Evankeliumi

Kooste:

Evankeliumi ei ole, eikä se saa olla mitään muuta kuin puhe tai kertomus Kristuksesta.

Aivan niin kuin ihmisten kesken tapahtuu, että joku kirjoittaa kirjan kuninkaasta tai prinssistä ja kertoo mitä hän teki, sanoi ja kärsi aikanaan.

Sellaisen kertomuksen voi kertoa monella tavalla; toinen kertoo sen laveasti, toinen on lyhytsanainen.

Niinpä evankeliumi ei ole mitään muuta kuin kronikka, kertomus, historia Kristuksesta.

Se kertoo, kuka hän on, mitä hän teki, sanoi ja kärsi - aihe, jonka joku kuvailee lyhyesti, toinen täyteläisemmin, yksi näin, toinen noin.

Sillä lyhimmillään evankeliumi on puhe Kristuksesta, että hän on Jumalan Poika ja tuli ihmiseksi meidän hyväksemme, että hän kuoli ja hänet herätettiin kuolleista ja että hänestä on tehty kaiken Herra.

Tämän verran Paavali käsittelee ja kertoo kirjeissään. Hän jättää mainitsematta kaikki ihmeet ja tapahtumat, joista kerrotaan neljässä evankeliumissa, kuitenkin hän sisällyttää kirjeisiinsä koko evankeliumin oikein ja runsaasti
...

Siinäpä se on.

Evankeliumi on kertomus Kristuksesta, Jumalan ja Daavidin Pojasta, joka kuoli ja herätettiin kuolleista ja hänet tehtiin Herraksi. Siinä on evankeliumi pähkinänkuoressa.



Evankeliumilla on tietty sisältö.

Mainitsen tämän itsestäänselvyyden siksi, että esikoislestadiolaisuudessa se joskus unohtuu.

Evankeliumi voi muuttua muodolliseksi jumalallisen hyväksynnän vakuutukseksi.

Tämä voi tapahtua vaikkapa tyyliin "Epäonnistunut ihminen saa aloittaa alusta. Se on meidän sanomamme, ja sitä meidän on jankutettava ihmisille yhä uudestaan."

Toinen esimerkki: "Siunausta - sitä on liikkeellä".

Lutherille evankeliumilla on paljon rikkaampi sisältö. Kyseessä on Jeesuksesta kertominen.

Hänen persoonansa ja pelastustyönsä ovat evankeliumin sisältö.

Siksi evankeliumi toisaalta on paljon rajatumpi, kuin sen määritelmä "evankeliumia vapauttaa synnin taakoista"


Lutherin julistamalle evankeliumille täysin olennaista on, että Kristus on kärsinyt ja kuollut sovittaakseen syntimme Jumalan edessä. Hän on ylösnousemuksellaan voittanut meitä painavan syyllisyyden, kuoleman ja muut ns. turmiovallat.

Kuitenkin Lutherille evankeliumia on myös esimerkiksi se, kuinka ystävällisesti Jeesus suhtautui maanpäällisen vaelluksensa aikana ihmisiin; tai se, kuinka inhimillinen Jeesus-lapsi oli maatessaan seimessä tai neitsyt-Marian sylissä.

Jeesuksen persoona on Lutherille evankeliumin ydin.

Jeesus ei paljasta ainoastaan inhimillistä ystävällisyyttään, vaan sen, että hänessä Jumala itse on tullut luoksemme, laskeutunut inhimilliselle tasollemme.

Kristus on edelleen, taivaaseen astuneenakin puolestamme kuollut Marian poika, mikä mahdollistaa Jumalan kohtaamisen hänessä edelleenkin.

(Taustalla on on tietenkin perinteinen kaksiluonto-oppi, todellinen Jumala, todellinen ihminen)



Minusta näyttää joskus siltä, että esikoisten saarna on jumittunut yhteen ainoaan kysymyksenasetteluun: ihmisen syyllisyys, huono omatunto, rikkomukset, ja syntien tunnistamisessa ja ripissä kuultu vapauttava evankeliumin sana.

Tämän kysymyksenasettelun hallitsevuuden tähden kysymys evankeliumin sisällöstä ja siihen uskomisen luonteesta alkaa jäädä sivuun.

Perusteluksi tällaiselle voidaan esittää esim. se, että ns. "yksinkertaisen kristityn" tai "yksinkertaisen uskon" kannalta sellaiset asiat kuin Jeesuksen jumaluus, syntymä, hänen kuolemansa merkitys tai ylösnousemuksensa faktisuus eivät ole kovin tärkeitä.

Niistä puhuminen mielletään joskus evankeliumin vastaiseksi.



Lutherille asia oli aivan toisin.

Evankeliumissa on kyse Jeesuksen persoonasta, hänen identiteetistään.

Tältä kannalta ei ole yhdentekevää, kerrotaanko esim. että Jeesus oli "vain ja ainoastaan ihminen" tai kerrotaanko, että hän sikisi miehen siemenestä eikä Jumalan Hengestä tai että hän ei kuollut sovitusuhrina.

Vain, jos hän on samassa persoonassa jo sikiämisensä vuoksi tosi Jumala ja tosi ihminen, on hän voinut sovittaa syntimme ja olla jumalallinen Vapahtajamme meille soveltuvalla tasolla, "lihana" (Joh 1:14).


Näet siis, että evankeliumi ei oikeastaan ole kirja käskyistä tai säännöistä, joka vaatisi meiltä tekoja, vaan se on jumalallisten lupausten kirja, jossa Jumala lupaa, tarjoaa ja antaa meille kaiken omaisuutensa ja kaikki siunauksensa Kristuksessa.
...

Kun siis avaat evankeliumikirjan ja luet kuinka Kristus tulee siihen ja siihen paikkaan tai miten joku tuodaan hänen luokseen, sinun pitää silloin ymmärtää saarna tai evankeliumi siten, että hän tulee sinun luoksesi tai sinut viedään hänen luokseen.

Sillä evankeliumin saarnaaminen ei ole mitään muuta kuin sitä, että Kristus tulee meidän luoksemme tai meidät viedään hänen luokseen.

Kun huomaat kuinka hän toimii ja kuinka hän auttaa jokaista, jonka luo hän tulee tai joka tuodaan hänen luokseen, niin lepää luottavaisena siinä, että usko on toteuttamassa tätä samaa sinussa ja että hän antaa sielullesi juuri samanlaista apua ja suosiota evankeliumin kautta.

Jos pysähdyt tähän ja annat hänen tehdä sinulle hyvää, se on, jos uskot, että hän auttaa ja hyödyttää sinua, silloin sinulla todella on se.

Silloin Kristus on sinun, annettu sinulle lahjaksi.


Tämän jälkeen on välttämätöntä, että teet tästä esimerkin ja toimit lähimmäisesi kanssa juuri samalla tavalla niin, että sinut annetaan hänelle lahjaksi ja esimerkiksi.


Jumala puhuu suumme kautta sanaansa, joka ylistää hänen armoaan ja on sellainen kallio ja vahva perustus, että helvetin portit eivät voi mitään sitä vastaan.

Kun se pysyy ja toimii, tapahtuu lopulta niin, että myös viholliset, jotka ennen olivat perkeleen vankeja, tulevat käännytetyiksi.

Kun nyt Jumalan sana riistää häneltä hänen saalinsa, tulee hän voimattomaksi ja heikoksi, ja silloin käy niin kuin tämä jae sanoo, että hän tekee lopun vihollisesta ja väkivaltaisesta.



Se, mitä Daavid tässä (Ps 147:18) ihmettelee ja mistä hän ylistää Jumalaa, joka niin ihmeellisesti ajaa talven pois, on se, että hän ei käytä siihen tulta tai kuumuutta, vaan raikasta tuulta eli ilmaa.

Miten voikaan tapahtua niin ihmeellisesti, että ilma, joka toki on paljon ohuempaa ja pehmeämpää kuin vesi, kuitenkin niin helposti rikkoo kovan jään ja tekee siitä vettä.

Vesihän ei voi sellaista tehdä.

Siksi kyseessä on Jumalan tuuli, erityinen tuuli, joka sulattaa lumen ja jään vedeksi pian ja helposti; mutta ei luonnostaan, vaan Jumalan puheen vuoksi.


Daavidin sanojen tarkoitus siinä, että Jumala käyttää sulattamiseen tuulta eikä jotain muuta, on ottaa asiasta sen hengellinen merkitys.

Sillä myös hengellinen talvi pitää ajaa pois tuulella eikä millään muulla. Hengellinen talvi on kahtalainen.

Ensinnäkin, kun sisäinen ihminen on syntien jäädyttämä ja kuollut tuohon samaan kylmyyteen. Silloin lumi, kuura ja jää ovat kovimmillaan. Tämän talven saavat aikaan laki ja perkele ahdistuksillaan.

Mutta on olemassa toivo ja lupaus, että sellaisen talven on väistyttävä ja kesän, nimittäin syntien anteeksiantamuksen, on tultava.

Ja kun aika on, silloin tulee tuuli, Pyhä Henki, ja puhaltaa evankeliumin sellaisten kylmenneiden syntisten joukossa ja antaa heille synnit anteeksi ja lohduttaa heitä. Silloin tapahtuu sulamista ja virtaamista ja talvi on poissa.


Mutta kaikkien jalat eivät ole alttiita rauhan evankeliumille.

Uskonnollinen ihminen tietyssä mielessä nauttii ja iloitsee siitä, että on muita parempi, kuten hän luulottelee itselleen. (muut ovat harvoin samaa mieltä...)



Sillä kun tällainen ihminen näkee ja tietää, että hänen lähimmäisensä tekee syntiä Jumalaa vastaan, hän ei ajattele, miten voisi saada hänet kääntymään ja voisi pelastaa hänet Jumalan vihasta ja tuomiosta, että hän tekisi parannuksen.

Hänellä ei ole sydämessään armoa eikä myötätuntoa kurjan syntisen surkeutta ja tuskaa kohtaan, vaan hän ajattelee, että on hyvä, että hän pysyy tuomiossa ja turmiossa.

Hän lyö laimin sen rakkauden ja palvelun velvollisuutensa, jonka Jumala on hänelle käskenyt, että hän ennen kaikkea muuta auttaisi lähimmäistään pois tämän synneistä ja tuomiosta ja toisi hänet Jumalan valtakuntaan opettamalla, kehottamalla, rankaisemalla ja parantamalla.


Oman vanhurskauden rakentamiseen eksyneitä krisittyjä tulee johdattaa ulkonaisista uskonnollista teoista lempeästi ja varovaisesti jälleen uskoon, niin kuin käsitellään sairasta.

Tulee sallia heidän omantuntonsa takia vielä jonkin aikaa pitää ja harjoittaa muutamia tekoja muka autuuteen välttämättöminä, kunnes he käsittävät uskon oikein, etteivät, jos kovin äkisti tahtoisimme temmata heidät niistä, heidän heikot omattuntonsa kokonaan särkyisi ja hämmentyisi, eivätkä he säilyttäisi uskoa eivätkä tekoja.

Mutta uppiniskaiset, jotka omiin parannuksentekoihinsa piintyneinä eivät välitä, mitä uskosta sanotaan, vieläpä taistelevat sitä vastaan, tulee meidän sallia mennä menojaan niin kuin Kristus teki ja opetti, että sokea saisi johdattaa toista sokeaa.


Miten on sielusi laita?

Ettei se vain luota omaan vanhurskauteensa vaan oppii toivomaan ja luottamaan Kristuksen vanhurskauteen.

Sillä meidän aikanamme monissa esikoislestadiolaisissa palaa ylpeän kuvittelun kiusaus; he eivät tunne sitä Jumalan vanhurskautta, joka on Kristuksessa ja joka vuodatetaan meille ja annetaan armosta, vaan he pyrkivät toimimaan hyvin siihen asti, kunnes saavat pysyvän luottamuksen Jumalaan, kuin hyveiden ja ansioiden koristamina, mikä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Sinäkin olit ennen tuossa luulossa, ellen erehdy, ja niin olin minäkin, mutta nykyisin taistelen tuota erhettä vastaan, vaikka en sitä vielä olekaan voittanut.


Siispä, rakas kristitty, opi tuntemaan Kristus, ja hänet ristiinnaulittuna, opi laulamaan hänelle ja itsesi suhteen epätoivoisena sanomaan hänelle: ‘Sinä, Herra Jeesus, olet minun vanhurskauteni, minä taas olen sinun syntisi; sinä olet omaksunut sen mikä on minun ja antanut omasi minulle; sinä olet omaksunut sen, mitä et ollut, ja olet antanut minulle sen, mitä minä en ollut.'



Varo, ettet koskaan pyri sellaiseen puhtauteen, ettet enää halua nähdä itseäsi syntisenä tai olla sellainen!

Sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä. Sillä siksi hän laskeutui alas taivaista, jossa hän asui vanhurskaissa, että hän voisi asua syntisissä.

Märehdi tätä Jeesuksen Kristuksen rakkautta, jotta näkisit hänen suloisen lohdutuksensa.

Jos näet meidän pitää omin töin ja vaivoin pyrkiä omantunnon rauhaan, niin miksi hän sitten on kuollut?

Siispä et löydä rauhaa muuten kuin luottavaisessa epätoivossa itseesi ja tekoihisi; opi lisäksi hänestä, että niin kuin hän on ottanut vastaan sinut ja tehnyt syntisi omikseen, samoin hän on tehnyt oman vanhurskautensa sinun omaksesi.


Jos uskot tämän vahvasti, niin kuin sinun tulee (kirottu nimittäin se, joka sitä ei usko)

niin samoin myös ota sinä vastaan kurittomat ja erehtyväiset veljet ja sisaret, ja kanna heitä kärsivällisesti, niin pitkälle, että teet heidän synneistään omiasi, ja jos sinulla on jotain hyvää, anna sen olla heidän omaansa.



Lutherin mukaan sama evankeliumi synnyttää Pyhän Hengen työn kautta uskon ja kääntymyksen sekä uskossa elävässä kristityssä että "hengelliseen talveen" jäätyneessä.

Uskovaisetkin tarvitsevat kääntymystä joka päivä, sitä samaa, joka hengellisesti kuolleessa aloittaa uuden vaelluksen, sen, johon hänet on kastettu.



Lutherille oli Raamatun perustalta aivan selvää, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa.

Toisaalta hän kuvasi, jopa itsensä kohdalla, evankeliumin kirkastumista kokemuksena uudestisyntymisestä.

Lutherin ajattelussa sakramenteissa lahjoitettava Pyhän Hengen uudistava työ ei tee tyhjäksi sitä, että toisaalta uskon synnyttää ja ylläpitää evankeliumi.

Se, että alttarin sakramenttia eli ehtoollista jaetaan ilman oikeaa evankeliumin opettamista, on verrattavissa juhlapitoihin, joissa on kyllä ruokaa, mutta ei tarjoilijoita, jotka toisivat ruuan ihmisille syötäväksi.

Ihmiset joutuvat sellaisissa pidoissa ruokkimaan itseään pelkällä ruokien hajulla ja niiden katselemisella.



Esikoislestadiolaisuus ei ole USA:n lisäksi oma kirkkokuntansa, vaan herätysliike joka toimii luterilaisen kirkon sisällä. Mutta lestadiolaisuutta on ollut myös ortodoksisessa kirkossa.

Mikä se kirkko oikein siis on?

Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ‘ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen'.

Sillä näin lapset rukoilevat: ‘Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen kirkon'.

Tämä pyhyys ei riipu ohi Raamatun keksityistä hurskauden muodoista, kieltäytymyksistä ja pukeutumisista ja saarnan, virren ja pönttöjonon seremonioista, vaan sen antaa Jumalan sana ja oikea usko.



Tässä Kristuksen kirkossa, sen monissa muodoissa kautta maailman, kastetuilla kristityillä riittää ahkeroimista. Kaste antaa jokaiselle kristitylle koko elämän ajaksi riittämiin oppimista ja harjoittamista.

Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa.

Kaste antaa niin ylenpalttisen runsaasti, että heikko luonto sitä ajatellessaan alkaa väkisinkin epäillä, voiko tämä olla totta.

Mietihän itse, mitä tapahtuisi, jos olisi olemassa niin taitava lääkäri, että hän pystyisi estämään ihmisiä kuolemasta, tai vaikka he kuolisivatkin, saisi heidät kuoleman jälkeen elämään iankaikkisesti?

Hänelle sataisi maailmasta euroja niin paksuin kinoksin, ettei rikkaiden tungokselta kukaan muu pääsisi hänen luokseen.

Mutta kasteessa tuodaan ilmaiseksi jokaisen oven eteen aarre ja lääke, joka nielee kuoleman ja pitää elossa kaikki ihmiset.



Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja ehtoollista käytettävä niitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme ne voimaksemme ja lohduksemme.

Sanomme silloin näin: ‘Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastus, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän."

Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi jotain mihin tarttua.

Ja sen vuoksi ehtoollisessa tehdään nämä kaksi: ruumis saa leivän ja viinin, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin ne, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi jotain mihin tarttua.



Jokaisen esikoislestadiolaiseen perheeseenkin syntyvän ongelma on tämä sama:

"Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan."
(Tunnustuskirjat, s. 52-53).



jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen kautta synny uudestaan.

kumpikin tarvitaan.


mutta älä kehu paljon Hengellä, rakas perus-essu!

Vaikka kirjain itsessään ei annakaan elämää, täytyy sen kuitenkin olla mukana ja sitä täytyy kuulla ja se pitää ottaa vastaan.

Pyhä Henki toimii kirjaimen kautta sydämessä ja pitää sydämen sanan kautta uskossa, vastoin perkelettä ja kaikkia ahdistuksia.

Missä Jumalan Sanan annetaan mennä, siellä Kristus ja Henki välttämättä pian kadotetaan.

Siksi, älä kehu paljoa hengellä, ellei sinulla ole ilmoitettua ulkonaista sanaa, sillä se ei varmasti ole hyvä henki, vaan surkea perkele helvetistä.

Sillä Pyhä Henki on sitonut viisautensa ja neuvonsa ja kaikki salaisuudet sanaan ja ilmoittanut ne Raamatussa, jotta kukaan ei voisi puolustella tai etsiä tai tutkia mitään muuta; eikä voisi oppia tai saada mitään korkeampaa tai parempaa kuin sen, mitä Raamattu opettaa Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, meidän Vapahtajastamme, joka on kuollut puolestamme ja ylösnoussut.


tämä on hieman omituinen kooste - olen muokannut varovaisesti sekä Martti Lutherin että vähemmän varovaisesti professori Sammeli Juntusen tekstiä
Kirkkohallituksen evankeliointisymposium Imatralla, maaliskuun 20. 2007.

koko luento lähdeviittauksineen ja ilman mikkoL vääntelyitä on tässä



Virsi 311
Jo joudu, mun sieluni, heräämähän
ja Jumalan Karitsaa kiittämähän.
Hän avasi tien pyhän Jumalan luo
ja pelastusarmonsa sinulle suo.


Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi
ja aina vain katselet puutteitasi,
kun Jumalan Karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa?


Nyt usko ja luota jo Vapahtajaan
ja heittäydy armoa rukoilemaan
ja köyhänä kaikkine synteinesi
vie Herralle vaivattu sydämesi.


Et itsessäs olekaan mahdollinen,
vaan Jeesus on laupias, voimallinen.
Näin heikkona kiirehdi Jeesuksen luo,
hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo.


Vaan miksi nyt pelkäät ja piileskelet
ja Herrasi kasvoja vain pakenet?
Hän saapui myös sinua puhdistamaan
ja Jumalan kaupunkiin johdattamaan.


Oi kuinka se riemuitsee autuudestaan,
ken uskossa yhdistyy Vapahtajaan,
saa Herralta vaatteeksi vanhurskauden
ja ikuisen armon ja ystävyyden.

On täällä nyt taistelu, kilvoitus, työ,
vaan siellä on päiväksi muuttunut yö,
kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi
ja veisata iäti kiitostasi.

Matti Paavola 1847.
Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893.
Virsikirjaan 1938.