Toisenlainen sananselitys

Kuopion hiippakuntalehti Capitolin tuoreen numeron 1/2009 takakannessa on "toisenlainen sananselitys"

Ihminen pysyy, Jumala muuttuu?

Olen aina pitänyt kiinnostavimpina saarnateksteinä Raamatun alkukertomuksia, siis tarinoita luomisesta Babylonin torniin.

Kertomusten kirjallinen syntyaika on melko myöhäinen. Pyhien tekstien kirjoittajat kiinnostuivat Abrahamia edeltävistä ajoista vasta pakkosiirtolaisuudessa 500-luvulla eKr. Tarinoiden juuret työntyvät kuitenkin kauas, ehkä jopa esihistorialliseen aikaan, ihmiskunnan yhteiseen myyttiperintöön.

Alkumyyttien viehättävyys on siinä, että ne ovat ajatonta muinaisten aikojen viisautta, mutta kuvaavat kuitenkin ihmisyyttä hyvin tutun tuntuisesti.

Kiinnostavinta niissä on se, mitä ne kertovat ihmisestä: hänen toiveistaan, tarpeistaan, haluistaan, himoistaan ja vioistaan.

Niiden ajattomuus on siinä, että ihminen on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

Jumala on se, joka näyttää muuttuvan aikojen mukana.

Jokaiselle, joka lukee Raamattua silmät auki, on päivänselvää, että se sisältää hyvin erilaisia jumalakuvia Mooseksen armottomasta ja mustasukkaisesta heimojumalasta Jeesuksen lempeään ja kaikkia rakastavaan Taivaalliseen Isään.

Jeesus on loistava esimerkki siitä, miten usko ja jumalakuva uudistetaan elinvoimaiseksi maailman muuttuessa.

Jeesus oli uusi viini, joka rikkoi vanhat leilit. Uudet leilit ompeli Paavali.

Syntynyt kirkko täydensi ja koristeli niitä vuosisatojen ajan teologisilla koruompeleilla. Luther ratkoi ylimääräiset repsottavat langat pois.

Sen jälkeen lähes teollisen tuotannon tehokkuuteen yltänyt kirkkokuntien evoluutio on tuottanut historian hyllyt täyteen erilaisia kopioita.

”Kaikki uskonnot muuttuvat ja kehittyvät. Jos ne eivät sitä tee, ne lakkaavat olemasta ajankohtaisia.”

Näin sanoo Karen Armstrong hiippakuntamme synodaalikirjaksi valitussa ”Jumalan historiassa”.

Usko Jumalaan elää, koska se muuttuu. Ihminen on se, joka ei muutu.

Vieläkin hän haikailee kielletyn puun hedelmää, verhoaa häpeillen syyllisyytensä, hikoilee leipänsä eteen, vihaa ja murhaa veljensä, turmelee maan pahuudellaan ja rakentaa ylpeitä tornejaan päästäkseen taivaaseensa.

Ja edelleen uskon arkki kantaa hyvän maailman toivoa Jumalan oikukkaalla merellä. Yhä etsii kyyhkynen tuoretta öljypuun lehvää.

Lauri Jäntti
kirkkoherra
Lapinlahden seurakunta

Lapinlahden kirkko

ajattelin ottaa kirkkoherra Lauri Jäntin sananselityksen esille vertailun vuoksi.

laulamme Siionin matkavirressä niistä, jotka Jeesusta kunnioittavat ja luemme Johanneksen evankeliumtsa, että Pyhä Henki kunnioittaa Jeesusta ja tiedämme kaikki, kuinka valtavasti Taivaallinen Isämme rakastaa ainoaa Poikaansa, Jeesusta Kristusta.

niin paljon, että Hän on jopa valmis antamaan meille syntimme anteeksi, aivan kaikki syntimme anteeksia, ainoan Poikansa Jeesuksen tähden.

Kaikessa esikoislestadiolaisuuteen kohdistuvassa kirjoittamisessani johtotähtenä on Jeesuksen kunnioittaminen.

"antakaa suuta Pojalle, polvistukaa Hänen eteensä, Hän on meidän Herramme ja Jumalamme" julistamme kaikki yhdessä sekä sanoillamme että elämällämme Hänessä.

Kristityt ovat Jeesus-keskeisiä, Hän on Jumalan Sana.


Kirkkoherra Lauri Jäntin mielenkiintoinen ja itsenäisesti ajateltu sanantutkimus ei ole Jeesus-keskeinen.

Se on 100% ihmiskeskeinen.

Jäin tätä hieman aprikoimaan ja ajattelin, katsotaas mitä muuta tämä arvostettu Lapinlahden kirkkoherra on kirjoittanut.

Olenko oikeassa tuon lyhyen "toisenlaisen sananselityksen" perusteella, että hänen viestinsä on olennaisesti ihmiskeskeistä.

ihmisen uskonnosta tässä on kyse.

no. Lapinlahdella vietettiin vuonna 2008 mahtavia juhlia, olihan seurakunta täyttänyt 150 vuotta.



Uudenvuoden jumalanpalvelukseen saapui varmaan monia paikkakunnan tärkeitä vaikuttajia ja seurakunnan väkeä iloitsemaan yhdessä.

Tilaisuus kehua Jeesusta oli kuin tarjottimella ja kirkkosali varmaan täynnä kuulijoita, jotka mielellään kirkkoherran saarnaa odottivat.

Tässä on kirkkoherra Lauri Jäntin saarna tuossa juhlavassa jumalanpalveluksessa, kopioituna Lapinlahden seurakunnan omilta sivuilta.



Päivän Evankeliumi
Joh. 14: 12-14: Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen."


Voiko ihminen tehdä Jumalan töitä? Voiko hän olla Jumalan työtoveri, niin kuin Jeesus näyttää yllä olevassa evankeliumin kohdassa sanovan? Kun katselemme maailmaa, katselemmeko Jumalan töitä vai ihmisen töitä?

Seurakuntamme täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuotemme otsikoksi on valittu sanat ”Katson Sinun kättesi töitä”.

Uudenvuodenpäivän psalmi on juuri se raamatunkohta, johon nuo tunnussanat perustuvat:

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
- mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,
asetit kaiken hänen valtaansa:
lampaat ja härät, kaiken karjan,
metsän villit eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat,
kaikki vesissä liikkuvat.
Herra, meidän Jumalamme,
suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!
(Ps. 8: 2-10)


Kun seurakunta viettää juhlavuotta, katsellaan sitä mitä on tehty - sekä Jumalan että ihmisten kätten töitä 150 vuoden ajalta.

Ihmisen näkökulmasta 150 vuotta on pitkä aika. Kukaan ihminen ei elä niin vanhaksi – ainakaan nykyisin. Vanhan testamentin alkukertomuksissa kyllä puhutaan patriarkoista, jotka elivät satoja vuosia. Ennätys on henkilöllä, jonka nimi uusimmassa raamatunkäännöksessä on Metuselah, mutta jonka vanha kansa tuntee paremmin Metusalemina. Hänen ikänsä oli 969 vuotta (1.Moos.5:27). Luku panee epäilemään pilkkuvirhettä, tai sitä että vuosien sijaan tarkoitetaankin kuukausia. Tai sitten jälkipolvet nostivat muinaisten patriarkkojen arvoa liioittelemalla reilusti heidän ikäänsä. Onhan pitkää ikää aina pidetty Jumalan erityisenä lahjana ja siunauksena, vaikka toisaalta elämän arvoa ei voi eikä pidä mitata sen pituudella. Jokainen ihmiselämä, vaikka yhden ainoan henkäyksenkin kestänyt, on Jumalan silmissä yhtä arvokas.


Toisaalta me mittaamme aikaa hyvinkin tarkasti, nykyisin jopa nanosekuntien tarkkuudella, mutta toisaalta aika on jotakin, josta emme saa otetta. Emme voi nähdä emmekä kuulla sitä. Emme pysty tarkkailemaan sitä ulkopuolelta. Emme voi tutkia sitä mikroskoopilla, kaukoputkella emmekä koeputkessa.

Me olemme myös ajan vankeja: olemme sidottuja aikaan tiukemmin kuin mihinkään muuhun. Emme voi hidastaa emmekä nopeuttaa ajan virtaa emmekä voi siirtyä ajasta toiseen niin kuin voimme siirtyä paikasta toiseen. Aika kuluu omaa tahtiaan meistä riippumatta. Kaikki tapahtuu ajassa, mutta aika itse on hallitsematon.

Kuitenkin tiedämme, että aika on olemassa emmekä pysty edes kuvittelemaan maailmaa, jossa sitä ei olisi. Aika ei voi pysähtyä, koska kaikki havaintomme tapahtuvat ajassa. Jos aika pysähtyisi, emme pystyisi sitä havaitsemaan: emmehän voisi mitata, kuinka kauan aika on pysähdyksissä, koska ei olisi aikaa jolla mitata sitä.

Niin, aika on kummallinen asia. Näin vuodenvaihteessa ja juhlavuoden alkaessa sitä voi hetken pohtia, mutta ei siitä oikein kiinni saa.


Aika on yksi niitä asioita jotka Jumala on luonut. Se on Jumalan kätten työtä. Ihminen on tutkinut ja kummastellut tätä Jumalan luomakuntaa jo kauan ja siitä on opittu paljon uutta. Tiedämme hyvin paljon sellaista, josta esimerkiksi muinainen psalminkirjoittaja ei vielä aavistanut mitään. Kun hän sanoo katselevansa taivasta, kuuta ja tähtiä, niin tuskinpa hänellä oli aavistustakaan siitä, kuinka suunnattoman suurta avaruutta hän oikeasti katseli: kuinka tavattoman kaukana hänen näkemänsä tähdet todella ovat ja kuinka valtavan paljon enemmän niitä on kuin paljailla silmillä pystyy näkemään. Tuskin hän osasi aavistaa sitäkään, että kaikki kiintotähdet ovat oikeasti aurinkoja, samanlaisia tai suurempiakin kuin oma armas aurinkomme.

Maailmankaikkeuden suunnattomasta koosta ja sen käsittämättömästä tähtien ja galaksien määrästä olemme alkaneet saada jonkinlaista käsitystä vasta sen jälkeen, kun 1600-luvulla alettiin kehittää yötaivaan katseluun sopivia kaukoputkia. Uusia ja entistä tarkempia havaintoja tehdään koko ajan lisää. Mitä enemmän me opimme tästä luomakunnasta, sitä suuremmalta, merkillisemmältä ja monimutkaisemmalta se vaikuttaa.


Niiden sadan viidenkymmenen vuoden aikana, jotka Lapinlahden seurakunta on ollut olemassa, on tullut niin paljon uutta ja hämmästyttävää tietoa luomakunnasta, että tuo kahden ja puolentuhannen vuoden takainen psalmi saa aivan toisenlaisen kaikupohjan: ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen…” - Niin, tänä päivänä me tiedämme niin paljon enemmän tuosta kaikesta, että hämmästyksemme pitäisi olla moninkertainen psalminkirjoittajaan verrattuna.

Mitä on kaiken tämän keskellä ihminen? Mikä on tämä ihmislapsi, joka omalla vaatimattomalla panoksellaan osallistuu Jumalan luomistyöhön viljelemällä, varjelemalla ja muokkaamalla tätä pikkuruista planeettaa, joka hänen kodikseen on annettu.

Luoja antoi ihmiselle suuren vallan: Psalmissa kirjoitettiin: ”Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa.”

No, ehkä ei ihan kaikkea kuitenkaan. Tässä kohtaa näkyy psalminkirjoittajan oma muinainen maailmankuva jossa ”kaikki” oli yhtä kuin tämä maa, jossa asumme. Sen kauemmas ei ihmisen valta ainakaan vielä ulotu. Mutta kenties tulevaisuudessa me valloitamme vielä avaruudenkin!

Tämä planeetta on kuitenkin valtaamme annettu, se on ilmiselvää. Ihmisen jäljet näkyvät kaikkialla. Jokainen, joka on matkustanut lentokoneella, on huomannut miten alas katsellessa näkee joka puolella ihmisen käden jälkiä: peltoja, lohkoihin kuvioituja metsiä, ojitettuja soita, teitä, kyliä ja kaupunkeja. Vain meret ja vaikeapääsyisimmät vuoristot sekä vedettömät autiomaat ovat pystyneet vastustamaan ihmisen halua muokata maa mieleisekseen. Kaikkialla muualla näemme sen, miten ihminen on käyttänyt hänelle annettua hallintavaltaa. Joskus viisaasti, joskus tyhmemmin.

Ihminen on siis myös eräänlainen luoja. Ei yhtä suurella vallalla ja viisaudella varustettu kuin Jumala, mutta Luojan työtoveri kuitenkin. Jeesushan sanoi päivän evankeliumissa: ”..joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen”. Ihminen on siis kutsuttu tekemään Jumalan tekoja, osallistumaan luomistyöhön.

Joskus kristinuskoa on syytetty siitä, että se on tehnyt ihmisestä ”lähes jumalolennon”, niin kuin psalmissa sanottiin, ja antanut hänelle oikeuden hallita luomakuntaa. Tämä oikeus ei kuitenkaan voi olla ihmisen antama. Eihän sellaista valtaa voi kukaan itselleen antaa eikä ottaa. Sen voi saada vain Luojalta.

Ihmisellä tosiasiassa ON valta tällä planeetalla, ja sen vallan myötä myös vastuu. Jos tätä valtaa ei olisi, emme olisi pystyneet noita jälkiämme jättämään. Ihmisen valtaa ja vastuuta ei poista se, jos häntä aletaan modernisti pitää vain älykkäänä eläimenä. Sellainen on pikemminkin vastuun pakenemista. Jos ihminen pitää itseään vain eläimenä, hän asettaa itsensä osaksi sitä luomakuntaa, jota hänen tulisi vastuullisesti varjella ja hoitaa.

Kun katsomme Jumalan kätten töitä ja ihmisen kätten töitä, löydämme kyllä paljon hyvää. Jumala on tehnyt ihmeellisen maailmankaikkeuden, joka noudattaa kauniisti hänen säätämiään lakeja. Ihminen on myös saanut aikaan paljon kaunista. Taidokkaasti sommiteltu maalaus, kullankeltainen viljapelto, kylän keskellä kohoava kirkko, herkullinen juustopöytä, korviin soljuva musiikki tai taidolla asetellut sanat ovat esimerkkejä siitä, miten monimuotoista ihmisen luomistyökin voi olla.

Toisaalta ihminen on luojana vain oppipoika ja tekee myös virheitä. Jumala sallii ne, mutta Hän opastaa ja houkuttelee ihmisen kätten työtä hyvään ja oikeaan suuntaan – samaan suuntaan johon hänen oma luomistyönsä on matkalla, sillä Jumalakin luo koko ajan uutta. Luomakunta ei ole vielä valmis. Olemme matkalla johonkin, johon Jumala meitä kutsuu ja jota hän tahtoo meidän rakentavan yhdessä Hänen kanssaan.

Katsokaamme siis erityisesti tänä vuonna Jumalan kätten töitä, ja katsokaamme myös ihmiskätten töitä. Katsokaamme siihen, mikä on jo tehty, minkä voimme jo nähdä. Mutta katsokaamme myös ja ennen muuta siihen, mikä on vasta tulossa, etsikäämme sitä hyvää, totta ja kaunista, minkä me ihmiset yhdessä Luojan kanssa voimme saada aikaan.

Kirkkoherra Lauri Jäntin saarna Lapinlahden kirkossa seurakunnan 150-vuoden juhlavuoden alkaessa Uudenvuodenpäivänä 2008.

voit mielessäsi arvioida kirkkoherra Jäntin hienoa ja laajakatseista saarnaa antamani kysymyksen valossa - jumalakeskeinen vai ihmiskeskeinen.

Mutta kuten Irwin Goodmannin protestilaulussa Linnan juhlista, yksi on näistä juhlista poissa tässä saarnassa.

jouduin oikein hieraisemaan silmiäni, juomaan toisen kupin kahvia ja laskemaan uudelleen montako kertaa Herra Jeesus tässä saarnassa mainitaan

kolme kertaa:

1. Saarnatekstissä itsessään


Päivän Evankeliumi

Joh. 14: 12-14: Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen."


2. Viittauksessa evankeliumitekstiin

Voiko ihminen tehdä Jumalan töitä?

Voiko hän olla Jumalan työtoveri, niin kuin Jeesus näyttää yllä olevassa evankeliumin kohdassa sanovan?

Kun katselemme maailmaa, katselemmeko Jumalan töitä vai ihmisen töitä?



---
niin kuin Jeesus näyttää... sanovan


3. Toisessa viittauksessa evankeliumitekstiin

Ihminen on siis myös eräänlainen luoja. Ei yhtä suurella vallalla ja viisaudella varustettu kuin Jumala, mutta Luojan työtoveri kuitenkin.

Jeesushan sanoi päivän evankeliumissa: ”..joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen”.

Ihminen on siis kutsuttu tekemään Jumalan tekoja, osallistumaan luomistyöhön.

Piispa Wille Riekkinen siunaa juhlakansan

Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti on Kuopion hiippakunnan papistoa ja varmasti monella tavoin arvostettu tärkeissä tehtävissään.

Capitol lehden takakannen teksti ja tuo juhlasunnuntain saarna ovat itsenäisesti ajattelevan ihmisen pohdintaa ja todellakin "toisenlaista" kuten otsikko sanoo.

hartaasti toivon, että tämä Herran Jeesuksen lähes täydellinen poissaolo näistä teksteistä, 100% ihmiskeskeisyys, jossa ihmiselle on annettu jokin osa tässä maailmankaikkeudessa ja sitten jätetty sitä hoitelemaan...

hartaasti toivon, että tämä on vai nminun näk;harhani kun en miestä paremmin tunne.

toivottavasti hän niin kotona kuin tyssään seurakunnassa oikein huokuu rakkaan Jeesuksen Kristuksen läheisyyttä ja kunnioitusta Häntä kohtaan.

jota enkelit palvelevat
jota itse Pyhä Henki kunnioittaa
joka on Isälle Jumalalle niin mittaamattoman rakas

ja joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta Beetlehemissä noin kaksituhatta vuotta sitten.

joka elää ja hallitsee nyt ja iankaikkisesti

tänäänkin, 10.3.2009 kun Lapinlahden seurakunta on 151 vuotta vanha.

Aamen


Ja, rakkaat veljet, kuin minä teidän tykönne tulin, en minä tullut korkeilla sanoilla enkä syvällä viisaudella ilmoittamaan teille Jumalan todistusta.

Sillä en minä itsiäni pitänyt teidän seassanne mitäkään tietämäni, vaan ainoasti Jesuksen Kristuksen ja sen ristiinnaulitun.

Ja minä olin teidän kanssanne heikkoudessa, ja pelvossa, ja suuressa vapistuksessa.

Ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kaunistetuissa sanoissa ihmisten viisauden jälkeen, mutta hengen ja voiman osoituksessa,

Ettei teidän uskonne olisi ihmisten viisaudessa, vaan Jumalan voimassa.

Mutta me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä, ei tämän maailman viisaudesta, eikä tämän maailman päämiesten, jotka hukkuvat.

Vaan me puhumme siitä salatusta Jumalan viisaudesta, jonka Jumala on ennen maailman alkua säätänyt meidän kunniaksemme,

Jota ei yksikään tämän maailman päämiehistä tuntenut; sillä jos he olisivat tunteneet, niin ei he olisi kunnian Herraa ristiinnaulinneet.

Vaan niinkuin kirjoitettu on: joita ei silmä ole nähnyt, eikä korva ole kuullut, ja ei ihmisen sydämeen ole astunut, joita Jumala on niille valmistanut, jotka häntä rakastavat.

Mutta meille on Jumala sen ilmoittanut Henkensä kautta; sillä Henki kaikki tutkistelee, Jumalan syvyydetkin.

1 Kor 2:1-10 Biblia 1776


kuuletko korvissasi vanhan kuiskauksen "vain tässä meidän kristillisyydessämme"?

tai vielä vanhemman kuiskauksen "vain minä"?

anna Sille huutia...