Nettiruukku kumartaa

Kultainen kruunu

Suomalaiset eivät ole tottuneet herroja kumartelemaan.

emme ole uudemman historiamme aikana koskaan olleet maaorjia.

vaikka olemme hiljaisia, joskus sulkeutuneita, juroja ja ujojakin, tiedämme toki oman arvomme.

ruotsalaisia emme ole, venäläisiä meistä ei tule, olkaamme siis suomalaisia.

sentähden olikin melkoinen näky, kun nettiruukun väki marssi valtakuntasaliin, jossa kultaisella istuimella istui kuningasten Kuningas ja herrojen Herra.

siinä oli laulettu

"Jeesus on Herramme
nousi kuolleista ja nyt Hän hallitsee
kaikki kerran nähdä saa
joka kieli tunnustaa
että Jeesus Herra on"

sanakaan puhumatta paikalle tulleet nettiruukun kirjoittajat ja lukijat astuivat valtakunnan salista sisään ja asettuivat kunnioittavasti riviin seisomaan Istuimen eteen.

sinne oli saapunut rami ja vierellään seisoivat puhumattomina norppa ja auroora. haamul ei sivulleen vilkuillut. marttiF oli sangen siististi pukeutunut ja vierellään seisoi patu selkä suorana. immata katseli valtaistuimen suuntaan ja viola samoin. hiljaisessa rivissä seisoi myös mama hiukset kammattuina ja vierellään sanaton katupoika. antti oli vaiti. paikalle oli saapunut amadeus ja paletti seisoi oikealla puolellaan. tapsan kengät olivat vielä tavallista kiiltävämmät ja mikko oli harmaan partansa siistinyt. tekniseltä puolelta oli ainakin A&A rivissä lähes huomaamattomana. paljon muitakin nykyisiä ja entisiä nettiruukun kirjoittajia ja lukijoita oli valtakunann saliin saapunut.

enkeli puhalsi takaa vasemmalta kolme kertaa kultaiseen pasuunaan ja porukat vilkuilivat tapsan suuntaan joka huulen väristyksellä näytti että ei vielä. melkoiset olivat puhallukset, mutta yhtä komeat tulivat takaa oikelta. kolme puhallusta. vaan ei vieläkään merkkiä tullut.

mutta kun kaikki takana, edessä, sivulla ja ylhäällä olleet enkelit liittyivät seitsemänteen pasuunan puhallukseen tapsan polvet nytkähtivät ja koko hiljainen rivi painui polvilleen.

vanhakin siinä nuortui kun sitten kukin painoi aivan hurskaan muslimin tapaan otsansa salin lattiaan, kumartaessaan herrojen Herraa ja kuningasten Kuningasta.

eivät ole suomalaiset moiseen pokkurointiin tottuneet, vaan kun ilmassa kuului pyhä pyhä pyhä Herra Sebaot ja serafit ja kerubit lensivät ja kuningasten Kuningas istui valtaistuimellaan, kaikkien otsat pysyivät luontevasti ja tiukasti lattiassa.

seitsemäs pasuuna lakkasi soittamasta, ja hetken aikaa juhlallinen kuin urkujen ääni vielä kaikui holveissa.

kuin yhdestä merkistä nettiruukun väki nousi, toiset helpommin, toiset vaivalloisemmin, toiset toisten auttamina, seisomaan riviin.

herrojen Herra ja kuningasten Kuningas nyökkäsi päällään vakavasti, suuret silmänsä tulena ja rautana ja teräksenä palaen ja ihmeellinen kruunu hiuksillaan.

hyvässä järjestyksessä väki marssi valtakunnansalista ulos, sitten hajaantuivat kuka askareilleen, kuka kotiinsa.

taivas oli sininen ja valkoinen.



Jos siis joku neuvo on teidän tykönänne Kristuksessa, jos joku rakkauden lohdutus, jos joku hengen osallisuus, jos joku sydämellinen rakkaus ja laupius,

Niin täyttäkäät minun iloni, että teillä olis yksi mieli, yhtäläinen rakkaus, ja te olisitte yksimieliset ja yhtäpitäväiset.

Älkäät tehkö mitään riidan eli turhan kunnian kautta, vaan nöyryydessä pitäin toinen toisensa parempana kuin itsensä.

Ja älkään jokainen omaa parastansa katsoko, vaan myös toisen parasta.

Kullakin olkoon se ajatus, joka Kristuksella Jesuksella oli,

Joka, vaikka hän oli Jumalan muodossa, ei lukenut saaliiksi Jumalan kaltainen olla,

Vaan alensi itsensä, otti orjan muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi,

Ja löydettiin menoissa niinkuin ihminen, nöyryytti itsensä ja oli kuolemaan saakka kuuliainen, ja ristin kuolemaan asti.

Sentähden on Jumala hänen myös korottanut ja antanut hänelle nimen, joka kaikkia nimiä suurin on:

Että Jesuksen nimeen pitää kaikki polvet heitänsä kumartaman, jotka taivaassa ja maan päällä ja maan alla ovat,

Ja kaikki kielet pitää tunnustaman, että Jesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi.


Fil 2:1-11 Biblia 1776


virsi 339
Jeesus, kruunun kirkkaan kannat,
Jeesus, ilo, elämä,
armon Herra, ystävä.
Sinä yksin rauhan annat.
Jeesus, olet riemuni,
aarre kallein sieluni.

Ilman Jeesustani näännyn,
ilman hänen armoaan
joudun tuskaan kauheaan.
Jeesukseni puoleen käännyn,
ahdistusten tullessa
hän on itse turvana.

Syntieni valtaa vastaan,
vastaan voimaa kiusaajan,
Jeesus, sinuun uskallan.
Jeesus varjella voi lastaan,
hän on minun iloni,
kallein lohdutukseni.

Armoon tahdon aina luottaa,
sinuun, Jeesus, Herrani,
joka maksoit velkani.
Armo yksin avun tuottaa
elämään ja kuolemaan,
armo kantaa voimallaan.

Armon lähde, Jeesukseni,
sinä elät minussa,
minä elän sinussa.
Sinusta ei sydäntäni
riistä tuska suurinkaan.
Sinun olen kokonaan.

Omanasi armon tähden
ohjaa, Jeesus rakkaani,
aina askeleissasi.
Ja kun kerran täältä lähden,
ole vielä turvana,
ainoana aarteena.

Jeesus, kaikki kaikessani,
Jeesus, Herra ainoa,
sydämeni valmista!
Ystäväni, auttajani,
kiitos, Jeesus, riemuni,
aarre kallein sieluni!

Säk. 1–6 Johannes Gerdessen 1664.
Ruots. ja 7. säk. Andreas Canuti Brodinus 1671.
Suom. virsikirjaan 1685.
Uud. komitea 1880.


mjoalmme tuli kertojan lue kysyen "miksei minua kertomuksessa mainittu, olinhan minäkin siellä kumartamassa herrojen Herraa ja kuningasten Kuningasta?"

kertoja vastasi "toki kuningasten Kuningas jokaisen köyhän palvelijansa nimeltä tuntee, ennen maailman alkua, ja tietää että sinä tunnet Hänet".

silloin eero, nosce te, maikki ja vaeltajakin, jotka meinasivat samaa kysyä, nyökkäsivät vain avaamatta suutaan.

YHAn vasenta koipea vähän kivisti, olihan se melkoinen kumarrus kun otsa piti maahan painaa. vaan väliäkö tuosta, mieli oli juhlava.


voimme kukin kumartaa Herraa Jeesusta maahan asti kotonamme, kaikessa hiljaisuudessa, aivan niin että otsa lattiaan koskee.

näin myös luumme ja lihaksemme ovat mukana kunnioittamassa Jumalan Poikaa, jonka nimi on kaikkia muita nimiä korkeampi.

jos päivän mittaan huomaat, että et "kehtaa" tätä jaloa nimeä lausua ja tunnustaa, mene nurkan taakse ja anna itsellesi kunnon potku takamuksiin.

Hän "kehtaa" tunnustaa sinut omakseen! ja itse tiedät, mitä tekoa olet.

sydämen uskolla tullaan vanhurskaiksi, suun tunnustuksella pelastutaan.

vaikka olet suomalainen jästipää, tunnusta yksi Herra, yksi Kuningas, yksi Ylipappi, yksi Jumala joka on korkeampi kaikkea muuta.

jopa äitiseurakunnan neuvoja korkeampi.

Kirjoittanut: mama, 15.05.2010 00:11


Kumartaminen meinaa koetella polvia ja ylpeyttä.

Haluan kuitenkin henkeni, mieleni ja ruumiini kumarrukseen Herran edessä taivuttaa.


Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2010 06:07

ortodokseille herrojen Herran ja kuninkaiden Kuninkaan kumartaminen on jokapäiväistä elämän todellisuutta ja liturgiassa olennainen - ja arvokas - piirre.

on luterilaisessakin jumalanpalveluksessa "Me Sinua kiitämme" - Hilariuksen kiitosvirsi.

vaan hieman kalpeaksi se jää idän ortodoksikirkon juhlallisen majesteettisen ilmapiirin rinnalla.

ehkä Bysantin keisarin perintö ja slaavilainen tsaarin kunnioitus ovat taustana.

suomalaisilla kun ei ole koskaan ollut omaa kuningasta ja Ruotsin kuningas ja Venäjän tsaari vähän potuttivat meitä.

emme ole tottuneet absoluuttiseen yksinvaltiaaseen.

sen tähden varmaan ei itsellisten ja itsepäisten esikoistenkaan parissa juuri edes Jumalan Poikaa kumartaen kunnioiteta.

Virsi 25
Nyt seimellesi seisahdan,
oi Jeesus, autuuteni,
ja maahan asti kumarran
Herralle, luojalleni.
Sain elämäni, kaikkeni,
sinulta synnyinlahjaksi.
Ne ota, Jeesus, vastaan.


En ollut vielä syntynyt,
kun synnyit auttajaksi.
En armoasi kysynyt,
kun tulit turvaajaksi.
En vielä ollut päällä maan,
kun riensit tänne maailmaan,
aukaisit meille taivaan.

Yö synkkä peitti silmäni,
vaan tulit, Jeesukseni.
Kirkastit yöni päiväksi
ja nousit valokseni.
Oi aurinkoni, iloni,
lämmitä jälleen mieleni
armosi säteilyllä.

Kun murhe murtaa mieltäni
tai epätoivo kaivaa,
rohkaise silloin sieluni
ja lievitä sen vaivaa.
Kun synti mieltä ahdistaa,
lohdutat, Jeesus, surevaa,
velkani maksoit kaikki.

Oi Jeesus, tänne maailmaan
et tullut itses tähden,
minua saavuit auttamaan
kurjuuden kaiken nähden.
Ja raskaan ristin kärsien
armahdit minut, syyllisen.
Voisinko kyllin kiittää!

Siis, Vapahtaja, rukoilen,
et sitä koskaan kiellä:
Nyt ota sydän syntinen
ja asu aina siellä
sen ainoana Herrana,
sen ilona ja riemuna
ja täynnä lohdutusta.

Vaan kuinka suuren vieraani
ottaisin oikein vastaan,
kun sydämeni, lahjani,
on multaa ainoastaan?
Oi Herra maan ja taivasten,
käyt itse luokse syntisten,
armosi meille annat.

Paul Gerhardt 1653.
Suom. August Ahlqvist 1866.
Uud. Elias Lönnrot 1872.
Virsikirjaan 1886.



Herran Pyhällä Ehtoollisella taidamme kaikki osata polvistua Herran eteen.

ja lähtiessä nätisti niiata tai pokata

se on hyvä


ristinmerkin tekeminen niiaamisen tai pokkaamisen sijasta on yleistynyt Suomen luterilaisten kristittyjen parissa.

kädellä, tai kolmella sormella, kosketetaan otsaa, rintaa, vasenta ja sitten oikeaa olkapäätä.

ortodoksit tekevät poikkipuun toisinpäin, oikea - vasen

sanotaan että ristinmerkki on eleenä tapahtuvaa rukousta, siinä missä polvistuminen tai maahan kumartuminen on koko kehon osallistumista Jumalan palvontaan.

eräänlainen sanaton "Jeesus siunaa" tai ristiin kätkeytyminen

Martti Luther kehotti usein kristittyjä tekemään ristinmerkin ja näin "siunaamaan itsensä".

on tainnut esikoislestadiolaisesta tapakulttuurista aika lailla jäädä ristinmerkki pois.


esikoiset kyllä ristivät kätensä rukoillessaan.

ele sekin ja kaunis

vaikka Paavali tosin kehotti naisia peittämään hiuksensa enkelien tähden ja miesten kohottavan kätensä taivasta kohti.

tuntuisi liian helluntailaiselta menolta semmonen...

ehkä pään painaminen saarnaajan olkapäätä vasten ja kristillinen rakkaudellinen halaus ovat samaa sanatonta elekieltä.


tärkeä kysymys, ketä kumarramme!

Jeesusta kiusattiin kumartamaan väärää tyyppiä, palkkion toivossa.

yksi ja toinen ihminen niin erehtyy tekemään.


Taas otti henen perchele cansans sangen corkialle wårelle/ ia osotti henele caiki mailman waldakunnat/ ia heiden cunnians/ ia sanoi henelle/

Nemet caiki mine annan sinun/ ios sinä mahanlanget/ ia cumardhat minua.

Nin sanoi Jesus henelle/ Mene poijs Sathan. Sille kiriotettu on/ Sinun Herras Jumalas pite sinu' cumartama'/ ia hende * ainoa paluelema'.

Silloin ietti henen perchele. Ja catzo Engelit edheskeuit/ ia paluelit hende.

Matteus 4:8-11 KR 1548



Sinun Herras Jumalas pite sinu' cumartama'/ ia hende ainoa paluelema'

näin teki opetuslasten joukosta Tuomas tuossa valtavassa Johanneksen evankeliumin kohdassa.

ulkonaista kumartamista siinä ei mainita, mutta tämä sydämen sisäinen kumartaminen on ainutlaatuinen koko Raamatussa.



Ja Cadexan peiuen perest/ taas olit henen Opetuslapsensa sielle/ ia Thomas heidhen cansans. Tuli Jesus quin ouet sulietut olit/ ia seisoi keskelle heidhen seasans ia sanoi/ Rauha olkon teille.

Sijtte hen sanoi Thomaselle/ Piste sinun sormes tenne/ ia catzo minun Käsieni/ Ja oienna tenne sinun Kätes/ ia piste minun Kylkeni/ ia ele ole Epeuskoinen waan vskolinen.

Thomas wastasi ia sanoi henelle/ Minun HERRAN ia minun Jumalan.

Jesus sanoi henelle/ Ettes neit minun Thomas/ nin sine wskoit. Autuat ouat ne iotca ei nehnet/ ia vskoit.

Joh 20:26-29 KR 1548