Lars Levi Laestadius (1800-1861)E. Lasalle
perus-essuja on saapunut maaseudulla maalaistaloon, jossa on neljännen lapsen kastetilaisuus.
emäntä on pienten ja suurten apulaistensa kanssa laittanut pirtin juhlakuntoon, valkoinen liina, kaksi kastekynttilää, kaunis kristallinen malja, jossa puhdasta hieman lämmitettyä vettä.
keittiöstä tuoksuu jo Juhla-Mokka ja tuoreen pullan herkullinen aromi lupaa hyvää. vieraita on tullut läheltä ja kauempaakin, pihalla on auto toisensa vieressä.
juhlavaa ja kaunista ja äsken syntynyt poika on potran näköinen vaaleine hiuksineen ja säteilevine sinisine silmineen!
perhejuhlassa on mukana paljon tämän kristillisyyden kilvoittelijaa, ahkeraa seuroissa istujaa ja synnin poispanijaa. sukulaisia, serkkuja ja pikkuserkkuja jotka ovat päässeet mukaan on siellä ja vanhempaa tervaksista sukupolvea, joilla on kunniapaikkansa kutsuvieraiden joukossa, enoa ja isoisää.
ilmapiiri on sydämellinen ja iloinen ja sekä äiti että lapsi voivat hyvin. kohta nimenantotilaisuuden pitäisi alkaa.
ja niin hurahtaa pihaan vanhempi Volvo, niitä laatikkomaisia, ja pysäköi mersujen ja volkkareiden rinnalle.
autosta astuu pientareelle kuolleen uskon pappi, joka reippaasti kävelee kohti tuttua maalaistaloa ja astuu sisään.
ystävällisesti ja kohteliaasti siinä kätellään ja vaihdetaan joku kuuluminen.
pappi sitten menee kamarin puolelle ja siellä vielä vaihtaa muutaman ajatuksen vanhempien ja sylikummin kanssa ja kirjoittaa varmuudeksi paperilapulle pojan nimen "Jyrki Kalevi"
on suvussa kuulemma näitä nimiä.
niin sitten kokoonnutaan emännän kauniisti laittaman kastepöydän ääreen, jossa kynttilät valoisasti palavat ja vesi maljassa helmeilee.
yhdessä veisataan virren säkeistö, ja sitten kuolleen uskon pappi lukee kirjastaan kastekaavan mukaista kuolleen uskon kirkon rukousta ja jotain Raamatun lauseita
pitää siinä pienen puheen kasteen merkityksestä, jota elävän uskon kristityt eivät kovin tarkasti kuuntele, sen kun pappi nyt puhuu vaan kauniisti.
nimi annetaan, Jyrki Kalevi kastetaan Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
kuolleen uskon pappi saa maistaa mainiota Juhla Mokkaa, 14. kuppi sinän sunnuntaina, ja uunituore pulla on todella hyvää.
jotain siinä sitten vielä keskustellaan, ja kuolleen uskon pappi lähtee mustine laukkuineen ja Volvonsa takavalot kohta kaartavat pihasta.
siinä vielä sitten tutut ja sukulaiset aikaa viettävät, miehet piippua polttelevat ja maailman menoa ihmettelevät, naisväki omiaan pohtii.
siitä sitten lähdetään kukin kulmilleen ja Jyrki nukkuu tyytyväisenä kehdossaan pieni hymynvire huulillaan.
kuolleen uskon pappi puhui uudestistyntymisestä, elävän kristillisyyden isä ja äiti ja juhlaväki uskovat toisin.
kuolleen uskon pappi ei ole suinkaan ainoa, jolle esikoislestadiolaiset antavat tämän leiman "kuolleen uskon kantaja"
Lars Levi Laestadius on ensimmäinen kristittyjen joukossa arvosanoiltaan, mutta taitaa olla viimeinen elävän uskon rovasti, jonka esikoiset tunnustavat.
muilla on "usko peruukissa" eli heidän uskonsa on asioiden tietämistä, ei niiden todeksi elämistä.
pappien hengellisyyden halveksinta alkaa jo Laestadiuksen omasta saarnasta ja hän tuskin arvasi, että postillansa tulevat ohjaamaan koko Lapin herätyksen tällaisille lahkolaisuuden suuntaan johtaville luterilaisen papiston ja muiden hengellisten herätysten hylkäämisen raiteille.
Ainoastaan vanhoillisia esikoiset eivät taida kutsua kuolleen uskon kantajiksi, ovat vain noita väärän oppinsa kanssa helvettiin menossa olevia eriseuralaisia.
Kirjoittanut: MarttiF
Tämän saman hengen velipuoli lienee traumaattinen suhde luterilaisuuteen.
Kirjoittanut: MikkoL
minua kovin kiinnostaisi jos MarttiF löytäisi aikaa analysoida nettiruukussa tätä "kuolleen uskon pappi" ja "usko peruukissa" tematiikkaa Laestadiuksella itsellään ja varhaisessa lestadiolaisuudessa.
teesini että tämä pappisvastaisuus virtaa juuri Laestadiuksen omasta asenteesta postillojen kautta saattaa olla liian yksipuolinen ajatus.
nopeasti rovastin kuoleman jälkeen herätyksestä tuli maallikkovaltainen vaikka pappeja näen olleen mukana vielä "sisäpiirin" porukassa Raattamaan vanhuudessakin.
Kirjoittanut: MikkoL
Ruotsin valtiokirkon tilanne tuohon aikaan ei ollut hääppöinen.
kun tsaarin alaisessa Suomessa suuret kansanherätykset ohjautuivat lopulta kansankirkon voimavaraksi ja pysyivät kirkon yhteydessä, Ruotsissa syntyi paljon vapaakirkkoja ja herätykset ohjautuivat myös muihin kuin luterilaisiin ryhmiin, esimerkiksi juuri Ruotsin baptisteihin.
kirkon torjunta oli sen verran tehokasta, piispojen ja pappien aktiivisella avustuksella.
kirkon suhteesta herätykseen on oiva esimerkki juuri tuo Pajalan ratkaisu, josta lestadiolaisuuden katsotaan alkavan itsenäisenä liikkeenä. olisko se ollut 1857.
oli hankala rovasti Laestadius jonka ankarat saarnat häiritsivät kirkkokansaa.
oli syntynyt heränneiden parissa tietynlaista suhtautumista kuolleen uskon kantajiin eikä tilanne ollut aina niin helppo.
näin Ruotsin kirkko ratkaisi, että pidetään normaalille väestölle ja sitten näille rovastin villitsemille hihhuleille erikseen jumalanpalvelukset.
Kirjoittanut: MarttiF
OLen toistaiseksi epäonnistunut Leastadiuksen näkemysten selvittelyssä, ne ovat johtaneet havaintoon, että oma uskoni on "uskoa peruukissa". Joten neuvon kääntymään viisaampien puoleen.
LLL:n mielestä oikea luterilainen oppi on syrjäytynyt Ruotsin kirkossa. Sen tilalla on rationalismi, jonka tunnusmerkkinä on oppi "vapaasta tahdosta" josta esimerkiksi eräs veljemme on täällä meille saarnannut.
Oppi vapaasta tahdosta perustuu väärään analyysiin sielun kyvyistä ja ihmisen voimasta. Se tekee sovituksen tyhjäksi, kuten Haamul, Patu & Co. ovat täällä koettaneet esittää.
Laestadius haluaa palauttaa luterilaisen uskon voimaansa. Kun armon järjestys on unohtunut, on myös vanhurskauttamisoppi jäänyt varjoon. Sitä ovat parhaiten opettaneet luterilaiset pietistit.
Sanottakoon nyt kuitenkin, ettei LLL koskaan aseta saarnaviran roolia kysymyksenalaiseksi (kirkossa). Tarkoitan avainten valtaa. Kritiikin kohteena näkyy olevan lähinnä sideavaimen liian nuuka käyttö.
Ministerium regenitorum, papin omakohtainen armon järjestyksen kokeminen antaa edellytykset johdattaa toisiakin tähän kokemukseen. Tässä siis ydin!
Vaikka LLL seurakuntakäsitys painottui ecclesiola-käsitykseen, ei hän rajoittanut seurakuntaa omaan herätysryhmäänsä.
Kirjoittanut: MikkoL
kiitos näistä ajatuksista, ne selventävät perusasetelmaa. on näillä asioilla todella yhteytensä nruukun keskusteluihinkin.
olenko tosiaan arvionut henkilökohtaista uskonelämääsi täällä julkisesti uskoksi peruukissa?
kun en silleen itse asiaa näe, vaan koetan ymmärtää miten kuvaat kristillisyyden olemuksen, Jumalan Sanan ja ihmisen yhteisen elämän morsiusparina.
"usko peruukissa" tulee Laestadiuksen saarnoista, ja kuvaa tietynlaista hengellisyyttä.
koetan löytää tästä enempi tietoa.
"kuolleen uskon papit" olivat kai silloin noita luterilaisia pappeja, jotka eivät ymmärtäneet Åselessa ollenkaan mitä Lapin Marialle oli tapahtunut.
sinähän taisit sanoa, ettei juuri mitään merkittävää...
tai sitten ymmärsin asian ajatuksesi aivan väärin...
Kirjoittanut: MarttiF
Olen sanonut, että LLL uudestisyntyi, mutta ei sillä tavalla kuin lestadiolaiset ovat aina sanoneet. Eikä merkityskään ollut semmoinen.
Toisella kannalla on S. Lohi, eikä vissiin kukaan muu tutkija.
Kirjoittanut: vääntäjä
Kuolleen uskon pappeja......
Laestadiolaisuus erottautui kirkosta ja muodosti "ainoan oikean" seurakunnan.
Luterilaisuus teki saman tempun jo satoja vuosia sitten.
Kumpi ompi parempi.....
Kristus itse mainitsi jotain "ei jää kiveä kiven päälle"
Kristus kun kuoli, uskonnot kävivät turhiksi.
Kirjoittanut: MikkoL
Käärinliina, johon Vapahtajan ruumis kiedotaan, on kyllä valkoinen ja kaunis. Se loistaa maailman silmille. Se on: Siveys on kiitettävä, ja sitä maailma ylistää. Siveys olikin kaikkein korkeinta, mitä pakanat voivat saavuttaa töillään. He väittivät, että sen, joka on elänyt siveästi maailmassa, pitäisi tulla autuaaksi. Mutta kuinka moni nykyaikana voi elää yhtä siveästi kuin Josef ja Nikodemus? Ehkä ei edes yksi tuhannesta. Kuitenkin juuri tämä kuviteltu siveys vahvistaa ihmistä hänen kuolleessa uskossaan. Sillä sen, joka elää siveästi, on mahdotonta epäillä autuudestaan. Hän ei koskaan voi katua syntejään. Kuinka hän voi katua syntejään, kun hänellä on siveys peruukissaan?
Hauta, mihin maailman siveyden perikuvat panevat Vapahtajan ruumiin, on louhittu kallioon. Se on vahva kuin vuori. Siveys on saanut tämän kuolleen uskon haudan niin vahvaksi, ettei kukaan voi heikentää sitä. Ei itse kuolemakaan voi ryöstää pois kuollutta uskoa siveältä ihmiseltä. Mutta juuri sellaiset siveyden perikuvat ovat nyt haudanneet Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan
Pitkäperjantaina 1855 (Ehtoosaarna)
no kappas.
nämä kuolleen uskon edustajat ovat siveyden perikuvia - ei mitään julkisyntisiä Lapin reissumiehiä.
heillä on siveys peruukissa ja Vapahtaja makaa kallioon louhitussa kuolleen uskon haudassa.
Kirjoittanut: norppa
Merkillepantavaa on myös se, että ketkä suunnittelivat Jeesuksen teloituksen.
Eivät syntiset, jotka tiesivät olevansa syntisiä. Jeesusta vainoavat uskonnolliset ihmiset, jotka tulevat epävarmoiksi pelastuksestaan, kun Jeesus tulee lähelle.
Puhuessaan Pyhän Hengen pilkkaamisesta Jeesus puhui niistä, jotka tiesivät asian laidan, mutta sanoivat kuitenkin, että Hänellä on riivaajahenki, vapaasti muistellen.
Kirjoittanut: MikkoL
Mutta senkaltaiset arvelukset ei tule koskaan siveöille eikä kuolleen uskon tunnustajoille.
Siveät huorat, siveät varkaat, siveät juomarit ja siveät tappelijat, ne ovat niin siveät ja hurskaat, etteivät ne tarvitse tallissa käydä katsomassa sitä lasta.
Niin myös uskovaiset huorat, uskovaiset varkaat ja uskovaiset juomarit ei tarvitse tallissa käydä katsomassa sitä lasta, sillä he uskovat ilman tuntematta ja rakastavat ilman näkemättä, vaikka heidän uskonsa on tyhjä pääkallossa.
Koreat huorat, koreat varkaat ja koreat juomarit ne ei tarvitse tallissa käydä, ettei hevosen sonta tarttuisi heihin.
Kyllä ne sen tähden kaivavat vanhan aatamin likaa sormillansa, niin että haju tuntuu neljänneksen päähän. Mutta ei siitä mitään. Kaikki nämät käyvät komeasti sivu sitä paikkaa, kussa vastasyntynyt maailman Vapahtaja makaa.
Joulupäivänä 1847
no ei ne niin hirmu siveitä ja hurskaita sitten olleetkaan...
tästä joulusaarnan kohdasta voisimme johtaa sellaista ajatusta, että kuolleen uskon ihmisillä on kyllä tieto pääkallossa, mutta huoraaminen ja ryyppääminen ja viinan trokaaminen jatkuu..
eli usko ei vaikuta elämän parannusta.
tässä kohtaa esikoiset varmaan huokaavat helpotuksesta "no tämä asia on minulla kunnossa, joten ei minulla ole usko peruukissa vaan sydämessä kuten pitääkin"
Kirjoittanut: norppa
Jokaisen herätysliikkeen syntysija, yhteiskunnallinen tilanne ja arkikieli jää vaikuttamaan liikkeen myöhempään sanastoon ja käytäntöihin.
Vaikuttaisi ihan asialliselta, että herätyssaarnat muuttuisivat enemmän opetukseksi ja evankeliumin ilosanoman esiintuomiseksi..
Nyt vain sattuu olemaan niin, että aina löytyy niitä säilyttäjiä, jotka eivät salli sananparsien uudistamista ja opetuksen painopisteen siirtämistä.
Kirjoittanut: MikkoL,
Minä pelkään,että tämänaikaiset siveät ja kunnialliset ihmiset sylkisit häntä vasta suuta, ja sanoisit: “Sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele.”
Onkos se Jumalan Poika, joka siihen laihin kunniallisia ihmisiä haukkuu? Maailman siveät ihmiset sanoisit varsin: “Emme ole niin pahoin eläneet, että hänen tarvitsis tulla meitä soimaamaan ja haukkumaan.”
Kuolleen uskon tunnustajat sanoisit: “Emme ole niin häijyt, että Jeesuksen tarvitsis itkeä meidän tähtemme, sillä me olemme aina uskoneet hänen päällensä, ja rakastaneet häntä lapsuudesta saakka.
Juutalaiset olit ilmanki niin paatuneet, että Vapahtajan täytyi itkeä heidän onnettomuuttansa, mutta me emme suinkaan ole niin pahoin eläneet.”
1 Sunnuntaina adventissa 1853
tässä "kuolleen uskon" kantajat ovat lapsesta asti kristittyinä eläneet ja asioista kuulleet.
mutta jotain heiltä puuttuu
seuraava saarnakatkelma antaa käsityksen siitä, että heitä ei Jeesuksen voima ole herättänyt
eivätkä he ole elävän Jeesuksen seuraajia
(kuollutta Jeesusta on hankala seurata)
Neljäs tuntomerkki on se, että kuolleita herätetään ylös. Vaikka moni makaa vielä kuolleena ja raatona, ja on jo mätänemässä, ja madot kanssa kalvavat heitä, ne madot, joita tuonen koiraksi kutsutaan.
Ja muutampi sokea raukka on koettanut pirun paskalla niitä matoja kuolettaa, mutta ei ne ole kuolleet vielä, vaikka hän itse makaa kuolleena ja raatona.
Kuitenki on moni kuollut raato nostettu ylös kuolleen uskon haudasta ja on eläväksi tullut Jeesuksen voiman kautta.
Ja ne harvat sielut, jotka ovat eläväksi tulleet, seuraavat nyt Jeesusta elämän tiellä.
1 Sunnuntaina adventissa 1850
eli perus-essu ehkä huokasi liian aikaisin helpotuksesta, että tämä kuolleen uskon juttu meni ohi...
Laestadius puhuu elävän Jeesuksen seuraamisesta.
no, jos kristillisyydessä opetetaan, että Jeesuksen seuraaminen on synnin poispanemista ja parannuksen tekemistä ja siveää elämää ettei maailma saastuta eikä koreus kangista eikä perkele pääse puhaltamaan sitä heikkoa uskon liekkiä...
sitten kai asiat ovat kunnossa.
vaan eipä taida Lars rovasti sellaista Jeesuksen seuraamista kuitenkaan tarkoittaa?
toki se huoraaminen ja ryyppääminen ja rellestäminen jäi monelta pois, kun tuli elävä usko.
vaan jostain enemmästä oli silloin kyse, kun Jeesuksen voimalla haisevat raadot alkoivat kävellä.
vai oliko?
Kirjoittanut: MarttiF
>>Merkillepantavaa on myös se, että ketkä suunnittelivat Jeesuksen teloituksen.
Eivät syntiset, jotka tiesivät olevansa syntisiä. Jeesusta vainoavat uskonnolliset ihmiset, jotka tulevat epävarmoiksi pelastuksestaan, kun Jeesus tulee lähelle.>>> Norppa
Kun katselemme tilannetta täällä Nettiruukun Jordanilla ja kuuntelemme sitä herätyshuutoa,
joka tulee tämän ajan auktoriteetin kunnioittajia rintaa kohti, voivat rajat ja ristiinnaulitsijat määräytyä vallan mielenkiintoisella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti