torstai 11. joulukuuta 2008

Joulukuusi - Luther vai Latvia?

Kerrotaan, että uskonpuhdistaja Martti Luther (1483-1546) kulki talvi-iltana lumisessa metsässä miettien saarnansa aihetta (siihen aikaan talvella oli vielä lunta). Kohotaessaan katseensa hän näki kirkkaan yötaivaan tähtiä havupuiden oksien välistä. Kuinka ne muistuttivat Bethlehemin tähteä!

Kotimatkalla Luther otti metsästä mukaansa kuusen ja asetti sen kotiinsa lasten iloksi kynttilöiden loisteessa.


Maailmalla kilpaillaan jo missä on korkein joulukuusi - voiton taitaa tänä vuonna viedä kuvan 25 metrinen upeasti koristeltu puu Perun pääkaupungissa, Limassa.

Lastenkirjailija Suzanne Lieurance on kirjoittanut englanniksi Lutherin joulukuusesta. Leppoisa kertomus taitaa sittenkin olla vain tarinaa, yritys selittää kristittyjen tapaa juhlistaa joulua. Hyvältä tuoksuva kuusi saa latvaansa Beethlehemin tähden ja oksilla on tuikkivia kynttilöitä, valkoisia enkeleitä, kultaisia ja hopeisia nauhoja, tiukuja ja muita joulukuusen koristeita, mikä enemmän mikä vähemmän vilkkuen.

Kyseessä ei taida olla pakanuuden aikainen pyhä puu, jollaisia monet euroopan kansat toki tunsivat. Esimerkiksi vuonna 725 pyhä Bonifacius kaatoi Saksassa Geismarin lähellä Donnar jumalalle, Skandinaavian Odinille, omistetun tammen. Tarina kertoo, että munkki kaatoi sen yhdellä vihaisella kirveeniskulla saatuaan tietää, että sen luona uhrattiin ihmislapsia.

Kaadetun tammen kantoon kasvoi verso kuin symbolina Daavidin huoneeseen syntyvästä kuninkaasta, Kristuksesta - "Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää." Upea profeetta Jesajan ennustus Messiaasta Jes 11.

Germaanien ja muiden kansojen pyhällä tammella tuskin on mitään suoraa yhteyttä kristilliseen joulukuusen perinteeseen.

Ensimmäinen historiallinen maininta koristellusta joulukuusesta on Rigasta, Latviasta, vuodelta 1510. Saksalaisia Tannenbaum-lauluja tunnetaan 1500-luvun lopulta, joten kyllä joulukuusen perinne ainakin 1500-luvun alusta jo tunnetaan.

Mutta ei Lutherin Saksasta vaan lähempää kotisuomea - Rigasta.

2 kommenttia:

  1. Vapauttavaa lukea, ettei ole mitään kristillistä velvollisuutta tuoda sisään kuusta! Olin juuri ajatellut, ettei oikein ole motiivia kuusen hankkimiseen, kun ollaan jouluaika poissa kotoa eikä ole lapsia tulossa kylään. Joulun musiikki ja kynttilät tekevät minulle joulun.

    VastaaPoista
  2. Raamatun mukaan joulukuusi on epäjumala!


    Jer.10:1 Kuule, Israelin kansa, mitä Herra sinulle puhuu!
    2 Näin sanoo Herra: -- Älkää omaksuko vieraiden kansojen tapoja, älkää peläten tuijottako taivaan merkkejä, niin kuin nuo pakanat tekevät. [Jes. 47:13]
    3 Heidän uskomuksensa ovat typeriä kuvitelmia. He kaatavat metsästä puun, ja puuseppä muodostelee sen taltallaan, [10:3-6: Ps. 115:4-8+]
    4 hän koristelee sen hopealla ja kullalla ja kiinnittää sen paikoilleen vasaralla ja nauloilla, ettei se kaadu. Tällaisia ovat heidän jumalansa.
    5 Ne ovat kuin linnunpelättimet kurkkumaalla, eivät ne osaa puhua. Ne eivät pysty liikkumaan itse, niitä täytyy kantaa paikasta toiseen. Älkää pelätkö niitä, eivät ne tee teille pahaa, mutta ei niistä apuakaan ole.(v.1992)

    1 Kuulkaa, mitä Herra teille sanoo, te Israelin huone.
    2 Näitä sanoo Herra: ei teidän pidä oppiman pakanain tapaa, eikä teidän pidä taivaan merkkejä pelkäämän; sillä pakanat niitä pelkäävät.
    3 Sillä pakanain asetukset ei ole muu kuin turhuus; sillä he hakkaavat puun metsästä, ja työmies valmistaa sen kirveellä.
    4 Ja kaunistaa sen hopealla ja kullalla, ja kiinnittää sen nauloilla ja vasaralla, ettei se järky.
    5 Ne ovat tehdyt niin kuin vahvat palmupuut, vaan ei he taida puhua; ja heitä täytyy myös kantaa, sillä ei he taida käydä; sen tähden ei teidän pidä niitä pelkäämän, sillä ei ne taida pahaa eikä hyvää tehdä.(v.1776)

    VastaaPoista