Tahtoisin ottaa tässä keskustelussa esiin esikoislestadiolaisen herätysliikkeen tulevaisuuden näkymiä.
Ensinnäkin saamme kuulla jouluseurojen viimeisestä päivästä elämänmyönteisiä ja iloisia uutisia.
Uusi rukoushuone on ollut juhlaseurojen aikana ääriään myöten täynnä. Kristityt ovat tulleet paikalle kaukaa asti.
Nuortenillassakin on ollut 700-800 nuorta, mikä on todellinen ilonaihe.
On saatu kuulla Jumalan sanan saarnaa, kohdata Jeesus seimessä ja uskon kautta elävä Jeesus on sydämissä.
Enkeleitä toivotetaan seurojen jälkeen kotimatkalle suojaksi liukkaille talviteille, ja varmaan nämä näkymättömät henget olivatkin suojelemassa ja varjelemassa kaamoksen keskeltä lähteviä.
Lämmin, sydämellinen ja kiitollinen ilmapiiri, kun on saatu taas olla suurella joukolla Sanan kuulossa.
Kiitollisuutta ilmaistiin myös vanhimmille, jotka aivan kuin äidin rakkaudella kärsivällisesti huolehtivat seuraväestä.
Jellivaaran jouluseurojen lähestyessä loppuaan vanhin Gunnar Persäter käytti saarna-aikaansa myös selventämällä kristityille seurakunnan olemusta ja hengellistä hallitusta.
Tämä on sama teemaa, jota hän piti esillä Lahdessa juhannuksena 2009, puhuen Kristuksen ruumiista ja sen päästä. Voimme odottaa, että vanhin Persäter jatkaa selventävää linjausta myös ensi juhannuksena Lahdessa.
Nojaan tässä erään saarnan kuulijan huomioihin - Jellivaaran jouluseurat 2010 ovat nyt kokonaisuudessaan kuultavissa "Huutavan ääni korvessa" palvelun kautta, mikä on erinomainen asia.
Olen toisessa yhteydessä kuvannut Yhdysvaltain presbyteerien seurakunnan hallinnollisia rakenteita. Siellähän myös pyritään noudattamaan Jerusalemin alkuseurakunnan mallia, josta Lapin vanhimmat ottavat esimerkkiä.
Presbyteerien seurakunnissa päätösvaltaa käyttävät vanhimmat ja pastorit (ministerit) yhdessä, vanhimmat hallinnollisissa asioissa ja pastorit Jumalan sanan ja sakramenttien palvelussa.
Melko huolellisesti siellä on järjestäydytty paikallisten seurakuntien saarnaajien ja vanhinten valintaan ja koulutukseen.
Seurakunta valitsee saarnaajansa, jotka neuvosto on asettanut ehdolle ja myös seurakunta saa ehdottaa saarnaajaa. Tämä ei kuitenkaan saa olla "oman seurakunnan mies".
Samaten vanhimmat valitaan äänestyksellä, tarvittaessa arpoen, ja valittu lähetetään "vanhinten koulutukseen" jossa he tutustuvat presbyteerikirkkoon monipuolisesti. Tässä koulutuksessa hylätään ne, jotka osoittautuvat tehtävään sopimattomiksi.
Vanhinten kirkkoon (presbyteerit ovat alunperin Skotlannin uskonpuhdistuksen lapsia) verrattuna vanhin Gunnar Persäterin edustama ja voimaan ajama seurakunnan hallintomalli on varsin totalitäärinen.
Esikoisten saarnaajat valitaan niinkuin valitaan, lähetysmiehet valitaan miten valitaan ja vanhimmiksi tulevat niinkuin tulevat.
Paikallisilla kristityillä ei ole mitään sanavaltaa, mitään äänestyksiä ei tehdä eikä tehtävän hoitamiseen edellytetä mitään esikoisten itse järjestämää koulutusta.
Gunnar Persäter korostaa päätöshierarkiaa, jossa alimpana ovat seurakuntalaiset, sitten ovat paikkakukntiinsa sidotut saarnaajat, näistä valitut lähetysmiehet ja huipulla Lapin vanhimmat.
Viimeisessä päätöksentekoportaassa on lähetysmiehillä puheoikeus, mutta ei "äänestysoikeutta". Lapin vanhimmat tekevät asioista päätökset niinkuin hyväksi näkevät.
Päätöksen jälkeen kyseinen asia on lyöty lukkoon. Vanhinten tekemiä päätöksiä ei saa arvostella eikä omista mahdollisesti eriävistä mielipiteistä saa edes puhua.
Seurakuntalaisten keskustelut saarnaajien kanssa näiden opetuksesta ja julistuksesta ovat "Pyhän Hengen neuvomista" ja suorastaan syntiä.
Vanhin Persäter korosti taas rauhan sidettä, yhtenäisyyttä ja yksimielisyyttä kristittyjen parissa.
Erityisesti hän nosti esille Herran pyhän ehtoollisen sakramentin, johon tulisi kaikissa esikoisten seurakunnissa olla yhtenäinen käytäntö.
Olen kirjoittanut siitä, että esikoisuus on Suomessa "puolen sakramentin" herätysliike samaan tapaan kuin viides herätys, eli ripin merkitystä korostava.
Vanhin Persäter puhui tässä vanhin Mindenkin jo vuosia sitten esiin nostamasta "koko sakramentin" asiasta eli ehtoollisen jakamisesta rukoushuoneilla saarnaajien toimesta.
Presbyteereillä hallitusta hoitavien vanhinten rinnalla on "pastorit" joiden tehtävänä on hotiaa kaste, ehtoollinen ja rippi ja jumalanpalvelukset.
Persäterin mallissa esikoisuudessa olisi vanhinten johto ja yhden ja puolen sakramentin hoitoon keskittyvät saarnaajat ja lähetysmiehet.
Mitä tämä vanhin Gunnar Persäterin saarnassa esiin tullut ajattelu enteilee siis herätysliikkeen tulevaisuudesta?
Vallan keskitys hengellistä sanavarastoa käyttäen on ilmeinen trendi. Vanhimmat ovat absoluuttisen ja kaiken arvostelun yläpuolella olevan vallan käyttäjiä, ja he valitsevat itse itselleen jatkajat iän karttuessa.
Lapin vanhimmat ovat todellakin kristillisyyden pää, jota Pyhä Henki suoraan johtaa ja päätökset ovat sitovia kaikissa asioissa ilman valitusoikeutta.
Voimme näin ennustaa, että vallan kolmijako ei tule kysymykseen, vaan korkein hallintoelin päättää asiat ja laittaa toimeksi päätökset.
Hierarkia vanhin - lähetysmies - saarnaaja - seurakuntalainen ilmeisesti tulee edelleen korostumaan.
seurakuntalaisten lähettämät kirjeet, kysymykset saarnaajien opetuksesta, kaikenlainen oma aktiivisuus on syntiä.
Lapin vanhimmat vievät hitaasti mutta varmasti esikoisuutta kohti "yhden ja puolen sakramentin" herätysliikettä.
Toisaalta on jatkuvia hienostuneita hyökkäyksiä Suomen ja Ruotsin luterilaisten kirkkojen ehtoolliskäytäntöön, "vuoden 1964 käsikirjaa" ja "katolista messu-uhria"
siis esikoisia vierotetaan heidän omasta kirkostaan - kyseessähän on ollut herätysliike eikä kirkkokunta.
Toisaalta on "rauhan side" ja yhtenäisyys, jonka nimissä tahdotaan tuoda ehtoollinen rukoushuoneisiin.
on sitten vain ajankysymys, milloin myös toinen sakramentti, kaste, otetaan omaan hoitoon ja esikoisilla on oma kirkkonsa myös Pohjoismaissa Yhdysvaltain kirkkojen tapaan.
Sen nimeksi varmaan tulee vanha-apostolinen-lestadiolainen kirkko.
jos joku on ymmärtänyt tämän Jellivaaran joulusaarnan sanomaa toisin, mielelläni kuulen arvostelua ja korjausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti