sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Elävä ja kuollut usko

Elävän ja kuolleen uskon välille tehdään kristillisyydessä jyrkkä
ero.

Asia on hyvin tärkeä, sillä kuolleen uskon kantajat tosin luulottelevat olevansa oikeassa elävässä uskossa, mutta he eivät ole todellisuudessa saaneet syntejään anteeksi eivätkä pelastu iankaikkiseen elämään vaan joutuvat kadotukseen.

Kuolleen uskon tilassa olevalla ei ole Pyhää Henkeä. Sen tähden hän ei voi ymmärtää Jumalan salaisuuksia, jotka on sanassa ilmoitettu ja jotka hengellisten tulee tutkia hengellisesti.

Kuolleen uskon ihminen ei kilvoittele syntiä vastaan, ei luovu maailman iloista eikä elä muutenkaan Jumalan tahdon mukaan, vaan hän pystyttelee omaa
vanhurskauttaan ja antautuu salaa tai julkisesti lihallisiin vapauksiin.

Kuollut usko ei anna omantunnon rauhaa, jonka vain elävä usko Jeesuksen nimessä ja veressä antaa. Heitä kaivertaa syyllisyys ja levottomuus ja elävästä uskosta luopuneita kaipuu omaan hengelliseen kotiin, jossa kerran se elävä usko saatiin.

Kuollut usko on varmaa väärässä luottamuksessaan. Elävän uskon merkki on jatkuva epävarmuus sielun tilasta ja halu saada seurakunnalta todistus, että saa tällaisena puutteellisena ja heikkona syntisenä kuitenkin vielä uskoa.

Kuolleen uskon ihminen ei suinkaan ole uskonasioista välinpitämätön, vaan sanoin, kirjoituksin ja teoin hän omanvanhurskauden kantajana ahdistelee ja vainoaa elävän uskon saaneita,

Kuolleen uskon kantaja vihaa elävän uskon saaneita, koska hän ei siedä Jumalan sanan pyhää, selkeää ja kirkasta julistusta, joka paljastaa hänen todellisen syntisyytensä ja maailmanrakkautensa ja kutsuu häntä parannukseen ja uskomaan evankeliumin.

Kuolleen uskon kantaja voi tietää paljon kristillisyydestä, esimerkiksi kuolleen uskon pappi tai piispa. Mutta koska häneltä puuttuu elävä usko, on vain pään tietoa ja "usko on peruukissa", järjessä eikä sydämessä.

Kuolleen uskon piispat ja papit tekevät jumalattomia päätöksiään tämän ajan mieltymysten mukaan ja
tallaa pyhän Raamatun jalkoihinsa.

"kuollut usko" on "elävän uskon" vastakohta - Kainin uskoa, johon Jumala ei mielisty kuten mielistyi Abelin uskoon.

elävä usko saadaan elävästä uskosta elävässä seurakunnassa, esikoislestadiolaisessa herätyksessä.


Kirjoittanut: Nosce te
Sokea usko tekee sillä tavalla työtä kuin Paavali ennen käännyttämistään.Näkevä usko toimii rakkauden voimasta.
Mites muuten tämä rakkauden ja Pyhän Hengen suhde selitetään?


Kirjoittanut: MikkoL
Niin, rakkaus...

1. Kun luen MikkoL:n viestejä, huokuu niistä iva ja pilkka. Juuri nämä tuntomerkit todistavat hänet lainoppineeksi ja fariseukseksi. Ei elävän Jumalan lapsi käyttäydy niin.

kommentti: toisaalla ovat Kirjoituksia tuntevat "lainoppineet" ja "fariseukset", toisaalla elävän Jumalan lapset


.......
2. Mutta miksi valitamme näinhän tulee olla. Ei ole yhteyttä elävän ja kuolleen välillä.

........
3. Kaikki mitä MikkoL kirjoittaa todistaa hänestä itsestään. Mutta Jumalan henki ei hänessä vaikuta.

kommentti: Jumalan Henki ei vaikuta kuolleen uskon ihmisissä.


........
4. Olemme saaneet kuulla jälleen kerran elävää Jumalan sanaa Jellivaarasta. MikkoL valitettavasti sinä et sitä ymmärrä, koska kuolleen uskon myrkky on sinun sisimpäsi tuhonnut.

kommentti: kuolleen uskon ihminen ei ymmärrä elävää Jumalan sanaa.

.......
5. Toivon että heräät ja näet kaiken sen millä Jumalaa vastaan sodit. Niin paavalikin joutui huomaamaan. Olet kuin Paavali ennen kääntymistään.

kommentti: kuolleen uskon ihminen sotii itse Jumalaa (ja Hänen omiaan) vastaan.


Guest kirjoittaa edelleen:

1. Siinä on sinun kuolemasi, hengellinen kuolemasi koska et pysty uskomaan siihen minkä Jumala ilmoittaa.

kommentti: kuolleen uskon ihminen ei kykene uskomaan Jumalan ilmoitusta.

.........
2. Jo Saul aikanaan kuoletti hengen äänen sydämestään musiikilla ja niin sanot tekeväsi myös sinä.

kommentti: kuolleen uskon ihminen rikkoo Jumalan tahtoa

........
3. Sinulle kelpaa osa Jumalan sanasta mutta ei koko sana.

kommentti: kuolleen uskon kantaja valikoi itselleen omaan korvasyyhyynsä sopivia kohtia pyhästä Sanasta, ei käsitä sitä elävän uskon lasten tavoin kokonaisuutena.

...
4. Tietosi on sinun turmiosi.

kommentti: se että tietää jotain uskonasioista voi koitua hengelliseksi kuolemaksi.

...
5. Mutta kaikilla kirjoituksillasi olet itsesi paljastanut. Olet Kuollut kivi. Kolkuta niin sinulle avataan, etsi niin sinä löydät.

kommentti: saattaa olla, että kuolleella kivellä on kuitenkin mahdollisuus tulla eläväksi kiveksi.


...
6. Luulet tietäväsi, mutta olet koyhä ja kurja. Sinun tietosi ei sinua pelasta. Sinun epäuskosi sinut kadottaa. Tee parannus. Huuda Jumalalta apua.

kommentti: kuolleen uskon omaavalla voi siis olla tietoa uskosta, mutta tämä tieto ei ole pelastavaa uskoa.

kuollut usko on kadottavaa epäuskoa.

Kuollut kivi voi kuitenkin tehdä parannuksen ja huutaa Jumalalta apua.


edelleen kerrotaan:

Kirkkomusiikki esimerkiksi todellakin kuuluu kuolleeseen Jumalan Palvelukseen. Jos olisi toisin, silloinhan myös rukoushuoneissamme olisi soittimet.

kommentti: on kuollutta jumalanpalvelusta

sitä ilmeisesti kuolleen uskon papit pitävät yllä ja kuolleen uskon kanttorit niitä urkuja soittavat ja kuolleen uskon ihmiset kirkkokuorossa laulavat.

moniäänisesti, mokomat, omaksi kunniakseen.

kuolleen uskon ihmisiä kun kerran ovat.


edelleen kirjoitetaan esikoislestadiolaisten nimissä:


1. Mama. Sinulla on itsellä valheen henki.

kommentti:
kuolleen uskon kantaja on valheen hengen vallassa

...
2. Se mitä kerrot kirkkohistorian kertomasta vapaudesta, on juuri sitä vapautta mikä kuolleella on.

kommentti:
kuolleen uskon kantaja on sokea eikä ymmärrä mitään.

...
3. Kirkkohistoria on monessa suhteessa kuolleen kirkon historiaa.

kommentti:
kuollutta uskoa löytyy paljon kirkon historiasta. elävän uskon kirkko on aivan erilainen.

...
4. Kuolleen uskon palvelijana et näe totuutta. Näet vain sen kuolleen ulkonaisen Jumalanpalveluksen, muttet totuutta.

kommentti:
"kuolleen uskon palvelija" on olemassa eikä tällaisen uskon palvelija voi nähdä totuutta, sisäistä kristillisyyttä, vaan ainoastaan ulkonaisen jumalanpalveluksen.


edelleen kirjoitetaan:

1. "Kristillisyys kulkee eteenpäin Jumalan voimalla, Sitä Et Mama sinä eikä MikkoL pysty muuksi muuttamaan."

kommentti:
kuten alussa kerroin, kuolleen uskon kristitty yrittää estää taivasten valtakunnan menestystä.


.....
2. Vihanne kristittyjä vastaan kertoo sydämenne tilasta.

kun sydän on kuolleen uskon tilassa, siitä kertoo viha elävää kristillisyyttä vastaan.


tästä vihasta mainitaan myös erään guestin kirjoituksessa mamalle:

Et ottanutkaan,

1. joten hyväksyt hänen kirjoituksensa, etkä hyväksy sitä, että hänen väitteensä kumotaan,

2. koska itsekin vastustat elävää seurakuntaa,

3. mutta sehän onkin kuolleen uskon tuntomerkki.

...................
ilmaus "kuollut usko" juontaa rovastin saarnoihin ja postilloihin.

guest lainaa Laestadiusta ja otan otteen mukaan tähän keskusteluun.

Näin rovasti kuvaa Pietarin kuollutta uskoa:

Pietarin tunto ei ollut kuitenkaan silloin vielä herännyt, ja usko, jota hän silloin tunnusti, ei ollut pelastava.

Se oli ainoastaan kuollutta uskoa, joka loppui Jeesuksen kuollessa. Pietari ei jaksanut enää
järjelläänkään uskoa, että Jeesus oli Jumalan Poika.

kommentti: opetuslapsena Pietarilla oli kyllä uskoa Jeesukseen, mutta ei sitä pelastavaa oikeaa uskoa (vielä).

Kun Mestari kuoli, Pietarin kuollut usko Jeesukseen, että Hän on Jumalan Poika, romahti.

Laestadius opettaa edelleen:

Vanha kuollut usko pitää loppua kaikilta, ennen kuin ihmisen sydämeen tulee tilaa elävälle uskolle.

Mutta ennen kuin se voi loppua, täytyy tulla sellainen hätä, kuin opetuslapsille tuli Vapahtajan kuoleman jälkeen, ettei ole enää turvaa taivaaseen eikä maailmaan.


kommentti: Rovasti ei tietenkään puhu elävästä seurakunnasta, lestadiolaisuudesta, kun koko herätysliikettä ei vielä ollut olemassa.

mistä hän sitten puhuu?

kaikista Jumalan sanan kuulijoista.

kun Vapahtaja vangittiin ja sitten surmattiin, Hänen omiltaan meni kaikki turva tässä ajassa ja tulevassa.

tällaista oman turvan särkymistä tarvitaan, että elävä usko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, saisi tulla kuolleen uskon sijalle.


guest lainaa edelleen rovastin saarnaa kirkossa:

1. Vaikka kaikki kastetut pakanat uskovat Jeesuksen Jumalan Pojaksi, niin kuin heitä on opetettu lapsuudesta asti, he eivät pelastu sillä uskolla, sillä riivaajatkin
uskovat niin ja vapisevat.

kommentti: on kastettuja pakanoita. he uskovat lapsesta asti saamansa opetuksen, että Jeesus on Jumalan Poika - mutta tämä on kuin riivaajien uskoa.


2. Suruttomat sen sijaan eivät vapise, vaikka hekin uskovat, sillä vihollinen on vahvistanut heidän sydämensä ja tehnyt heidät oikein rohkeiksi pilkkaamaan Jumalan Poikaa.

He eivät pelkää eivätkä vapise armon ajassa. Vasta kuolemassa jotkut heistä alkavat pelätä, että huonosti käy, mutta he tuntevat silloin, että Jumalan Poika on niin kaukana, ettei hän kuule heidän rukouksiaan.


kommentti: Laestadius opettaa, että on toisenlaista kuollutta uskoa - ihmisiä jotka kastettujen pakanoiden tavoin kyllä tietävät, että Jeesus on Jumalan Poika.

mutta he pilkkaavat ja nauravat tälle uskolleen ja vasta kuoleman lähestyessä naama menee vakavaksi. Mutta sitten he eivät enää jaksa uskoa, että heidän avunhuutonsa vielä kuultaisiin.


guestin lainaamassa joulusaarnassa (Pajalassa?) Laestadius tarkoittaa pakanoilla kuolleen uskon kantajia:

1. (kastetut) Pakanat eivät voi vieläkään pitää Nasaretilaisen opista, koska siinä saarnataan niin, että on luovuttava entisestä pakanallisesta
uskosta ja elämästä.

kommentti: kuolleen uskon tuntomerkki on halu pitää kiinni entisestä menosta ja uskosta, josta ei tahdota luopua.


Laestadius kääntää sitten katseensa aikansa Ruotsin kirkon papistoon:

2. (kastetut) Pakanat eivät missään vihaa eivätkä vainoa sellaisia pappeja, jotka saarnaavat
niin, ettei pakanoiden sentään tarvitse luopua vanhasta uskostaan eikä muuttaa elämäänsä, vaikka heidät kastetaankin kristityiksi.

kommentti: kuolleen uskon papit saarnaavat kastetuille pakanoille niin, ettei kenenkään tarvitse muuttua eikä luopua mistään.


3. Mutta kun Kristuksen oppia saarnataan niin, että sen, joka tahtoo pelastua Kristuksen avulla, on luovuttava vanhasta uskostaan ja elämästään, silloin pakanat pistävät kovasti vastaan.

kommentti: elävän uskon pappi saarnaa ja kastetut pakanat (Pajalan kirkkokansa) kimpaantuu pappiinsa.


guestin lainaamassa saarnassa rovasti kuvaa 1840-luvun Lapin kirkollista tilannetta - ja samalla yleisesti herätyksen alueen hengellistä tilannetta:

1. Kun joku kristitty tulee puhuttelemaan pakanoita ja käännyttämään oikeaan kristinuskoon, nämä sanovat: ?Me emme luovu vanhasta uskostamme.

Emme tiedä, mikä tämä uusi oppi on, johon meitä pakotetaan.

Emme ymmärrä, ketkä nykyään ovat oikeita kristittyjä, kun kristittyjen elämä ei ole sen parempaa kuin pakanoidenkaan.

kommentti: Rovastin mielestä Lapin kirkkokansan elämä ei ole sen kummempaa kuin kenen tahansa alueen asukkaan elämä - kastetut pakanat viihtyvät olossaan ja suuttuvat elävän uskon papilleen.

näinhän kävikin, monia valituksia lähti piispalle ja 1857 ensi kertaa pidettiin Pajalassa kaksi jumalanpalvelusta - toinen kuolleen uskon ja toinen elävän uskon kristityille.

Tästä tapahtumasta lasketaan lestadiolaisen herätysliikkeen syntyneen.

....
edellä on huoltoasemalta joitain poimintoja viesteistä, joissa käytetään sanaa "kuollut usko"

siellä on myös Laestadiuksen joulusaarnasta katkelma, jossa rovasti käyttää "kuolleen uskon" sanoja ja "kastettuja pakanoita" tai pelkästään "pakanoita" samassa merkityksessä.

sanat "kuollut usko" ja "elävä usko" tulevat siis Laestadiukselta itseltään ja ne ovat varsin väkevästi käytössä sikoisten parissa yhä tänään, kuten nettiruukun huoltoasemalta ja muualta voimme nähdä.


entä mistä Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon rovasti Laestadius sai nämä ilmaukset?

"kuollut usko" on ilmauksena koko Raamatussa harvinainen, mutta löytyy Jaakobin kirjeen toisessa luvussa kahdessa kohtaa:

"Näin myös usko, jos ei hänellä töitä ole, on kuollut itsessänsä."
Jaak 2:17 Biblia 1776

"Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."
Jaak 2:17 KR 1938


Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko on ilman töitä kuollut.
Jaak 2:26 Biblia 1776

Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
Jaak 2:26 KR 1938



Näemme tästä, että rovasti käyttää joulusaarnassa ilmausta "kuollut usko" toisessa mielessä kuin Jaakobin kirje sanaa käyttää.

laajempi Laestadiuksen saarnojen tutkiminen voisi selvittää, onko tämän joulusaarnan "kastettu pakana" ja elävän parannussaarnan vihaaja nimenomaan se, miten rovasti tätä ilmausta käyttää - ja nettiruukun guest hänen tavallaan.

vai löytyykö rovastilta myös raamatullisempi Jaakobin kirjeen mukainen ajatus, että oikea usko ja oikea oppi ja oikea seurakunta eivät todista elävästä uskosta, vaan hyvät teot.

tai kuten nosce te kirjoitti - lähimmäisen rakkaus


guestin käyttämää ilmausta "elävä usko" ei esiinny lainkaan Raamatussa.

siellä ei missään sanota, että ihmisessä on jokin ominaisuus - elävä usko - joka tekee hänestä otollisen Jumalalle.

Raamatussa sanotaan sen sijaan "elää uskosta" tai "uskosta elävä"

laitan tähän muutaman kohdan näytteeksi KR 1938 mukaan.


Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
Rom 1:17

Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
Gal 3:11

Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
Gal 3:12

mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.
Heb 10:38


Raamatun tutkimisemme osoittaa, että ainoastaan Jaakobin kirjeessä käytetään tuota synkkää ilmausta "kuollut usko"

se varmaan sisältää hyvin paljon, mutta Jaakobilla se tarkoittaa sellaista uskoa, joka ei kanna hedelmää.

kuten esimerkiksi esikoislestadiolainen herätysliike, joka polkee paikallaan eikä kanna hedelmää Kristukselle.

ei tee mitään hyviä tekoja.



ilmausta "elävä usko" ei ole lainkaan Raamatussa - ei ainakaan Mannisen käännöksessä, joka on tarkin suomennos.

vastakkain ei ole "kuollut usko" ja "elävä usko"

ensinnäkin usko elävään Jumalaan tekee eläväksi, antaa iankaikkisen elämän

ainoastaan ja yksin usko, ei hyvät teot sitä tee!

hyvät teot vain kertovat iloisesti, että tämän ihmisen sydämessä on usko elävään Jumalaan.

uskon vastakohtana on epäusko

(toki on sitten vino pino eksytyksiin joutunutta uskoa, harhaa, josta varoitetaan monin tavoin)


Näemme siis

rovasti käyttää mahdollisesti virheellisellä tavalla ilmausta "kuollut usko" - ainakin jos otamme pyhän Raamatun kaiken opin ja opetuksen mittaajaksi

"elävä usko" ei ole lainkaan Raamatussa esiintyvä ilmaus. Siellä puhutaan "eläväksi tekevästä uskosta" ja "uskosta elävään Jumalaan"

sellainen usko, joka kuolleetkin herättää!

...
alistan taas kaiken kirjoittamani Jumalan lasten vapaasti arvosteltavaksi.

jos olen jotain jättänyt huomaamatta tai erehtynyt jossain kohdin, pyydän asian korjaamaan tänne raamattupiiriin tai huoltoasemalle.

keskustelu aiheesta "Elävä usko ja kuollut usko" on tässäkin suhteessa täysin vapaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti