sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Jorma Larinkoski ja Israel


Jorma Larinkoski
Kuva: eKotimaa
Emilia Karhu kertoo Kuopion kirkkopäivillä 2013 käydyistä Israelia koskevista keskusteluista ja siinä yhteydessä opettaja Jorma Larinkosken ajatuksista. Lainaan tekstiä tähän - koko artikkeli on tässä linkissä.
- Uskon, että Raamatun ennustukset tulevat aikanaan toteutumaan kirjaimellisesti. Ihmiset kuitenkin sortuvat usein hirmuiseen hölmöyteen halussaan nähdä Raamatun profetioiden toteutumista tässä ja nyt, Larinkoski sanoo.

- Raamatussa on lupaus maasta, joka annetaan takaisin Jumalan omaisuuskansalle. Nykyinen poliittinen Israel ei kuitenkaan täytä mitään niistä ehdoista, jotka Raamatun lupaukseen liittyvät. Raamatun vetäminen mukaan keskusteluun juutalaisten ja palestiinalaisten välisestä maan jakamisesta on yksinkertaisesti huonoa raamatuntulkintaa, Larinkoski toteaa.
Kerrassaan häkellyin moisesta Raamattua koskevasta pohdinnasta - etten olisi ihan suuttunut! Ymmärrän toki, että Jorma Larinkoskella on mielessä tietynlainen pyhän Raamatun tulkinta ja käyttö, mutta Karhun siteeraamana hän lausuu totaalisesti onnettoman ja suorastaan uskontomme vastaisen möläyksen

Raamatun vetäminen mukaan keskusteluun juutalaisten ja palestiinalaisten välisestä maan jakamisesta on yksinkertaisesti huonoa raamatuntulkintaa.
Jorma Larinkoski Kuopion kirkkopäivillä 2013

Tämä on aivan käsittämätöntä yksisilmäisyyttä ihmiseltä, joka on asunut Israelissa ja tuntee sekä juutalaisia että palestiinalaisia ja tahtoo edustaa "ortodoksista Raamatun tulkintaa" - kyllä Jumala hoitelee aikanaan itse kansansa asiat. (Tämähän oli varhaisen Sionismin arvostelun kärki ortodoksi-juutalaisten taholta - Messias rakentaa Daavidin huoneen, ihmiset eivät saa asiaan sekaantua. Toisen maailmansodan jälkeen tämä sävel on vaimentunut ja suuri osa Israelin väestöstä on jo uskonnollisia juutalaisia.)

Muistelen omilta opintovuosiltani teologisessa, miten professori Ilmari Soisalon-Soininen kovin painokkaasti sanoi "Raamatulla ja nykyajan Israelilla ei ole yhtään mitään tekemistä keskenään".  Piispa Aarre Lauhan poika Risto opetti luennoillaan vielä selkeämmin, ettei Vanhalla ja Uudella testamentilla ole yhtään mitään tekemistä keskenään.

Uskallan väittää, että tapa jolla itse kotimaa24 haastattelussa otan huomioon pyhän Raamatun keskustelussa juutalaisten ja palestiinalaisten välisestä maan jakamisesta on hyvää hermeneutiikkaa ja syvällistä Vanhan testamentin ja juutalaisuuden tuntemukseen nojaavaa eksegetiikkaa.

Uskallan näin väittää, että pyhän Raamatun pohjalta nousee täysi tyrmäys Larinkosken teesille "Raamattu sivuun!" joka osoittautuu Israelin Jumalan ilmoituksen valossa kestämättömäksi, epäraamatulliseksi ja uskontomme vastaiseksi.


Huom!
Näin tuohtuneena kirjoittaessani en tarkoita kaikkea, mitä opettaja Larinkoski sanoi Kotimaa24 jutun mukaan. Tarkoitan juuri sitä kohtaa hänen ajattelussaan, mistä kirjoitan.

Israelin ystävien linja "näin on Jumalan tahto" joten heillä on blank check kaikkeen, mitä tekevätkin, on kolikon toinen puoli. Tämä asenne perustuu yleensä jokseenkin täydelliseen tietämättömyyteen, mitä todellisuudessa tapahtuu.

Linkki: kommentoin aiemmin Larinkosken EAPPI mietteitä 2012 Israelin valtiosta tässä blogissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti