Pyhä Augustinus ja donatolaisuus (3)

Keisari Diocletianus (284-305 AD)

kuva wikimedia

Näin olemme aiemmissa blogeissa tuoneet esiin Augustinuksen monenlaisia kirjoituksia donatiolaisuudesta ja muistuttaneet mieliin, että hänen aikanaan ei ollut tunnustuskirkkoja, vaan Nikaian uskontunnustuksessa lausuttu yksi yhteinen apostolinen katolinen kirkko, eikoumenos, ekumeeninen Kristuksen kirkko..

Yhteisesti hyväksyttyä oppia kirkosta ja sakramenteista ei ollut
Augustinus ei siis lähesty donatolaisten opetuksia joidenkin valmiin yleisesti hyväksytyn kirkkoa ja sakramentteja koskevien oppilauseiden, dogmien suunnalta. Sellaisia ei yksinkertaisesti ollut olemassa.

Kirkkoa ja sakramentteja koskevia tunnustuslauseita, oppeja, löydämme uskonpuhdistuksen ajalta ensin Augsburgin tunnustuksessa 1530 a siihen liittyvissä teologisissa kirjoituksissa Saksasta, sitten Trenton kirkolliskokouksen 1546 ja 1563 päätöksistä, jotka tekivät Roomankin kirkosta "tunnustuskirkon". Ortodokseilla ei vieläkään ole tapana laatia uusia entistä tarkempia tunnustuksia, vaan he lepäävät ensimmäisen vuosituhannen yhden yhteisen apostolisen ja katolisen eli ekumeenisen kirkon perustalla.

Augustinuksen donatiolaisten vastaiset kirjoitukset muovaavat käsitystä kirkosta ja sakramenteista, jotka lännen latinalaisessa kirkossa eivät kuitenkaan tule opinkappaleiksi.

Donatiolaisuuden vastaiset kirjoitukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten teologisessa taistelutilanteessa joudutaan arvioimaan perustuksia ja rakentamaan niiden varaan. Tässä ajatusten virrassa, teologian vahvassa joessa, on pyörteitä ja laineikkoja ja tyveniä kohtia, mutta se virtaa läpi aikakausien aina tämän maailmanajan loppuun asti. Tästä virrasta erkanee sitten pienempiä jokia ja puroja, erilaisten korostusten ohjaamia virtauksia, joista jotkut päätyvät haisevaan lahkolaisuuden ja harhaoppien suohon, jotkut elävät kirkon elämänsykkeen sivuvirtauksina halki aikojen. Mitä Pyhä Henki milloinkin asioista päättää.

Reformaation ajan kirkko-oppi
Uskonpuhdistuksessa yil 1000 vuotta myöhemmin eräät saksalaiset, ranskalaiset ja sveitsiläiset teologit määrittelivät kirkon tarkemmin, koska heille Martti Lutherin valtavan elämäntyön myötä oli käynyt ilmi että sen ajan yhteinen, apostolinen, katolinen Rooman piispan eli paavin johtama kirkko oli turmeltunut Babylon. Tässä hengenvaarallisessa taistelussa päädyttiin määrittelemään kirkko ja sakramentit muuttamatta kuitenkaan alkuperäistä perustaa millään tavalla.

Määritelmä on klassisen hieno yhdistelmä Jumalan Sanasta ja sakramenteista kirkon tuntomerkkinä "Kirkko on siellä, missä Jumalan Sana puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan."


Kirkko ja kirkon virka
Diocletianuksen ja Maximianuksen aikaiset kristittyjen vainot olivat Rooman historian ankarimmat, eräänlainen pakanallisen Rooman loppufanfaari. Marttyyrien lukumäärä kautta imperiumin oli pelottavan korkea myös sotilaiden keskuudessa, kuten nuori Konstantinus sai nähdä. Jos näissä hengenvaarallisissa tilanteissa piispa antoi viranomaisille pyhiä Kirjoituksia poltettavaksi keisarin käskyn mukaisesti, hänestä tuli luopio, traditor, joka antoi kirjoja tuhottavaksi.

Vainot päättyivät näiden keisareiden itsemurhiin. Konstantinus Suuren nousu valtaan muutti kristittyjen tilanteen perinjuurin ja vuodesta 311 usko Jeesukseen oli viranomaisten puolesta sallittua. Vainoissa langenneiden ja luopioiden tilanne herätti nyt kysymyksen kirkon olemuksesta ja sakramenttien pätevyydestä etenkin pohjois-Afrikassa.

Jos piispasta tuli vainojen aikana luopio tai "rintamakarkuri" voiko hän palata takaisin piispan virkaan vai tuleeko hänet erottaa tehtävistään?

Jos luopio-piispa sai pitää virkansa, oliko hänen toimittamansa kaste tai jakamansa ehtoollinen pätevä?

Jos luopio.piispa vihki pappeja, olivatko nämä oikeita Kristuksen kirkon pappeja?

Monet Karthagon kristityistä omaksuivat opetuksen, jonka opetusten mukaan vastaus oli selvä: traditor piispa tai pappi on erotettava virastaan. Jos näin ei tehdä, hänen suorittamansa kaste ja toimittamansa ehtoollinen ovat joutavia sillä Kristuksen kirkko on pyhien yhteisö jossa sakramenttien pätevyys riippuu niiden toimittajan pyhyydestä.

He eivät tahtoneet olla yhteydessä Karthagon luopio-piispaan, vaan erosivat omaksi ryhmäkseen ja valitsivat omaksi piispakseen Marjorinus nimisen miehen, jonka seuraaja oli Donatius Suuri. Sen lisäksi, että luopio-piispat eivät saaneet anteeksi vaan heidät hyväksvyä kirkko hylättiin donatiolaiset kastoivat uudelleen parannusta etsivät luopiot. Pohjois-Afirkan mutta myös Euroopan ja Lähi-idän kirkkoa repivä skisma oli syntynyt näin noin sata vuotta ennen Augustinusta.


______
Tästä alkaen Augustinus-donatolais tekstien sisällön runkona on Augnet Donatism, mutta olen laajentanut eri lähteiden avulla ja järjestänyt uudelleen hieman sekavasti siellä esistettyä aineistoa.