Ignatius de Loyola

Ignatius de Loyola (1491-1556)

Kerron nettiruukun Raamattupiirissä kahdesta baskien kansan parista nousseesta kuuluisasta kirkonmiehestä, jotka molemmat ovat uskonpuhdistajien Martti Lutherin ja Jean Calvinin aikalaisia.

Toinen heistä perusti lähes sotilaallisen Societe de Jesu - "Jeesuksen yhteisö" eli nykyään yhä varsin aktiivisesti toimivan jesuiittien veljeskunnan. Ignatius Loyola (1491-1556).

Toinen heistä antoi elämänsä toisella tavalla Jumalan valtakunnan työhön ja lähti ensimmäisten joukossa evankelioimaan Intiaa ja saapui aina Kiinan rannoille asti. Francis Xavier (1506-1552)



Ignacio López de Loyola syntyi vuonna 1491 Azpeitiassa, joka sijaitsee Baskien maan Gipuzkoassa.

Perheessä oli 13 lasta, joista Ignatius poika oli kuopus. Kasteessa hän sai baskien nimen Íñigo "minun pienoiseni" Oñan kaupungin pyhän apotti Enecon (k 1027) mukaan,



Pojan elämä suuntautui kohti asepalvelusta ja hän aloitti uransa Kastilian kuningaskunnan "valtionvarainministerin", sukulaisensa Juan Velázquez de Cuéllar palvelijana.

Kahdeksantoistavuotias Ignatius siirtyi vuonna 1509 herttua Antonio Manrique de Laran palvelukseen Navarressa. Lahjakkaasta nuorukaisesta tuli pian arvostettu "gentilhombre" tuon ajan monimutkaisten hovijuonittelujen, sotaretkien ja talouselämän kuvioissa.

Mutta sitten Jumala puuttui nuorukaisen elämään. Herttuan joukoissa Ignatius oli osallistunut moniin taisteluihin haavoittumatta niissä.

Mutta ranskalaisten hyökätessä Pamplonian linnoituksia vastaan toukokuun 20. 1521, raskas tykinkuula haavoitti hänen toista jalkaansa ja särki toisen jalan luita.


Vakavasti haavoittunut Loyola vietiin linnaan turvaan ja siellä koetettiin tuon ajan lääketieteen keinoin miestä auttaa.

Ignatius oli nyt poissa pelistä ja särkyneiden jalkaluiden hoito ilman anestesiaa on ollut todella tuskallista. Potilaana hän alkoi lukea Ludolph Saksonilaisen (1300-1378) kuuluisaa kirjaa Jeesuksen elämästä De Vita Christi.

Ludolphin kirja mullisti kerrassaan Ignatius Loyolan elämän - ja näin myös Kristuksen kirkon historian maailmassa.

Kartusialainen munkki rukouksessa

Ludolf Saksonilaisen tarkkaa syntymävuotta ei tunneta, ei myöskään hänen syntymänsä tai lapsuutensa paikkaa Saksonin alueella.

Hän omisti koko elämänsä Jeesukselle. Nuorena hän liittyi dominikaanien munkkikuntaan ja opiskeli heidän johdollaan Raamattua ja kristillisen uskon perusteita.

Vuonna 1340 Ludolf liityi kartusialaisiin ja asettui heidän luostariinsa Strasbuorgissa.

(Osmo Tiililän seuraaja Helsingin yliopiston systemaattisen teologian professorina oli Seppo A. Teinonen. Hän kääntyi myöhemmin roomalais-katoliseksi ja muutti asumaan Espanjaan. Teinonen kutsuikin häntä Ludolf Kartusialaiseksi)

Pyhä Bruno perusti kartusialaisuuden sekä munkeille että nunnille Kölnin kaupungissa vuonna 1084. Ryhmällä on oma erityisen ankara luostarisääntönsä, jossa erakon ja luostarin asukkaan elämä yhdistetään.

Stat crux dum volvitur orbis

Risti on vakaa vaikka maailma pyörii!



Hurskas ja ankaraa munkin elämää viettävä Ludolf kutsuttiin vuonna 1343 Koblenzin kartusialaisen luostarin apotiksi. Jotain tapahtui, omatunto vaikutti siihen, että Ludolf jätti Koblenzin luostarin ja apotin mahtavan viran.

1348 hän on tavallisena yksinkertaisena munkkina Mainzissa josta hän palasi Stasbourgin luostaiin ja eli siellä rukouksessa, paastossa ja hiljaisuudessa elämänsä loppuun asti,

Jumala antoi Ludolfille tuohon aikaan poikkeuksellisen pitkän eliniän aina 78 vuotiaaksi asti ja hän kuoli 13.4.1378 laajalti arvostettuna pyhänä miehenä.

Jota ei koskaan kuitenkaan ole pyhimyksenä palvottu-



... laitan tähän pienen välitauon ajatellen esikoislestadiolaista lukijaa.

varsin lähellä varmaan on ajatus, että mitä nyt Jeesus Kristus voisi tehdä yksinäisyydessä viihtyvällä miehellä, joka erakkona asuu vuosikymmeniä yksikseen luostarin kammiossa rukoillen ja syventyen asioihin.

tuomiokin voi nopeasti tulla - että tämä munkki etsii omaa vanhurskautta samalla tavoin kuin lähetysmaille lähtevät työntekijätkin hänen mielestään tänään etsivät ansioita Jumalalta.

kaikki katolisuuteen vivahtava voi myös tunuta vieraalta, vaikka tässä Ludolfin kohdalla on kyse Kristuksen kirkosta lännessä ennen uskonpuhdistusta.

Ignatius Loyola on tietenkin vastauskonpuhdistuksen tärkeimpiä hahmoja, joten hänen kanssaan kuljemme jännissä hengellisissä maisemissa.
...


Ludolf Saksonilaisen De Vita Christi "Jeesuksen elämästä" on syvällinen Raamatun tutkielma.

Kirja johdattaa lukijansa Jeesuksen elämään Beetlehemin joulusta aina taivaaseen astumiseen asti - kehottaen kristittyjä ikäänkuin asettumaan Jeesuksen asemaan, eläytymään evankeliumin kertomukseen.

Hän tuo Jeesuksen elämän mietiskelyynsä Raamatun tekstien ohella mukaan kuudenkymmenen eri kirkon opettajan ajatuksia. Suurten kirkkoisien ohella erityisesti paavi Gregosius Suuren kirjoitukset ovat vahvasti mukana.

Ludolfin kirjaa kutsuttiin summa evangelica eli "evankeliumien summaksi". (suomessa on tuo latinan sana "summa" melkein samassa merkityksessä!)

Kirjaa käännettiin jo keskiajalla monille kielille, esimerkiksi Kataloniaksi 1475. Tätä käännöstä Ignatius Loyola on lukenut toipuessaan tykinkuulan osumasta jalkoihinsa.


Ludolf neuvoo meitä kaikkia mietiskelemään, märehtimään, pureksimaan evankeliumien tekstiä. Ei vain lukemaan tai lukaisemaan nopeasti lapsesta tuttua tekstiä. Suorastaan visualisoimaan, näkemään hengessämme, mitä tapahtuu.

Esimerkiksi kun syntinen nainen - jota Ludolf kirkon perinteen mukaan kutsuu Maria Magdaleenaksi - tulee fariseuksen huoneeseen ja kyynelin kastelee Jeesuksen jalat ja pitkillä hiuksillaan ne kuivaa, Ludolf kehottaa meitä tuota pesemistä katselemaan ja ajattelemaan.

Hän kertoo, että syntinen nainen uskalsi tulla fariseuksen huoneeseen koska fariseuksen kasvot olivat pitalin runtelemat. Koska rakas Jeesus tahtoi tällaisenkin ihmisen luona olla, myös Maria Magdaleena rohkaistui ja tuli aterioitsijoiden luo.

Yksinkertaista sanan mietiskelyä, kontemplaatiota, eläytymistä mukaan evankeliumien tapahtumiin.

Kaikki tämä tietenkin rukouksessa.


en tiedä olisiko se hullumpi ajatus ryhtyä hengellisiin harjoituksiin vaikkapa sunnuntaisin ja varata esimerkiksi kokonainen tunti evankeliumin äärellä hiljentymiseen?

Ludolfin kirja on verkossa luettavina - valitettavasi vain hankalana vanhalla saksalaisella kirjaimella kirjoitettuna käännöksenä.



Ludolfin kirja, ja monet muutkin kirjat joita Ignatius Lyoloa toipumisensa aikana luki 1521, sytyttivät hänessä palavan innon antautua Kristuksen sotilaaksi Fransiskus Assisilaisen ja muiden esimerkin mukaan.

Ignatius tahtoi omistaa elämänsä eräänlaiselle Reconquistalle - Pyhän maan voittamiseksi takaisin kristinuskolle (ristiretkien suuri ajatus)

Maaliskuun 25. 1522 Ignatius meni Katalonian jylhässä vuoristossa olevaan Santa Maria de Montserrat luostariin, joka on alueen tärkein pyhäkkö. Hän ripusti sinne Neitsyt Marian patsaan luokse sotisopansa.

Tähän päättyi Ignatius Loyolan loistavasti alkanut armeijan ura. (Voi olla, että särkyneet jalat estivät myös sotilaana palvelun.)

Hän kulki sieltä sitten Manresan kaupungin luo ja asettui asumaan askeettin luolaan. Hän vietti luolassa useita kuukausia. (Tämän luolan päälle rakennettin 1600-luvulla hänelle omistettu Sant Ignasin kirkko),



On varsin mielenkiintoista, että jalkojensa tuskallisen hoitamisen aikana vuoden 1521 kuluessa Ignatius alkoi nähdä keskellä päivää näkyjä, jotka häntä syvästi lohduttivat ja joiden päättyminen häntä ahdisti.

Ignatiuksen tuoreen elämänkerran kirjoittaja ja jesuiittojen historian tutkija Jean Lacouture kertoo, että ilmassa hänen lähellään oli muoto, joka oli tavattoman kaunis... se oli jotenkin aivan kuin käärme, jolla oli monia loistavia silmän kaltaisia, jotka eivät kuitenkaan olleet silmiä.

Jean Lacouture, Jesuits, A Multibiography Washington, D.C.: Counterpoint, 1995.



Vuonna 1523 Ignatius Loyola lähti toteuttamaan elämänsä tavoitetta matkustaen Pyhään maahan. Hän saapui vuodesta 1517 Ottomaanien vallassa olevaan maahan syyskuun 3. mutta ei saanut lupaa sinne jäädä. Jo 23.9. 1523 Loyola joutui lähtemään ja palasi takaisin kotimaahansa Espanjaan.

Seuralaistensa kanssa Ignatius alkoi saarnata Alcalan kaupungin kaduilla tavalliselle kansalle. Hänen julistuksensa oli niin väkevää, että häntä verrattiin tuon ajan "valaistuihin" eli alumbrados ja heitä kuullessaan ihmiset saattoivat kaatuakin ja saada kouristuksia.

Ignatiuksen matka jatkui sitten Pariisiin, jossa hän seitsemän vuoden ajan opikseli vuonna 1314 perustetussa Collège de Montaigu. Loyolasta tuli maisteri 43 vuoden iässä vuonna 1534.


Ennennkuin jatkamme kertomustamme, tekisi mieleni verrata näitä kahta munkkia ja heidän hengellisiä kokemuksiaan, kartusilaiseksi tahtovaa baskia, Ignatius Loyolaa, ja augustinolaista saksalaista Martti Lutheria.

Lutherille luostari oli hyvin vaikea paikka, koska hän jatkuvasti koki mahdottomuutensa. Herännyt omatunto ei sallinut yhtään syntiä tai edes syntistä ajatusta, eikä mikään saanut hänen levotonta sieluaan rauhoittumaan. Luther oli todellisissa kiusauksissa, Anfechtung, ja sielun hädässä ja pelkäsi sekä Isää Jumalaa että Kristusta, elävien ja kuolleiden Tuomaria.

Loyolalle luostari oli paikka, johon hän sydämensä pohjasta halusi lähteä ja jossa hän tahtoi rohkeasti saavuttaa yhtä suuria kuin Fransiskus Assisilainen ja muut arvostetut kristityt. Hänelle askeesi oli mieluista, hän asui kuukausia luolassa, kuritti itseään ja samaistui jotenkin täysin tällaiseen kristillisyyteen. Sotilaana hän tahtoi lähteä Kristuksen asiaa ajamaan Pyhälle maallekin.


Mitä näkyihin ja ilmestyksiin tulee, Luther heitti Saatanaa mustepullolla, näin kerrotaan Wartburgin linnasta. Asialla on symboliikkansa, koska hän siellä musteella kirjoitti saksalaisen Uuden testamentin käännöksensä.

Loyola ihastui kauniiseen tuhansien "silmien" peittämään käärmeeseen, joka hänelle sairaalassa ilmestyi ja lumosi kauneudellaan. Tämäkin herättää meissä monenlaisia ajatuksia.

Emme tietenkään ole tuomareita emmekä pysty oikein arvioimaan yli neljäsataa vuotta sitten eläneiden ihmisten ajatuksia.

Mutta sen vaikutelman saamme, että luostariaikanaan Luther joutui omantuntonsa kanssa hyvin suuriin vaikeuksiin hengellisessä elämässään.

Loyola sen sijaan urhean ritarin tavoin kulki määrätietoisesti kohti suuria saavutuksia Jumalan valtakunnassa.



Loyolan opiskellessa - jo aikuisena miehenä - Pariisin yliopistossa, Hän valmistui 1534 - edellisenä vuonna 1533 Jean Calvin (1509-1564) oli alkanut julkisesti vaatia kirkon uskon puhdistamista. Ignatiuksemme oli näin siis saanut tutustua uskonpuhdistuksen ajatuksiin aivan sen alkuvaiheessa.

15.8. 1534 Ignatius Loyola kokosi Montmatressa olevan kirkon kryptaan kuusi opiskelukaveriaan, joiden kanssa vannottiin juhlallinen vala ja perustettiin "Jeesuksen yhteisö" Societe de Jesu".

Miehet olivat Francis Xavier (baski), Alfonso Salmeron, Diego Laynez, Nicholas Bobadilla (espanjalaisia), Peter Faber (Ranska), ja Simão Rodrigues (Portugali). Seitsemäntenä mukaan tuli myöhemmin Francisco de Borja, jolla oli hyvät yhteydet keisari Kaarle V,

(muistamme että Augsburgin tunnustus vuodelta 1530 on omistettu tälle keisarille)


Societas Iesu, S.J. perustettiin tekemään kirkon lähetystyötä ja Loyolan sydän paloi yhä Pyhän maan voittamiseksi Kristukselle.

Eräänä sen perustavana kirjana on Ignatius Loyolan kirjoittama Exercita spirutalia "Hengelliset harjoitukset" (1520-24).

Kirja johdattaa hengellisiin harjoituksiin ja mietiskelyyn neljässä eri teemoja käsittelevissä "viikossa" ja koko ohjelma on tarkoitettu vietäväksi läpi 28-30 päivän aikana. Kuukauden kurssi!

Harjoitusten tavoitteena on tunnistaa Jeesus Kristus elämässä ja sitten seurata Häntä. Kyseessä on ihmisen henkilökohtainen jumalasuhde, jolla on käytännön seurauksia elämään.

(teema josta nettiruukussakin on ollut ajoittain keskustelua)



Hengellisten harjoitusten neljä teemaviikkoa ovat aiheiltaan

• Synti
• Jeesuksen elämä
• Jeesuksen kärsimykset
• Jeesuksen ylösnousemus

Kunakin päivänä on rukouksia, jonka retriitin ohjaaja antaa ja harjoitusten tekijä kertoo sitten ohjaajalle, mitä on rukouksen aikana saanut ymmärtää. Yhdessä sitten pohditaan, mitä tämä voisi merkitä käytännön elämässä.

Ignatiuksen mielestä itsetutkistelu on tässä tärkeimmällä sijalla ja nämä oivallukset ja kokemukset auttavat sitten elämään kristittynä seuraten mukana hengellisenä pääomana harjoitusten päättymisen jälkeenkin.

Loyolan "Hengelliset harjoitukset" johtavat miettimään maailman olemusta, ihmisen psykologista luonetta ja suhdetta Jumalaan.

Hengelliset harjoitukset julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1548 inkvisition pienen jarruttelun jälkeen.



käännän tähän minua paljon viisaampien kirjoittaman kuvauksen Ignatius Loyolan pääteoksen hengellisestä sisällöstä:

......
Ignatiuksen "Hengellisissä harjoituksissa" Jumala ja Saatana ovat aktiivisia hahmojan maailmassa ja ihmisen sielussa. Harjoitusten päätavoitteena on ohjata sielua erottamaa (discretio) hyvien ja pahojen henkien välillä. Tämä kyky erottaa saavutetaan, jotta voidaan toimia Jumalan armossa. Toisin sanoen, toimiakseen tämän erottamisen mukaan tulee toimia sen mukaan, mikä on oikein. Tässä harjoittelija pohtii nöyryyttä, epäitsekkyyttä uskonnollisessa elämässä ja luonnollisia syntejä.

Ymmärretään, että ihminen on jatkuvasti vedossa kahteen suuntaan - toisaalta kohti jumalisuutta ja toisaalta kohti pahuutta. Harjoitukset antavat monia esimerkkejä siitä kuinka voi välttyä alhaisista himoista ja ohjata energiansa elämän korkeiden päämäärien tavoittamiseen.

On ymmärrettävä, että Ignatiuksen ajatuksessa "erottamisesta" on toisaalta mukana mystiikkaa mutta myös menetelmänä henkilökohtainen eettinen ajattelu.

Harjoitukset korostavat henkilökohtaista "erottamista" kun on päätettävä, mikä polku johtaa Jumalan kunnian kirkastamiseen (oikea tie). "Erottaminen" pyrkii yhdistämään yksilön ajatukset ja toiminnat Jumalan armoon. Näin se voi mahdollisesti korostaa uskovan mystistä kokemusta.

Tämä piirre "Hengellisissä harjoituksissa" on varsin tyypillistä mystiikkaa korostavalle katolisuudelle jo ennen uskonpuhdistusta ja katolisessa vasta-uskonpuhdistuksessa (Theresa Avila, François de Sales, Pierre de Bérulle)

käänsin tämän hienon selvityksen englantilaisesta wikipediasta
.......................


Ignatius Loyolan kirja on tietysti aivan valtava aihe, ja tässä sitä vain hieman raapustan. Se on syntynyt hänen elämänsä käännekohdassa, kun Navarren lupaavasta baski-sotilaasta tulee Jumalalle koko elämänsä antanut mies, askeetti ja väkevän yhä tänään aktiivisesti kautta maailman toiminnassa olevan munkkikunnan perustaja.

Loyolan teos ei ole oikeastaan katolinen luonteeltaan, vaan avarammin hengellinen ja näitä harjoituksia tehdään nykyään eri kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen parissa. Jesuiittoihin liittyville noviiseille ne ovat ensimmäisen vuoden vakio-ohjelmaa.



Eivät Ignatius Loyolan ajatukset "Hengellisissä harjoituksissa" ole välttämättä niin kaukan myöskään esikoislestadiolaisesta kristillisyydestä.

Eikö tuo "erottaminen" eli discretio ole melko olennainen ominaisuus tässä kristillisyydessä, ainakin kyky tunnistaa hyviä ja pahoja henkiä "haistella henkiä" ja tunnistaa Hyvän Paimenen oma ääni?

Ja eikö ole lähellä myös nuo hengelliset käytännön harjoitukset, miten välttää syntisten himojen herääminen ja vahvistuminen pahoiksi teoiksi ja harjaantua elämään Jumalan kunniaksi?

kysyn vaan

koska ennakkoluulot ja tietämättömyys saattavat sotkea joidenkin käsityksiä tästä Espanjan baskin kirjoittamasta kirjasta.



Ignatius Loyola siis omisti elämänsä kokonaan Jumalalle.

ja kirkolle.

Hän oli sisäisesti täysin antautunut Kristuksen kirkon johtoon ja tunnusti luotettavan upseerin tavoin komentajansa ylivallan ja arvon.

sotilaan tavoin Loyola oli kuuliainen paavinsa pienimmillekin toiveille

samalla tavoin kuin hän tahtoi seurata elämässään Herraa Jeesusta Kristusta koko sydämestään ja koko olemuksestaan.



Luther oli koulumies!

Hän halusi että koko kansa oppii tuntemaan pyhän Raamatun ja sen lisäksi että hän käänsi Raamatun kansankielelle hän myös antoi heille mahdollisuuden oppia lukea ja kirjoittamaan ja yksinkertaisen kristinopin.

Vähä Katekismus on Kristuksen kirkon helmiä ja se no myös kasvatustieteellisesti, oppikirjana, mitä mainioin.

Ignatius Loyola huomasi nopeasti saman ongelman, kristikansa oli tietämätön Raamatusta ja kristillisestä opista ja monesta muusta. Nuo hänen vihaamansa protestantit löivät monet papit laudalta Raamatun tuntemuksessa.

Jesuiittojen veljeskunta oli alusta alkaen opettamisen ja tutkimisen kannalla, ja Ignatius Loyola perusti Messinaan ensimmäisen jesuiittojen koulun (college). Tämä onnistui erinomaisesti, ja uusia koulutuskeskuksia nousi pitkin Eurooppaa.

(Messinan jesuiittakoulusta tuli nykyisen Messinan yliopiston edeltäjä.)




Ignatius Loyola kirjoitti jesuiittojen veljeskunnan perustavat säännöt vuonna 1540.

Ad maiorem Dei gloriam

- Jumalan suuremmaksi kunniaksi!

on niiden mottona. Sääntöjen perustana on oman minän alistaminen ja ehdoton kuuliaisuus Rooman paaville.

niin että jesuiitat ovat todella kuin yksi toimintaan harjaantunut ruumis - perinde ac cadaver.



Baskien kuuluisa hengenmies, Ignatius Loyola, jesuiittojen veljeskunan perustaja ja "Hengellisten harjoitusten" kirjoittaja kuoli Roomassa riehuneeseen malariaan 31.7. 1556.

Paavi Paavali V julisti hänet pyhimykseksi 27.7. 1607 ja paavi Gregorius XV kanonisoi hänet 13.3.1622.

Baskit arvostavat poikaansa ja hänen syntymäkaupungissaan Azpeitiassa on komea pyhän Ignatiuksen basilika. Siihen liitty hänen syntymäkotinsa, josta on tehty pieni museo.



Näin luterilaisena pappina toteaisin Ignatius Loyolan suhteen kaksi asiaa, jotka molemmat liittyvät hänen perustamiinsa jesuiittoihin.

1,
Uskonpuhdistus levisi 1520-luvulta lähtien tulen lailla Martti Lutherin saksalaisille ja Jean Calvinin ranskalaisille alueille ja pitkälle etelä-Eurooppaan sekä Italiaan että Espanjaan ja ulottui nopeasti myös Pohjoismaihin. Siis koko läntisen Rooman paavin johtaman kirkon alueelle.

Ignatius Loyola oli se palopäällikkö, joka sammutti tämän tulen etelä-Euroopasta ja oli vähällä onnistua myös keski- ja pohjois-Euroopassa tuhoamaan protestanttisen liikkeen.

Jesuiitat ovat siis uskonpuhdistuksen ja vasta-uskonpuhdistuksen avaimia, ja katselemme heitä alta kulmien. meille

"ad maioren dei gloriam...

tarkoittaa jesuittoihin liittyvää sanontaa "hyvä tarkoitus pyhittää keinot".



2.
vasta-uskonpuhdistus ei ollut Societas Jesu perustamisen tarkoitus, siihen johti Ignatius Loyolan 100% uskollisuus kirkolleen ja myös jesuiittojen lahjakkuus ja oppineisuus, joka yksin pärjäsi uskonpuhdistukselle.

lähetystyötä jesuiitat ovat tehneet hyvin ahkerasti kautta maailman ja vaikka tämä ei ole esikoislestadiolaisuuden levittämistä - eikä luterilaisuuden levittämistä - pidän jesuiittojen työtä Intiassa, kauko-Idässä Amerikan intiaanien parissa suuressa arvossa. (sinun ei ole pakko pitää...)

koulutyössä he ovat myös olleet edelläkävijöitä katolisessa maailmassa, samoin kuin uskonpuhdistuksen maissa luterilaiset ja kalvinistit, ja nykyään USA:ssa esimerkiksi on 25 jesuiittojen yliopistoa ja college ja lukemattomia kouluja.

taistelu katolisten ja protestanttien välillä on Euroopassa suurelta osin ohi (paitsi pohjois-Irlantia, joka sekin on rauhottunut) ja jesuiittojen energia onkin yhä enemmän sekä tutkimuksessa, koulutuksessa että lähetystyössä.



kun Lapin uskollisuutta edellytetään pelastuksen ehtona, voimme ehkä oppia jotain myös Ignatius Loyolan esimerkistä...

ainakin tulla hiukan varovaisiksi...

hän nimittäin kirjoitti:



"Jotta olisimme täysin samaa mieltä ja sopusoinnussa Kirkon kanssa, jos Kirkko sanoo että jokin on mustaa joka meidän silmissämme näyttää valkoiselta, meidän tulee myös sanoa että se on mustaa. Sillä meidän tulee epäilemättä uskoa, että Herran Jeesuksen Kristuksen Henki, ja oikeauskoisen Kirkon Henki, Hänen Morsiamensa, jonka Hengen kautta meitä hallitaan ja johdatetaan pelastukseen, ovat yksi ja sama"

Ignatius Loyola. Hengelliset harjoitukset. Luku 13.


en osaa tuota Loyolan kuuluisaa opetusta meänkielelle kääntää, mutta näin kai se Jällivaaran suomeksi olisi;

Jotta olisimme kuuliaisia ja nöyriä Jumalan lapsia tässä kristillisyydessä, ja uskolliset vanhimmat sanovat että jokin on mustaa, vaikka se meidän silmissämme näyttää valkoiselta, meidän tulee myöskin sanoa, että se on mustaa.

Sillä meidän tulee epäilemättä uskoa, että Herran Jeesuksen Kristuksen Henki ja tämän Kiirunan Beetlehlemissä syntyneen kristillisyyden Henki on se sama Kristuksen morsiamen Henki, joka Lapin vanhinten neuvojen ja ohjeiden kautta meitä hallitsee ja ohjaa pelastukseen.

(tämä ei ole pahantahtoista vinoilua vaan vielä yksi surullinen kommentti Kiirunasta Suomeen vuonna 2008 annetusta lähetetyskirjeestä)
..........
odotan sitä päivää, kun Herra Jeesus itse antaa Lappiin vanhimpia, jotka kauhistuneina viskaavat tuollaisen opetuksen hornan tuuttiin, minne se kuuluu.

sen kauniin ilmassa kiertelevän monien silmien kanssa kimaltelevan olennon seuraan.