Perus-essu

jokainen ihminen on erilainen, kullakin oma taustansa ja historiansa, joka on muovannut hänet sellaiseksi kuin hän on.

fyysisesti ihmiset ovat kovin erilaisia, toiset lihavia, toiset laihoja, toiset kauniita ihmisten silmissä, toiset vähemmän viehättäviä, toiset nuoria ja toiset vanhoja, toiset urheilullisia, toiset kotona viihtyviä, toiset terveitä kuin pukki, toiset sairauden tai vammaisuuden runtelemia.

ihmisyhteisöllä on voimakkaasti muovaava vaikutuksensa etenkin kun sen perustana ovat uskonnolliset asiat, sananmukaisesti elämän ja kuoleman kysymykset.

voimme silti pohtia, millaisia yhteisiä piirteitä esikoislestadiolaisessa kodissa ja/tai hengellisessä yhteisössä kasvaminen antaa tämän perinteisen herätysliikkeen jäsenille.

muistaen koko ajan, että ihmiset ovat kovin erilaisia, myös tässä meidän kristillisyydessämme, ja tuskin kahta samanlaista löytyy hakemallakaan.

asialla on toki raamatulliset puitteensa katsoessamma apostoli Paavalin ohjeiden mukaan omaa kutsumistamme ja isien ja äitien, vanhinten ja saarnaajien kulkua halki sukupolvien aina sadan viidenkymmenen vuoden ajan.



ensimmäisenä yhteisenä piirteenä näkisin vakavuuden ja hartauden.

esikoisille on ominaista vakava ja asiallinen suhtautuminen elämään, joka on seurausta jatkuvasta pyhien asioiden äärellä olemisesta ja hengellisen elämän vahvasta perinnöstä.

kaikenlaista turhaa rientoa vältetään ja tyhjää hupsuttelua ja ajanvietettä, joka ottaa monen suomalaisen elämästä sellaisen osan sekä rahallisesti että ajan kannalta.

monille aikamme suomalaisille niin ominainen täysin kevytmielinen suhtautuminen elämän perusasioihin on vierasta.

ja keskeiset kysymykset, kuten miehen ja naisen välinen suhde seurustelusta perheen perustamiseen ja lasten saamiseen, taloudellinen harkitsevuus, säästäväisyys ja ahkeruus työelämässä, sairauden kohtaaminen sekä kuoleman lähestyminen ovat tärkeitä ja kunniallisesti ja asiallisesti hoidettuja.


toisena yhteisenä piirteenä on sukulaisrakkaus.

esikoislestadiolaisuus on monella tavoin perheiden ja sukujen asia. Isät ja äidit, isovanhemmat, veljet ja sisaret, serkut ja pikkuserkut ovat kaikki kasvaneet saman hengellisen liikkeen piirissä, kuulleet samoja saarnaajia, kilvoitelleet samoista asioista.

yhteinen hengellinen perinne tässä meidän kristillisyydessämme luo pohjan myös yhdessäololle. vaikka keskustelunaiheet kulkisivat maallisissa arkisissa asioissa, on kokoajan tietoisuus, että tuo toinen ymmärtää minua aivan toisin kuin tämän maailman ihmiset, saan rohkeasti ilmaista myös hengellisiä asioita, kun puhun yhteisesti hyväksytyllä tavalla ja muistan mitä on synniksi saarnattu.

sukulaisrakkaus, viihtyminen yhdessä isolla porukalla, vierailut kotona ja yhteiset retket ovat suuri elämän rikkaus ja karkottavat sitä suomalaiselle kansalle niin kovin tyypillistä yksinäistymistä, erakoitumista, vetäytymistä pois ystävien ja sukulaisten seurasta ehkä omia haavoja nuolemaan tai pelon tähden.


kolmantena yhteisenä piirteenä on nöyryys

tässä meidän kristillisyydessämme on totuttu siihen, että saarnaajat julistavat tulisesti synnin synniksi, joskus niin että ääni kuuluu aina Kajaaniin asti!

sekä miehet että naiset saavat kuulla kunniansa, eli kunniattomuutensa, ja saarna voi kosketella hyvinkin kipeitä tosiasioita sekä omassa että perheen ja lasten todellisuudessa.

tähän on totuttu ja tällainen ankara julistus ja kehotus totiseen parannukseen otetaan hiljaisesti ja nöyrästi vastaan.

myönnetään, joskus kyynelet silmissä, että julistus osuu, sana tulee kohdalle, ja tottahan tuo on.

tavallinen suomalainen saattaisi esikoisten seuroissa kokea tulevansa loukatuksi saarnaajien suoran puheen tähden ja ylpeys ei antaisi periksi myöntää mitään todeksi.


neljäntenä yhteisenä piirteenä pidän ylemmyyden tuntoa

todellakin, tuo aito nöyryys ja hurskas taipuminen sanan ruoskittavaksi luo myös tietynlaisen "me olemme parempia kuin toiset" ilmapiirin.

esikoiset ovat eräänlaista hengellistä aatelia, joka on ollut valmis maksamaan uskostaan kalliin hinnan, tämän maailman pilkan ja ivan, kieltäytymisen monesta nykyajan suomalaisille itsestäänselvästä asiasta, ja taipumista sisäisesti liikkeen edustamien ihanteiden mukaan.

ja totta onkin, että ulkopuolisten on vaikea ymmärtää sitä sisäistä kauneutta ja rikkautta, hyvänolon tunnetta ja turvallisuutta, mitä esikoisena eläminen antaa.



viidentenä yhteisenä piirteenä - asettamatat näitä mihinkään tärkeysjärjestykseen - voimme pitää elävän hengellisyyden ikävää ja kaipuuta.

esikoislestadiolaisuuden suuria juhlia ovat yhteiset seurat ja etenkin isot seurat kuten Juhannuksena tai Mikkelinä.

aivan Psalmien kirjoittajien tapaan sydän riemuitsee, kun tulee kutsu lähteä Herran huoneeseen, ja iloiten kirmataan kokoon Jumalan Sanan äärelle.

mutta siellä sitten istutaan usein aika pettyneinä. kuinka kaivataankaan elävää vettä Kristus kalliosta, puhdasta Jumalan Sanaa, raamatullista tervettä ja raikasta julistusta, Jeesuksen läheisyyttä ja Pyhän Hengen läsnäolon kirkkautta ja ihanuutta.

usein juhlista palataan hieman surullisina kotiin, eikä taaskaan saarnoista tahtonut irrota muuta kuin vanhaa tuttua isien perinnäissääntöä ja moitetta huonosta vaelluksesta, syntisestä menosta, epäuskosta ja rima näyttää olevan niin korkealla.

sydämessä elää Vapahtajan sytyttämä rakkaus ja kytee hiilet, jotka odottavat öljyä tuleen, Hengen tuulia ja iloa ja riemua Kristuksessa.



kuudentena piirteenä on ryhmäkeskeisyys, voimakas itsekeskeisyys, joka uhkaa esikoislestadiolaisuutta suorastaan lahkoutumisella.

taustalla on useampiakin asioita - voimakas ryhmäkuri ja sitoutuminen omaan viiteryhmään luonnostaan nostaa raja-aitoja muiden hengellisten ryhmien ja maallisen yhteiskunnan suuntaan.

oman kilvoittelun ankaruuden kokeminen tekee selväksi, etteivät nuo helpon tien kulkijat oikein voi noilla eväillä päästä pitkälle. tämä korostaa oman yhteisön merkitystä.

opilliset seikat, kuten käsitys siitä, kenellä on Pyhä Henki ja kuka on uudesitsyntynyt Jumalan lapsi, johtavat myös erotteluun ja tietynlaiseen ulkopuolella olevien hylkäämiseen.

en tunne yhtään muuta kristillistä ryhmää, jossa lähetystyö olisi niin halveksittua ja torjuttua kuin tässä meidän kristillisydyessämme.

myöskin tuo Raamatun voimakkaasti korostama heikoista huolenpito näyttää keskittyvän lähinnä omaan sukulaispiiriin.



seitsemäntenä esikoisille omianisena piirteenä voimme pitää hengellisen elämän ja arjen elämän etääntymistä toisistaan.

jossain mielessä tässä meidän kristillisyydessämme on taipumusta juhlien Jumalan palveluun.

toki jokainen päivä on arjen kilvoitusta, mutta seurapuheet ja hengellisen ajattelun yleiset linjat kulkevat aivan omaa tiettyä rataanssa, joka koskettaa arjen todellisuutta vain tietyiltä osin.

kokonaisvaltainen Jumalan hallinta koko elämässä vaikuttaa pelottavalta ja uhkaavaltakin hihhulien hommalta.

sen tähden meille on annettu järki, että sitä käytetään, ja esikoisuuden parissa tahdotaan toimia järkevästi, asiallisesti ja tämän maailman lakien ja asetusten ja voimien mukaan.

mitään suuria ihmeitä ei Jumalalta odoteta, vaan Hänen luokseen tullaan sunnuntaisin hoitamaan Häneltä vaadittuja asioita kuntoon.




nämä muutamat hahmottelut on ajateltu siltä taustalta, että ihmiset ovat niin kovin erilaisia eikä kahta samanlaista esikoistakaan varmaan löydy.

yhteisiä piirteitä lienee monia muitakin, ja kuten kaikessa elämässä, myös tässä meidän kristillisydyessämme on monia poikkeuksia ja Jumalan luomaa virkistävää erilaisuutta.

esikoiset saavat paistatella Jumalan armon lämmössä ja Herran Jeesuksen Kristuksen rakkaudessa ja kokea, kuinka Jumalan Henki johdattaa heitä kaikkeen totuuteen.

sen tähden vähän ihmetellen sanon, että kahdeksantena yhteisenä piirteenä näyttää olevan ilottomuus, tosikkomaisuus ja Jumalan rakkauden synnyttämän hersyvän huumorin puute.

siis silloin, kun on kyse uskonasioista, vedetään karvalakki syvään ja pannaan otsa kurttuun, kyynel vierähtää helposti omasta pahuudesta ja jatkuvasti ollaan valmiita nyrkit puristettuina seuraavaan kylätappeluun uskon puolesta.

tämä ei oikein stemmaa yhteen tuon jatkuvasti koetun Jumalan armon ja rakkauden virran kanssa, joka saisi aiheuttaa hersyvää iloa, sydämestä kumpuavaa elämän vettä jonka toisetkin kokevat ja syvää rakkautta Herraan Jeesukseen.

ilo Herrassa on väkevyytemme!



Kirjoittanut: Haamul

Osuit paljon oikeaan.

Mutta esim. sukulaisrakkaudessa on kääntöpuolensa, josta en malta olla mainitsematta. Suku jakautuu usein jyrkästi kahtia. On kaksi sukuhaaraa, joilla hädin tuskin on mitään tekemistä toistensa kanssa. (Eihän sovi kantaa yhteistä iestä uskottomien kanssa?)

Valitettavan usein on niin, että vain niiden sukulaisten kanssa on lämpimät välit, jotka tunnustavat samaa uskoa. Mutta viileneminen tulee heti siinä kohtaa, jos joku vetäytyy pois "oikeasta lammashuoneesta".

Erottautuminen lest.uskovasta sukuhaarasta saattaa näyttää tapahtuvan ainoan oikean seurakunnan ulkopuolisen jäsenen aloitteesta, mutta käytännössä ulkopuolella olevan onkin mahdotonta sulautua ryhmään, jossa hyvin pian tulee selväksi, että jos et tule yhdeksi meistä, menet helvettiin...

En puhu omasta henk.kohtaisesta kokemuksestani - minua ei ole hyljeksitty omien sukulaisteni taholta - mutta tällaista ilmiötä olen paljon sivusta seuraten nähnyt.


Huumorintajuttomuus myöskään ei ole mitenkään essuille ominainen piirre, mielestäni.

On sitäpaitsi myös paljon sellaista ns. sisäpiirin huumoria, mihin ei ehkä täysin ulkopuolinen pääse mukaankaan.



Kirjoittanut: mama

Wow. Siinä taisi olla vastausta siihen suomalaista aina askaruttavaan kysymykseen, "mitähän meistä/minusta ajatellaan".


Yhdeksäntenä piirteenä on arkuus tai pelko.

Ulospäin ei juurikaan näytetä väriä, hengellisyys kuuluu vain oman joukon piiriin vain sinne, missä ymmärretään samalla tavalla.

Oman uskon perusteet, kristinopin tietämys, Raamatun tuntemus ovat niin heikolla hapella, ettei oikein ole eväitä keskustella uskosta muiden kanssa. Se luo aikamoisn arkuuden ja pelon tunnustaa uskoaan.

Tuo samainen pelko tulee kyläpaikoissa esiin. Jos jostain syystä käy niin, että samassa kyläpaikassa on kovin eri tavoin uskonasioista ajattelevia ihmisiä, ei väki uskaltaudu vapaaseen keskusteluun. Toki sitä perustellaan silläkin, ettei toista pahennettaisi...

Ja tuo pelko tuo myös ilottomuuden, joka luo varjoaan koko hengellisen elämän ylle ja on kovin silmiinpistävä piirre essujen hengellisyydessä.

(Huumorintajua ja riemua kyllä riittää muilla elämänalueilla, mutta nehän ovatkin aika tiukasti erillään hengellisyydestä. Kun keskustelu kääntyy hengellisiin, on otsaryppyjen aika. Näilläkin palstoilla.)


Kirjoittanut: Haamul

"... ilottomuus, tosikkomaisuus ja Jumalan rakkauden synnyttämän hersyvän huumorin puute."

Ai niin, tuo huumorinlaji...

Tosiaan. Miten sitä voisi ollakaan, kun monissa paikoin seurakunnassa opetetaan Jumalan lapseuden riippuvan kiinni omassa ahkeroimisessa ja tietynlaisesti omassa parannuksenteossa. Käy taiten sä kristitty, kaita on tie, se on elämää "veitsenterällä". Niin kaidaksi on elämän tietä joskus sanottu!

Jokaisesta turhasta sanastakin pitää tehdä tili, Jumalalle ja - tiukimmissa tulkinnoissa myös rippi-isälle.

Moni elää yhä lain alaisena. Viikosta toiseen paimenet pitävät laumaa kurituksen alla, jonka tarkoitus on ajaa Kristuksen tykö aina saarnan viime metreillä (muttei siihen saa jäädä lepäämään).

(HUOM! Poikkeuksia löytyy. On myös hyviä paimenia).

Ei siinä kurimuksessa vaeltaja jaksa usein leikkiä laskea.


Kirjoittanut: Patu

"... ilottomuus, tosikkomaisuus ja Jumalan rakkauden synnyttämän hersyvän huumorin puute"

Totinen kristillisyys.

Fraasia käytetään seurapuheissa kuvaamaan tätä kristillisyyttä ja nuoriso ehkä käsittääkin totisuuden tarkoittavan ilottomuutta. "Totinen" sanan käyttö juontaa Biblian kielestä ja on tarkoittanut aitoa tai todellista.

"kokonaisvaltainen Jumalan hallinta koko elämässä vaikuttaa pelottavalta ja uhkaavaltakin hihhulien hommalta." MikkoL

Tästäkin huomaa lumiukon sananvalintojen vierauden. "Hihhulit" ovat essujen saarnoissa muistuttama muiden käyttämä haukkumanimi itsestään. Hihhulit eivät siis viittaa kunnian teologian ja menestyksen teologian esittäjiin.

Muistuttamalla "kuolleen kristillisyyden" pilkasta vedetään rajaa muihin uskovaisiin ja kiitetään Jumalaa siitä, ettemme ole niinkuin tuo pakana ja publikaani, joka luottaa kasteeseen ja ehtoollisella käyntiinsä. Esikuva ei ole lainkaan kristityn, "elävän kristillisyyden" tulee näkyä "uskossa, elämässä ja esikuvassa". Jännää, että samasta fraasista on "eriseuralaisilla" ( SRK, Rauhan Sana ) modifikaatio "Uskossa, elämässä ja kärsimyksessä".

"kokonaisvaltainen Jumalan hallinta koko elämässä vaikuttaa pelottavalta ja uhkaavaltakin hihhulien hommalta." MikkoL

Aikaisemmin luottamus Jumalaan arkipäivän asioissakin oli minusta luonnollisempi osa essujen uskonelämää. Perheet olivat isoja ja rahaa vähän. Eihän ollut sopivaa lukea ylioppilaaksi ja suositeltiin käytännön elämäntehtäviä, rakennushommia tms. Se pani muistamaan sen, että Jumnala antaa ruoan kaarneenpojillekin, miksei sitten kaikille syntyneille Jumalan lapsille. Hyvä aika ja korkea elintaso lienee muuttanut tilannetta tältä osin ja perhesuunnittelu on hiljaisesti hyväksytty tosiasia. ( saarnataan toista, mutta sielunhoidollisissa keskusteluissa annetaan toiset neuvot.) Sama kaksinaismoraali näkyy monissa muissakin asioissa, joissa wanhimmat ja saarnamiehet puhuvat yksityisesti vastoin omia julkisia opetuksiaan.


Kirjoittanut: immata


( saarnataan toista, mutta sielunhoidollisissa keskusteluissa annetaan toiset neuvot.) Sama kaksinaismoraali näkyy monissa muissakin asioissa, joissa wanhimmat ja saarnamiehet puhuvat yksityisesti vastoin omia julkisia opetuksiaan. Patu

Totta!


Kirjoittanut: MikkoL

eikö tällainen yleisesti tiedetty - mutta vaiettu - elämän tosiasia johda myös joitain tämän meidän kristillisyytemme ihmisiä henkilökohtaiseen kaksinaismoraaliin, farisealaisuuteen siis, jossa tahtoo helposti korostua sen tuomitseminen muissa, jonka itsessään kokee?

eräänlaista lain pehmittämistä ja luistamista mahdottomuuksien kohdalla.

olen ymmärtänyt, että saattoi esimerkiksi TV olla aikoinaan 60.luvulla olla sellainen kielletty asia, joka oli nätisti kaapissa kätkössä vieraiden käydessä ja paksut verhot ikkunassa kun sieltä uutisia katsottiin?



Kirjoittanut: mama

60-luvulla...

:-D



Kirjoittanut immata

Lähtökohta on siinä, että olemassaolevat lapset tarvitsevat äidin.

"Tarkemmin ajateltuani olen samaa mieltä, on asioita, joissa on otettava huomioon elämäntilanne."

Vaikka äkkiä ajateltuna kuulostaakin kaksinaismoralistiselta.


Kirjoittanut: Amadeus

Perus-(r)essu(kka)

On todellakin vaikka kuinka paljon asioita, joissa on otettava huomioon elämäntilanne/tilanne jossa ko. asiat elävät.

Viisaus ottaa ne aina huomioon. !!

(tyhmältä ei tietysti kysytäkään)

Kirjoittanut: mama

Mikko kuvaa tuossa yllä mahtavaa henkistä ja hengellistä perintöä, mikä meillä essuilla on. Saamme olla siitä kiitollisia Jumalalle.

Riskinsä tuolla perinnöllä on ja niihin noissa viimeisissä kohdisa onkin viitteitä.

Kun unohtuu, että on kysymys kristillisestä uskostamme, eikä sosiaalisesta seurapiiristä, missä vallitsevat ryhmädynamiikan lait, jotka kaikissa ryhmissä vallitsevat, alkaakin jäädä se Tärkein kakkoseksi.

Silloin mennään metsään ja kovaa.

Ainoa, mikä voi sitä kehitystä estää/pysäyttää/kääntää, on katsemme kääntäminen Kristukseen. Pois omasta itsestämme, kelvottomuudestamme tai hyvyydestämme, pois ihmisistä, pois saarnaajista, pois tavoista.

Katse Kristukseen päin!


Kirjoittanut: kolmonen

"Ainoa, mikä voi sitä kehitystä estää/pysäyttää/kääntää, on katsemme kääntäminen Kristukseen. Pois omasta itsestämme, kelvottomuudestamme tai hyvyydestämme, pois ihmisistä, pois saarnaajista, pois tavoista.

Katse Kristukseen päin!"

Täytyy ensin vastata maman kirjoitukseen Kristuksen omilla sanoilla:

Luuk.10:16. Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti.


Kirjoittanut: mama

Joo, tärkeitä sanoja siteeraat, kolmonen.

Tuota passaa pohtia tarkkaan, keistä tuossa puhutaan. Keitä tulee kuulla.

Kirjoittanut: kolmonen

Sitten voikin puuttua Mikon kirjoitukseen:

"neljäntenä yhteisenä piirteenä pidän ylemmyyden tuntoa


esikoiset ovat eräänlaista hengellistä aatelia."

Kaikissa kohdissa en ole samaa mieltä, mutta tässä olen. Siihen opettaa raamattukin:

1.Piet.2:9. Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on,

Hihhuleista puhui kaksi humalaista, kun n.40 vuotta sitten kävelivät Lahdessa Onnelantien rukoushuoneen ohi. Toinen sanoi, että kyllä noiden hihuleiden kelpaa. Niillä on talot ja autot ja kaiken lisäksi taivas.


Kirjoittanut: Patu

"Sitten voikin puuttua Mikon kirjoitukseen:

"neljäntenä yhteisenä piirteenä pidän ylemmyyden tuntoa


esikoiset ovat eräänlaista hengellistä aatelia."

Kaikissa kohdissa en ole samaa mieltä, mutta tässä olen. Siihen opettaa raamattukin:" Kolmonen

Pidät siis itseäsi hengelliseen aateliin kuuluvana ja syystäkin tunnet ylemmyyttä muita kuin esikoisia katsellessasi, niinkö kolmonen?

Miten lainaamasi 1.Piet.2:9 kohta Raamatussa opettaa tähän kokemaasi ylemmyyden tunteeseen?

Aatelisuus oli kuninkaalle tehtyjen tekojen perusteella myönnetty asema, joka oli periytyvä. Mistä hyvistä teoista sinä tai esivanhempasi ovat aateluuden saaneet?

Kirjoittanut: MikkoL
olen kyllä kolmosen kanssa samaa mieltä kristityn aateluudesta.

samalla toki on asiallista kysyä Patun tavoin, mitä tämä 1 Piet kohta käytännössä merkitsee - tarkoittaako se "ylimielisyyttä" vai jotain muuta.

toki nuo kertomuksen juopottelevat miehet olivat oikeassa siinä, mitä rukoushuoneen parkkipaikalla näkivät - todellista menestyksen teologiaa!


Kirjoittanut: kolmonen

Ylemmyydentunne ja ylimielisyys on kaksi eri asiaa. Vaikka olemme maailman onnellisimpia ja rikkaimpia ihmisiä, niin silti, ainakin ennen saarnaajat ovat saarnoissaan kehoittaneet nostamaan katsetta ylös maasta.

Huumorintajuttomuuskaan ei pidä paikkaansa. B.Niemeläinen viljeli kovasti saarnoissaankin huumoria. Hän sanoi myös, että jos kaupungilla ihmiset tietäisivät kuinka rikas olen, niin he ottaisiavat lakin päästään ja sanoisivat: "Päivvee, herra Niemeläinen".

Norjassa kaksi saarnaajaa menivät hotelliin. Portsari sanoi toiselle, että sinä pääset sisään kun sinulla on juhlapuku (hänellä oli lapinpuku) mutta toinen ei pääse, koska ei ole solmiota. Lapinpukuinen sanoi, että jos te tuntisitte tämän, niin varmasti päästäisitte. Tämä on Norjan rikkain mies! Niin kävi että hänkin pääsi sisään ja kohtelu oli todella hyvää.


Kirjoittanut: kolmonen

"Aatelisuus oli kuninkaalle tehtyjen tekojen perusteella myönnetty asema, joka oli periytyvä. Mistä hyvistä teoista sinä tai esivanhempasi ovat aateluuden saaneet?" (Patu)

En ole sanonut itseäni aateliseksi, mutta hyväksyin Mikon ajatuksen, että esikoiset ovat hengellistä aatelia.

Tosin, ainakin ennen, on saarnoissa käytetty usein sanontaa: "Aateluus velvoittaa".

Mutta jos sanotaan, että olen aatelinen, niin se on Kuninkaan armosta ja Hänen Poikansa, eli Vanhimman Veljeni ansiosta. Sanotaan myös, että olemme kerjäämisellä valtakunnan voittaneet.

Pietari sanoo selvästi, että te olette kuninkaallinen suku ja pyhä pappeus. Eikö siinä ole aihetta ylemmyyden tunteeseen?

En ole sanonut, että muita katsellessa tuntisiin ylemmyyttä. Pikemminkin tunnen sääliä. Ihmettelen vaan, kuinka monet eivätkä ymmärrä kristillisyyden yksinkertaista ja selvää oppia ja ovat menneet valosta pimeään, vaikka virressäkin sanotaan:

En tahdo mennä harhaan
valosta pimeään.


Kirjoittanut: Rami

Miten ihmeessä armosta eläminen ja ylemmyyden tunne sopivat yhteen???

Ajatteletko kolmonen, että meidän on kuunneltava saarnaajia niin kuin Jumalaa?
Itse sovellan alla olevaa Lutherin mielipidettä tämän ajan saarnaajiin.
(Pane Paavi sanan tilalle saarnaaja tai lapin vanhin)

Tätä jumalatonta ja kelvotonta hirmuvaltaa paavin oppilaat vielä vahvistavat vääntämällä ja väärentämällä Kristuksen sanat: »Joka kuulee teitä, se kuulee minua» (Luuk. 10:16). Sillä posket pulleina he toitottavat tätä lausetta oppiensa tueksi, vaikka Kristus lausuikin sen apostoleilleen heidän lähtiessään saarnaamaan evankeliumia ja se on kohdistettava vain evankeliumiin. Mutta he eivät välitä mitään evankeliumista, vaan sovelluttavat lauseen omiin taruihinsa. Mutta Kristus sanoo Joh. 10. luvussa: »Minun lampaani kuulevat ääntäni, mutta vieraan ääntä he eivät kuule.» Evankeliumi on meille annettukin sitä varten, että piispat antaisivat Kristuksen äänen kaikua. Mutta he antavatkin vaan oman äänensä kajahtaa ja vaativat kuitenkin kuulemaan sitä.


Kirjoittanut: Patu

Ylemmyyden tunne tulee sanasta ylä. Ylä, ylempi, ylin... Ylempi on kieliopillisesti komparatiivi eli vertailumuoto, jossa omaa asemaa verrataan toisiin ja todetaan sen olevan vertailtavien yläpuolella. Tästä tulee ylemmyydentunne. Muuta ovat alemmalla tasolla ja säälittäviä.

Minusta sellainen asenne ei ole kristillinen, vaikka MikkoL sitä kuvasi tyypilliseksi essujen piirteeksi ja jonka kolmonen myönsi todeksi.

Ei kuuluminen kuninkaalliseen papistoon tai pyhään sukuun ole kehotusta katsomaan muita ylhäältä alaspäin. Kerjäläisiä olemme kaikki, kuten sanottu. Monet eivät ymmärrä kristillisyyden yksinkertaista ja selvää oppia ja ovat menneet valosta pimeään ja kuvittelevat olevansa valkeudessa, vaikka elävät yksinäisessä ylhäisyydessään.

"Jos te valkeudessa vaellatte, kuten Hän on valkeudessa, niin teillä on yhteys keskenänne ja Jeesuksen Krsituksen, meidän Herramme veri, puhdistaa teidät kaikesta synnistä."

Kirjoittanut: Haamul

Ulkoinen menestys, "autot ja talot" yms. ei todellakaan ole kristityn tuntomerkki.

Taivaan isä näet "antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin".


Ei ole mitenkään tyypillistä kristityille, että uskosta osattomat kadehtisivat heidän maallista osaansa.


Paavali (1. Kor. 15:19) sanookin jopa niin, että "jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat".

Tuntuu oudolta, jos uskovaiset tuntisivat ylemmyyttä mahdollisen ajallisen menestyksensä vuoksi, tai minkään vuoksi.


Esim. 1. Kor. 4 sopii erityisen hyvin myös lestadiolaisille:

5 Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.
6 Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.
7 Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
8 Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!


Kirjoittanut: kolmonen
Vastaan ensiksi Ramin vanhaan väittämään, jossa hän väitti minua valehtelijaksi Lutherin suhteen, ettei tämä olisi sanonut mitään siitä, että alle seitsemän vuotias lapsi olisi autuas. Eli seitsemän vuotias alkaisi tuntemaan hyvän ja pahan.

En löytänyt sitä, mistä olen sen lukenut, mutta kirjasta, Elämän taistelussa, jossa on katkelmia lutherin kirjoista, löysin seuraavan kohdan:

Seitsenvuotias ja sitä pienempi lapsi kuolee kaikkein iloisemmin, vailla kuoleman pelkoa. Mutta niin pian kuin kasvamme ja vanhenemme, alamme tuntea kuolemaa ja helvettiä.

Eli asia on melkolailla sama.


Samassa kirjassa, Elämän taistelussa, joka on tullut minulle perintönä sen saajilta, jonka kirjan lahjoittajina ovat muuten olleet Martta ja Jalmari Sipponen, on myös seuraavaa: (voitte laittaa oman nimenne väärien opettajien ja hurmahenkien tilalle)

Meidän aikanamme hipii vääriä opettajia ympäri, ei niissä paikoissa, missä kansa on vastahakoista Kristuksen evankeliumille, vaan juuri siellä, missä on kristityitä ja hurskaita ihmisiä. Sinne he kääntyvät ja hiipivät salaa ja kavalasti sisälle, milloin mihinkin taloon ja nuuskivat kaiken kuin myyrät ja hiiret, kunnes ovat levittäneet myrkkynsä joka loukkoon, saastuttaneet, myrkyttäneet ja syöneet perustan kaikelta, niin että se on sortumaisillaan. Miksi he eivät mene mieluummin evankeliumin vihollisten ja vastustajien luo ja julista siellä vapaasti ja julkisesti oppiansa, niinkuin me Jumalan armon avulla teemme? Ne pelkäävät nahkaansa, nämä hienot marttyyrit, ja juoksevat tiehensä vaaran uhatessa. Siksi he tulevat sinne, jossa evankeliumi on jo ennestään saanut sijaa ja missä he voivat vallan turvallisesti huplehtia ja kuppelehtia.


Niin tekivät väärät apostolitkin. Ei yksikään heistä ollut niin rohkea, että olisi tahtonut matkustaa Jerusalemiin saarnaamaan Kaifaalle tai Roomaan saarnaamaan keisarille tai muualle, missä evankeliumia ei ollut vielä julistettu, niinkuin Paavali ja muut apostolit tekivät. Mutta sitävastoin galatalaisten luo, jotka Paavali oli suurella vaivalla ja tuskalla johdattanut Kristuksen tykö, Aasian ja Korinton seurakuntien luokse, missä oli hurskaita kristittyjä, jotka eivät ketään vainonneet- sinne menivät nämä Kristuksen ristin viholliset, he kun saivat siellä tehdä työtään rauhassa.

Hurmahenget ovat kuin perhoset, sillä niiden laita on näin: ensin he ovat toukkia eli matoja, jotka asettuvat tielle jonnekin, minne tekevät pesänsä. Kun sitten aurinko paistaa keväällä lämpimästi, särkyy tuo pieni pesä ja perhonen lentää ulos. Lopuksi, kun se on kuolemaisillaan, se istuu puuhun tai lehdelle ja munii koko joukon munia, joista syntyy pieniä toukkia. Olen löytänyt puutarhastani niitä useita lajeja ja uskon perkeleen toimittaneen ne sinne. Ne ovat kauniin näköisiä, niillä on hopea- ja kultaraitasiivet, mutta sisältä ne ovat täynnä myrkkyä.



Hurmahenget näyttävät hekin hurskailta ja pyhiltä, mutta heillä on väärä, eksyttävä ja viettelevä oppi, jolla he pettävät monet ihmiset, niin etttä yhdestä hurmahengestä kasvaa monta hurmahenkeä.

Hurmahenget ovat myös kuin käet, sillä niiden sanotaan syövän oman äitinsä. Näin tekevät hurmahengetkin, sillä he vainoavat ja vihaavat oikeita ja hurskaita opettajia.

Eikö olekkin Luther osannut hyvin kirjoittaa siitä, minkälaisia tämänkin ajan kristillisyyden viholliset ovat?



Ylemmyydentunto on Mikon teesi esikoisista, älkää minua siitä syyttäkö. Kukaan ei vastustanut, kun Mikko siitä kirjoitti. Olette niin kuin Luther kirjoitti pelkureita, ette uskalla mennä Kaifaan luo.

"Ulkoinen menestys, "autot ja talot" yms. ei todellakaan ole kristityn tuntomerkki."

Ei kukaan ole niin väittänytkään. Tärkeinä on kuitenki monin tähän asiaan puuttuneiden pois jättämä kohta, "heillä on taivas"!

Todellisuudessa taivaita on useampi. Tämä kristillisyys on jo armon taivas ja kilvoituksen jälkeen on odottamassa kunnian taivas.

Kirjoittanut: Rami

kolmonen: "Vastaan ensiksi Ramin vanhaan väittämään, jossa hän väitti minua valehtelijaksi Lutherin suhteen, ettei tämä olisi sanonut mitään siitä, että alle seitsemän vuotias lapsi olisi autuas. Eli seitsemän vuotias alkaisi tuntemaan hyvän ja pahan."

Väitätkö, että hyvän ja pahan erottaminen tekisi ihmisen autuaaksi?

Se mitä lapsi pitää hyvänä tai pahana, riippuu siitä mitä hänelle opetetaan.

Kirjoittanut: Patu

"Ylemmyydentunto on Mikon teesi esikoisista, älkää minua siitä syyttäkö. Kukaan ei vastustanut, kun Mikko siitä kirjoitti. Olette niin kuin Luther kirjoitti pelkureita, ette uskalla mennä Kaifaan luo." kolmonen

Vaan eipä MikkoL sitä hyveenä pitänyt eikä Raamatulla puolustanut. Niin teki kuitenkin kolmonen,joka tunnisti siinä itsensä ja piti tätä kristitylle kuuluvana ominaisuutena.

Kirjoittanut: immata

Meidän aikanamme hipii vääriä opettajia ympäri, ei niissä paikoissa, missä kansa on vastahakoista Kristuksen evankeliumille, vaan juuri siellä, missä on kristityitä ja hurskaita ihmisiä. Kolmonen

Niinpä!

Onko Jumalan Sanassa yhdessäkään paikassa kehoitusta luottamaan ihmisiin?

Paavali opetti, että jos vaikka hän, Paavali opettaisi vastoin Sanaa, ei pitäisi uskoa. vm.


Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Haamul

Eikö ansioton armo synnytä kiitollisuutta ja halua rakastaa osattomia, julistaen sillä voimalla, minkä Herra antaa, Jumalan ihmeellistä rakkautta jokaista syntistä kohtaan?
Lähimäisilleen, työtovereilleen jne.
Kenen seurassa Jeesus kulki? HÄN, Jumala, ei tuntenut ylemmyyttä!!
Oi, mikä onkaan ihminen!!


Kirjoittanut: Haamul

"...he vainoavat ja vihaavat oikeita ja hurskaita opettajia."

"Eikö olekkin Luther osannut hyvin kirjoittaa siitä, minkälaisia tämänkin ajan kristillisyyden viholliset ovat?"


Niinpä onkin. Mutta oikeilla ja hurskailla opettajilla hän ei tarkoittanut lahkolaissaarnaajia. Joo, tiedän, lahkolaissaarnaaja-nimitys ei kelpaa, kun kerran vielä kirkon jäseniä ainakin nimellisesti ovat, mutta kaikki lahkolaisuuden tuntomerkit kyllä käytännössä täyttyvät.


"Lahko on vallitsevasta uskontokunnasta irtaantunut ryhmä, jolla on poikkeavia, selkeitä erikoiskorostuksia. Joidenkin määritelmien mukaan lahko on ei-kristillinen ryhmittymä (tai joka ei tunnusta kristinopin kaikkia dogmeja). Niiden tähden se leimataan usein enemmistön keskuudessa harhaoppiseksi. Lahko mieltää kuitenkin itsensä vallitsevan uskontokunnan puhdasoppiseksi muodoksi. Lahkolle kuuluvia ominaispiirteitä ovat esimerkiksi näkyvät johtajat, tiukka ryhmäkuri ja pelottelu."


"Lahko on monesti ympäristönsä halveksima, mutta se vastaa samalla mitallalähde? ja halveksii muitalähde?, ja kiistää olevansa lahko. Lahko korostaa omaa merkitystään, ja sanoo olevansa oikea pelastuksen tuoja, muut korkeintaan puutteellisia. Lahkon jäseniltä vaaditaan yhdenmukaisuutta. Moni lahko kieltää jäseniltään monia asioita, joita pitää "likaisina", esimerkiksi tupakan ja television. Lahko kieltää järkiperäisen arvostelun, ja se väheksyy tieteellistä tutkimusta. Lahko luo monesti oman historiansa. Lahko suhtautuu erityisen katkerasti omiin luopioihinsa, ja yrittää saada luopuneita takaisin."


"Lahkolle on tyypillistä johtaja, joka ohjaa lahkon toimintaa. Lahko korostaa usein yksipuolisesti jotain uskon kohtaa ja lisää siihen omia piirteitä."

Yo. kolmen lainauksen lähde: Wikipedia


Lainauksen tekstissä olleet pari ylimääräistä lähde?-liitesanaa kertovat, ettei wikipedian periaatteen mukaisesti lähdettä ko. väittämille ollut mainittu.

Mutta nykyiseen esikoislestadiolaisuuteenhan nuokin väittämät kyllä istuvat järkyttävän hyvin, olkoon tietolähde mikä hyvänsä.


Siis: Lahko on monesti ympäristönsä halveksima, mutta se vastaa samalla mitalla ja halveksii muita, ja kiistää olevansa lahko.


"Lahko korostaa omaa merkitystään, ja sanoo olevansa oikea pelastuksen tuoja, muut korkeintaan puutteellisia."

Tämä toki on totta kristillisen kirkon kohdalla aina: onhan kristillinen totuus, ettei muualla ole pelastusta kuin kristittyjen Vapahtajassa.

Mutta entä vaikkapa tämä sitten: "Lahkon jäseniltä vaaditaan yhdenmukaisuutta."

Pukeutumisessa, kodin sisustuksessa, jopa ajallisissa harrastuksissa es.lestadiolaisuudessa monin paikoin on aika tarkat rajoitukset, mikä on sopivaa, mikä ei. On kirjoittamattomia ja joskus kirjoitettuinakin nähtyjä "lakeja", jotka ovat käytännössä voimassa - joita tosin Raamattu ei tunne.