perjantai 7. toukokuuta 2010

Profeetan henki

Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet.

He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta
ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta.


Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin.

Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen.


Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit.

Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

1 Piet 1:10-13 KR 1992


Nettiruukussa on herättänyt keskustelua ja ihmetystä ajatus siitä, että kristityssä asuu elävä Jeesus ihan persoonallisesti, on "Minä" eikä vain jokin Jumalan sanan persoonaton mietiskelmä, joka meihin sitten vaikuttaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.

Asia onkin varsin ihmeellinen.


Joku voisi esimerkiksi ajatella, että jos Jeesus asuu sydämessä, Hän varmaan sitten pitää ajatukset selkeänä ja ilmoittaa jumalallisen totuuden kaikesta.

siis kristitty on jumalallinen ja käsittää evankeliumin ja Jumalan tahdon ja kaikki asiat, eikä häntä itseään kukaan kykene tutkimstelemaan.

sellaisen Jeesuksen kanssa elävä kristitty ei oikeastaan tarvitse mitään opintoja, kun Henki kertoo miten asiat ovat.



tämä olisi ihmisen persoonan jyräämistä.

tämä rikkoisi kristologisen ihmeen, ja ihminen muuttuisi joksikin toiseksi, Jumalan Sana muuttuisi joksikin toiseksi.

tällaisia "profeettoja" ja tällaista hengellisyyttä toki esiintyy, ja se voi herättää yleistä närää rivikristityssä, joka tajuaa että jotain on pahasti pielessä.

1 Pietarinkirjeen alussa on selvästi sanottu, että Kristuksen Henki oli profeetoissa.

mutta nämä joutuivat tutkimaan, mitä Henki sanoo.

monet asiat olivat peitossa - eivät he nähneet kirkkaasti, eivät edes enkelit täysin tajunneet missä mennään!

profeetoille Henki sanoi, että tämä ei ole teitä varten vaan jatkossa kuuluu ja näkyy...

ja enkelit oikein halasivat ja kaipasivat edes vilaukselta nähdä mistä poijat ja tytöt Hengessä profetoivat.

Jeesus sanoo kyllä, että Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen.

voi sitä kristittyä, joka luulee että hänellä Pyhässä Hengessä on kaikki totuus hanskassa!

varo sellaista ihmistä.



profeetoissa kyse ei ole suinkaan vain Vanhan testamentin kirjoituksista tunnetuista Naatanista, Jesajasta tai Malakiasta.

vaan Kristuksen Henki toimi Vanhan testamentin Israelissa.

rabbit sulkevat kaanonin Malakiaan, sanoen että persialaisajalla profetian henki lakkaa.

sen jälkeen laadittuja pyhiä kirjoituksia ei enää otettu Israelin kansan Raamattuun.

kristityillä niitä on apokryfikirjoissa mukana, esimerkiksi makkabealaiskirjat.

vaan kuitenkin profeetat sanovat, että viimeisinä aikoina Herra vuodattaa profetian hengen ja pojat ja tyttäret unia näkevät.



- Tämän jälkeen on tapahtuva,
että minä vuodatan henkeni
kaikkiin ihmisiin.
Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat,
nuorukaisenne näkevät näkyjä,
vanhuksenne ennusunia.

Myös orjiin ja orjattariin
minä vuodatan henkeni noina päivinä.

Minä annan teidän nähdä merkkejä
taivaalla ja maan päällä:
verta, tulta ja savupatsaita.

Aurinko pimenee,
kuu värjäytyy vereen,
ennen kuin koittaa Herran päivä,
suuri ja pelottava.

Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut.

Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat.

Joel 3 KR 1992



Väkevällä tavalla Pietari tarttuu juuri tähän Joelin kirjan kolmanteen lukuun Jerusalemissa Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen:


Silloin Pietari astui esiin, ja muut yksitoista hänen kanssaan. Hän alkoi puhua kuuluvalla äänellä:

"Kuulkaa minua, juutalaiset, te kaikki, jotka asutte Jerusalemissa! Tietäkää tämä:

Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette -- nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti*.

Tämä on sitä, mikä profeetta Joelin suulla on ilmoitettu:

-- Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala,
Apt 2:14-17 KR 1992



Pietari kertoo että vaikka oudosti käyttäytyvät, kaikenlaista eri kielillä puhuvat, hyppelevät ja suunsa on riemua täynnä

eivät ole kännissä

Pietari on sen verran miesten juomatapoja aikansa Israelissa nähnyt, ettei ole tapana olla juovuksissa aikaisin aamulla yhdeksän maissa (kolmas hetki aamu kello kuudesta laskin)

kuten Efesolaiskirje neuvoo



Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,

puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,

kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.

Ef 5:18-21 KR 1938



sivuhuomautuksena tähän väliin

näemme tässä miten esikoislestadiolaisuudessa mennään harhaan, koska ei tunneta Kirjoituksia.

Pyhä Henki on omittu saarnaajille jotenkin kaikessa hiljaisuudessa ilman sen kummempia opinkappaleita tai tutkimisia.

heissä on asuvainen Pyhä Henki - ehkä se on muissakin mutta ei sillä ole mitään merkitystä, ole hiljaa vaan - ja näin he opettavat Jumalan suulla.

tästä olisi paljon sanottavaa.

Risto Blomin kirja 2...

varsin tappava on sen mukana tuleva väärä opetus, että jos joku puhuu Pyhässä Hengessä häntä ei saisi muka arvostella.


tämä alamaisuus on esillä Efesolaiskirjeessä, joka vertaa Pyhän Hengen täyteyttä viinistä humaltumiseen.

joka on sellaisen Hengen täyttymisen saanut kokea, tietää mistä Efesolaiskirje puhuu.



Profeetan henki on ihmisen henki, mutta tässä ihmisessä asuu Kristuksen Henki - Pyhä Henki, ja puhuu tämän kautta.

on tärkeä ymmärtää, että tämä profeetta on itse aito ihminen ja perisynnin alainen siinä missä muutkin ihmiset.

ei hän ole itsessään pyhä tai kenenkään yläpuolella, eikä hänen profetoimisensa todista, etteikö hän tekisi syntiä ja lankeaisi.

joskus tosiaan Benny Hinnin huoliteltu kampaus ja valkoinen kirkkaasti hohtava puku suuren yleisön edessä antaisi aiheen hänelle itselleen muistuttaa haltioitunutta seuraväkeä, että hän on syntinen kuolevainen ihminen joka ymmärtää myös valuuttakursseja.

siinä missä muutkin kuolevaiset syntiset ihmiset.



Lainaan Stefanus lähetyksen Petteri Haipolan tekstiä vuodelta 2005 jossa viitataan James Albert Dagerin kirjaan "Pyhän Hengen kaste":


Paavali kirjoitti, että "profeettojen henget ovat profeetoille alamaisia".

Luulin aiemmin tämän tarkoittavan sitä, että profeetta voi hallita oman henkensä toimintaa ja siten myös profetoimistaan.

Ajatus ei ole väärä, mutta Paavali ei silti tarkoittanut tätä kirjeessään.

Dager tulkitsee oikein siten, että profeetat ovat alamaisia toinen toisilleen.

Jos joku saa ilmestyksen toisen profetoidessa, niin profeetta on alamainen toiselle profeetalle, joka saa tuoda ensin ilmestyksensä julki ennen kuin profetiaa jatketaan.

Profeetat ovat myös sillä tavalla toisilleen alamaisia, että alistavat profetioidensa sisällön muiden arvosteltavaksi ja arvioitavaksi.

Näin koetellaan sitä, onko profetia Jumalalta vai jostakin muusta lähteestä: ihmisestä tai pahoista hengistä.
(vrt. 1Tess 5:19-22.)



Jos profetoiminen häiriintyy – esimerkiksi joku toinen saa ilmestyksen samalla hetkellä – niin profetoiva voi lopettaa profetoimisen ja ensin kuullaan ilmestys, minkä Herra antaa seurakunnalle.

Vasta tämän jälkeen profetoiva jatkaa profetiaa ja seurakunta rakentuu senkin kautta.

Profetian sana lähtee Jumalalta eikä katoa, jos profeetta keskeytetään profetoidessa.

Profetia voidaan tuoda ilmi myöhemmin ja tarpeen vaatiessa yhä uudestaan ilman, että sanoman merkitys muuttuu, vaikka yksittäiset sanat voivat vaihdella ymmärryksen siitä kärsimättä. (1Kor 14:29-34; vrt. Jer 36:21-32.)



----------------------------------------
tutkitaan vielä Raamattua

"profeetan henki" on ilmaus, joka nykyihmiselle voi olla outo. mikä on "henki"

mielestäni kaksi asiaa määrittää tämän ajatuksen Raamatussa
- henki on ihmisen hengestä erillinen aineeton olento
- henki on persoonallinen ja tahtoo jotakin itsenäisesti


tällainen paha henki on miehessä, joka tunnistaa Jeesuksen Kapernaumissa

tällainen profeetan henki on naisessa, jonka ennustukset käyvät toteen ja joka tuottaa näin naisen "omistajalle" tuloja

nämä henget tunnistavat Jeesuksen ja Paavalin


Kaupungin synagogassa oli juuri silloin mies, joka oli saastaisen hengen vallassa. Hän alkoi huutaa:
"Mitä sinä meistä tahdot, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut tuhoamaan meidät? Minä tiedän, kuka sinä olet, Jumalan Pyhä!"

Mutta Jeesus käski henkeä ankarin sanoin: "Vaiti! Lähde hänestä!"

Silloin saastainen henki kouristi miestä ja lähti hänestä huutaen kovalla äänellä.

Kaikki joutuivat ymmälle ja kyselivät toisiltaan: "Mitä tämä on? Tällä miehellä on valta opettaa uudella tavalla! Saastaiset hengetkin tottelevat, kun hän käskee."

Hänen maineensa levisi kohta kaikkialle, ympäri koko Galilean
Markus 1:23-28 KR 1992



Kun taas olimme menossa rukouspaikalle, kohtasimme orjatytön, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamalla hankki isäntäväelleen hyvät rahat.

Tyttö lähti Paavalin ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!"

Näin hän teki useana päivänä, kunnes Paavali menetti kärsivällisyytensä, kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinua: lähde hänestä!" Siinä samassa henki lähti.

Mutta kun tytön isännät huomasivat, ettei heillä enää ollut toivoa tuloista, he ottivat Paavalin ja Silaksen kiinni ja raahasivat heidät torille viranomaisten luo.
Apt 16:16-21 KR 1992



saastainen henki, tietäjähenki - nämä lähtivät ihmisestä pois ja jäljelle jäi terve, normaali ihminen.

orjatyttö ei enään ennustanut eikä Kapernaumin mies enään möykännyt omituisia.

Antiikin Rooman ja Kreikan aikaan ihmisillä oli käsitys - samoin kuin pakanallisessa Suomessa - että koko maailma on täynnä tällaisia persoonallisia aineettomia ja näkymättömiä voimia, jotka saavat aikaan erilaisia asioita - hyviä tai pahoja.

näitä taikauskoisesti koetettiin hallita erilaisin keinoin ja vaikuttaa niin, etteivät kaiken maailman menninkäiset ja mönkijäiset aiheuta karjalle tuhoa ja sairauksia ja outoja ilmiöitä.


ja että hyvällä tuulella olevat kotitontut pitävät porukat tallella metsään eksymästä.


erityisen hyvin tämä näkyy kertomuksessa pojasta, joa me kutsuisimme kaatumatautiseksi.

evankelista kertoo aivan vakavissaan, että pojassa oleva henki tahtoo tälle pahaa ja yrittää kaikin tavoin saada hänet tuhottua.

me puhuisimme epilepsiasta, jota lääkkein pidetään hallinnassa.

Jeesus puhui hengelle, joka lähti pojasta melkoisesti möyryten ja jäljelle jäi terve poika joka ei enää potenut tästä vaarallisesta taudista joka yhä tänään surmaa.


Jeesuksen nähdessään kaikki joutuivat hämmingin valtaan. He riensivät hänen luokseen ja tervehtivät häntä.

Jeesus kysyi heiltä: "Mikä väittely täällä on?"

Eräs mies väkijoukosta vastasi hänelle: "Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen."

Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni."

He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi.

Jeesus kysyi pojan isältä: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?" "Pienestä pitäen", vastasi mies.

"Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!"

"Jos voit?" vastasi Jeesus. "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo."

Silloin pojan isä heti huusi: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!"


Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: "Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!"

Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: "Nyt hän kuoli."

Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.

Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: "Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?"

Hän vastasi: "Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella."*
Markus 9:15-29 KR 1992


keskiajalla Euroopaasa pidettiin aikamme kiellä "mielisairauksia" henkien, tällaisten aineettomien, persoonallisten voimien aiheuttamana ja hoidolla näitä henkiä koetettiin ajaa pois.

pahojen henkien karkoittaminen pois on osa Lutherin ajan kastekaavaa, ja oman aikamme katoliset ja ortodoksiset papit, jotkut luterilaisetkin, suorittavat henkien manausta, eksorkismia.

mutta yleisesti on tieteellis-teknisen aikakauden ihminen irtautunut taikauskoisesta henkien kanssa puuhailusta ja pitää outona kaikkea puhetta aineetttomista persoonallisista hengistä.



on aivan selvä, että Raamatussa myös Pyhä Henki on aineeton persoonallinen henki, joka voi tulla ihmiseen ja aiheuttaa muutoksia käyttäytymisessä ja olemuksessa.

nämä ovat niitä henkimaailman asioita.

itse asiassa Jumala on henki.

puhumme siitä, kuinka elävässä kristityssä asuu joku toinen persoona, joka on näkymätön ja aineeton ja joka tahtoo ja vaikuttaa arjen elämässä.

Kristus meissä - kirkkauden toivo.

toiset sanovat, että ei tällaista persoonallista asukasta ole, vaan ihmisen sielussa "asuu" Jumalan Sana lukemisen, mietiskelyn, saarnan kuulemisen kautta uskossa.

ei mitään "henkeä"

jos näin uskovalta ihmisiltä kysyy, mikä on "profeetan henki" vastaus kulkee sielun voimien ja ominaisuuksien suuntaan

ei jonkin erillisen henkisen todellisuuden suuntaan, jota nykyajan ihminen ei usko eikä ymmärrä.


enkelit ovat erilaisia - Raamatussa puhutaan kyllä näistä hengistä ja kuvataankin serafeita ja enkeliruhtinaita

Saatanakin syöstään taivaasta maahan, tämän maailman ruhtinas, tässä ajassa vaikuttava henkivalta

enkelit eivät asetu ihmiseen asumaan, vaan ovat erillinen näkymätön aineeton Jumalan tahtoa täyttävä henkiä. tuuleksi Jumala heidät teki!

Jumalan Poika ei ole enkeli vaan suurempi - kuten heprealaiskirje sanoo.



Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut:

-- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

Ei myöskään näin:

-- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.

Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo:

-- Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä.

Enkeleistä hän sanoo näin:

-- Hän tekee enkelinsä tuuliksi, palvelijansa tulenliekeiksi.

Mutta Pojastaan hän sanoo:

-- Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy
ajasta aikaan,
ja sinun kuninkaanvaltikkasi
on oikeudenmukaisuuden valtikka.
Sinä rakastit oikeutta ja vihasit vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinut riemun öljyllä, sinut, ei kumppaneitasi.



Ja myös näin:

-- Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset,
sinun kättesi työtä ovat taivaat.
Ne katoavat, mutta sinä pysyt.
Ne kaikki kuluvat kuin vaate,
sinä käärit ne kokoon kuin päällysviitan, ne vaihdetaan niin kuin vaate. Mutta sinä olet iäti sama, sinun vuotesi eivät lopu.

Yhdellekään enkelille ei Jumala milloinkaan ole sanonut:

-- Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle.

Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.
Heb 2 KR 1992

Jumalan Henki on jotain äärettömän paljon enemmän kuin nämä tämän maailman henkivallat ja voimat, aineettomat persoonat

Jumalan Poika on jotain paljon enemmän kuin jokin henkonen joka asuu sydämessämme ja juttelee kanssamme.

Pyhä Henki on jotain paljon enemmän kuin luodut henget ja voimat ja ihmisen henki, joka meihin on jumalallisesti puhallettu.

mutta saman tyyppisestä asiasta on kyse, ja aikamme ihmisen on omista lähtökohdistaan hyvin vaikea uskoa että nämä Raamatun opetukset ja todistukset olisivat oikeasti totta.

ne ovat monelle joko satua tai sitten vanhan ajan ihmisten tapa ilmaista jotain, jota nykyajan ihminen toisella tavoin ymmärtää tieteen ja tutkimuksen opettamana.



Juudaksesta, siitä Iskariotista, sanotaan että silloin meni häneen saatana.

ihmiseen voi käydä asumaan meille tuntemattomalla ja tutkimattomalla tavalla toinen henki, persoona, joka aiheuttaa sekä ruumiillisia että henkisiä seuraamuksia.

kuinka usein näemmekään juopuneen ihmisen mouruavan kuin jonkun hengen kourissa, muuttuvan olemukseltaan ehkä äidin hakkaajaksi tai lasten murhaajaksi.

ikäänkuin joitain syviä voimia pääsisi hänessä irti viinan höyryissä ja perhe pakenee hankeen.

harvempi ajattelee kuitenkaan, että tässä ihmisessä oikeasti olisi saastainen paha henki.



Yksi opetuslapsista, se joka oli Jeesukselle rakkain, oli aterialla hänen vieressään.

Simon Pietari nyökkäsi hänelle, että hän kysyisi Jeesukselta, ketä tämä tarkoitti.

Opetuslapsi nojautui taaksepäin, Jeesuksen rintaa vasten, ja kysyi: "Herra, kuka se on?"

Jeesus vastasi: "Se, jolle annan tämän leivänpalan." Sitten hän kastoi palan ja antoi sen Juudakselle, Simon Iskariotin pojalle.

Silloin, heti kun Juudas oli sen saanut, Saatana meni häneen.

Jeesus sanoi hänelle: "Mitä aiot, tee se pian!"

Kukaan aterialla olevista ei ymmärtänyt, miksi Jeesus sanoi hänelle näin.

Koska Juudaksella oli hallussaan yhteinen kukkaro, jotkut luulivat, että Jeesus oli käskenyt hänen ostaa jotakin juhlaa varten tai antaa almuja köyhille.

Syötyään leivänpalan Juudas lähti heti ulos. Oli yö.

Joh 13:23-30 KR 1992



on se jännää että kaiken tämän Jumalan Sanan tutkimisen jälkeen on ihmisiä, joiden mielessä on vain sana "hurmahenki" ja jotka eivät millään saa kalloonsa, että juuri Jumalan Sana, Raamattu, puhuu hengistä ja henkivalloista, aineettomista persoonallisista olennoista

ihan oikeasti.

2 kommenttia:

  1. Minulla on sellaisia henkisiä kokemuksia, jossa tunnen että minuun meni jokin huono henki ja sitten samassa sen teki tyhjäksi jokin hyvä henki ja olen jälleen sama minä. Tämän suojeluksen minulle tuo usko Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen. Nykyään Jumala on niin läheinen, että huonot henget karttavat minua. Tiedän kuitenkin ihmisiä, joissa on saatanallinen henki. En kestä sellaisten ihmisten seuraa. Haluaisin poistaa tuon hengen ihmisistä. Olen kuitenkin saanut ihmisiä "pystyyn" ja uskomaan Pyhään Henkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä kuulla, että usko Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen tuo sinulle syvän sisäisen suojauksen pahan voimia ja henkivaltoja vastaan.

      kiitos Herralle tästä!

      Poista