Miten tulla Jumalan lapseksi?

Kysymys on kavala ja Wihtahousulle mieluinen, hän mielellään osallistuu raamatulliseen pohdintaan aiheesta heittäen mukaan Lutherin teräviä havaintoja ja arvostettujen saarnaajien sanomia.

Miksi?

Koska kysymys johtaa Jumalan lapset kaivelemaan omaa napaansa.

Olenko oikeasti uudestisyntynyt Pyhän Hengen, omantunnon ja seurakunnan sertifioima vai luulenko vain tunteisiini luottaen? Milloin MINÄ synnyin uudesti, kuka oli kätilönä, oliko synnintuntoni aitoa herätystä, vai puuttuuko MINULTA hengellisesti joku nami vielä? Voisinko hengellisesti nauttia vielä enemmän?

Saanko uskoa synnit anteeksi, antaako tämä luotettavasti synnit anteeksi taivasta myöten.


Itsetutkistelun paikka - aina ja ikuisesti
Tällainen napakarvojen nyppiminen ajaa vakavastikin asiaa miettivän ahdinkoon. Onko varmasti asiat kunnossa, kun saarnakin taas osui tai ei laisinkaan koskettanut ihrasydäntä, mikä on MINUN sieluni tila!

Tällaista itsetutkistelua riittää vuodesta toiseen ja joku siinä uskaltaa joskus vähän uskoakin, toiset kilvoittevat ahkerammin, kolmannet heittäytyvät vain srk syliin, kyllä tämä laiva MINUT pelastaa.

Hurskasta, hauskaa kielipeliä, ja ah niin kutkuttavaa, kun tuo toinen ei selvästikään ei ole käsittänyt että sulasta armosta Kristuksen tähden eikä tuota edesmennyttä seuroissakaan juuri oltu nähty, kuten Lahden saarnaajakin julkisesti totesi.

No voi hellan jettas, mitä pilkkaa, sanovat. Kirjoittihan RB tästä pelastuksen asiasta kirjankin, että miten MINÄ tulen Jumalan lapseksi ja neuvoja saan kuin kärpäsparvelta, kun asiaa kysyn. Oikein surisevana kuorona, että pää sekoaa.

Miten onkaan MINUN sieluni laita. Onpa mukava jatkuvasti omaa kristillisyyttäni tarkastella, oikein sielun peilin edessä kirmailla, mikä ilme olisi seurakunnalle vakuuttavin, että oikealla tavalla muka olen ahdistunut ja synnintunnossa ja armon käsittänyt.

Wettä tähän myllyyn kyllä piisaa, oikein narsistien ämpärillä likavettä lisää kantaen, kuinka on MINUN sieluni laita?


Miksi alakerran väen suosikkikysymys?
WW ei tällaista kyselevää lammaslaumaa pelottele vaan lisää pökköä pesään taitavasti.

Näin hän saa Jumalan lapset hämilleen, keskittymään omaan taivasvakuutukseensa ja pyörimään vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen ahtaan portin luona. Olenko tästä ajosääntöjen mukaan sittenkään käymyt vai pitäisikö perusta taas laskea uudelleen saarnaajan olkapäähän nojaten, sen tuhannen kerran.

Ja niin Hyvä Paimen saa jäädä odottamaan. Siellä se kundi istuisi vankilassa kuudetta vuotta odottaen, että joku tulisi hänelle kertomaan ilosanomaa, miten SINÄ saat silkasta armosta tulla verisen Karitsan luo ja saada ihan oikeat syntisi ihan oikeasti anteeksi.

Vaan ei sinne muurien sisään, toisten kotivankilaan, työpaikan yksinäisiin sielujen selleihin, ruksalle saapuneiden säikähtäneiden luo, sairaalassa viruvan epäilijän tykö ole Jeesuksen johdolla aikaa lähteä, kun ensin täytyy selvittää, miten MINÄ tulen Jumalan lapseksi, koko ikäni seuroissa joussut ja tuhannesti synnit anteeksi julistettu. Mutta ehkä jossain on perustuksissani valuvika, ans kun katsotaan.


Oikea vastaus!
Apostoli Paavali kyllä kehottaa itsetutkisteluun - mutta suunta on yllättävä!

Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

2 Kor 13:5

Ei mitään itsensä mittausta, kilvoituksen tehon tarkistusta, parannuksen aitouden testausta vaan toisin muotoiltu kysymys

Onko Jeesus Kristus sinussa, minussa?


KR 1992 helpottaa vaikeaa tekstiä keksien toisen sisältöisen sanamuodon
"Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne"
1 Kor 13:5 KR 92

Virsi 434
1.
Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi
armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.

2.
Eloa kypsyy korjuuseen,
lyhyt on toiminnan hetki.
Turmion suureen synkkyyteen
rientävi ihmisten retki.
Kristusta jos ei tunneta,
kuljetaan ilman toivoa
kolkkoa kuolemaa kohti.

3.
Sydämin, suin ja kätten töin
avuksi kiiruhtakaamme.
Rukous nouskoon päivin, öin,
Herralta Hengen me saamme.
Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?

4.
Hopeat, kullat Herran on,
päiväni myös ovat Herran.
Aika kun saapuu tuomion,
lainaansa kysyy hän kerran.
Auta siis käymään tietäsi,
niin kuin sen kuljit, Herrani,
palvellen matkalla muita.


Hans Utbø 1870, pain. 1880. Suom. Mikael Nyberg 1920. Virsikirjan lisävihkoon 1963.