"Augustinus antoi kirkolle uskonpuhdistuksen"
Näin kirjoitti Tämä presbyteerisen kirkon kuuluisa opettaja B.B. Warfield (1851-1921) ja perusteli väitettään:
Martti Luther oli augustinolainen munkki, joka tutki vuosikausia Augustinuksen kirjoituksia ja piti häntä suuressa arvossa myöhemminkin.
Jean Calvin, kalvinistisen reformaation kirkon isä, viittaa Augustinukseen enemmän kuin yhteenkään toiseen teologiin.
mutta eivät vain nämä kaksi uskonpuhdistuksen ratkaisevaa opettajaa olleet Warfieldin mielessä, kuin se että
"Uskonpuhdistus on Augustinuksen armon opetuksen ratkaiseva voitto Pelagiuksen ihmiskuvasta".
Näin kirjoittaa suuri teologi - piirtää valtavan kaaren Kristuksen kirkon historian ylle!
kyseessä ei ole vain ihmiset vaan erityisesti asiat, joita he edustavat.
mitä tarkoittaa armon opin voitto pelagiolaisuudesta?
kirjoitan siitä tässä presbyteerisen kirkon toisen opettajan, Robert Charles Sproulin ajatuksia. (Knox Teologisen seminaarin systematiikan professori s. 1939 on tänään kalvinistisen teologian tutkimuksen huippunimiä.)
Pelagius sai pahasti turpiin Augustinukselta ja piispat tuomitsivat hänet harhaoppisena ja ns. puoli-pelagiolaisuus tuomittiin Oranjen kirkolliskokouksessa 529.
vaan ei se ajatuksen lentoa pysäyttänyt!
Pelagiuksen positiivinen ja rohkea näkemys ihmisestä ja hänen kyvystään valita hyvä ja torjua paha on aikamme humanismin perustava ajatus.
Keskiajan kirkko edusti skottilaisen munkin ajatuksia, samoin Erasmus Rotterdamilaisen humanismmi ja ihmisen vapaan tahdon korostaminen, aikamme liberalistinen käsitys ihmisestä rakentuu positiiviseen ihmiskuvaan.
Ja aikamme Suomen evankelis-luterilainen kirkko on voimakkaasti pelagiolaisen humanismin pyörteissä
Samoin esikois-lestadiolainen herätysliike.
nettiruukussa on kirjoittajia, jotka varsin vahvasti tuovat esiin tämän anglo-saksisen teologin aikanaan esittämiä ajatuksia.
en tarkoita sillä tavoin, että norppa lukisi Pelagiusta tai Enossa rukoushuoneella istuva kristitty tietäisi, kuka hän on, tai että maailman luterilaisimman maan kansankirkon papit salaa yöllä lukisivat Pelagiusta ammentaen sieltä rohkaisevaa sanomaa saarnaansa valmistaessaan.
vaan että Pelagius tavoitti ajattelussaan ja kirjoituksissaan jotain hyvin olennaista ihmisestä, ja tämä myönteinen, elämäniloinen - ja varsin hurskas - näkemys tulee yhä uudestaan esiin aivan luonnostaan.
teologit voivat käyttää sanaa "pelagiolaisuus" yksinkertaisesti nimenä tämän tyyppiselle opetukselle.
Muistamme - ainakin ne jotka seuraavat näitä tutkielmia - kuinka kelttiläinen munkki Pelagius saapui Rooman suureen kaupunkiin, joka vajaa 50 vuotta aikaisemmin oli kokenut suunnattoman muutoksen - keisari Konstantinus Suuri oli krisityn äitinsä vaikutuksesta uskon Jeesukseen valtion suosituksi uskonnoksi.
Augustinuksen ja Pelagiuksen aikoihin kristinuskosta oli hyvää vauhtia tulossa ainoa sallittu uskonto.
(tämä on monien vapaiden suuntien mielestä se kohta, jossa alkuperäinen apostolinen kristinusko meni pilalle. minulle tämä on Jeesuksen suurenmoinen voitto aikansa väkevimmästä valtakunnasta, joka oli 300 vuotta hänen omiaan vainonnut)
Mutta elämä Rooman kaduilla ja takakujilla oli sellaista, että hurskas Pelagius kauhistui. "Liian helppoa ja kevyttä armon julistusta" hän sanoi - siitä seuraa tällaiset lihan vapaudet.
Hengellinen kamppailu tiivistyy siihen Augustinuksen kirjoittamaan rukouksen muodossa olevaan ajatukseen Tunnustukset teoksessa, mihin Pelagius järkyttyneenä törmäsi.
Jumala "anna minulle, mitä vaadit. Vaadi minulta, mitä tahdot"
tarvitaanko muka Jumalan armoa, jotta ihminen voisi totella Jumalaa??
silloinhan otetaan ihmiseltä vastuu tekosistaan täysin pois.
sillä ihminen voi olla vastuussa ainoastaan sellaisesta, mihin hän kykenee.
jos ihminen ei siis ilman Jumalan armoa voi totella Jumalan käskyjä, ei myöskään Jumala voi oikeudenmukaisesti tuomita ketään siitä, että ei ole antanut tälle armoa totella.
Jotta ihminen olisi vastuussa Jumalalle teoistaan, hänellä täytyy olla kyky tehdä mitä Jumala käskee.
Pelagius on siis suuri humanisti!
Ihmisellä on vapaa tahto valita hyvä tai paha, hänen luonnossaan on hyveitä ja on laki.
nämä kaikki Pelagius määrittelee järjellisesti, tämän maailman todellisuutena ja irrottaa ne kokonaan Jumalasta.
ne ovat "faktoja", arkielämän tosiasioita, ihmisen moraalinen ja eettinen olemus.
Uskonto moraalisuus, hyvä elämä, ovat ihmisen omaa toimintaa, joista hän on myös vastuullinen.
Pelagius kiistää jyrkästi, että Aadamin lankeamus olisi joku "perisynti" ja sanoi varsin voimakkaasti, että se oli Aadamin oma rikkomus josta tämä yksin kantaa vastuun.
Ihminen syntyy tähän maailmaan samassa tilassa kuin Aadam oli Eedenin puutarhassa.
Armosta voi olla jotain apua hyvään elämään, mutta se ei ole välttämätön, sillä ihmisen perusluonto on hyvä ja ihminen tekee hyviä asioita omasta vapaasta tahdostaan.
Pelagiuksen sekulaari humanismi sopii hyvin aikamme ateistillekin - ei siinä Jumalalla ole varsinaisesti mitään tekemistä. Hän on jonkinalinen koko systeemin taustalla oleva hahmo, joka on oikeudenmukainen ja on antanut ihmiselle tämän olemassaolon.
Puoli-pelagiolaisuudessa kyllä puhutaan siitä, että Aadamin lankeaminen on vahingoittanut ihmisen luontoa (jonka Pelagius jyrkästi kiisti).
Koska näin on, Jumalan armo tekee mahdolliseksi, että langennut ihminen elää vanhurskaasti ja tekee oikeita hyviä ratkaisuja, valitsee oikein.
Ilman armoa tämä ei ole mahdollista.
(ero Pelagiukseen on siis siinä, että Aadamin lankeaminen vahingoitti ihmisen luontoa, ja armo sen korjaa, ennallistaa)
Kyse on kuitenkin Pelagiuksen opetuksesta, tosin hieman lievennettynä.
Ihmisen langenneesta tilasta huolimatta hänessä on säilynyt moraalinen terveys. "Vanhurskauden saari" joka on syntisen ihmisen luontainen kyky toimia yhdessä Jumalan armon kanssa.
Armo on välttämätön hyvään elämään, mutta ei välttämättä toimi tehokkaasti. Armon teho riippuu syntisen yhteistyöstä, syntisen ihmisen tahdosta.
.......
kuten aiemmin kertomani intiaanin kaksi koiraa, musta ja valkoinen, jotka tappelevat. Kumpi voittaa? se, jonka puolelle Jumala ja minä asetumme.
Pelagiuksen intiaani asettuu jomman kumman puolella ja on mukava, jos siinä on armokin apuna. Mutta ei välttämätön.
Kuinka tekisimme tämän ymmärrettäväksi nettiruukun lukijoille?
voisimme ajatella, että Pelagius on tosiaan aikamme sekulaari humanisti - tai humanistinen kirkonmies tai herätysliikkeen johtaja - joka korostaa ihmisen mahdollisuuksia, kasvatuksen tavotteita, on optimistinen kirkon tulevaisuudesta, koska seurakuntalaisissa on tätä ytyä, jaloutta, kykyä toimia oikein ja nähdä asiat niinkuin ne ovat...
puoli-pelagiolainen opettaja sen sijaan saattaisi kertoa, että Jumalan Pyhä Henki tulee asumaan ihmisen sydämeen ja puhdistaa sen. Yhdessä sitten ihminen ja Pyhä Henki saavat aikaan hyvää ja tekevät asioita Jumalan tahdon mukaan.
Jos ihminen tieten tahtoen tekee syntiä, niin Pyhä Henki jättää hänet, koska hänen tahtonsa kääntyi pahaan.
Martti Luther on uskonnollinen nero, eräs noista renesanssiajan erikoisista vuorenhuipuista.
Hän piti kirjaa "Sidottu ratkaisuvalta" tärkeimpänä kirjanaan.
Siinä käydään oikeastaan Augustinus Pelagius keskustelua uudelleen, nyt Lutherin väitellessä Erasmus Rotterdamilaisen kanssa.
uskon mies ja humanisti vääntävät kättä.
Painia käytiin taas armosta. Armo ja ansio, usko ja teot.
Missä määrin ihminen tekee tekemisensä omasta vapaasta tahdostaan, ratkaisee asiat itse
- ja missä määrin ihminen on langenneen Aadamin jälkeläisenä synnin orja ja tarvitsee armoa vapautuakseen?
Luther kirjoitti, että liha ei hyödytä mitään. Tämä "ei mitään" on jotain muuta kuin "ehkä pikkusen"
Augustinus oli kirjoittanut, että ihminen ei kykene kääntymään sen enempää Jumalaa kohti kuin tyhjä lasi kykenee täyttämään itsensä. Aadamin ja Eevan lankeamisen jälkeen ihminen on läjä syntiä (massa peccata) ja kykenemätön nousemaan ylös hengellisestä kuolemastaan.
Augustinuksen mukaan jumalallinen armo vapauttaa ihmisen synnin orjuudesta täysin Jumalan tekona, suvereenisti ja toimivalla tavalla.
Me kyllä toimimme armon kanssa yhteistyössä, mutta vasta sen jälkeen kun armo on meidät ensin tavoittanut
On tärkeä ymmärtää, että Augustinus ei tarkoita ihmisen tulleen täysin moraalittomaksi ja järjettömäksi syntiinlankeamuksen kautta.
Ihmisellä on toki yhä tahto ja moraalinen kyky tehdä valintoja elämässä. Hänellä on vapaa harkinnan tahto (liberium arbitrium) mutta hän on menettänyt moraalisen vapautensa (libertas),
Tässä tilassa emme kykene olemaan tekemättä syntiä.
Voimme yhä valita, mitä haluamme, mutta halumme on pahojen vaikutteiden alla.
Vapaus, joka meillä on, johtaa Augustinuksen mukaan aina syntiin.
Lihassa olemme vapaat tekemään syntiä - mikä vapaus!
Vapaus ilman todellista vapautta, moraalinen vankeus.
Todellinen vapaus voi tulla meille ainoastaan ulkoapäin, Jumalan työnä sielussamme.
Emme siis vain osittain ole armosta riippuvaisia, kuten semi-pelagiolaiset sanovat, vaan olemme täysin riippuvaisia armosta.
arvon professorimme, R.C. Sproul, jonka opetusta tässä vapaasti selostan, toteaa murheellisena:
"aikamme evankelisuus nousee uskonpuhdistuksesta, jonka juuret Augustinus istutti. Mutta uskonpuhdistuksen ja Augustinuksen näkemys armosta on lähes täysin kadonnut evankelisuudesta. Missä Luther saavutti riemuvoiton 1500-luvulla, siinä myöhemmät sukupolvet ovat nyökänneet päätään Erasmukselle."
Aikamme evankelisten pelagiolaisuus paistaa joskus aivan kirkkaasti ja usein myös puoli-pelagiolaisuus.
Sanotaan kyllä, että armo on välttämätön langenneen ihmisen pelastumiseksi. Ihmisen tahto on heikentynyt ja tarvitsee armoa vapautuakseen.
voidaan sanoa etät "99% prosenttia tahdosta on turmeltunut"
mutta se 1% joka ei ole turmeltunut nouseekin kaiken keskukseksi! Ihmisen moraalinen kyky ja hengellinen voima jylläävät aidossa Pelagiuksen hengessä.
Emme ole vapautuneet "kirkon Pelagiuksen vankeudesta"
Evankelisissa ja reformaation kirkosisa jyllää tänään se 1% hyvää, mikä jäi syntiinlankeamuksessa ehjäksi.
Luther tahtoi sen tyystin tuhota, tuon viimeisenkin jäänteen ihmisen vapaasta tahdosta, ja sitoa ihmisen täysin synnin orjuuteen.
tuo pikkusormi ihimisen kyvylle hyvään nimittäin lopulta tuhoaa evankeliumin, vie "yksin" sanan "yksin armosta" ja "yksin" sanan "yksin uskosta" (sola gratia, sola fide)
Samalla kun sekulaari humanismi saa monilta evankelisilta opettajilta kyytiä - evankelinen kirkko on itse sydäntään myöten tämän humanismin valtaamana.
Tarvitaan uusi Augustinus tai uusi Luther kirkastamaan uudelleen, mitä on Jumalan armo.
R.C. Sproulin hienoa kirjoitusta vapaasti mukaillen - alkuperäinen teksti on tässä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti