eräs keskustelu pisti miettimään. Keskustelukumppanini edustaa monin tavoin fiksua nykyihmistä

Ohessa poimintoja hänen ajatuksistaan:


Oma onni ja onnellisuus on tärkeintä, perheen myös

On itse otettava vastuu asioista ja ei saa yrittää sälyttää niitä jumalille

On tunnustettava tosiasiat ja nähtävä asiat sellaisina kuin ne ovat, eikä pidä kuvitella maailmaa sen paremmaksi kuin se oikeasti on: hulluja ja pahuutta täynnään.

On elettävä siten, että pärjää omillaan ja ei tarvitse apua muilta

Jos joku toimii minua vastaan, on hänelle osoitettava toimintansa vääryys ja jos ei sitä ymmärrä, on minulla oikeus poistaa sellainen ihminen elämästäni


Ystävällisyys maksetaan ystävällisyydellä

Yhteiskunnan valtaapitävät ovat kaikki rappeutuneita, muutenhan eivät olisi siellä ja heidät on vaihdettava moraaliltaan parempiin yksilöihin

Ihminen on evoluution tuloksena kehittynyt maata vallitsevaksi eläinlajiksi, ei sen kummempi

Minulla on normaalia ihmistä suurempi äly ja moraali. Pystyn siis arvioimaan, mikä on absoluuttisesti oikein ja väärin.

En ole koskaan tehnyt kellekään ihmiselle tarkoituksellisesti pahaa.

Olen ansainnut hyvän elämän.



No nuohan kuulostavat ihan viisailta ajatuksilta – eikö totta?
Hyvään ja hurskaaseen elämäänhän meidän on pyrittävä ja valittuina voimme tietää muidenkin elämän osalta aika lailla, miten heidän kuuluisi toimia.

Absoluuttinen oikea ja väärä, minun hallussani. Kiehtova ajatus. Ja miten tuttu se onkaan. Jaa mistä? Vaikkapa nettiruukusta...


Nuo ajatukset jäivät minua vaivaamaan ja ne kiusasivat kovasti, koska ne kuulostavat ihan hyviltä ja viattomilta, vaan jossain vaiheessa kolauttavat auttamattomasti kiville.

Eikä ole olemassa mitään, mikä voisi purren nostaa syvempiin vesiin. Ei ole Jumalaa, ei ole Vapahtajaa. Usko Jumalaan olisi ihan jees, mutta kun puuttuu se geeni...


Hätkähdyttävä löytö, joka avasi minulle tuota ongelmaa, joka niin monella meillä on.

MINÄ ITSE HENKILÖKOHTAISESTI.


Nykyaikainen satanismi on kirjattuna ihan teeseiksi asti ja avaa tuota ihmisen jumaluutta, johon on niin kovin helppo saatanan meitä vietellä.



Yhdeksän Saatanallista Julkilausumaa

The Satanic Bible
©1969 Anton Szandor LaVey

1. Saatana edustaa nautintoa pidättyväisyyden sijaan!
2. Saatana edustaa elintärkeää konkreettisuutta hengellisen haihattelun sijaan!
3. Saatana edustaa tahriintumatonta viisautta tekopyhän itsepetoksen sijaan!
4. Saatana edustaa ystävällisyyttä sen ansaitseville rakkauden kiittämättömiin haaskaamisen sijaan!
5. Saatana edustaa kostoa toisen posken kääntämisen sijaan!
6. Saatana edustaa vastuuta vastuussa oleville psyykkisistä vampyyreista huolehtimisen sijaan!
7. Saatana edustaa ihmistä vain yhtenä eläimistä, toisinaan parempana, useammin huonompana kuin nelijalkaisia, koska hän on “jumalallisen hengellisen ja älyllisen kehityksensä” ansiosta tullut eläimistä häijyimäksi!
8. Saatana edustaa kaikkia niin kutsuttaja syntejä, koska ne kaikki johtavat ruumiilliseen, älylliseen tai emotionaaliseen mielihyvään!
9. Saatana on ollut paras ystävä joka kirkolla on koskaan ollut, koska Hän on pitänyt sen toiminnassa kaikki nämä vuodet!


Eikös kuulostakin tutulta?



Ef 6:10-20

Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.

Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.

Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.

Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee.



Tuosta Juudaan vastuusta tuli mieleeni vielä...

Eli saatana meni Juudaaseen ja hän teki mitä teki. MuttaJuudas silti oli vastuullinen teoistaan.


Tuli tuosta mielleyhtymä tuonne jokapyhäiseen "rippiin"

Mitä onkaan se, mitä ihmiset pyytävät anteeksi kaulaillessaan?


Tiedän, tabukysymys, mutta kysynpä kuitenkin.


"synnit, viat, kiusaukset,..."

vai

"minun pahat tekoni, syyllisyyteni..."


Ylpeys ja ahneus taitaa olla niitä ilmeisimpiä asioita, minkä avulla saatana saa otteen ihmisestä.

Juudaksen kohdalla se taisi olla ahneus. Ja liekö ollut myös pelko, kun alkoi näyttää, ettei tästä Jeesuksen hommasta mitään kuitenkaan tule.

Ei kerro evankeliumi tarkemmin, miten lie saatana Juudaan korvaan kuiskutellut.


Millaisia persoonallisuutemme piirteitä saatana käyttääkään täällä nettiruukun raamattupiirissä, jotta emme ryhtyisi keskusteluun Jumalan kanssa?

Ei se tule sanomaan, että häiriköippä nyt oikein tehokkaasti kaikki Raamatun sanaa tutkivat keskustelut.

Ei, eihän uskovat ihmiset sellaista mene tekemään. Uskovat ihmiset mielellään tutkivat Raamattua ja keskustelevat sen myötä nousseista ajatuksistaan. Mielelläänhän me kaikki olemme Raamatun välityksellä Jumalaamme yhteydessä.

Saatana on paljon ovelampi, niinkuin saamme niin monelta palstalta täältä Raamattupiiristäkin lukea.


Mistä se kertoo?

Se kertoo siitä, että täällä tapahtuu suuria. Ei se vanha mato vaivautuisi täällä huseeraamaan, ellei sillä, mitä täällä tapahtuu, olisi sille uhkaa.

Luetaan siis, me kaikki, vielä uudelleen tuo efesolaiskirjeen kohta ja muistetaan, ettemme ole sodassa toisiamme vastaan, vaan henkivaltoja vastaan.

Ei ole merkitystä sillä, mikä on minun mielipiteeni tai sinun. Vain sillä on merkitystä, mitä sanoo Jumalan sana.

Tässä on valvomisen paikka meille jokaiselle.


1 Piet 5:8-11

Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.

Vastustakaa häntä, uskossa lujina! Tiedättehän, että veljenne kaikkialla maailmassa joutuvat kokemaan samat kärsimykset.

Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät. Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen.

2 kommenttia:

  1. Muuten hyvä mutta Terhi ei ole saatananpalvoja..

    VastaaPoista
  2. tärkeä tieto. tämän voisi wikipedian artikkeliin lisätä?

    Terhi Tukio eli Tervashonka oli saatananpalvonnan riiteissä mukana ja viemässä paloiteltuja ruumiinosia roskiin. Vaajakoskella tapahtuneen kesäkuun 7. 2007 vesurinlyönneistä hänet jo syyskuun 19. tuomittiin taposta ja törkeästä vamman tuottamisesta 9 vuoden vankeuteen.

    juuri tällaisten ihmisten kohdalla armollisen Herran Jeesuksen muuttava, uudistava ja parantava voima näkyy toisinaan niin kirkkaasti kun Saatanan valta murtuu ja Jumala saa ihmisen sydämen asunnokseen.

    VastaaPoista