sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Quicumque vult
Nettirucun gallialaisessa kylässä nousi vakavanpuoleinen metacca.
Athanasiuksen uskontunnustusta puolustava Pathius Aleksandrialainen oli tyytyväinen - onhan tässä nyt sanottu pyhästä Kolminaisuudesta se, minkä tahdomme uskoa todeksi. Ja tästä vakuudeksi myös nuo allemaanit, apostolisen vanhurskautusopin uudelleen löytäneet uskonpuhdistajat, allekirjoittivat sen ilman mutinoita.
Aleksandrialaiset kun katsovat hengellisiä asioita uskon näkökulmasta ja tahtovat ilmaista uskon myös selkien ja epäämättömin lausein. Näin se on eikä mitenkään muuten.
Mutta tarkkasilmäinen Hamulius Atntiokialainen totesi silloin, että toki presbyteeri Areios oli oikeassa monessakin asiassa. Sillä antiokialaisten tapaan hän katselee asioita sen kannalta, mitä on Kirjoitettu.
Väittely huipentui siihen, kun Pathiuksen tunnustamassa uskossa sanotaan
"Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia"
ja Hamulius sanoi, että Athanasiuksessa on kohta, joka on suoraan vastoin sitä, mitä Herra Jeesus itse on sanonut
"Isä on minua suurempi" Joh 14:28
ja jos kerran Poika on Isästä syntynyt, niin toki on ollut aika ennen kuin Poika oli syntynyt? vai mitä se aika khronos oikien on?
Ja Raamatulle uskollisena Hamulius muistutti presbyteeri Areioksen viittauksesta apostoli Paavalin ensimmäiseen kirjeeseen korinttilaisille
"Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta
meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla.
Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät."
1 Kor 8:5-6 KR 1992
gallialaisten kylässä arveltiin, että myös Norpius Havucahous saattoi elätellä sydämessään samanlaisia ajatuksia pyhien Kirjoitusten merkityksestä yli myöhempien uskontunnustusten, mutta hän ei virkannut asiasta mitään tässä vaiheessa.
asia olisi voinut jäädäkin ajatusten tasolle, mutta tapansa mukaan Mikael Provocatius nosti kissan pöydälle ja sanoi, että Athanasiuksen tunnustus sisältää Raamatun vastaista opetusta.
no sekös kyläläisiä huvitti, että taas se willi pastori törmäilee näissä perustavista perustavimmissa asioissa eikä taas kivet olleet kaukana - pois linjoilta tuommoinen hereetikko!
uskontunnustus joko otetaan tai jätetään, ei sitä puolitella eikä sen kanssa leikitä, aleksandrialaiset sanoivat ja kansa sanoi Aamen!
meillä on oltava turvana jumalallinen, virheetön, läpeensä puhdas kirkon tunnustus.
muuten olemme epävarmalla pohjalla, hyllyvällä suolla
jos ekumeenisen kirkon tunnustukset ovatkin ihmisten kirjoittamia ja verrattavissa bysanttilaiseen ikoniin, kuten antiokialainen professori Henrik Raisanius sanoo aleksandrialaisen Thomas Mannermaucsen harmiksi.
jotkut kyläläiset ja heidän kaverinsa tosin olivat sitä mieltä, niin kuin Helsingiuksen piispa Iria Asqolanus, ettei näillä myöhäis-antiikin ajan kristillisen kirkon riidoilla ole nykyajan ihmiselle mitään erityisempää annettavaa.
antaa vanhojen olla, kuten tunnettu fennomaaninen runoilija Bentius Saricoscus kirjoitti "tule ylös kuopasta, arkeologi, älä kaivele menneitä"
näin ajatellen on syytä keskittyä oman aikamme polttaviin kysymyksiin ja siihen, mitä tämän sukupolven ihmiset tarvitsevat ja kaipaavat.
siihen eivät perustavat opilliset keskustelut jostain Areioksesta ja Athanasiuksesta kuulu.
antaa menneiden olla.
näin tullaan tuohon tilanteeseen, ettei totuudella ole niin väliä, kun se on niin hankala juttu ja aihettaa pahoja riitoja veljien ja sisarten välille.
painetaan kaikki semmoinen willasella eikä puhuta esimerkiksi kristillisestä kasteesta yhtään mitään.
Quicumque vult salvus esse ...
"Jos joku tahtoo tulla pelastuksi..."
no, emmekö me kaikki tosiaan tahdo pelastua?? sekä opilliset nipottajat että kristillisen arkielämän ymmärtäjät??
julmetusti Athanasiuksen tunnustus jatkaa - joka tahtoo tulla pelastuksi hänen on ennen kaikkea
ennen kaikkea??
no johan
Quicumque vult salvus esse, ante omnia opus est, ut teneat catholicam fidem
-.. ennen kaikkea pysyttävä katolisessa uskossa
esikoisten opillinen välinpitämättömyys, sinisilmäisyys ja väärä luottamus siihen, että ollaan tosiaan vanha apostolisia ja luterilaisia ja lestadiolaisia
ilman että saarnaajia lainkaan koulutetaan tuntemaan kirkon historiaa, oppia, pyhää Raamattua - sen kuin toistavat mitä toiset saarnaajat ovat ennen sanoneet
on samantapaista relativismia, jota kirkkokansasta ja kirkon johdostakin löytyy
antaa turhien riitojen olla, keskitytään siihen mikä on olennaista eikä revitellä uudestisyntymisen ja kasteen ongelmaa
tai tottahan Jeesuksen veri on sanoissa - kuka tommosta väittää että Jeesuksen veri olisi Sanassa ja viinissä, sakramentissa
missä ihmeen sakramentissa... mikä se on... eihän kristitty tommosta tartte
Mutta opillinen relativismi ei suinkaan ole kuvassa kun Netirucun Pathius Aleksandrialainen, Hamulius Atntiokialainen, Norpius Havucahous, Mamma Mia, Mikael Provocativus tai muut siellä vitsaa vääntävät asioista.
päin vastoin.
nämä pyrkivät vakavasti kohti katolista, yhteistä, kristillistä uskoa
Aleksandriassa painotetaan teoriaa, oppia, josta käsin asioita katsotaan
Antiokiassa painotetaan pyhiä Kirjoituksia, mitä siellä oikeasti lukee
tasapainoilu näiden kahden välillä on jokseenkin pähkinänkuoressa koko Kristuksen kirkon oppihistoria.
ja kirkon hajaannuksen syy - vaan ei erillisiksi puiksi vaan sen saman Kristuksen viinapuun haaroiksi.
niinkuin suuri puu, jonka eri oksilla linnut pesivät.
no mitä se harhaoppi sitten on.
harhaoppi on istutus, jota Jumala ei ole istuttanut ja joka revittävä juurineen pois.
Iesus Nazarenus sanoi
"Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois,"
Matt 15:13
Harhaoppi on Kristuksen kylvön näköinen istutus, joka harhauttaa monet. Se on sitä lusteviljaa, jota Vihollinen kylvää Herran elopelloille.
ateismi, pakanuus eivät ole harhoppeja, sillä ne tunnustautuvat julkisesti ei-kristillisiksi.
mutta areiolaisuus on vaarallisista vaarallisinta harhaoppia, koska se vetoaa Kristuksen sanaan ja sisältää annoksen raamatullista totuutta, jota vastaan Athanasiuksen uskontunnustus väärin järjen perustein nousee.
se on niin aidon näköistä. mutta tämän totuuden LISÄKSI Areios alkoi pohtia asioita ja päätyi "tietämään" salatusta Jumalasta, että Poika on muka eri olemusta kuin Isä.
tämä on tosi hankala järjelle - ja ratkesi vasta Khalkedonissa ja Athanasius sen hienosti sanoo
Poika on kyllä samaa olemusta kuin Isä mutta hän on myös samaa olemusta kuin äiti.
miten?
vain Jumala sen tietää, mutta näin asia on.
Harhaan voidaan mennä Raamatun kanssa monella eri tavoin
kaikkein tavallisinta on - tehdään Jari Tervot ja heitetään koko vanha kirja nurkkaan kirkon elämässä. äkkiä ollaan tykkiemme kanssa Pisissä ja oppimme kanssa kusessa.
voimme luoda järkeviä uskon lauseita, jotka silottavat Kirjoituksia järkemme mukaiseksi. Areios muisti,että Jeesus sanoi "Isä on minua suurempi" ja ei tuntenut Jumalaa. Hän unohti, että Jeesus sanoi "Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen"
voimme luoda uskon lauseita, jotka poimivat Kirjoituksista jotain jättäen jotain pois. Esimerkiksi "mikä ajaa Kristusta" on kaunis lause, ja rakas ohje etenkin luterilaisille, mutta siinä uhkaa koko Raamatun todellisuuden ohi kävely, kuten olemme nähneet. katse kohdistuu "vain Kristukseen" ja poltettakoon juutalaisten synagoogat.
Kirjoittanut: Patu
Luterilaisen opin perinteeseen kuuluu vanhurskauttamisopin keskeinen asema. Siten tunnustustilanteessa, jos jostain asiasta tulee kiistaa, vaikkapa ehdonvallanasiasta, joka vaarantaa tämän keskeisen opin vanhurskauttamisesta, niin siitä on pidettävä tiukasti kiinni vaikka toisessa tilanteessa voitaisiin antaa periksikin.
Luterilaisiin tunnustuskirjoihin on koottu myös näitä tällaisia asioita, jotka on opettajien syytä tuntea, oikean opetuksen ja autuutensa tähden.
Kirjoittanut: MikkoL
varsin tavallista on opillinen välinpitämättömyys, laiskuus ja sitä varten Herra herättää lammaslaumalleen ajasta aikaan miehiä ja naisia, jotka nostavat asiat esiin.
tällaisen haasteen kuullessaan opillisesti välinpitämätön ja Kirjoituksista piittaamaton nukkuva herätysliikkeen jäsen voi sanoa "voi kuinka tämä pahentaa meidän kristillisyyttämme"
ikäänkuin kirkon opilliset arvostelijat ja sen elämän arvostelijat itse keksisivät valheellisia väitteitä kirkon tilasta.
Jan Hus pisti ranttaliksi koska hän näki omin silmin, miten kirkko oli nuukahtanut ja unohtanut pyhän Raamatun. samoin Wycliff ja samoin Marttimme.
Laestadius ruoski ankarin sanoin Ruotsin kansankirkkoa sen opillisesta välinpitämättömyydestä, hengellisten asioiden unohtamisesta ja vääränlaisesta armonvarkaiden hyväksymisestä.
opillisia asioita, raamatullisia asioita
ja kuitenkin Kristuksen lammaslaumassa on aina niitä maan hiljaisia, joiden sydämessä elää rakkaus totuuteen - se on suuri ja ilmainen Jumalan lahja.
he kokevat, että ei heillä ole koko totuutta ja että monessa joutuu ymmärryksen sijasta vain uskomaan, kun ei järki sinne ulotu
he kokevat, että voi olla uskoon tarttunut aineksia, jotka eivät tulta kestä - ja antavat niiden sitten palaa, kun käry käy
he kokevat, että todellakin, monin eri tavoin Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen
ja merkillisesti, vaikka eivät olisi kouluja lainkaan käyneet, he oppineiden ekumeenisen kirkon teologian ja Raamatun äärellä Hengessä iloitsevat totuudesta
vaikka se tekeekin kipeää
niin kipeää, että mukavampi on painaa villasella ja olla niinkuin ei oltaisikaan
tämän sunnuntain kehotuksen sana Jerusalemista on siis
tulkaa mukaan gallialaisten kylään Netirucuun tappelemaan Asterixin ja Obelixin ja muiden ixien ja ucsien kanssa
sillä kunnon opilliset ja raamatulliset ja kristillistä elämää koskevat Jukolan veljesten kylätappelut avaavat silmiämme, pakottavat sanomaan, mihin uskomme perustuu ja tutkimaan sekä toisten että omaa totuudellisuuttamme.
totuus sen kestää ja mikä ei koivuhalkoa kestä, etenkin visaista sellaista, saakin mennä.
asiat kun tappelevat niin ei silleen tartte ihmisiin mennä - vaan toki me menemme ja se kai kuuluu keskusteluun, että arvioimme toisiamme myös ihmisinä ja kristittyinä (tuo on julkisyntinen, tuo on harhaoppinen, tuo on tiukkapipo, tuo on lapin uskollinen, tuo on pihalla kaikesta...)
siksi saamme myös tässä tehdä parannusta - ihan itse - ja muistaa Herramme sanoja
Päivän Sanaa 31.10.2010
Sana tänään 23. sunnuntai helluntaista
Matt. 18:32-33
"Kuningas sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?'"
Virsi 442:3
Armon valo lävitsemme
aurinkona loistakoon,
Herran lämmin katse yltää
kylmimpäänkin pimentoon.
Athanasius vaatii täydellistä puhdasta uskoa
Herramme Jeesus Kristus vaatii vielä enemmän
"olkaa täydelliset, niinkuin teidän Isänne täydellinen on"
mutta meillä on armollinen Kuningas
...
Patu tuolla kommentoi uskonpuhdistuksen antamaa painotusta vanhurskauttamisopille.
näin on tosiaan
kuuluisa saksalainen kirkkohistorioitsija Adolf von Harnack sanoi minusta hyvin, että Kristuksen kirkolla on ollut kolme suuren suurta sisäistä teologista kamppailua
Areios ja kysymys pyhästä Kolminaisuudesta
Pelagius ja kysymys ihmisen osuudesta pelastukseen
Luther ja kysymys "miten löydän armollisen Jumalan"
... kaikki kolme tietenkin nivoutuvat toisiinsa ja kietoutuvat tähän yhteen ja ainoaan, Kristukseen, Hänen työhönsä ja kuka Hän oli, että sellaisen työn saattoi tehdä ja mitä Kristus ihmiselle merkitsee
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti