perjantai 4. tammikuuta 2013

Plantinga, Ruse - keskustelua

Plantingan ja Rusen tekstit ovat huikeaa henkistä lentoa ja erinomaisen tasokasta menoa urheiluautoilla, joten oma ruosteinen moponi tuntuu kovin avuttomalta tässä menossa.

Perustasolla ymmärrämme kysymyksen näiden huipputyyppien kanssa samalla tavoin - miten ymmärrämme evoluutioteorian innoittaman tutkimuksen tulokset. (hermeneutiikka) 

Tässä ei siis liikuta evoluutiobiologian omien kysymysten parissa, niihin vain viitataan ja Michael Ruse sitä erityisesti sureekin, ettei itse tiede kiinnosta arvon filosofeja. Liikutaan tutkimustulosten tulkinnan parissa.

Ruse näyttää omaksuneen näkemyksen, että tiede jokseenkin on kaiken selittänyt - which I dare to doubt.

Tutkimus ja tulkinta kohtaavat darwinismin ytimessä, kuten anon. tulkitseekin - sattumanvarainen ohjaamaton kehitys on tieteellisen tutkimuksen hallitseva linja.

Mukaan on tuotu Yucatan hit, josta olen kirjoittanut teologisesti - evolutionismin edustajalle se on täysin sattumanvarainen tapahtuma, jonka seurauksena maapallon elämä muuttui ja kehittyi uuteen suuntaan. 

Usko Israelin Jumalaan taas sanoo, että maapallon elämän "tuli yö" jaksot, massiiviset tuhon ja kuoleman yöt, jotka erottavat suuret elämänhistorian kaudet toisistaan, eivät näytä lainkaan sattumanvaraisilta, vaan elämä etenee, kehittyy kaudesta toiseen selkeästi, kuten sikiö äidin kohdussa.

Emme kuitenkaan voi tieteeseen tuoda Jumalan ihmeellistä luomistyötä ja johdatusta, koska näemme asiat uskon kautta. Usko ei ole jokamiehen.

Esimerkiksi Joensuun pitkällä metsätaipaleella rattijuoppo ajaa vastaantulijan kaistalla parikymmentä kilometriä, ennenkuin törmää nokkakolarissa perheen autoon surmaten kaikki paitsi äidin, joka herää sairaalassa muistamatta mitään.

Tiede ei voi muuta kuin kuvat tapahtumia tiessä olevien jarrutusjälkien, silminnäkijöiden kuvausten ja poliisin asiantuntijoiden ja lakimiesten näkökulmista.

Tiede ei voi sanoa, että Jumala salli tämän hirveän tragedian Joensuussa parikymmentä vuotta sitten, tai että Jumalaa ei ole ja se on pelkkää sattumaa.

Yucatan hit, permikauden päättänyt yö, ensimmäiset näkevät silmät kambrikauden meressä...

Uskovalle ihmiselle Israelin Jumalan valtavia tekoja, joista Häntä tahdomme ylistää.

Mutta uskova evoluutiobiologi joutuu ateistisen ja hindulaisen kollegansa kanssa toimimaan luonnontieteen säännöillä etsien luonnosta selitystä luonnonilmiöille. Eräs - mutta ei suinkaan ainoa - selitysmalli on luonnonvalinta.

Jumalan Sana sanoo
Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.
Heb 11:1-3

6 kommenttia:

  1. "Tässä ei siis liikuta evoluutiobiologian omien kysymysten parissa, niihin vain viitataan ja Michael Ruse sitä erityisesti sureekin, ettei itse tiede kiinnosta arvon filosofeja. Liikutaan tutkimustulosten tulkinnan parissa."

    Ei. Plantingan näkemys on se, että liikutaan filosofian piirissä. Rusen mielestä väite siitä, ettei evoluutiota ole kukaan voinut ohjata, on puolestaan aivan evoluutioteorian ytimessä. Rusehan on Plantingan tavoin itse myöskin filosofi. Ei häntä filosofia haittaa. Mutta hänen mukaansa evoluutioteoriaa ei ole ymmärretty lainkaan oikein, jos kuvitellaan että evoluutiota olisi joku voinut ohjata. Sellainen ajatus on Rusen mukaan täysin ristiriidassa nimenomaan evoluutioteorian tieteellisen osan kanssa. Plantingan mukaan siis kyse on filosofisesta lisästä evoluutiobiologiaan, Rusen mukaan siinä on kyse evoluutioteorian keskeisestä sisällöstä, jota evoluutioteoriasta ei mitenkään voi irrottaa, eikä mistään lisästä.

    "Tutkimus ja tulkinta kohtaavat darwinismin ytimessä, kuten anon. tulkitseekin - sattumanvarainen ohjaamaton kehitys on tieteellisen tutkimuksen hallitseva linja."

    Rusen mukaan se on ainoa evoluutioteorian mukainen linja. Muita linjoja ei Rusen mukaan ole evoluutioteorian sisällä.

    "Tiede ei voi sanoa, että Jumala salli tämän hirveän tragedian Joensuussa parikymmentä vuotta sitten, tai että Jumalaa ei ole ja se on pelkkää sattumaa."

    Rusen mukaan tiede ei ainoastaan voi sanoa, että ihmisen olemassaolo esimerkiksi on pelkkää sattumaa, vaan se myös SANOO niin.

    Rusen kirjoittama keskeinen väite, jota pyysin sinua kommentoimaan, mutta jota et kommentoinut oli tämä:

    "Plantinga denies that he is worried about the emergence of humans from the evolutionary process. I think he should be, at least if he takes the modern Darwinian theory of evolution seriously. Natural selection working on unguided mutations cannot guarantee the emergence of anything. It has no direction. In that sense, it is all a matter of chance, and this is a scientific not a metaphysical claim."

    Eli JOS evoluutioteoria otetaan vakavasti, tällöin väistämätön johtopäätös on Rusen mukaan se, että Jumala ei ole voinut ohjata evoluutiota. Ja tämä EI OLE RUSEN MUKAAN TULKINNALLINEN VÄITE, VAAN PUHDAS TIETEEN TULOS JA KESKEINEN OSA EVOLUUTIOTEORIAA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käännän tuon Rusen kritiikin vielä suomeksi:

      "Plantinta torjuu ajatuksen siitä, että hän olisi huolissaan ihmisten ilmaantumisesta evoluutioprosessissa. Hänen kuitenkin pitäisi olla huolestunut, jos hän ottaisi moderinin darwinilaisen evoluutioteorian vakavasti. Ohjaamattomasti mutaatioilla toimiva muonnonvalinta ei voi taata minkään ilmaantumista. Ei sillä ole suuntaa. Tässä valossa kyse on kokonaan sattumasta, ja tämä on nimenomaan tieteellinen, ei metafyysinen väite."

      Poista
    2. Asiaan liittyy myös tämä Rusen kirjoitus, jossa hän hyökkää paavia vastaan. Paavi kun on mennyt sanomaan, että alussa on ollut luova, jumalallinen syy, ja että ihminen ei ole evoluution sattumanvarainen tuote. Rusen mielestä tämä tarkoittaa sitä, että paavilla on täysin sokea modernia evoluutiobiologiaa kohtaan, joka on kuulemma vastaansanomattomasti osoittanut, että ihmistä ei ole kukaan suoraan tai epäsuorasti mennyt suunnittelemaan, tai luomaan, vaan evoluutiobiologian tieteen aivan perusasia Rusen mukaan on se, että ihminen on sattuman satoa.

      Ainoa mahdollisuus Luojalle on ihmisen synnyttämiseen Rusen mukaan sellainen teoreettinen mahdollisuus, että olisi ollut jonkinlainen Luoja, joka olisi luonut tuhottoman paljon maailmankaikkeuksia (joissa tämä Luoja ei ole missään vaikuttanut millään tavalla) kunnes olisi syntynyt lopulta sellainen maailmankaikkeus, jossa vahingossa syntyy myös ihminen. Mutta tuo taas ei ole kristinuskon kanssa yhteensopiva ajatus lainkaan...

      http://www.huffingtonpost.com/michael-ruse/why-doesnt-the-pope-get-i_b_859123.html

      Poista
    3. Ja tuo on siis Rusen kanta katolista kirkkoa kohtaan, joka hyväksyy evoluutioteorian, pitäytyen kuitenkin tiukasti siinä kannassa, että Jumala on johdattanut jollain tavalla ihmisen evoluutiota. Rusen mukaan tuo on täysin evoluutioteorian vastainen ajatus. Ja täsmälleen saman kritiikin hän kohdistaa myös Plantingaa kohtaan, joka myös uskoo Jumalan johdattaneen ihmisen historiassa.

      Poista
  2. "Mutta uskova evoluutiobiologi joutuu ateistisen ja hindulaisen kollegansa kanssa toimimaan luonnontieteen säännöillä etsien luonnosta selitystä luonnonilmiöille. Eräs - mutta ei suinkaan ainoa - selitysmalli on luonnonvalinta."

    Biologian filosofian kirjallisuudessa ollaan täysin toista mieltä. Luepa vaikka uusin European Journal for Philosophy of Science -lehden numero (Vol. 3. Issue 1), jossa on Alex Rosenbergin artikkeli, joka alkaa sanoin:

    "There is only one physically possible process that builds and operates purposive systems in nature: natural selection. What it does is build and operate systems that look to us purposive, goal directed, teleological. There really are not any purposes in nature and no purposive processes ether. It is just one vast network of linked causal chains. Darwinian natural selection is the only process that could produce the appearance of purpose."

    Artikkelin takana on joukko maailman tunnetuimpiin lukeutuvia biologian filosofeja (Elliot Sober jne.), ja se on käynyt läpi vertaisarvioinnin. Ja näiden keskeinen väite on se, että luonnonvalinta nimenomaan on AINOA prosessi, joka voi synnyttää mitään tarkoituksellista, eikä siinä vielä kaikki: se on kuulemma myös ainoa MAHDOLLINEN prosessi. Muut ovat tuon vertaisarvioidun artikkelin mukaan täysin mahdottomia.

    VastaaPoista