torstai 22. lokakuuta 2009

Rukoushuone vai saatanan synagooga?

Haamul kiinnittää huomiomme tärkeään opilliseen asiaan.

Pyhän Hengen antaman syntien anteeksiantamisen pätevyyden korostaminen nousee esikoisuudessa nähdäkseni samalta pohjalta kuin sakramenttien väheksyminen.

esikoisuus on voimakkaasti pappeja ja teologista koulutusta vieroksuva herätysliike.

Sitä johtavat vanhimmat ja maallikkosaarnaajat ohittavat kansankirkon hierarkian, sen papit ja prelaatit, ottamalla sen tärkeän, eli Pyhän Hengen, haltuunsa.

meillä on Henki ja teillä ei ole joten ihan sama mitä sanotte, ei näitä uskosta osaton voi ymmärtää.

saarnaajista tulee Hengen inspiroimia Herran enkeleitä profeetta Malakian sanan mukaan ilman raamatullista käsien päällepanoa, ilman mitään työhön siunaamista tai muita julkisia koko seuraväelle tunnettuja menoja.

Kiirunan Jällivaaran "apostolinen sukkessio", eli PH, siirtyy niille, joille liikkeessä valtaa pitävät sen antavat.

Kenelläkään muulla ei ole "voiman sanoja" vaan pelkkää kuolleen uskon pimeyttä, peruukissa ja pääkallossa olevaa tietoa, joka ei ole tullut henkilökohtaisesti uskon kautta todeksi vaan on armon varkautta ja luulouskoa.

kaikki paitsi me (vaikka mitään erityisempää synnintuntoa tai uskoontuloa ei omassa henkilöhistoriassa nyt olisikaan - niin perinteen mukaan kuitenkin asiat ovat ok)

paikallisella porukalla ei ole juuri mahdollisuutta vaikuttaa saarnaajan valintaan ja pyrkiminen saarnaajaksi "ehdokkaaksi asettuminen" on varma tapa jäädä sivuun.

näiden saarnaajien, ja heille kuuliaisten lampaiden, pelastukselle tärkein on synninpäästö, joka on täysin maalikoiden käsissä.

pappien muotomenot,

kaste on vain lupaus armojärjestyksen mukaisesta oikeaan uskoon tulosta, jos se Jumalan armosta saa tässä meidän kristillisyydessämme ymmärretyllä ainoalla oikealla tavalla tapahtua - vesikaste on kirkon huoli, eikä merkitse todellista uskoa eikä anna mitään.

ehtoollisella ei tapahdu sitä todellista syntien anteeksisaamista ilman PH rippiä, jossa ainoat valtuutetut "päällepuhalletut" julistavat synnit oikeasti anteeksi.

näin maallikkoliiike on hiljalleen ottanut totaalinen valta yli laumaansa kuuluvien ihmisten iankaikkisen kohtalon - mikäs sen kutkuttavampaa!


tässä on kuitenkin sisäinen hierarkia.

on niitä, jotka päättävät mitä päättävät, ja on niitä jotka tottelevat,

osoittamalla kuuliaisuutta johtoa kothaan jokaisessa saarnassa, suitsuttamalla hyviä tuoksuja Lappia kohtaan, varmistaa saarnaaja asemansa liikkeessä ja mahdollisuutensa ehkä jatkossa päästä vaikkapa lähetysmieheksi.

hierarkiaa arvosteleva tai johtoa arvosteleva saarnaaja löytää pian rukoushuoneen ovet lukittuina ja kuuliaisen kansan kääntäneen selkänsä heille.



Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo ensimäinen ja viimeinen, joka oli kuollut ja elää:

Minä tiedän sinun tekos ja vaivas ja köyhyytes, (mutta sinä olet rikas,) ja niiden pilkan, jotka itsensä Juudalaisiksi sanovat ja ei olekaan, vaan ovat saatanan joukko.

Älä sinä ensinkään pelkää, mitä sinun kärsimän pitää. Katso, perkele on muutamia teistä heittävä vankiuteen, kiusattaa; ja teillä pitää oleman vaiva kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä sinulle elämän kruunun annan.

Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo: Joka voittaa, ei se toiselta kuolemalta vahingoiteta.


Ilm 2:8-11 Biblia 1776



Ja Philadelphian seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo se Pyhä, se totinen, jolla on Davidin avain, joka avaa ja ei yksikään sulje, joka sulkee ja ei yksikään avaa;

Minä tiedän sinun tekos: katso, minä annoin sinun etees aukian oven, ja ei yksikään voi sitä sulkea; sillä sinulla on vähä voimaa, ja pidät minun sanani, etkä minun nimeäni kieltänyt.

Katso, minä annan sinulle saatanan joukosta ne, jotka itsensä Juudalaisiksi sanovat, ja ei olekaan, vaan he valehtelevat. Katso, minä tahdon vaatia heitä siihen, että heidän pitää tuleman ja kumartaman sinun jalkais edessä, ja heidän pitää tietämän, että minä sinua rakastin.

Ettäs pidit minun kärsivällisyyteni sanat, niin minä tahdon sinun varjella kiusauksen hetkestä, joka koko maan piirin päälle tuleva on, niitä kiusaamaan, jotka maan päällä asuvat.

Katso, minä tulen pian: pidä mitä sinulla on, ettei kenkään sinun kruunuas ottaisi.


Joka voittaa, hänen minä teen patsaaksi minun Jumalani templissä, ja ei hänen pidä silleen sieltä lähtemän ulos, ja tahdon kirjoittaa hänen päällensä minun Jumalani nimen ja minun kaupunkini, uuden Jerusalemin nimen, joka taivaasta minun Jumalaltani tuli alas, ja minun uuden nimeni.

Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Ilm 3:7-13 Biblia 1776



molemmissa kohdissa on alkutekstissä ilmaus

συναγωγὴ τοῦ Σατανᾶ.

synagoge tou Satana

Saatanan synagooga, jonka Biblia käänsi aikoinaan "saatanan joukko"


tämä jumalauusopillisen vallankäytön kehitys on aivan esikoislestadiolaisen herätyksen alusta asti tunnistettavissa.

Vanha Raattamaa oli huolissaan 1890-luvun tuntumassa monista "villeistä" saarnaajista ja katsoi, että ydinporukan tulee valtuuttaa saarnaajat - siis valvoa näin sanoman aitoutta.

suuressa hajaannuksessa itäiset lestadiolaiset riistäytyivät tästä kontrollista irti, samoin uuden heräyksen väki.

Raattamaan kuoltua Joonas Purnu ei kauan ollut kuvioissa, ja hänen jälkeensä tuli tämä esikoisten valtapolitiikka tuli "vanhinten neuvoston" hoitoon eräänlaisena presbyteerien systeeminä.

se haluttiin sitten pyhittää monilla "Vanhinten kirjoituksia" editioilla 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

systeemi jäi elämään ja on yhä kukoistuksessaan.



Pyhä Henki puhuttelee Ilmestyskirjassa paikkakuntia. Smyrnassa ja Filadelfiassa on "saatanan synagooga", joka jotenkin liittyy juutalaisuuteen.

esikoislestadiolaiset rukoushuoneet voivat olla Jeesuksen palvonnan paikkoja, jossa kehutaan Kristusta.

tai sitten jonkinlaisia saatanan synagoogia, joissa Jeesus jätetään ovenpieleen ja apu ja pelastus tulevat "tästä meidän kristillisydyestämme" ja sen uskollisista paimenista ja kaitsijoita.

sillä missä ikinä Jeesus syrjäytetään, tilalle on tullut ihan toinen henkivalta. vaikka mimmoset valkeat enkelin siivet olisivat selässään tai Malakian nimi otsassaan.


nimimerkki Eero sanoo, että yleistän liikaa.

Suomen es.lest. rukoushuoneiden luokittelu ei varmaan ole aivan paikkakuntakohtaista vaan pikemmin paikallisista saarnaajista riippuvaa.

arviointiperusteeni on ainoastaan Jumalan Sanan merkitys saarnassa, jota kuulen. paljon saa mennä siivilästä, jos pohjasävel on Jeesuksen kehumista.

jos ei ole, niin harmittaa ja surettaa.

Hämeenlinnasta ovat immeiset kertoneet hyvää. en tiedä sieltä muuta kuin es. lest. seuraväen muuttoliikkeen Sahalle ja iloisen kuvauksen Toksavasta. molemmat ovat kovin riemastuttavia näin lumiukolle.

yhtään saarnaa en ole kuullut Sakari Siltalan suusta, joka lienee Heinolasta?, jossa hän ei olisi kehunut Jeesusta.

Eero Halmeen saarnat saavat sydämeni värisemään kiitollisuduesta ja ilosta, koska hän kääntää kuulemissani tai lukemissani saarnoissa kaikkien katseet Kristukseen.

varmasti saarnaajienkin elämässä on monia vaiheita, erilaisia hengellisiä kausia, näinhän sen pitää olla.

saatanan synagoogan porukat ikävä kyllä melko helposti tunnistaa, kun Kristus on sieltä niin kovin kaukana ja ihmisen oma usko ja parannus ja kilvoittelu kaiken keskus.



eräässä viestissään nimimerkki N. tahtoi jakaa kanssamme mitä oli Herralta kuullut.

hän sanoi ymmärtäneensä, että ongelma on siinä että esikoisuudesta on tullut "kultti"

jäin tuota miettimään, se on aika paljon sanottu ja sisältää varmaan totuuden kun vaan mietimme tarkoin, mitä sanalla "kultti" tarkoitetaan.

olen myös usein toistanut näin täysin ulkopuolisena, että mielestäni ilman Lapin wanhimpia ja heidän arvovaltaansa ja auktoriteettiaan esikoisuus lakkaa olemasta.

Lapin suitsutus, poronsarvien kolistelu ja kaamoksen jängän kumartelu on kulttia, pahimman laatuista.

vanhimmilla on oikeus ja velvollisuus tällaisia saarnaajia oikaista, panna hyllylle ja moittia ankarasti ihmisten ylistämisestä.

muistuttaa kaikille, että on vain yksi perustus ja se on Jeesus Kristus.

että Jeesus on sinun henkilökohtainen Jumalasi, jota ainoaa sinun tulee palvoa ja kumartaa ja Herraksesi kutsua.


olisi niin suurenmoista kuulla internetin kautta tänne kauas Pyhälle maalle päiväseuroista iltaseuroista ja juhlaseuroista että esikoisten rukoushuoneissa rukoillaan!

vähän on toistaiseksi niukaksi jäänyt.

tuota Lapin kulttia on ollut ilmassa, joskus aika härskisti niin että Saatana on varamasti näistä iloinnut jos hän katkerassa vihassaan mistään iloitsee.

ehkä jonkinlainen ivallinen nauru eksytettyjen kristittyjen kohtalosta on parempi ilmaus tässä.

saatanan synagooga, jonne Kristusta ei huolita vaan ihmisten kunnia ja ajallinen menestys painaa enempi kuin totuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti