Oletko uskomassa?

Onkohan tuo sanamuoto lähempänä lestadiolaista ajattelua.

Koetan uumoilla, millaisia ajatuksia kysymys herättäisi esikoislestadiolaisen sydämessä - varmaa on, että en kaikkea sitä rikkautta tavoita enkä sisäisesti ymmärrä.

Ensimmäisenä mieleesi tulee - uumoilen niin - "olen"
Sen myötä jossain sivustalla voi herätä vastakysymys "oletkos sinä?"

Sitten mieleen nousevat tärkeät perustelut, kuinka sieluni on turvallisesti pelastuksen laivassa tämän maailman myrskyjen keskellä.

"Olen saanut käsittää armon, synnit on anteeksi todistettu, niin että saan uskoa itseni ihan sinne keskelle taivasta."

Ehkä mieleesi tulee myös ulkonaisia todisteita, vaikka niistä ei julki puhuttaisi "en enää vaella sokeana tämän maailman pimeydessä, vaan tahdon olla kuuliainen Jumalan tahdolle, välttää sitä, että saattaisin Pyhän Hengen murheelliseksi elämälläni. Minä en tee sellaista, mitä monet muut tekevät, jotka eivät ole uskomassa."

Rehellisenä jatkat "surukseni en pysty Jumalan tahtoa aina täyttämään ja näen itsessäni lankeamusta, tahallistakin rikkomista mikä on minulle kauhistus, mutta en voi sille mitään, heikkoutta ja monenlaista puutetta ja vikaa. Juuri tästä syystä on niin ihanaa kuulla seuroissa evankeliumia tällaiselle syntiselle, joka on uskossa heikko ja helposti maailman tuulet sen vähäisenkin uskon sammuttavat".

Toisin sanoen vastaukseen sisältyy syntien anteeksisaamisen perusta ja sitä seuraava uusi elämä, rehellinen arvio oman vaelluksen hyvistä ja heikoista puolista lain valossa, turvautuminen armon sanaan, evankeliumiin eikä omaan hyvyyteen.

Mieleesi voi tulla myös Pyhän Hengen todistus, että olet Jumalan lapsi ja tärkeä on myös "seurakunnan todistus", saarnaajat näkevät, että paikkasi rukoushuoneella ei ole tyhjä ja kanssavaeltajat tunnustavat sinut tähän kristillisyyteen kuuluvaksi kilvoittelijaksi.

Meniköhän tuo nyt edes suurinpiirtein sinne päin, mitä kysymys "oletko uskomassa" voisi mielessäsi herättää?

Kysymys on alunperin Raamatun sivuilta, ja sen esittää apostoli Paavali kehotuksena itsensä tutkimiseen toisessa Korinttilaiskirjeessä

Koetelkaat teitänne, jos te olette uskossa, kokekaat teitänne
2 Kor 13:5

Apostolinen ohjaus itsensä tutkimiseen on monelle esikoislestadiolaiselle yllättävä, koska on opittu karttamaan kaikenlaista hempeää helluntailaista jeesustelua.

Selkeä, talonpoikaisjärkeen menevä on tämä Tie ja kysymys uskossa olemista on hyvin käytännöllinen - tahdommeko kuuliaisesti noudattaa sitä Jumalan tahtoa, jonka vanhimmat, lähetysmiehet ja saarnaajat seuroista toiseen niin voimallisesti sydämiimme kirjoittavat?

Esikoisuus muistuttaa tässä suhteessa juutalaista hurskautta, joka ei ole tavallaiselle joosefille ja mairalle vaikeiden opinkappaleiden jauhamista, uskon teorian pureksimista - se jätetään rabbeile - vaan jokapäiväistä pyrkimystä elää Jumalan tahdon mukaan. Uskova juutalainen tahtoo elää Jumalalle mieliksi arjen elämässä.

Esikoisuus muistuttaa tässä suhteessa islamia, jossa uskovan nimi "muslimi" sanasta islam tarkoittaa taipumista Jumalan tahdon alle, kuuliaisuutta pyhän Jumalan ilmoitetulle tahdolle ja imaamien saarnoissa näyttämän tien noudattamista.

Juutalaisuus tuntee armollisen Jumalan, mutta siellä on syvä ongelma - Mooseksen laissa määrättyjä syntiuhreja ja muita ei voida toimittaa ilman Jerusalemin temppeliä. Juutalaisuus on näin vammautunut uskonto.

Islam tuntee armollisen Jumalan ja minareteista kuuluu viisi kertaa vuorokaudessa rukouskutsu, joka alkaa Psalmin sanoin "allahu rahman urahim" Jumala on armollinen ja laupias.

Islamissa ei tunneta mitään syntiuhreja vaan siellä katsotaan, että ihmisen luonut Jumala ymmärtää tämän heikkoutta ja lankeamuksia ja antaa ne pyydettäessä anteeksi ja antaa voimaa vaeltaa Jumalan tahdon mukaan.

Apostoli Paavalin kehotus tutkia, oletko uskossa, jatkuu nimittäin hyvin merkillisellä tavalla, joka ei mitenkään mene talonpoikaisjärkeen eikä sitä järki voikaan käsittää

"Koetelkaat teitänne, jos te olette uskossa, kokekaat teitänne: eli ettekö te itsiänne tunne, että Jesus Kristus on teissä? ellei niin ole, että te kelvottomat olette."
2 Kor 13:5

Apostoli ei vain sano, että jotain on vialla, jos et tunne että Kristus on sinussa.

Apostoli sanoo, että jos te ette itseänne tunne, että Jeesus Kristus on teissä, te kelvottomat olette.

Jos tänä aamuna et tunne, että Kristus on sinussa, olet Jumalan silmissä kelvoton.

No, minä uumoilen että jonkun mieleen voi tulla "mikä tuo lumiukko luulee olevansa, tujee tänne elävässä uskossa olevien pariin neuvojaan antamaan"

Oikeassa olet, lumiukko ei ole yhtään mitään, ulkopuolelta tämän Siionin muurien huuteleva ääni, jota monet sutena pitävät.

Mutta tämän avauksen perusta ei olekaan jonkun aikamme ihmisen ajatukset, vaan asian ydin perustuu apostoli Paavalin opetukseen, jota tässä tuodaan esiin.

ei joku lumiukko vaan itse apostoli Paavali kehottaa vakavasti tutkimaan
"oletko uskomassa?"

Siionin lauluissa on kaunis todistus tästä Kristuksen sisäisestä tuntemisesta, joka puuttui hengellisesti rauhattomalta nuorelta Paavo Ruotsalaiselta. (Mutta mitäs ne Savon ja Pohjanmaan heränneet kristillisyydestä tietävät!)

Kun Jeesus on omana mulla,
niin tyyntyvi myrskyinen sää.
Saan kiittäen eteensä tulla,
kuin pääskynen myös visertää.
Hän kahleista päästi ja toi elämään,
ja syntini pyyhki Hän pois verellään.
Hän Jeesus, oi Jeesus,
Hän Jeesus, oi Jeesus,
nyt laumansa keskellä käy.

Kun vyöryvät kiusojen laineet.
niin Jeesus mua käy auttamaan.
Ei onnistu kiusaajan aikeet,
kun Jeesusta seuraan mä vaan.
Hän hohteellaan yön halki mua johdattaa,
ja päivällä pilvensä tien osoittaa.
Hän, Jeesus, oi Jeesus,
Hän, Jeesus, oi, Jeesus
suo mannaa nyt korvessa maan.

Nyt toivossa taivaalle katson,
jos koitähti koittaa jo vois,
ja kuuntelen, hetkeä varron,
jos pasuuna taivaan jo sois.
Oi, silloin mä joukkohon liittyä saan,
mi kiitosta Herralle käy laulamaan,
kun Jeesus, oi Jeesus,
kun Jeesus, oi Jeesus,
mua noutamaan tullut jo on.

Hengellinen laulukirja 362