Jällivaara ja Getsemane

heti kättelyssä tahdon sanoa, että en ole varma onko eilisen päiväsaarnan sisältö tältä osin oikein ymmärretty. olisi siis hyvä, jos joku muukin joko vahvistaisi tämän tai kumoaisi ja sanoisi, että olen taas käsittänyt väärin.

toiseksi tahdon tähän alkuun sanoa, että kirjoitan tätä rakkaudellisesti ja ilman vihastumisen häivääkään, aidosti ymmälläni ja kysellen.

kolmanneksi tahdon tähän heti sanoa, että olen sydämestäni iloinen että Herra Jeesus mainittiin päiväsaarnassa ja Hänen syvä kärsimyksensä Getsemanessa tuotiin esiin.


ajatus jonka saarnasta ymmärsin oli seuraava:

kun lapsuuden uskossa rikomme ja teemme syntiä niin omatuntomme nuhtelee meitä ja synti polttelee sisimmässämme.

tämä synnin tuska on samanlaista kuin Jeesus joutui kokemaan Getsemanessa, kun Hän kärsi meidän puolestamme.

toki paljon suurempi oli Hänen kärsimyksensä kuin voimme ymmärtää.


tämä on ajatus, jonka tavoitin ja kuten alussa sanoin, ehkä olen ymmärtänyt saarnaajan sanoman, olisiko ollut Minde?



ajatus siitä - siis mahdollisesti sellaista ei esitetty eilisessä päiväsaarnassa Jällivaarassa - että Jeesus tunsi omantunnon poltetta synnistä samalla tavalla kuin me Aatamin ja Eevan lapset, on kiehtova - kuinka Hän kaikessa tuli meidän kaltaiseksemme.

ajatus ei ole nähdäkseni kuitenkaan lainkaan raamatullinen.

saamme sen kuvan, että Getsemanen ankarassa rukoustaiselussa, johon Hänen lähimmät ystävänsäkään eivät öisen uneliaisuutensa tähden jaksaneet liittyä, kyse oli jostasin muusta.

koska siellä ei ollut paikalla ketään muuta kuin Jeesus ja Häntä vahvistava enkeli, tiedämme tästä rukoustaistelusta Jeesuksen itsensä kertomana.

ehkä näitä käytiin Jeesuksen kanssa yhdessä läpi sitten myöhemmin, kun taas tavattiin ja lopulta evankelista sai asiasta kuulla?



Petari sanoi henelle. Ja waicka minu' pideis sinun cansas coleman/ en kielle mine sinua. Samallamodholla sanoit mös caiki Opetuslapset.

Silloin tuli Jesus heiden cansans ychten Kylen/ ioca cutzutan Gethsemane/ ia sanoi Opetuslapsillens/ Istucat tesse/ nincauuan quin mine menen too'na ia rucolen.

Ja hen otti Petarin cansans/ ia caxi Zebedeusen poica/ ia rupeisi murechtiman ia wapitzeman.

Nin sanoi Jesus heille/ Minun sielun ombi murehisans haman coleman asti. Olcat tesse/ ia waluocat minun cansan/

Ja hen keui wähe taamma heiste/ langesi Caswoillens/ rucoellen ia sanoden/ Minun Isen/ ios mahdolinen on/ nin mengen minulda teme Calki. Ei quitengan ninquin mine tahdon/ mutta ninquin sine.

Ja hen tuli Opetuslastens tyge/ ia leusi heiden macamast/ ia sanoi Petarille/ Ningö? Ettekö te woineet ychte hetke waluo minun cansan?

Waluocat ia rucolcat/ ettei te kiusauxen langeisi/ Hengi tosin on walmis/ mutta Liha ombi heicko.



Taas hen meni toisen kerdan/ ia rucoeli sanoden/ Minun Isen/ ellei teme Calki woi minulda poismenne/ mutoin ettei mine site ioo/ nin olcoon sinun tachtos.

Ja hen tuli/ ia leusi heidhet taas macamast/ sille heiden silmens olit raskat.

Ja hen iättein heite/ meni iellens pois/ ia rucoeli colmanen kerdhan/ ia puhui ne samat sanat.

Nin hen tuli Opetuslastens tyge/ ia sanoi heille/ Oij tahdottaco nyt maata ia leuäte? Catzo se hetki on lähestynyt/ ia Inhimisen Poica pite ylenannettaman synnisten käsijn.

Noskat ia kieukem/ Catzo/ se lähesty ioca minun pette.

Wiele henen puhuesans/ catzo Judas yxi nijste cahdesttoistakymenest tuli/ ia henen cansans palio weki mieckain ia Seiwesten cansa/ wlgoslehetetydh Pappein pämiehilde ia Canssan wanhimilda.


Matteus 26:35-47 Agricola 1548



saamme tästä evankeliumin kertomuksesta sen kuvan, että opetuslapset ovat Jeesuksen luona mielestään vahvana muurina valmiina suojelemaan Opettajaansa.

ymmärrämme että kohtalon hetki lähestyy, mutta vain Jeesus tietää sen - "vahva vartio" nukahtaa vartiopaikalle eikä jaksa edes Isää rukoilla Pojan pyytämällä tavalla.

kolme kertaa Jeesus rukoilee - tiedämme että niin suuressa ahdistuksessa että ihonsa verisuonet särkyivät ja Hän hikoili kylmää hikeä ja verta.

Getsemane tarkoittaa hepreassa Gat Shemen, öljynpuristin, jossa iso raskas kivi pyörii oliivin yli ja murskaa sen, puristaen öljyn marjan lihasta.

äärimmäisen psyykkisen ahdingon vertauskuva, tuo koliseva ylettömän painava kivi, joka murskaa ihmisen.


Jeesus ei koe tässä synnin poltetta ja syyllisyyttä.

Hän tiesi tarkoin, että oli koko elämänsä lapsesta asti elänyt täydellisesti Jumalan tahdon mukaan.

ehkä ei ihmisten mielestä.

mutta Hänen omatuntonsa oli täysin puhdas. Ei syytöksen syytöstä mistään, mitä Hän olisi tehnyt tai mitä ihmiskunta on tehnyt.

viaton.

lumivalkea.

puhdas.

sellainen, joksi Jumala ihmisen tarkoittaa.


mikä Getsemanessa sitten mätti?

saamme evankelistan tekstistä sen kuvan, että Jeesus paini Isänsä kanssa lunastuksen tiestä.

onko Pojan todellakin käytävä julmaan kuolemaan?

olisiko mahdollista, Isä, että tämä katkera vihan ja rangaistuksen ja tuomion malja otettaisiin minulta pois -


eikö olisi joku toinen tie, jolla tämä ihmisen asia voitaisiin hoitaa?


Jaakobin paini oli pientä tuohon verrattuna.

rukouksen aikana Jeesusta vahvistettiin, ja vaieten kuin uhrikaritsa siitä, mitä tulisi tapahtumaan, Hän viittansa kooten kävelee omiensa luo ja hellästi nuhtelee ja opettaa heitä lihan heikkoudesta ja hengen alttiudesta.

loppuun asti Mestari ja Opettaja.

Heprealaiskirje sanoo vakavasti, että tässä elämän koulussa ja viimein Getsemanessa Poika oppi jotain - Hän oppi kuuliaisuuden.

Heprealaiskirje käyttää tästä valtavaa kieltä, kuinka Hän on Ylimmäinen Pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan.

Sillä jokainen ylimmäinen pappi, otettu ihmisistä, pannaan ihmisten edestä niissä asioissa, jotka Jumalalle tulevat, uhraamaan lahjoja ja uhreja syntein edestä,

Joka niitä armahtaisi, jotka taitamattomat ja eksyväiset ovat, että hän itsekin heikkoudella ympärikääritty on,

Ja tämän tähden tulee hänen niinkuin kansan edestä, niin itsensäkin edestä uhrata syntein edestä.

Ja ei yksikään omista itsellensä sitä kunniaa, vaan se, joka Jumalalta kutsutaan, niinkuin myös Aaron.

Niin myös Kristus ei ole itsiänsä kunnioittanut, että hän ylimmäiseksi Papiksi oli tuleva, mutta se, joka hänelle sanoi: sinä olet minun Poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Niinkuin hän sanoo toisessa paikassa: sinä olet Pappi ijankaikkisesti, Melkisedekin säädyn jälkeen.

Joka lihansa päivinä on uhrannut rukoukset ja nöyrät anomiset, väkevällä huudolla ja kyyneleillä sen tykö, joka hänen voi kuolemasta pelastaa, ja on myös kuultu, että hän Jumalaa kunnioitti.

Ja vaikka hän (Jumalan) Poika oli, on hän kuitenkin niistä, joita hän kärsi, kuuliaisuuden oppinut.

Ja kuin hän täydelliseksi tuli, on hän kaikille niille, jotka hänelle kuuliaiset ovat, syy ijankaikkiseen autuuteen,

Ja on Jumalalta ylimmäiseksi Papiksi nimitetty, Melkisedekin säädyn jälkeen,

Josta meillä on paljo sanomista, ja se on työläs selittää; sillä te olette kovakorvaisiksi tulleet.

Sillä te, joiden piti alkaa opettajat oleman, tarvitsette taas, että me teille ensimäiset puustavit Jumalan sanan opista opettaisimme, ja olette tulleet niiksi, jotka tarvitsevat rieskaa ja ei vahvaa ruokaa.

Sillä jolle vielä rieskaa pitää annettaman, se on harjoittamatoin vanhurskauden sanaan; (sillä hän on lapsi;)

Mutta täydellisten sopii vahva ruoka, joilla ovat tottumisen kautta harjoitetut mielet hyvää ja pahaa eroittamaan.

Hep 5 Biblia 1776


Getsemanessa Herra Jeesus taisteli valtavaa Jaakobin painia, tahtojen taistelua, Isänsä kanssa.

se päättyi kohtalokkaasti sanoihin "tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun"

Jeesus uskoi asiansa Jumalan käsiin, joka näytti niin epäoikeudenmukaiselta.

ja olikin.

olen varma, että Isän sydän murtui kun rakas Poikansa Golgatalta huusi "Abba, lama sabaktani"

"Isä, miksi hylkäsit minut"

Jumala todella hylkäsi Poikansa, joka ristillä kantoi ihmisen synnin.

täysin syyttömänä.

näin Poika, Ylimmäinen Pappi, uhrasi itsensä syntien sovitukseksi ja viaton kärsi syyllisen rangaistuksen.

tiedämme nyt, että ei Jeesus turhaan Isäänsä luottanut!

Virsi 63

Oi rakkain Jeesukseni,
piinattu, verinen,
jo särkyy sydämeni,
kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla
ylhäällä palveltiin,
nyt orjantappuralla
pää pyhä kruunattiin.

Ah kuinka, Herra taivaan,
säikähtyy sieluni,
kun kärsimääsi vaivaan
on syynä syntini.
Kuoleman, synnin orja
vain vihan ansaitsin.
Ristisi tähden kurja
sain armon kuitenkin.

Vie minut, Paimen hyvä,
taas omaan laumaasi.
Suo, armolähde syvä,
kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa
soi Henkes sanastas.
Vieläkin voimaa anna,
oi Herra laupias.



Nyt kiitos haavoistasi,
syntisten ystävä!
On ristinkuolemasi
minulle elämä.
Suo voimaa loppuun asti
sinua seuraamaan,
sinussa luottavasti
myös kerran kuolemaan.

Kun joutuu viime retki,
oi Jeesus, vahvista.
Tuo kova lähdön hetki
armollas huojenna.
Ja sieluni kun aivan
jo nääntyy tuskassa,
kirvoita alta vaivan
vaivasi voimalla.

Suo ristinuhrin loistaa
lohtuna pelkooni.
Se ahdistuksen poistaa,
tuo rauhan sieluuni.
Vain katson kasvojasi,
jään, Jeesus, turviisi.
Näin sinun kuolemasi
on minun voittoni.


Paul Gerhardt Arnulf Louvainilaisen tekstin (1200-l.) pohjalta 1656.
Suom. Julius Krohn 1880.
Virsikirjaan 1886.


kuten sanottu - olen ehkä väärin ymmärtänyt eilisen saarnan sanoman tältäosin.

pyydänkin korjaamaan, jos olen tässä Jällivaarna Getsemanen kohdalla erehtynyt.

tai vahvistamaan, että näin todella saarnattiin.


kyseessä ei ole suinkaan riidan tai vihastumisen asia, vaan keskustelua Jumalan Sanan äärellä sen sisällöstä ja tekstien merkityksestä, josta saimme kuulla yhden sinänsä kauniilta kuullostavan tulkinnan eilen.

mutta kyseessä on syvällisesti omaa kristillisyyttämme koskettava asia.



sekä eilinen päiväsaarna että Raimon iltasaarna sisälsivät vahvasti tuon omantunnon asian, lain nuhtelun, synnintunnon, katumuksen ja synninpäästön Jeesuksen kalliissa nimessä ja sovintoveressä.

mutta kristillisyyden kärki ei ole siinä, että olemme kuuliaisia kristillisyyden neuvoille ja pyrimme elämässämme noudattamaan Jumalan tahtoa.


Heprealaiskirje opettaa, että Jeesus oppi siinä mitä kärsi yhden asian - vaikka oli Jumalan Poika - ja se on kuuliasuus Isälle.

Ja kirjoittaja jatkaa -

meidän tulee olla kuuliaisia Pojalle.

ei lainalaisia orjia, joita piiskataan parannukseen pinnallisista tai syvemmistä tekosynneistä.

vaan Jumalan lapsia, jotka emme huuda kauhuissamme "Abba, lama sabaktani" - tai jos huudamme, saamme pian avun,

koska Jumala ei meitä koskaan hylkää ja petä omaa Poikaansa, jolle me olemme kuuliaisia.

Jumala ei valehtele.



kristillisyys ei ole vain seuratuvassa julistetun lain kuuntelemista, katumista ja alituista parannuksen tekoa kuolleista teoista ja maailmanrakkaudesta.

kristillisyys on kuuliaisuutta ylösnousseelle Jeesukselle Kristukselle, joka elää ja hallitsee tänään 28.12. 2009

ihan oikeesti.