Jeesus kunnioittaa Tapania

Katso, minä näen taivaat avoinna, ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikialla kädellä
Stephanus. Apt 7:56

Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämestä ja korvista! te olette aina Pyhää Henkeä vastaan, niinkuin teidän isänne, niin myös tekin.

Ketä prophetaista ei teidän isänne vainonneet? Ja he tappoivat ne, jotka vanhurskaan tulemista ennustivat, jonka pettäjät ja murhaajat te nyt olitte,

Jotka saitte lain enkelien asetuksen kautta, jota ette pitäneet.

Mutta kuin he nämät kuulivat, kävi se läpi heidän sydämensä, ja kiristelivät hampaitansa hänen päällensä.

Mutta että hän oli täynnä Pyhää Henkeä, katsahti hän ylös taivaasen, näki Jumalan kunnian ja Jesuksen seisovan Jumalan oikialla kädellä,

Ja sanoi: katso, minä näen taivaat avoinna, ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikialla kädellä.

Niin he huusivat suurella äänellä, ja tukitsivat korviansa, ja karkasivat kaikki yksimielisesti hänen päällensä,

Ja ajoivat hänen ulos kaupungista, ja kivittivät. Ja todistajat panivat vaatteensa nuorukaisen jalkain juureen, joka kutsuttiin Saulus.

Ja he kivittivät Stephanin, joka rukoili ja sanoi: Herra Jesus, ota minun henkeni.

Niin hän pani polvillensa, ja huusi suurella äänellä: Herra, älä lue heille tätä syntiä. Ja kuin hän tämän sanonut oli, niin hän nukkui.

Apt 7:51-60. Biblia 1776



Tapanin päivän tekstissä on hyvin erikoinen ilmaus, jota ei tietääkseni ole missään muualla pyhässä Raamatussa:


"Mutta että hän oli täynnä Pyhää Henkeä, katsahti hän ylös taivaasen, näki Jumalan kunnian ja Jesuksen seisovan Jumalan oikialla kädellä,

Ja sanoi: katso, minä näen taivaat avoinna, ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikialla kädellä."

Apt 7:56-57 Biblia 1776


Sanomme uskontunnustuksessa, "istuu Isän oikealla puolella"


mutta ensimmäinen marttyyri on menossa kuolemaan.

Jeesus ei varmaan ole utelias, kestääkö Tapani.

Kunnioituksesta veritodistajaansa kohtaan Herra Jeesus nousee valtaistuimeltaan seisomaan.



sanotaan, että marttyyrien veri on ollut se kylvö, joka sai Kristuksen kirkon kasvamaan Rooman imperiumissa.

tässä korkean aseman saavuttaneet Jumalan kansan hallitusmiehet kiristelevät raivosta hampaitaan eikä liene aivan varma, miten Mooseksen lain mukaan tämä teloitus meni.

kertomus kiinnittää huomiota erääseen luotettuun todistajaan, jonka jalkojen juureen raskaat viitat laskettiin niin että kädet saivat vapaasti heilua kivittämisessä.

Jeesus seisoi avoimen taivaan keskellä,

Saulus Tarsolainen seisoi Jerusalemin kaupunkimuurien ulkopuolella seuraten jumalanpilkkaajan kivittämistä.

nämä kaksi kohtasivat myöhemmin.

sen seurauksena sinä ja minä olemme kristittyjä.

emme me pakanat vanhurskaudesta Jeesuksen nimessä ja veressä mitään tietäisi, ellei apostoli Paavali olisi asiasta jotain kirjoittanut.



kuulemme todistuksia kuolinvuoteen ääreltä, että nukkuvan kasvoille tulee kaunis rauhallinen ilme.

kuulemme ehkä hänen kutsuvan edesmenneitä lähiomaisiaan tai ehkä ikäänkuin näkevän jotain.

epäuskoinen aikamme on löytänyt tähän mielestään hyvän selityksen.

Jumala on näet tehnyt sellaisen armotyön, että kuoleman kovalla hetkellä aivoissa saattaa tapahtua jonkinlaista rauhoittavan ja hyvänolon antavaa kemiaa.

ikäänkuin erityinen kuolemanhetkeä lievittävä lääke leviää ihmisen olemukseen.

no, eihän tässä mitään tuonpuoleisia tai valoja tai tunneleita ja jeesuksia tai kuollutta äitiä tarvita.

aivot kuolevat, perustavia muistikuvia tulee mieleen, valoja välähtelee, hormonit antavat hyvänolon tunnetta tuohon kovaan hetkeen kun ihmisen elämä päättyy.


todellakin, Jumala on meidät savesta tehnyt ja puhaltanut meihin elämän hengen - mitä kaikkea tuo sitten tarkoittaakin.

ihminen elää ruumiillisessa todellisuudessa, ja kun kuolema tulee, hän kuolee.

emme ajattele antiikin kreikkalaisten tapaan, että ruumis on sielun vankila, josta se pyrkii vapauteen.

Raamattu opettaa, että myös ylösnousemuksessa, tuolla puolen sillattoman joen, Jumala antaa meille ruumiin. ei enää savimajaa vaan kuolemattoman iankaikkisesti elävän ylösnousemusruumiin.


Stefanus ei ollut aivokuoleman kierteissä, henkeään heittämässä, vaan täysissä hengen ja ruumiin voimissa - ehkä väkevimmillään tuossa elämän ja kuoleman ratkaisutilanteessa.

sen sijaan että olisi uitetun koiran tavoin anellut armoa hän hyökkää Jumalan Sanan täydellä voimalla tuomitsijoitaan vastaan, jotka eivät voi kestää hänen pyhää, kirkastettua, Pyhää Henkeä täynnä olevaa olemustaan ja miekan tavoin sydämeen iskeviä kovia sanoja.

Hengessä Stefanus näkee Herran Jeesuksen, täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

tätä Henkeä maailma ei tunne niinkuin se ei tunne eikä tunnista taivaassa Jumalan oikealla puolella tavallisesti istuvaa Jeesustammekaan.

kyse on uskosta näkymättömään pelkän Sanan varassa, mutta tässä se Stefanuksen kohdalla muuttui näkemiseksi - vähän ennen kuolemaa.



meidän ei myöskään tarvitse epäillä, näkikö hän Jeesuksen vai oliko se joku hormonijuttu.

kaikki meissä on hormonijuttua, kemikaaleja, vettä, lyijyä, aminohappoja, sokereita ja glukooseja ja aivojen sähköisiä hermoratoja.

me olemme ruumis-sielu-henki kokonaisuuksia ja ihmeellisesti Jumala on meidät rakentanut.

sielutieteestä puhumme ja aivojamme sähköllä ärsyttelemme aistimuksia aiheuttaen, tai LSD huumeilla hallusinaatioita luoden.

vaan ei tämän päivän tiede oikeastaan tiedä höykäsen pöläystä ihmisen kokonaisuudesta, ruumis-sielu-henki, ja aivot ovat yhä suuri tuntematon.

uskovina uskomme - miltei tiedämme - että taivas on ja pyhät enkelit ovat kiireisiä kun Jumalan lapsen lähdönhetki koittaa.

ei taida yksikään ihminen kuolla, etteikö Jumala sitä tietäisi.

jokainen ihminen on näet Isän Jumalan luoma ja Hänen rakkaan ainoan Poikansa lunastama.

mennään - kerrotaan se heille! vaikka oman veremme hinnalla, jos se on Jumalan tahto.

Jeesus kunnioittaa Tapania.


Virsi 141
Ne jotka täällä uskossa
tunnusti Herraa Kristusta,
luopuivat tiestä maailman
hyljäten vallan, kunnian.
He valtakuntaa tulevaa
tahtoivat täällä odottaa.

Ei heitä saanut pelkokaan
maan valtiaita palvomaan.
Ei heitä saatu milloinkaan
kuvia kunnioittamaan.
Uskossa aina pysyen
he tunnustivat Kristuksen.

He saivat sietää kovuutta
ja sortajainsa julmuutta,
joutuivat pilkkaan, häpeään,
maanpaon kauhut kestämään,
kärsivät vainot maailman
ja kidutukset, kuoleman.

Nyt kunniassa suuressa
he ovat taivaan riemussa.
He ovat saaneet autuuden,
perintöön päässeet pyhien,
kiittävät Herraa Kristusta
Jumalan lasten juhlassa.

Suo, Jeesus, kanssa pyhien
myös meidän kiittää riemuiten,
tunnustaa täällä sinua
ja kilvoitella uskossa.
Kunnia olkoon iäinen
Jumalan kolmiyhteisen.


Säk. 1–4 Hemminki Maskulainen
virsikirjaan 1605.
Uud. ja säk. 5 komitea 1937.