Aa Aa Athanasius

Egyptin Alexandriasta tulleen Areioksen ajatukset löivät läpi Kristuksen kirkon kuin kuuma veitsi voihin ja levisivät hyvin laajalle, myös valtakunnan rajojen yli Euroopan goottien keskuuteen.

Koska myös voimakas keskushallinto, Konstantianopolin keisari ja patriarkka, olivat monasti Areioksen kannalla, ei ollut mitenkään itsestään selvää, kuinka tässä käy.

Nikean ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskouksen jälkeen taistelu vain kävi kiivaammaksi. Siellä, nykyisen Turkin alueella lähellä Bosporin salmea, tämä kristikunnan peruspilari, 318 piispan antama uskontunustus, koottiin.

Mutta Jeesuksella Kristuksella oli älykkälle Areiokselle älykäs vastaus - nuori Athanasius.

korostan taas tätä - meidän Herramme toimii tässä ajassa omiensa kautta. Me olemme Hänen ruumiinsa ja meidän kauttamme Hän toteuttaa Isän tahtoa.

voi olla, että minun tai sinun tehtävänä ei ole pelastaa Kristuksen kirkkoa sitä uhkaavasta hengellisestä perikadosta, vaan että Herralla on meille hieman pienempi ojankaivuu mielessä.

mutta kun Hän saa omiaan käyttää, niin tulokset ovat Hänen vastuullaan ja jos ei saa käyttää, emme kanna hedelmää.

Kerron tässä Athanasiuksesta ja hänen elämästään Jeesuksen palveluksessa.

muistutan heti kättelyssä että ns Athanasiuksen uskontunnustus on kyllä hänen nimissään mutta ei kaikella todennäköisyydellä hänen laatimansa vaan toista sataa vuotta myöhäisempi.


Athanasius on Kristuksen kirkon suurimpia sankareita.

Häntä arvostavat kaikki kristikunnan haarat, hän on Neljän Suuren Opettajan joukossa ortodoksikirkossa, Kirkon Tohtori katolisessa kirkossa, protestanttiset kirkot lukevat hänet suuriin kirkkoisiin ja kopteille hän on kunnioitettu paavi Athanasius.

Näin vakava oli Areioksen aiheuttama vaara, että kristillinen kirkko arvostaa taistelijaansa kautta koko kristikunnan.

(pyhä Augustinus, esimerkiksi, ei ole niin suuressa huudossa idässä koska kannatti filioque opetusta jne)

rakkaalla lapsella on monta nimeä, Athanasius Aleksandrialainen,
Athanasius Suuri, Athanasius Apostolinen, paavi Athanasius I...

mikäs poitsu tää oikein siis on?



Ennenkuin lähdemme tuota miettimään, kerron vielä yhden asian johdantona:

Athanasius sai kuolla rauhallisesti papistonsa ja diakoniensa ollessa läsnä ja hänet haudattiin Aleksandrian kaupunkiin.

Vaan eihän näin pyhän miehen maalliset jäännökset saaneet sinne jäädä, vaan ne kuljetettiin Italiaan.

Kun Egyptin kristittyjen, koptien, paavi Shenouda III (syntyisin Nazeer Gayat s. 1923) oli vierailulla paavi Paavali VI luona Roomassa toukokuussa 1973, Athanasiuksen jäännökset annettiin hänelle mukaan vietäväksi kotiin Egyptiin.

Suurin juhlallisuuksin tämän Kristuksen kirkon sankarin luut tuotiin Kairoon ja ne ovat siellä uuden Pyhän Markuksen koptilais-ortodoksisen katedraalin holvissa.



pyhän Athanasiuksen juhlassa siellä veisataan näin - vanhaa kunnon kirkkotaistelua muistaen!

"Oi pyhä Athanasius!
oikean opin pilarina

sinä torjuit Areioksen vääräoppisen turhuuden

pitämällä kiinni siitä, että Isä ja Poika ovat yhtäläise olemukseltaan

Oi kunnioitettu isä, rukoile Kristusta, meidän Jumalaamme, pelastamaan sielumme."

sana on tietenkin homoousios!



Lapsesta se alkoi

Athanasius syntyi vuonna 293 Egyptissä vilkkaassa merenkäynnin ja kaupan satamakaupungissa ja kreikkalais-roomalaisen kulttuurin keskuksessa Aleksandriassa.

(Se kantaa yhä tänään perustajansa Aleksanteri Suuren nimeä ja on modernin Egyptin merkittävä miljoonakaupunki itäisen Välimeren rannalla)

Lapset olivat leikkimässä meren rannalla "kristillistä" leikkiä. Nuoren Athanasiuksen päähän oli pälkähtänyt, että leikitään kastamista ja hän oli "piispa". Niin he kristittyjen tapaan nyt aamusella siellä kastoivat toisiaan vedellä!

No leikiksihän se olisi jäänyt, ja ehkä joku pappi olisi moisesta pyhästä leikistä suuttunut.

Mutta Aleksandrian piispa Aleksander ei suuttunut, päin vastoin!



Korkea-arvoinen kirkonmies odotti tuona aamuna pappeja saapuvaksi aamiaiselle luokseen. Menossa oli jokin suurempi kristillinen juhla ja heitä oli kokoontunut kauempaakin paikalle.

Kun vieraat eivät olleet vielä saapununeet piispa seisoi mietteissään avoimen ikkunan äärellä ja huomasi siellä leikkivät pojat. "Nehän leikkivät kastamista" hän huomasi ja lähetti jonkun tuomaan heidät luokseen.

Millä mielellä mahtoivat tulla sieltä rannalta tärkeän piispan taloon?

Mutta hän puhutteli heitä isällisesti ja kysyi, mitä olivat pojat puuhanneet. Kävi ilmi, että pikku Athanasius oli tosiaan "piispana" muutaman pojista kastanut.

Ja voi ihmettä!

Piispa Aleksander päätti, että tämä leikkikaste on pätevä. Ja näin pojat kutsuttiin kirkon kouluun ja vanhempien suostumuksella heistä aiottiin kouluttaa pappeja.



Mikäs se tämmöinen piispa on, joka näin radikaalisti toimii ja rakkaudella poikasia hoiti?

Aleksander on Egyptin kansallisen kirkon 19. paavi Markuksen istuimella (Markusta pidetään Egyptin evankelistana siinä missä Pietaria Rooman) ja hän kuoli Nikean kirkolliskokouksen jälkeisenä vuonna 326.

Älkäämme halveksien pitäkö häntä jotenkin kepposena tuon lasten leikin siunaamisensa takia, sillä tämä piispa kantoi ruumiissaan kidutusten jäljet ja oli kärsinyt sekä keisari Galeriuksen että Maximiuksen määräämissä ankarissa vainoissa.



Onko tämä poikien kasteleikin tapaus sitten pyhimyslegendaa vai taphtuiko todella näin?

No - selvitetään mistä siitä tiedämme?

Kertomuksen Athanasiuksen ja kavereidensa leikistä sekä piispan vastauksesta on tallentanut meille historioitsija Tyrannius Rufinus (344-415), joka käänsi monien kreikkalaisten kirkkoisien teoksia latinaksi. Rufinus kertoo lapsista Kirkkohistoriansa I osa luvussa xiv.

Rufinus on hyvin merkittävä Kristuksen kirkon palvelija, joka toi lännen kirkon tietoisuuteen idän isien opetuksia ja elämänvaiheita.

Hän oli Kristukselle elämänsä antanut munkki, mutta samalla myös oppinut teologi syntyisin Italian Aqueilasta ja joka matkusti merkittävän kristityn naisen, Melina Vanhemman, seurueessa tänne Jerusalemissa, ja perusti luostarin Öljyvuorelle.

Häntä pidettiin niin suuressa arvossa, että paavitkin pyysivät häntä luokseen vahvistamaan kirkolle tärkeitä asioita.

Joten ei ole minusta syytä noin vain ohittaa käden huiskauksella tätä erikoista kertomusta Athanasiuksen lapsuudesta. Se on Rufinuksen arvovallalla sinetöity (vaikka ei siis 100% varma!).


Toinen merkittävä kirkon historian kirjoittaja, Sozomen (400-450) kertoo, että nuori Athanasius osoittautui lahjakkaaksi oppilaaksi. Hän oli innokas ja etevä ja sai kattavan kielitaidon sekä perusteellisen teologisen koulutuksen Aleksandrian kuuluisassa koulussa.

Tuohon aikaan oli kaksi erityisen merkittävää "yliopistoa", Aleksandria ja Antiokia, joissa oli teologiassa ja etenkin Raamatun opetuksessa erilainen hengellinen painotus.

Nämä suurte opinahjot olivat Nikeassa toisiaan vastaan, sillä
muistamme kuinka Areios sai antiokialaisen ja nyt kuulemme, että Anasthasius sai aleksandrialaisen koulutuksen!


tämä Sozomen muuten on Palestiinasta syntyisin, Gazan kaupungin lähellä olleesta Betheliasta (bet elias, Eliaan talo)



Pojalla riitti kyllä sitten oppivuosia - ei ollut kiirusta piispalla miehen suhteen. Jo nuorena piispa otti pojan sihteerikseen erilaisiin hommeleihin. Mutta kouluja käytiin ja Athanasius sai kreikan ja latinan, aikansa filosofian ja teologian sekä Raamatun opetusta.

Vasta vuonna 319 usean vuoden opintojen ja palvelun jälkeen piispa Aleksander vihki 26 vuotiaan Athanasiuksen kirkon palvelusvirkaan diakoniksi.

Nikeassa Athanasius oli sitten jo täysivaltainen piispa Aleksanderin sihteeri. Hän eli askeettisen munkin elämää siinä missä Areioskin (ja myöhemmin esimerkiksi Pelagius) ja osallistui teologiseen keskusteluun hyvin aktiivisesti.

Kun piispa sitten kuoli vuonna 328 suuresti kunnioitettuna Egyptin paavina Markuksen istuimella, Athanasius valittiin ilman suurempia metakoita hänen seuraajakseen.



Tultuaan piispaksi Athanasius aloitti heti hiippakuntiinsa tutustumisen ja matkusti paljon pohjois-Afrikassa Egyptin naapurissa Libyassa.

Siellä oli 300-luvulla voimakasta hengellistä elämää ja kirkkokansaa, myös paljon munkkeja ja erakkoja, jotka vetäytyivät kylistä ja kaupungeista autiomaan hiljaisuuteen.

Myös Egyptin läntisessä autiomaassa Niilin ja Punaisen meren välisessä karussa ja vedettömässä vuoristossa, asui erakkomunkkeja, joihin piispa Athanasius nyt tutustui.

Kristuksen kirkon kannalta nämä ovat merkittäviä asioita, sillä Egyptissä ja Libyassa syntyi ja kehittyi 300-luvun taitteessa ajatus "luostarista" jossa maailmasta eronneet kristityt elävät ja rukoilevat yhdessä.



Koska meilleä luterilaisilla on verissä luostarien halveksunta uskonpuhdistuksen ajan saksalaisten ja sveitsiläisten ja ranskalaisten teologien ankaran arvostelun perusteella, muistutan taas että Martti Luther oli augustinolainen munkki Erfurtin luostarissa.

Luostarit olivat kuin kilpikonnan kuori, jonka sisällä usko Jeesukseen kesti ajan myrskyt kun länsi-Rooman valtakunta romahti goottien ja vandaalien jalkoihin.

Siitä tuli lännessä ja idässä Raamatun käsikirjoitusten ihana raikas lähde ja arkisto, missä Jumalan Sanaa huolellisesti kopioitiin ja kauniisti koristeltiin - aikaa kun oli munkeilla...

siellä kehittyi kirkon liturgia ja laulu ja sieltä tuli monia hengellisiä johtajia, piispoja, paaveja, patriarkkoja, teologeja, jotka ovat olleet ratkaisevan tärkeitä Jeesuksen omalle lammaslaumalle - ja yhä on.

(väärinkäytöksiä ja pyhityksen kanssa sekoilua ja selibaattia ja muuta on tosin Saatana osannut myös käyttää hyväkseen, sitä emme toki kiellä)



Suomessa muistamme lähinnä Armolaakson Birgittalaisen luostarin (Naantali), joka uskonpuhdistuksen aikaan suljettiin. Vasta nyt, 500 vuotta myöhemmin, birgittalaiset ovat palaamassa myös maailman luterilaisimpaan maahan.

(joka ehkä ei ole ihan niin luterilainen kuin joskus kuvittelemme valehtelevien tilastojen kanssa)


Piispan matkoillaan Athanasius tutustui henkilökohtaisesti Pachomius (292-348) nimiseen erakkoon, jota pidetään kristillisen luostari-instituution perustajana.

Athanasius kirjoitti pyhän Antoniuksen (251-356) elämänkerran vita Antonii, jolla on ollut tavattoman syvä vaikutus Kristuksen kirkkoon.


Kaikki nämä henkilöt ovat siis osa sitä Kristuksen suunnatonta lahjaa, jota hän on Egyptistä käsin antanut kristikunnalleen:

kirkkoa järisyttänyt presbyteeri Areios, joka pakotti miettimään Jeesuksen tapahtumien ja pesoonan kokemuksen jälkeen, kuka on meidän Jumalamme.

henkensä uhalla pyhän Kolminaisuuden opettaja, piispa Athanasius, jota ilman taitaisimme olla kaikki tänään areiolaisia.

luostariliikkeen perustaja erakko Pachomius

pyhä Antonius, oppimaton erakko kaikkein karuimman Egyptin autiomaan keskellä, joka eli Kristuksessa niin lähellä Jumalaa.



Kirjoittanut: Patu

Kiitos Mikolle näistä kirkkohistoriallisista katsauksista. Ne antavat tärkeää taustaa kirkon ja sen teologian kehityksestä.

Koska MikkoL on usein aikaisemminkin puolustanut luostarilaitosta kuten tässä sillä, että Luther oli ollut augustiinolaisluostarin munkki

"Koska meilleä luterilaisilla on verissä luostarien halveksunta uskonpuhdistuksen ajan saksalaisten ja sveitsiläisten ja ranskalaisten teologien ankaran arvostelun perusteella, muistutan taas että Martti Luther oli augustinolainen munkki Erfurtin luostarissa." MikkoL

Niin on hyvä muistaa, että Lutherin munkkius ja luostarissa olo ei kyllä kelpaa niiden puolustamiseksi, koska hän itse syvästi halveksi luostarissa oloaan päästyään siitä erheestään irti. Luther kehotti myös muita jättämään luostarit ja hävittämään kyseisen instituution.




Kirjoittanut: MikkoL

no - niin tehtiin protestanttisissa maissa, esimerkiksi Ruotsi-Suomessa jo Kustaa Vaasan aikana lakkautettiin kaikki luostarit ja niiden maat ja mannut ja rakennukset otettiin valtiolle.

ei siis evankeliselle kirkolle! sen verran kunkku osasi pitää puoliaan.

mutta muiden kirkkojen elämässä luostarit ovat jatkaneet elämäänsä, kuten hyvin tiedämme ja niillä on esimerkiksi ateistisessa Neuvostoliitossa ollut Kristuksen kirkon kannalta aivan oma roolinsa - mitä ei kansallistettu siis. Kreml...


mietin tuota "henkistä luostaria" jonka esikoislestadiolainen herätysliike tarjoaa tässä kristillisyydessä.

siihen liittyy vetäytyminen maailmasta omien pariin henkisten Siionin muurien taakse, joilla on vartijansa.

siihen liittyy tietty henkilökohtainen asketismi ja kieltäytyminen tämän maailman huvituksista ja koreilusta.

siihen liittyvät apotit, jotka saarnaajamunkkeja valikoivat, hallitsevat ja ohjaavat ja pitävät perinteisellä kaidalla tiellä, joka on jo ennen hyväksi havaittu.

siihen liittyy tietty makeus, että vaikka kieltäytymistä on niin elämme kuitenkin parempaa elämää kuin nuo tuolla muuriemme takana olevat kadotuksen lapset ja kuolleen uskon harhaan menevät Pyhästä Hengestä osattomat.

siihen liittyy uskollisuus luostarisäännöille, joihin on totuttu ja joita pidetään terveellisinä ja hyvinä.

siihen liittyy oma luostarin liturgia ja laulutapa

ja toki tämän luostarin munkeilla ja nunnilla on oma muista erottuva asunsakin, sillä pukeutuminen kuuluu uskonnolliseen elämään olennaisesti



esikoisten luostariliike jää kuitenkin toiseksi verrattuna Kristuksen kirkon luostareihin muinoin ja tänään.

nimittäin apotit ja abbedissat huomasivat varsin pian, että joutilaisuus ja laiskuus eivät ole hengellisesti hyväksi.

noviiseista alkaen luostareissa on siis tiukka päivittäinen kuri, tehdään työtä jota annetaan ja kautta maailman katoliset ja ortodoksiset munkit ja nunnat ovat tulleet tunnetuiksi laupeudentyöstä.

kaikki eivät ole vetäytyneet siis luostarin hiljaisuuteen, vaan ahervat äiti Teresan tavoin jossain Mumbasan slummeisa tai Afrikan pimeässä yössä.

esikoisten luostari on vain heitä varten, hengellinen huoltolaitos, jossa varmistetaan oma taivasosuus.

muista ei piitata ja arjessa eletään tavallisen suomalaisen keskiluokan tavoin, sillä järjellä jonka Jumala on ihmiselle antanut.



niin Patu, uskoisin että aikamme katolisilla ja ortodoksisilla munkeilla ja nunnilla olisi jotain opetettavaa aikamme esikoisille - ja miksei tavallisille luterilaisillekin, jotka eivät niin koe olevansa Siionin muurien sisällä omiensa parissa.

Martti Luther eli aikana, jolloin sekä kirkko että luostarilaitos oli lännessä järkyttävässä rappiotilassa.

tästä meillä on kertomuksia, italialaisen mafia suvun Medicien paavin lapsista, mitä silloin luostareissa tapahtui miesten ja naisten kokiessa keskinäistä vetoa jostain syystä...

ja ah niin hurskasta menoa, joka oli paljon tavallista kansaa pyhempää.

Luther antoi satikutia ja aiheellisesti antoikin - ja uskonpuhdistus sekä vastauskonpuhdistus vaikuttivat koko läntiseen luostarilaitokseen tervehdyttävästi ja puhdistavasti.

vaan tuo selibaatti näyttää olevan vähän kaksipiippuinen juttu... jonnekihan se seksuaalinen energia suuntautuu..


olemme katselleet Athanasiuksen lapsuutta, nuoruutta piispa Aleksanderin suojissa ja hänen oman piispuuden aikansa alkua, matkoja pitkin Egyptiä ja pohjois-Afrikkaa ja tutustumista seurakuntiin ja erityisesti tuohon aikaan Egyptissä kehittyneeseen erakkojen ja luostareiden maailmaan.

lahjakas ja syvällisesti oppinut Athanasius oli siis piispa Aleksanderin sihteerinä ja avustajana Nikean ekumeenisessa kirkolliskokouksessa 325, ja tärkein vastustaja Areioksen ja piispa Eusebius Nikomedialaisen johtaman kristittyjen ryhmän opetukselle Jumalasta.


voisimme kuvitella, että kun keisari Konstantinus Suuren kokoama piispojen joukko jotain päättää, niin asia on siitä katki ja putkessa.

vaan niin ei suinkaan käynyt.

heti Nikean jälkeen - missä piispa Eusebius oli pitkin hampain ja vasten tahtoaan allekirjoittanut Areioksen vastaisen uskontunnustuksen, poliittiset voimat lähtivät liikkeelle hänen kanssaan.

Eusebius oli keisarin ystävä ja sai sitten palata takaisin - hän on se piispa, joka Konstantinus Suuren sitten kastoikin tämän kuolinvuoteella 22. toukokuuta 337.

kamppailua Nikeasta käytiin lukemattomissa konsiileissa niin että joku aikalainen huvittuneena kuvaa miten piispat laukkasivat maanteitä ristiin rastiin kokouksesta toiseen.


keitto muhi kattilassa 325 jälkeen ja Konstantin Suuri alkoi kääntää kelkkaansa Areioksen asiassa ja pahaa tarinaa kerrottiin hovissa Athanasiuksesta.

Hänelle muistutettiin hienovaraisesti, että Athanasius oli vain 28 tullessaan piispaksi kun minimi-ikä oli 30. Hän tappeli jatkuvasti Areioksen kanssa, joka oli ollut pappina juuri tuossa kaupungissa Aleksandriassa ja jota piispa ei tahtonut sinne ottaa takaisin.

Hän oli kuulemma käyttäytynyt siveettömästi, verottanut egyptiläisiä laittomasti, tukenut keisarin vastaisia kapinallisia, murhauttanut erään piispan ja käyttänyt tämän irtihakattua kättä taikuudessa...

Näemme noista syytöksistä, mikä henki Athanasiusta nyt ahdisteli eri ihmisten kautta. Näemme myös, miten erinomaisen tärkeästä asiasta on kyse Nikean uskontunnustuksessa ja Areioksen asiassa, että pahuuden Päämies näin siitä kiivastui.

Niinpä yhdeksän vuotta Nikean jälkeen Athanasius kutsuttiin piispojen synodiin Palestiinaan Kesareaan (nykyisestä Tel Avivista pohjoiseen), mutta hän ei mennyt sinne mukaan.



Tasan kymmenen vuotta Nikean jälkeen vuonna 335 itse keisari Konstantin Suuri - Nikean järjestäjä - kutsui piispat koolle Tyyron kaupunkiin. Tämä on yhä nykään elävä kaupunki Libanonin rannikolla -- Raamatusta meille etenkin Hesekielin kirjasta.

Keisari lähetti nyt uhkavaatimuksen, että jos Athanasius ei tule mukaan hänet tuodaan sinne väkisin.

"Taidettiin mokata Nikeassa" 310 piispaa ajattelivat ja hovissa suuren vaikutusvallan saanut piispa Eusebius Nikomedialainen johti asiat niin, että Athanasius tuomittiin ja erotettiin tehtävästään Aleksandrian piispana!



Athanasius lähti välittömästi Tyyron kaupungista ja matkusti Konstainopoliin tavaten keisarin henkilökohtaisesti 6. marraskuuta 335.

Monta asiaa selvitettiin ja taisivat nuo syytteet murhasta ja taikuudesta ja siveettömyydestä kaatua omaan mahdottomuuteensa pyhän miehen läsnäollessa.

Vaan yksi syytös pysyi - keisarille sanottiin, että Athanasios olisi uhannut katkaista vehnän viennin Aleksandrian satamasta Roomaan, ellei keisari lakkaisi toimenpiteistään egyptiläisiä vastaan.

"Egypti on Rooman vilja-aitta" sanottiin syystä, sillä Niilin suistoalue on maailman viljavimpia seutuja kymmeniä metriä paksuine tuomine multakerroksineen, joita Niilin tulvat vuosittain kastelivat.

Joten piispan uhkaus oli melkoisen vakava - joskaan sitä ei missään oikeudenkäynissä käsitelty tai todistettu, että näin oli.

Ja niin viralta pantu ex-piispa karkoitettiin kauas Trieren kaupunkiin Reinin varsille pois harmia tekemästä.



Athanasius matkusti paljon tuohon aikaan ... valtion toimesta.

Oltuaan pari vuotta Trieressä hän sai kutsun tulla takaisin kotikaupunkinsa piispaksi. Keisari oli kuollut ja Eusebius Nikomedialainen oli hänet kristityksi kastanut.

Vaan tuskin oli matkalaukkunsa kerinnyt purkaa, kun Konstantinus Suuren poika keisari Konstantius II (317-361) antoi vuonna 338 uudelleen määräyksen karkottaa Athanasiuksen.

ymmärrämme, että kun suuren ja tärkeän Aleksandrian piispa lentää kuin leppäkeihäs, niin monet vähäisemmät Nikean uskontunnustukseen pitäytyvät papit ja munkit ja piispat saivat myös tuntea areiolaisten kristittyjen vihan ja valtion ankaruuden.


Eipä näyttänyt tilanne hyvältä trinitaarisille kirkonmiehille ja naisille. Eip!

Athanasius matkustikin nyt pakoon Roomaan, jossa länsi-Rooman keisari Constans (323-350) otti hänet suojiinsa, samoin Rooman piispa, paavi Julius I (k.352).

Mutta turhaan nämä lännen lokarit ja Egyptin piispat koettivat palauttaa Athanasiuksen aseman.

Idän miehet pysyivät lujina, ja asettivat Georgios Kappadokialaisen Aleksandriaan piispaksi Athanasiuksen sijaan, eivätkä edes osallistuneet sen enempää Rooman 341 kuin Sardican (nyk Sofia, Bulgaria) kokouksiin joissa Athanasiusta koetettiin palauttaa virkaan.

(länsi-Rooman keisari Constans oli muuten avoimesti homoseksuaalinen, josta ei armeijassa pidetty, ja luonteeltaan varsin raaka mies. Hänet murhattiin 350 kun etsi turvapaikkaa temppelissä).



vaan taas Athanasius joutui reissuun.

Vuonna 346 hänen tilalleen asetettu piispa Gregorius kuoli ja Rooman keisari Constans jotenkin nyt vain onnistui saamaan Athanasiuksen ängettyä takaisin virkaan, joka tälle laillisesti kuului.

Athanasius oli Egyptissä tähän aikaan jo kansallissankari. Suurella riemulla hänet asettiin takaisin Aleksandrian piispaksi.

Tästä alkoi kymmenen vuoden menestyksen iloinen ja hedelmällinen aika, jonka kuluessa Athanasius myös kirjoitti Areioksesta ja maanpakolaisuuden vuosistaan (Puolustus areiolaisuutta vastaan).


Vaan matkaan taas, Athanasius!

keisari Constansin murhan jälkeen syttyi Rooman alueella sisällissota jonka seurauksena Konstantinus Suuren pojista ainoana henkiin jäänyt Constantius II (317-361) nousi Rooman yksinvaltiaaksi.

Aleksandriassa oltiin viettämässä yörukouksia vuonna 356 kun joku yritti siellä murhata piispan. Varmaan todella korkealta kirkollislta ja valtiolliselta taholta oli tullut siihen kehotus.

Athanasius lähti samana yönä jo reissuun, kulkien nyt ylä-Egyptiin. Siellä hän piileksi luostareissa ja yksityisissä kodeissa, kirjoittaen lisää Areioksen asiasta ja tapahtumista omalta kannaltaan.

Jossain vaiheessa häneltä pinna siellä petti ja hän kirjoitti, että keisari Constantius II on anti-Kristuksen edelläkävijä!


Noh nih... keisari Constantius II kuoli vuonna 361 ja hyvin pian sen jälkeen murhattiin Aleksandrian piispaksi Athanasiuksen tilalle asetettu ja kansan vihaama piispa Georgius.

Athanasius pakkasi taas kamppeensa ja palasi Aleksandriaan 361.

eh...

eipä ennättänyt kuin pitää alustavan Aleksandriaan kootun piispojen synodin keskustelemaan Kolminaisuudesta

kun keisariksi noussut Julian Luopio antoi 362 piispallemme taas lähtökäskyn ja Athanasius matkusti uudelleen ylä-Egyptiin. olikohan edes kaikkia laukkujaan ehtinyt purkaa...



no - niinkuin jojo hän palasi Aleksandriaan keisari Julianin kuoltua 363

kunnes keisari Valens lähetti hänet taas reissuun 365!

mutta jäkkä oli saanut tarpeekseen reissaamisesta (tai pakkaamisesta) ja siirtyi vain Aleksandrian ulkopuolelle, mahdollisesti vanhaan sukuhautaan asumaan (niissä oli vainajan muistopäivää varten huone)

siellä hautausmaalla hän sitten eleli, kun ystävänsä saivat keisarin mielen muuttumaan ja muutaman kuukauden jälkeen hän palasi virkaansa 365.

sitä hän sitten hoiteli, opettaen erityisesti Jumalan Sanan tulemisesta lihaan (inkarnaatio).

Athanasius sai kuolla kotonaan rauhallisesti kristittyjen veljiensä ympäröimänä toukokuun 2. 373.


Konstantinopolissa oli keisareina koko Athanasiuksen piispuuden ajan Areioksen kannattajia ja heidän suojeluksessaan areiolaiset piispat menestyivät.

Saatana ahdisteli Athanasiusta toden teolla, kuten olemme nähneet, ja henkensä oli usein vaarassa.

Ei hän ole tätä pyhää miestä, Jeesuksen palvelijaa, vieläkään unohtanut eikä väsy valehtelemasta.

voit hyvinkin kohdata "uuden kirkkohistorian" tuntijoita, jotka kertovat sinulle että "blääh, ei Athanasius ollut mikään pyhä mies vaan häikäilemätön kirkkopoliitikko, joka ei kaihtanut mitään keinoja kyltymättömän vallanhimonsa tieltä"

älä purematta niele kuitenkaan näitä väitteitä.



no mitäs sitten tapahtui?

tapahtui läps läps

Herra antoi koko Rooman luhistua

itä-Roomassa nousi valtaan keisari Theodosius I joka teki äkkilopun areiolaisuudesta.

Vuoden 381 Konstantinopolin toinen ekumeeninen konsiili täydensi Nikean uskontunnustusta, etenkin sen hiukka lyhyttä kohtaa Pyhästä Hengestä (... Nikean isät kun olivat vain sanoneet. "ja uskomme Pyhään Henkeen")

siihen se loppui idässä.

lännessä - ah - näin pääsemme takaisen varsinaiseen tarinaamme.

olenko muistanut kertoa, että länsi-Rooman rajojen takana ruotsalaiset (goottilaiset) olivat omaksuneet areiolaisen kristinopin Ulfilalta ja että Hispaniassa visigoottien ylhäisö oli areiolaista, tyhmä kansa nikealaiasta?

tai muistinko mainita että frankkien kuningas Klovis I oli ensimmäinen, joka otti kääntyi pakanuudesta suoraan nikealaiseen kristinuskoon.

jos en ole, palaan näihin muilla palstoilla


----------
koska minulla tahtoo noi Konstat mennä sekaisin, paitsi Havukka-ahon Konsta Pylkkänen, minulle - ja ehkä sinullekin - on apua tästä sukutaulusta.

Flavius Consantius - Helena
saivat Constantiuksen eli Konstantinus Suuren (272-337)

Minervinan kanssa Konstantinus Suuri sai Crispus nimisen pojan.

Faustan kanssa Constantinus I sai lapset (hallitusaika)

Constantine II (337-340)
- hänen poikansa Gratian (367-383)

Constans (337-350)

Helena tytär - Julian Luopion puoliso (360-363)

Constantia

.....
muuten mukavaa perhettä, paitsi etät ortodoksisen kirkon pyhimys Konstantinus Suuri antoi myrkyttää poikansa Crispuksen 326 ja Helena tytär jätti samana vuonna isänsä käskystä äitinsä, Faustan, ylikuumaan saunaan. ei kestänyt äitimuori sitä löylyilpailua.