Risti teloitusvälineenä (2)

Ihmisen kehoa tuntevat asiasta kiinnostuneet lääkärit ja patologit ovat saaneet erinäisistä lähteistä tietoa siitä, miten ristiinnaulittu kuolee.

Asia ei suinkaan ole itsestäänselvä.

Keisari Konstantinus Suuri kielsi ristin käytön teloitusvälineenä 300-luvun alussa ja hiljalleen ihmiset alkoivat unohtaa, mistä on kysymys.

Risti alkaa tulla Kristuksen merkiksi 400-luvulla esimerkiksi kirkkojen mosaiikeissa . Keisari Theodosius kieltää, ettei ristiä saa tehdä lattiamosaiikkiin ihmisten tallattavaksi.

Etenkin keskiajalta lähtien yleistyy ristiinnaulitun kuva, krusifiksi, jossa yleensä kuvataan ristillä riippuva kuollut Kristus sotilaan lyömä haava rinnassaan.

Näissä krusifikseissa taiteilijat koettavat arvailla, millainen risti oli ja miten naulat lyötiin. Todellisuus on kuitenkin pahempi kuin kristillisestä taiteesta käsitämme.

Tutkimme ensin, miten ristiinnaulittu kuolee.

Sen jälkeen tutkimme säilyneiden todisteiden valossa, miten ihminen naulattiin ristille roomalaisaikana.

Miten ristiinnaulittu kuolee?

Vastauksen tähän olemme saaneet itävalta-unkarin armeijalta, joka käytti kidutusmentelmää nimeltä Aufbinden (sitominen).

Samaa menetelmää käytettiin Dachaun keskitysleirillä, ja hengissä säilyneet vangit ovat kuvanneet siellä näkemäänsä.

Menetelmä on sangen yksinkertainen. Uhrin ranteisiin sidotaan köydet ja hänet ripustetaan roikkumaan siten, että käsivarret ovat levällään ristiinnaulitun tapaan ja että jalat eivät kosketa maahan tai lattiaan.

Muuta ei tarvita.

Ihmisen keho on siten luotu, että näin riippuvan ihmisen pallean toiminta alkaa nopeasti vaikeutua, eikä hän saa vedettyä henkeä.

Tukehtumisen estämiseksi hän koettaa nousta käsivarsiensa varaan, saadakseen vedettyä happea sisään.

Vahvakaan urheilija ei pysty tätä loputtomiin tekemään ja kuolema tukehtumalla tulee noin puolessa tunnissa.

Dachaun vangit sanoivat, että näky oli hyvin pelottava ja kuollut oli yltä päältä hien peitossa ja sinertävä.

Kuoleman nopeuttamiseksi saatettiin jalkoihin ripustaa painoja.

Voit itse kokeilla, miten tämä toimii, esimerkiksi voimistelusalissa.


Kun käsitämme, että ristiinnaulittu kuolee tukehtumalla, nousee evankeliumeista kaksi asiaa selkeämmin esiin.

1. Jeesus antoi henkensä, risti ei sitä ottanut
"Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä." Mt 27:50

Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Lk 23:46

oletko koskaan joutunut seuraamaan keuhkosyöpään kuolevan viimeisiä hetkiä?

Tukehtuva ihminen ei huuda.

2. Jeesuksen sääriluita ei rikottu

Silloin oli valmistuspäivä, ja alkava sapatti oli erityisen suuri juhla. Jotta ruumiit eivät jäisi sapatiksi ristille, juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulituilta lyötäisiin sääriluut poikki ja heidät otettaisiin alas.

Niinpä sotilaat katkaisivat sääriluut niiltä miehiltä, jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa, ensin toiselta ja sitten toiselta.

Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan. ,,, Näin tapahtui, jotta toteutuisi kirjoituksen sana: "Häneltä ei saa rikkoa ainoatakaan luuta."
Joh 19:31-33 36-37

ristiinnaulittu oli kiinnitetty puuhun käsistään ja jaloistaan. Näin hän saattoi nousta jalkojensa varaan hengittämään ja ristillä saattoi kitua kolmekin vuorokautta.

murskaamalla raskaalla raudalla ristiinnaulitun sääriluut, tämä ei enää voinut nousta jalkojensa varaan ja kuolee, kuten sanottu noin puolen tunnin sisään.

Pääsiäislampaan luita ei saanut Mooseksen lain mukaan rikkoa.

NAULAT

Kirkkotaiteessa ristiinnaulittu on tavallisesti kuvattu siten, että hänen kämmentensä läpi on lyöty naulat ja jalkapöydän läpi on lyöty naulat.

Toisinaan kuvataan jalat asetettuna toinen toisen päälle ja yhdellä naulalla puuhun lyötynä.

Kun tahdotaan korostaa Jeesuksen kärsimyksen erityisyyttä, Hänen molemmille puolilleen ristille ripustetut rikolliset kuvataan joskus ristiin köytettyinä naulojen sijasta.

Meille ei ole säilynyt roomalaisessa pakanallisessa taiteessa yhtään historiallista kuvaa ristiinnaulitusta ihmisestä. Ei se kovin taiteellinen aihe ole.

Mutta Torinon kääriliinaan on kääritty todellinen ristiinnaulittu ihminen. Voimme kiistellä siitä, kuka hän on, mutta tutkijat ovat yksimielisiä, että siihen on kääritty ristiinnaulittu.

Käärinliinasta saamme tietää, miten käden naulat lyötiin.

Vaikka tiedämme, että roomalaiset teloittivat tuhansia ihmisiä parinsadan vuoden aikana ristillä, yhtään arkeologista todistetta rististä ei ole löydetty tähän mennessä Italiasta, pohjois-Afrikasta, Kreikasta tai muualta Rooman imperiumin alueelta.

Vain yksi ristin naula on löydetty. Se on löydetty Jerusalamin hävityksen aikaisesta kalliohaudasta Givat HaMivtar kukkulalta.

Tästä saamme autenttisen tiedon, miten naulat lyötiin jalkoihin.

1. Kädet

Olen aiemmin kertonut, että keisari Neron vainoissa kristittyjä ristiinnaulittiin Via Appian tien reunoille ja heidät valeltiin piellä ja sytytettiin elävinä soihtuina palamaan.

Tuli on kaikkein tuskallisin asia, minkä ihmisen keho voi kokea, sillä olemme yli 60% vettä.

Jos naulat olisi lyöty kristillisen taiteen kuvaamalla tavalla kämmenten läpi, voit itse tunnustella kätesi rakennetta.

Sormiluut ovat pitkät ja sormien välissä on vain ohuesti jänteitä, lihasta ja nahkaa.

Palava ihminen kiskoo kätensä irti, samoin vahva gladiaattori, taisteluissa kovettunut.

Tunnustele rannettasi - siinä on pehmeä kolmio keskellä, jolla on joku hieno lääketieteellinen nimi.

Roomalaiset olivat kokeneita teloittajia ja löivät raskaan rautanaulan tästä kohtaa ranteesta läpi.

Torinon kääriliinan mies on naulattu ranteistaan ristille, ei kämmenistä.

Lääketieteestä tiedämme, että tällä kohteella kulkee tärkeä käsihermo.

Naula murskaa sen ja hirvittävä kipu iskee kädestä päähän eikä jätä kuolevaa rauhaan.

2. Jalat
Torinon miehen jalat eivät näy kankaassa selvästi, sillä alueella on niin paljon tummaa verta.

Givat HaMivtarin mies on ylhäistä juutalaista sukua Jerusalemista, ja omaiset ilmeisesti pyysivät saada hänen ruumiinsa kuoleman jälkeen. Tämä tapahtui vuoden 70 jKr tuntumassa.

Mutta ristin puussa oli ollut nähtävästi kova oksa oikean jalan kohdalla. Naulan kärki kääntyi siinä koukulle, ja omaiset eivät tahtoneet jalkaa enempää vahingoittaa vaan kaivoivat veitsellä koko naulan mukaan puunkappaleen kera.

Mies haudattiin perheen omistamaan kalliohautaan ja vuotta myöhemmin hänen luunsa koottiin pieneen kiviseen arkkuun (ossuari) jossa se on säilynyt nykyaikaan asti.

Vuonna 1967 hauta löydettiin Givat HaMivtarin kukkulan arkeologisissa tutkimuksissa, ja ainutlaatuinen jalassa kiinni oleva naula saatiin talteen.

Ainoa ristin naula, joka koko roomalaisesta imperiumista tunnetaan - Jerusalemista.

Naula on erittäin tärkeä meille, jotka luemme Raamattua.

Muistamme, että ns. proto-evankeliumissa Eedenin puutarhassa Jumala sanoo

Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
1 Ms 3:14-15

Pisto kantapäähän ristillä on nimittäin saatanallista julmuutta.

Naulaa ei lyöty armollisesti pehmeän jalkapöydän rustojen läpi luiden välistä.

Vaan se lyötiin sivulta puuhun kantapään luun läpi.

Kuva ainoasta tunnetusta ristin naulasta roomalaisajalta on  Givat HaMivtarin löydöstä tehdystä jäljennöksestä.

Siinä on autenttinen roomalainen naula noin vuodelta 70 jKr jollaisella Jeesus lyötiin ristille.

Ranteiden ja kantapään luiden läpi.




JEESUKSEN KUOLEMAN VARMISTAMINEN

Johanneksen evankeliumi kertoo hyvin tarkasti - silminnäkijän sanoin

Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan.

Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä.

Se, joka tämän näki, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on luotettava, ja hän tietää puhuvansa totta.
Joh 19:33-35

Aikamme suomalaiselle tulee keihäästä lähinnä mieleen Nevalainen ja urheilun tähtihetket. Se ei ole aseena tunnettu.

Mutta roomalaiselle sotilaalle keihäs oli miekan ja kilven ohella ratkaisevan tärkeä taisteluväline, josta riippui hänen elämänsä ja kuolemansa.

Kasarmilla harjoiteltiin keppikeihäillä vaarallista temppua - "vihollisena" olevat sotilaat ryntäävät rivissä aseineen valmiudessa olevien sotilaiden kimppuun hurjasti huutaen.

Kun vihollinen lähestyy, sotilas yllättäen kääntää vasemmassa kädessä olevan kilven sivuun niin että hänen rintapanssarinsa näkyy. Tämä on hyökkääjälle mieluisa maali ja hän syöksyy sitä kohti. Oikealla kädellään sotilas lyö sitten keihäänsä hyökkääjän kylkeen täydellä voimalla ja siihen päättyy yhden ihmisen elämä.

Tätä harjoiteltiin sulkeisten tapaan niin että keihään käyttö oli legioonalaiselle kuin toinen luonto.

Ajatellaan tilannetta Golgatalla. Jeesus riippuu täysin puolustuskyvyttömänä hiljaa käsistään ristillä.

Roomalainen sotilas saa käskyn varmistaa, että mies on kuollut.

Tottuneesti hän ottaa pitkän rautakärjen omaavan keihäänsä käteensä ja lyö täysillä voimilla ristillä riippuvaa kylkeen.

Keihään kärki lävistää keuhkot ja ulottuu sydän kammioon asti, jossa kuolleen veri ja hera ovat jo alkaneet erkaantua.

Kun rauta vedetään ulos, sieltä tulee tummaa verta ja kirkasta heraa katsojien ihmeeksi, verta ja vettä.

Jota roomalainen sotilas on keihäällään näin lyönyt on kuollut kuin kivi.

sen pituinen se.

Virsi 63

1.
Oi rakkain Jeesukseni,
piinattu, verinen,
jo särkyy sydämeni,
kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla
ylhäällä palveltiin,
nyt orjantappuralla
pää pyhä kruunattiin.

2.
Ah kuinka, Herra taivaan,
säikähtyy sieluni,
kun kärsimääsi vaivaan
on syynä syntini.
Kuoleman, synnin orja
vain vihan ansaitsin.
Ristisi tähden kurja
sain armon kuitenkin.

3.
Vie minut, Paimen hyvä,
taas omaan laumaasi.
Suo, armolähde syvä,
kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa
soi Henkes sanastas.
Vieläkin voimaa anna,
oi Herra laupias.

4.
Nyt kiitos haavoistasi,
syntisten ystävä!
On ristinkuolemasi
minulle elämä.
Suo voimaa loppuun asti
sinua seuraamaan,
sinussa luottavasti
myös kerran kuolemaan.

5.
Kun joutuu viime retki,
oi Jeesus, vahvista.
Tuo kova lähdön hetki
armollas huojenna.
Ja sieluni kun aivan
jo nääntyy tuskassa,
kirvoita alta vaivan
vaivasi voimalla.

6.
Suo ristinuhrin loistaa
lohtuna pelkooni.
Se ahdistuksen poistaa,
tuo rauhan sieluuni.
Vain katson kasvojasi,
jään, Jeesus, turviisi.
Näin sinun kuolemasi
on minun voittoni.

Paul Gerhardt Arnulf Louvainilaisen tekstin (1200-l.) pohjalta 1656. 
Suom. Julius Krohn 1880. 
Virsikirjaan 1886.