Elävä usko esikoisuudessa

Lars Levi Laestadius (1800-1861)

Guestin lainaama rovastin saarna on siis joululta 1858. Silloin tosiaan on jo takana piispan määräys, että sunnuntaisin on pidettävä kaksi eri jumalanpalvelusta. Ilmassa on taistelun makua ja rovasti määrittelee selvästi eri kirkoissa kokoontuvien seurakuntalaisten hengellistä tilaa.

Tässä tilanteessa ovat hänellä käytössä käsitteet "elävä usko" ja "kuollut usko" ja Kakkoskirkon väki varmaan kuuluu tähän jälkimmäiseen porukkaan - he ovat "kastettuja pakanoita" "siveitä huoria" viinakauppiaita ja elämässään lihallisia, jotka eivät siedä kuulla jumalallista parannussaarnaa ja osa aivan surutonta väkeä muutenkin, joita kuolema kerran kohtaa.

Ykköskirkossa sen sijaan on Laestadiusta kuuntelevaa herännyttä Pajalan kansaa, jotka ahkeroivat tehdä parannusta ja joita rovasti evankeliumilla tahtoo lohduttaa.

Tämä jako on sittemmin syventynyt, ja lestadiolaisuus muodostui "ykköskirkon" porukaksi vetäen selvän rajan "elävän uskon" ja "kuolleen uskon" jumalanpalvelusten välille. Tässä ovat lestadiolaisuuden uskontososiaalisen rakenteen todelliset juuret, rovastin omassa opetuksessa kahdenlaisesta kirkkoväestä.

Pakanalähetystä ei tuohon aikaan Suomessa juuri tunnettu ja Laestadiuksen "pakanat" ovat heräämättömiä papin ankaria saarnoja paheksuvia kastettuja ja "juutalaiset" ovat epäuskoisia kristittyjä ja sitten on tämä Laestadiusta arvostellut Ruotsin kirkon papisto ja johto.

Laestadiuksen talo Pajalassa

On hyvä muistaa tätä Pajalan railoa miettiessämme, että Pohjoisen lestadiolaisuutta lukuunottamatta Ruotsin kirkossa suuret 1800-luvun kansanherätykset kulkeutuivat evankelis-luterilaisen kirkon ulkopuolelle. Lestadiolaisuus vammautui pahasti kirkon toimien tähden.

Tsaarin alaisessa Suomessa herätyksiä vastustettiin ankarasti, heränneitä tuomittiin sakkoihin ja vankeuteenkin ja lestadiolaiset muistavat hyvin edelleen esimerkiksi arkkipiispan sanat ja toimet. Mutta loppujen lopuksi kaikki suuret herätykset jäivät luterilaiseen kirkkoon, rukoilevaiset, evankeliset, Savon ja Pohjanmaan heränneet ja lestadiolaiset.

Itse asiassa nämä ihmiset ja liikkeet muodostavat merkittävän osan aikamme luterilaisesta kirkosta ja papisto tulee laajalti juuri pietistisen herännäisyyden taustalta.


Miten sitten aikamme esikoislestadiolainen kristitty tietää olevansa "elävässä uskossa" ja miten hän tunnistaa "kuolleen uskon"

Asia on varsin yksinkertainen: jos olet aktiivisesti mukana esikoislestadiolaisessa seuratoiminnassa, osallistut aina silloin tällöin seuroihin, kuuntelet saarnaajien opetusta etkä vain kuuntele, vaan panet elämässä käytäntöön, jos käyt ainakin kerran vuodessa pönttöjonossa ja jos ulkonaisin tavoin, käytökselläsi, pukeutumisellasi, puheillasi ja ajatuksillasi nöyrästi noudatat kristillisyydessä annettuja neuvoja ja ohjeita olet elävässä uskossa.

joka ei näitä noudata esikoisten keskuudessa on "kuolleen uskon tilassa" ja uskon liekki on päässyt sammumaan

kaikki esikoisuuden ulkopuolella ovat "kuolleen uskon" ihmisiä ja heidän ainoa toivonsa pelastua elävään uskoon on liittyä esikoisiin.

näin on Jumala suuressa viisaudessaan ja rakkaudessaan päättänyt.


Sait elämän kuulemalla esikoisten opetusta ja saarnaa, ja tämä yhteisö pitää sinua kaidalla tiellä, jos neuvoja tahdot kuunnella, ja vielä kuolinvuoteellesikin saarnaajat uskollisesti tulevat todistamaan, että olet elävässä uskossa ja Jumalan lapsi ja pääset perille taivaaseen. Tämä voidaan kuuluttaa myös, kun seuraväelle kerrotaan jonkun kuolemasta, että hänet on myös seuroissa nähty.

tässä kristillisyydessä hoidetaan siis lampaita rakkaudella kehdosta hautaan.


Kun tämä perusta on näin selvillä - elävä usko on samaa kuin aktiivinen osallistuminen esikoislestadiolaiseen herätysliikkeeseen, sen keskeisen opetuksen omaksuminen ja sen neuvojen toteuttaminen elämässä - on sitten teologisesti tämä vielä perusteltava.


Lestadiolaisuus ja viidesläisyyden vasen siipi, Kansanlähetys, ovat puolensakramentin herätyksiä - ne korostavat Herran Jeesuksen asettamaa rippiä, joka on luterilaisessa kirkossa usein laiminlyöty sakramentti.

Ripin merkitys nostetaan näissä puolensakramentin herätyksissä yli sakramenttien, ja uudestisyntyminen merkitsee syntien tunnustamista ja anteeksiantamuksen käsittämistä sydämessä ja ottamista vastaan elävässä uskossa.



Kansanlähetyksessä on kovasti pohdittu täyden sakramentin merkitystä - mitä merkitsee kaste?

Tästä nousee helposti melkoinen äläkkä, koska herätysliikkeen perustava idea on, että on kastettuja pakanoita jotka eivät ole syntyneet uudesti ja joita kutsutaan elävään uskoon.

Matti Väisäsen laaja tutkielma kasteesta ja uudestisyntymisestä on Kansanlähetyksen -- tai Urmo Muromalaisuuden -- Risto Blom bummm!


Väisänen on nyt piispana Missionsprovinsen i Sverige och Finland



Helluntailaisuus on kokosakramentin herätys, ja koska kasteelle annetaan niin suuri merkitys että se on tehtävä uskovalle ihmiselle, joka on löytänyt Jeesuksen, helluntailaisuus on väistämättä luterilaisen kirkon ulkopuolella, koska ei tunnusta luterilaista lapsikastetta.


Esikoisuudessa on kielletty kasteesta puhuminen koska se särkee yhteistä rauhaa. Ihmiset eivät mene uudelleen kastettaviksi synnyttyään uudesti, koska sillä ei ole mitään merkitystä.

Esikoiset ovat näin kasteen halveksijoita, kun helluntailaiset korostavat sitä yli kaiken tässä järjestyksessä - joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.



Elävä usko saadaan siis Joh 3 Nikodemus keskustelun mukaisesti siten, että ihminen syntyy uudesti. Tästä Risto Blom kirjoitti laajan tutkielman ja osoitti, että saarnaajat eivät ole keskenään tästä asiast yksimielisiä, ja vanhinten ja lähetysmiesten saarnoista löytyy erilaisia variaatioita siitä, miten tullaan Jumalan lapseksi.

Tästä totuuden kertomisesta Risto Blom julistettiin Odde Minden ja muiden vanhinten myötävaikutuksella "lammaslaumaa repiväksi sudeksi" ja suomalaisten saarnaajien panssarijoukot huusivat niin että Kajaaniin asti kuului "lähde pois keskeltämme, Risto"



mutta Riston saarnojen tallennuksista huolellisesti kokoama totuus säilyy tuleville sukupolville todistukseksi tämän sukupolven vanhinten, lähetysmiesten ja saarnaajien sokeudesta ja sydämen kovuudesta.

Järkeilevät vanhimmat ja saarnaajat eivät näet pysty Johanneksen evankeliumin 3 luvun perusteella, ja muiden käytettyjen Raamatun kohtien perusteella, kehittämään selkeää oppia siitä, miten tullaan Jumalan lapseksi.

Raamatussa ei näet ole siitä kaavaa eikä Vuorisaarnan Autuaaksi julistamisilla eikä Tuhlaajapoika vertauksella ole tämän armojärjestyksen kanssa yhtään mitään tekemistä.

Kasteen merkitys vaihtelee eri saarnoissa,

pääpaino on omantunnon asiassa, syyllisyyden kokemisessa ja syntien julistamisessa anteeksi.

syyllisyyttä voi kokea jo pieni näpistelevä lapsi ja jollekin isän ja äidin antama lohdutus on jo se vaadittu uudestisyntymisen peso.

joku korostaa aikuisen ihmisen kääntymistä ja uskoontuloa.



Elävän uskon voi saada vain elävässä seurakunnassa, joka palvelee elävää Jumalaa. tämä on suora seuraus tuosta alussa kuvaamastani esikoisuuden "elävän uskon" käsityksestä, kuulua tähän kristillisyyteen on samaa kuin olla elävässä uskossa.

Tälle on annettu teologinen merkitys, armonjärjestys, jossa käytetään esimerkiksi Vuorisaarnaa ja Tuhlaajapoika kertomusta tukena, miten tämä tapahtuu.



Avain on se aarre, joka esikoisilla on - kun lukittujen ovien takana Ruotsin Lapissa Pyhä Henki annettiin tälle joukolle pimenevässä ja uskosta luopuneessa maailmassa.

Pyhä Henki on asuvaisena tässä
herätyksessä saarnaajissa ja pelastava sukkessio kulkee siis saarnaajien sukupolvien myötä ja pelastavat syntien anteeksijulistamisen sanat Jeesuksen nimessä ja veressä voidaan vain ja ainoastaan kuulla siellä, missä elävä seurakunta on.

Pyhä Henki on kokonaan omittu tälle itsekkäälle uskovien joukolle ja Hän takaa saarnaajien julistuksen ja Hän antaa oikeuden ihmiselle käyttää jumalallista tuomiovaltaa ja vapauttaa syntinen rangaistuksesta.

Pyhä Henki tottelee vanhinten ja lähetysmiesten ja saarnaajien päätöksiä ja asettuu asumaan siihen, joka saarnaajaksi kulloinkin valitaan.

ilman sen kummempia rukouksia tai kätten päällepanemisia tai muuta korkeakirkollista höskää.



Kuten sanottu, ilmausta "Elävä usko" ei ole pyhässä Raamatussa. Siellä on useampaan kertaan "uskosta elävä"

näiden ilmausten välillä on erityisen merkittävä ja suuri ero, ja kirjoitan siitä toisen palstan.

...

alistan tämän palstan jälleen kaikkien vapaasti arvosteltavaksi ja kiitollisena korjaan tätä varsin synkkää tekstiä, missä olen erehtynyt.