maanantai 10. toukokuuta 2010

Lähetystyö - Rauhan Side pääkirjoitus


Rauhan Siteen 2/2010 pääkirjoituksessa on otettu esille hyvin tärkeä aihe - kristillinen lähetystyö:

--------------------------------------------
Kaikille kansoille ja kielille

Uskomme varmasti, että joukko on suuri ja sitä ei yksikään kykenen laskemaan, joka seisoo istuimen ja Karitsan edessä.

Armoistuin on Herra Jeesus, Jumalan Karitsa. Siinä joukossa on mukana kaikista pakanoista, sukukunnista, kansoista ja kielistä myös viattomat lapset, jotka Vapahtajan oman todistuksen mukaan uskovat häneen.

Jumala korjaa heitä luonnonkatastrofien, sairauksien, aborttien ja kurjuuden keskeltä luoksen taivaasen.

He ovat Kristuksen lunastusarmon kautta puettuna vanhurskauden valkoisella vaatteella ja heillä on voitonpalmut käsissään.

Lähetystyössä voi olla monia vaiheita. Jumalasta ja kristinuskosta tietämätömille tulee levittää Jumalan sanaa heidän omalla, ymmärrettävällä kielellä.

Siksi Raamattujen ja muiden pyhien kirjojen kääntäminen ja niiden levittäminen on tärkeää. Iloitsemme siitä, että meidänkin kristillisyytemme ja heräyksemme kautta syntynyttä elävää Jumalan sanaa edelleen käännetään eri kielille.


Ihmisen kääntymisen ja uudestisyntymiseen tarvitaankuitenkin elävä Sana ja Pyhän Hengen läsnäolo.

Paavali kirjoittaa" Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta." (Room 10:17)


Lähetystyö alkaa omasta perheestä ja lähiseudulta niin kauas kuin on mahdollista.

Saakoon Jumala käyttää meitä välikappaleelaan kaikille autuutta kaipaaville.

On suuri ilo, kun apostolien tapaan voi kysyvälle julistaa: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastust, niin myös sinun perhekuntasi.

Raimo Airamo - päätoimittaja Rauhan Side 2/ 2010
---------------------


Kirjoittanut: mama

Oh! Oikeen loistavaa teologiaa tuollainen!

Abortit palvelevat Jumalan suunnitelmaa ihmisten pelastuksesta. Aborteinhan voisivat uskovatkin varmistaa lastensa taivaaseenpääsyn, kun on niin epävarmaa nykyaikana suostuuko ne pysymään uskossa.

Katastrofit ovat osa Jumalan pelastussuunnitelmaa.

Nälänhädät ja sodat ovat myös osa sitä.

Oikein mainio vastaus kärsimyksen ongelmaan on Airamon Raimolla pääkirjoituksessaan.

Oikeastaan voisimme ryhtyä auttamaan Jumalaa tuossa lähetystyössä, joka korjaa viljaa pieninä lapsina ja jopa syntymättöminä, oli vanhempansa hinduja, muslimeja konfutselaisia tai masailaisia...

Voisimme ruveta lähettelemään pommeja kiinalaisiin lastentarhoihin, lähettämään myrkytettyjä ruokalähetyksiä nälänhädän vaivaamiin kehitysmaihin, levittämään vaikkapa ruttoa Intiaan, jotta mahdollisimman moni sielu tulisi korjatuksi Jumalan luo ja välttyisi helvetiltä.

Enpä ole ennen tuota oppia nähnyt tuolla lailla paperille formuloituna!

Täytyy olla esikoisuuden virallinen oppi, kun pää-äänenkannattajan pääkirjoituksessa niin seisoo.


Kirjoittanut: MarttiF

""Iloitsemme siitä, että meidänkin kristillisyytemme ja heräyksemme kautta syntynyttä elävää Jumalan sanaa edelleen käännetään eri kielille.>>>

Miten elävää Jumalan sanaa syntyy "meidän herätyksemme" kautta?
Ikäänkuin Mormonin kirja Raamatun rinnalle?

Käsittääkseni "meidän herätyksemme" kautta syntyy korkeintaan ja parhaassa tapauksessa puhetta Sanan aiheesta, mutta elävää Jumalan sanaa se ei voi olla.


Luetun pääkirjoituksen auktoriteelilla Herodes kuuluu Jeesuksen ajan suurimpiin hyväntekijöihin ja missionääreihin. Lasten surma Betlehemissä. Stalin ja Hitler tekivät vielä vahvempaa lähetystyötä.

"Hoo, miksis olet niin musta!"



Kirjoittanut: Patu

"Ihmisen kääntymisen ja uudestisyntymiseen tarvitaan kuitenkin elävä Sana ja Pyhän Hengen läsnäolo."

"Jumala korjaa heitä luonnonkatastrofien, sairauksien, aborttien ja kurjuuden keskeltä luoksen taivaasen."

Raimo Airamo opettaa tässä, että lapsien ei tarvitse uudestisyntyä eikä kuulla elävää Jumalan sanaa eikä Pyhän Hengen läsnäoloa.

Rauhan Siteen takakannessa lukee, että Esikoisleatdiolaisuus on kirkon sisällä toimiva herätysliike. Yhdistyksen säännöissä julistetaan kaiken toiminnan perusteena olevan Raamatun ja Lutherin opin (muutama vuosikymmen sitten mainittiin Lutherin opin sijaan tunnustuskirjat ).

Tunnustuskirjat/Yksimileisyyden Ohje mainitesee Kasteenuusijoiden harhaavana oppina:
"Että kastamattomat lapset eivät Jumalan edessä ole syntisiä, vaan vanhurskaita ja viattomia, joten he tulevat autuaiksi viattomuudessaan, ilman kastetta, jota he eivät tarvitse. He siis kieltävät ja hylkäävät koko perisyntiä koskevan opin ja kaiken, mikä on yhteydessä sen kanssa."


Kyllä rehellisyyttä toivoisi muiltakin itseään uskovina pitäviltä ja ennenkaikkea opettajina esiintyviltä.

Onko se rehellisyyttä, että tomii vastoin lakia, jonka alaisuuteen kuuluu? Kirkkolaki koskee kaikkia Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia ja Esikoislestadiolaiset ry:n säännöt koskevat sen jäseniä kirkkolakien lisäksi.



"Sä Patu olet ainakin vakaumuksessasi rehellinen." norppa

Kiitos tunnustuksestasi.

Kysymys on todella rakkaudesta totuuteen. Kannattaa miettiä, mikä on niiden kohtalo, joilla ei tätä rakkautta totuuteen ole.

2. Tess. 2:10
ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti