Vuosi perustuu ihmisten tekemiin havaintoihin auringonvalon vaiheista luonnossa.
Uskonnollisesti ja kulttuurien kannalta erityisen tärkeitä havaittavia ovat olleet päivän pituuden vaihtelu vuoden kuluessa. Päivän valoisten hetkien määrä on kertonut joko auringon heikkoudesta tai sen voimasta pimeyden voimien yli. Niihin liittyi suuria juhlia, kuten Rooman Saturnalia tai Pohjolan
talven ja kesän kokot, joissa tulilintu Kokko auttaa aurinkoa.
Lyhimmillään päivä on pohjoisen pallonpuoliskon talvella ja pisimmillään kesällä, etelässä päinvastoin.
Nykyään tiedämme, että vuodenaikojen vaihtelu johtuu siitä, että maa on avaruudessa liikkuva pallomainen taivaankappale, joka kiertää aurinkoa sen vetovoimakentässä. Yksi kierros auringon ympäri on ajanlaskumme yksi vuosi eli 365,2564 vuorokautta (sideerinen vuosi). Tästä nykyään niin itsestäänselvästä ja arkisesta totuudesta on aikoinaan käyty hirmuista taistelua kristillisen kirkon ja luonnontutkijoiden välillä.
Raamatun aikaisen ajanlaskun vuoden pituus on hankalasti tutkittavissa, mutta varmaankin lähellä babylonialaista ajanlaskua, jossa on alunperin kaksitoista kuu kuukautta (kalenterivuosi).
Kuuhun perustuva vuosi lienee jo muinoin ollut ongelma, koska se aika nopeasti johtaa uskonnollisten juhlien ajankohdat vuodenajasta toiseen. Astronomien ja astrologien merkitys kulttuurille on sitä suurempi, mitä enemmän on taivaankappalten ja etenkin auringon arveltu vaikuttavan ihmisten elämään.
Kuu kuukauden vaikeus on hyvin näkyvissä islamilaisen Ramadan paastokuukauden kierrossa, joka on milloin helteisimpään aikaan kesällä, milloin viileään aikaan talvella. Siihen on vain totuttu, että näin on, ja iloitaan viileästä Ramadanista (päivän aikana ei saa juoda eikä syödä).
Aurinkoon perustuvat vuodet ovat myös hieman hankalia, ja omaakin allakkaamme joudumme rukkaamaan kerran neljässä vuodessa, jotta päivät pysyisivät paikoillaan. (karkauspäivä)
Vuodenajat
Koska Jumala sormellaan hieman lykkäsi maapallon akselia vinoon suhteessa aurinkoon (23o), kaikkialla maailmassamme on vuodenaikoja. Päiväntasaajan korkeudella vuotuiset erot eivät tosin ole kovin suuret sen enempää päivän pituudessa, lämpötiloissa kuin muun luonnon kiertokulussakaan.
Päiväntasaajalla vuodenaikoja on käytännössä yksi - vaikka hieman vaihtelua on. Jos maapallon akseli olisi suorassa aurinkoon nähden, tämä olisi tilanne koko maapallolla. Kaltevuus aiheuttaa vaihtelua maan eri alueiden etäisyydessä auringosta ja näin valon määrään ja voimakkuuteen.
Napa-alueilla on vahvasti kaksi vuodenaikaa, talvi ja kesä. Niistä kun lähdetään kohti päiväntasaajaa, vuodenaikoja on selvästi neljä ja sitten taas lähinnä kaksi ja päiväntasaajalla (melkein) yksi.
Raamatun vuodenajat
Raamatun hepreassa on sanat kesä (kaiz) ja talvi (horef) ja kun viikunoihin ilmestyy lehdet, tiedetään että kesä on lähellä. Kevät ja syksy sanoja siellä ei tietääkseni ole.
Sananlaskut 20:4 kyllä kääntää "Syksyllä ei laiska kynnä; elonaikana hän tyhjää tapailee." mutta alkukielessä on sana horef, talvi. (Juuda 1:12 on syksyinen puu, mutta se onkin kreikkaa!)
Hoosea 6:3 Sak 10:1 "kevätsade", מלקושׁ malqosh tarkoittaa "myöhäinen sade" ja on kauniisti suomalaisten ymmärrettävissä kyllä sanalla "kevätsade" mutta käsitettä "kevät" siihen ei taida suomalaisittain kuulua.
Samoin Jaakobin kirje, joka on tosin kreikkaa mutta puhuu "varhaisista" ja "myöhäisestä" sateesta, jonka Mannisen komitea käänsi syksyksi ja kevääksi:
Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
Jaak 5:7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti