Aihetta keskusteluun?

Laila Heinonen profetoi Oulun raastuvanoikeudessa vuonna 1967.

Suomen Kuvalehti 19.8.1967.

1. Oulun profetia

Oulun profetia

Pertsa: Oulun profetiassa 1960 uhattiin Jumalan nimessä, että Neuvostoliitto miehittää verisesti Suomen, jos ei löydy 800000 Kristuksen verellä puhdistettua suomalaista.

"Jos tämä kansa ei tee parannusta ennen vuotta 1962, niin Minä annan tämän kansan vihollisen käsiin, ja kukaan ei pääse pakoon, sillä kaikkia kohtaa sama rangaistus, niin uskovia, kuin niitä, jotka eivät usko. Jos löytyy 800000 sellaista, jotka todella ovat puhdistaneet sydämensä Kristuksen, Minun Poikani, verellä, niin minä armahdan tätä kansaa. Mutta jos niitä ei löydy vuoteen 1962, niin se, mitä sanoin, toteutuu"

Suomi, sinun pelastuksesi on Minun Poikani veressä (1961)



Purtsi: Mahtoiko tuo kuitenkaan ollaJumalasta? Eihän noottikriisistä huolimatta tapahtunut mitään. Olikohan koko kriisi Kekkosen tilaus?


Pertsa: Miten niin ei tapahtunut mitään? Tapahtuihan aivan valtavasti: ei tapahtunut mitään!

Suomen valtiota ei Neuvostoliitto miehittänyt vuonna 1962.


Purtsi: tarkoitatko, että Suomesta löytyi nuo 800.000 rukoilijaa?


Pertsa: tarkoitan. 1960-luvun alussa oli hengissä ja täysissä voimissaan vielä paljon suomalaisia, jotka olivat itse kokeneet sekä talvisodan ihmeet että jatkosodan kauhut.

se oli jotenkin upea sukupolvi. Suomen sodan hävityksistä uudelleen rakentanut.



2. Rikas esikoinen

Pertsa: Rikkaan esikoisen on vaikea päästä taviasten valtakuntaan

Purtsi: miten niin?

Pertsa: Sanoohan Jeesus, että rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Kamelin on helpompi menneä neulansilmästä kuin rikkaan päästä taivasten valtakuntaan.

Purtsi: mutta eikö hän ole jo taivasten valtakunnassa kun on mukana esikoisten herätyksessä?


Pertsa: Ei.



3. Lapselle totuus


Lapsi: Äiti! kaverit kiusaa minua koulussa. Onko se synti, että olemme esikoisia?

Äiti: ei lapseni. Ei se ole synti, mutta on se suuri häppee.

----------------------

kuuluuko perus-essun tervaukseen todella lapsuudesta asti tietynlainen alemmuudentunne, häpeä suorastaan siitä, että on esikoislestadiolainen?

onko tämä asia, josta koulussa kiusataan kuten menneinä aikoina?

onko uskovan identiteetti sellainen, joka tahdotaan pitää omana tietona, salassa, jota ei työpaikalla toitoteta eikä vieraille ilmoiteta.

häpeäleima, joka odottaa iskuja, sylkemistä, ivailua ja haukkumista ulkopuolisilta?



johtaako tämä sisäiseen sisukkuuteen, uhmaan, jatkuvaan arvostelun torjuntaan silloinkin, kun se ehkä olisi paikallaan?

johtaako tämä perustervauksen "ristin kantaminen" "maailman pilkan kantaminen" tietynlaiseen alemmuuden vastakohtaan, sisäiseen ylemmyyteen niihin verrattuna, jotka eivät kuule syvälle tunkevaa saarnaa, joka paljastaa synnin ja armon?

johtaako tämä häpeän kokeminen eristäytymiseen, omassa porukassa kulkemiseen, viihtymiseen omien parissa ja vieraiden keskellä vaikenemiseen?

johtaako tämä eräänlaisen oman "salakielen" viljelyyn, jossa sanattomastikin ilmein ja elein mutta myös kaanaankielellä ja meän kielen kuvioin ilmaistaan yhteisesti koettuja sisälläolevan ajatuksia.

johtaako tämä myös Herran Jeesuksen nimen häpeämiseen?


johtaako sisäinen perustava vainottuna ja ahdistettuna ja häväistynä olemisen tunne siihen, että kaikki arvostelu tulee yläviistosta ja pitää torjua tavalla tai toisella?

etteivät arvostelijat ymmärrä eivätkä tiedä mistä puhuvat?

johtaako lapsesta asti peritty häpeän ja erilaisuuden tunne kovuuteen, lyön ennenkuin minua lyödään?

tuoko maailman pilkka ja häväistys ja naureskelu leikkokukista ja kaulakoruista mukanaan myös ilon siitä, että Pyhä Henki on yllämme kun meihin näin suhtaudutaan?

vai onko esikoisuus haalentunut ja menettänyt värinsä ja suolansa ja ihmiset suhtautuvat kuten muihinkin ihmisiin?

ettei mitään häpeää olekaan, kuten tarinamme äidillä vielä oli?