Lain alla

Jokainen Suomessa asuva ihminen ja eläinkin on lain suojaavan ja käskevän ja kieltävän, puolustavan ja tuomitsevan käden alla.

Lait ohjaavat elämäämme kaikkialla liikennesääntöjen tavoin. Rikkomukset havaitaan, ylinopeuksia havaitaan ja virheellisestä pysäköinnistä sakotetaan. Kaikki tähän suostuvat ja eduskunnan säätämän, liikenneministeriön hallitseman ja liikkuvan poliisin ja muun virkavallan valvomia sääntöjä noudatetaan lähes vaistomaisesti. Alkomittarit tekevät kauppansa.

Kyse ei ole siitä, että lakeihin suostutaan vaan siitä, että niitä on pakko noudattaa.

Miksi?

Yhteiskunta on niin päättänyt. Lain rikkoja nimittäin vaarantaa liikenteessä toisten hengen, väärä pysäköinti voi tukkia kadut muilta ja kaupasta anastaminen voi saada epidemian luonteen.

Yksilön on toteltava lakeja ja yhteiskunnalla on mekanismi, jolla lainrikkojat otetaan kiinni, pannaan vastuuseen teoistaan ja tuomitaan erilaisiin rangaistuksiin.

Lain alla elävä ihminen - ja eläin - on siis lakien suojelema (niin kauan kuin yhteiskunta asettaa elämää suojelevia lakeja) ja myös niiden velvoittama.

Lain noudattamisesta ei yleensä palkita laisinkaan. On yksilölle tai ryhmälle annettu oletusarvo, että laki tunnetaan ja sitä noudatetaan (se ettei laista tiedä ei yleensä riitä puolustukseksi).

Lain määräämät sanktiot ja rangaistukset eivät ole kostoa lain rikkomisesta, vaan oikeuden jakamista ja teoista vastuuseen asettamista.



Kristityt puhuvat paljon lain alla elämisestä, koska se on juutalaissyntyisen ja fariseuksen - lain asiantuntijan - koulutuksen saaneen apostoli Paavalin keskeinen teema hänen Uuteen testamenttin otetuissa kirjeissään.

Lain alla eläminen on myös uskonpuhdistajamme Martti Lutherin elämän ja opetuksen kantavia peruspilareita, josta hän on lukemattomia asioita kirjoittanut.

Laista puhuessaan kristityt eivät nykyään niinkään tarkoita Suomen kansantasavallan lainsäädännön alla elämistä, vaan jonkinlaista hengellistä lakia, joka on jokseenkin epämääräinen eli eri tavoin ymmärretty eri kristityissä ryhmissä.



Kristityille yhteiskunnan "lain alla oleminen" on luonnollinen asia, sillä apostoli Paavali siihen kehottaa Rooman valtakunnassa ja toteaa, ettei "esivalta turhaan miekkaa kanna". Ei todellakaan!

Uskonnollinen "lain alla oleminen" ei liity niinkään maalliseen lainsäädäntöön, vaikka yhtymäkohtia edelleen toki on, vaan eräänlaiseen kristityn elämää ohjaavien sääntöjen kokoelmaan.

Yhteiskuntamme lainsäädäntö nojautuu kyllä vanhaan lakiin, joka on länsimaisen sivistyksen moraalinen ja juridinen kivijalka - Siinain laki ja erityisesti kymmenen käskyä.

Toinen kivijalka länsimaisen lainsäädännön taustalla on Rooman valtakunnan lakien perintö, joka Bysantin valtakunnan (keisari Justinianuksen lainsäädäntö) ja läntisen kirkon kautta (kristittyjen kuninkaiden ja keisareiden johtama lainsäädäntö) on tullut mukaan Euroopan ja siten yleensä länsimaiden lakeihin.


Suomessa toimivien erilaisten kristillisten ryhmien - kirkkokuntien, herätysten, lahkojen - sisäinen "laki" ei siis ole suoranaisesti verrattava yhteiskuntaa ohjaavaan lainsäädäntöön, vaan se tulee maallisen lain päälle.

Kristityn tulee noudattaa valtakunnan lakeja - jos ne eivät ole ristiriidassa uskon kanssa - ja tämä otetaan ilman muuta selvänä lain alla elämisenä.

Lisäksi on kristillisen uskon tuoma laki, erityisesti Kymmenen käskyä ja sen johdannaiset, joka on kyllä maallisenkin lain kanssa yhteydessä. Kristitty ei ole "vapaa laista" niin että voisi esimerkiksi valheellisesti loukata toisen kunniaa tai tappaa toisen ihmisen. Maallinen laki tulee tässä kuvioon mukaan.



Adventisti on sen "lain alla", joka on niin tyypillistä tälle 1800-luvun Yhdysvalloissa syntyneelle kristinuskon haaralle.

Aikanaan suomalaiset adventistit korostivat uskoaan pitämällä sapatin - kun muut suomalaiset menivät lauantaisin töihin. 5 päiväinen työviikko (joka on täysin epäraamatullinen!) vei tästä paineet pois ja "sapatti" painui sivuasiaksi.

Adventistin uskoon sisältyy perinteitä, periaatteita ja hyvänä pidettyjä luovuttamattomia asioita - eräänlaisia isien perinnäissääntöjä - jotka otetaan uskon mukana ja joita ei pidetä erityisenä lain taakkana.

Näin tulee kunnon kristityn elää tässä ajassa odottaessaan sitä suurta adventtia, Herramme Jeesuksen paluuta. Myrkyttämättä ruumista kahvilla tai teellä.



Paljon kristityt puhuvat "lain alla elämisestä" ja siitä vapautumisesta.

Mutta koska "kristityn laki" on niin epämääräinen käsite ja vaihtelee eri uskonsuuntien välillä rajustikin, koko tämä kuvio on monille kristityille myös varsin epäselvä.

Vapautunut mistä laista?

Sillä "lain alla" elämisen vastakohdaksi nähdään varsin luonnollisesti "laittomuus"

Jos ei ole kerran lakia, niin on tietysti laiton.

"Laittomuuden ihminen" onkin apostoli Paavalin kirjeissä Jumalan vastaisuuden huipentuma ihmiskunnan keskuudessa.



Koska apostolin kirjeiden perusteella "vapaus laista" on hyvä asia, myös esikoisuudessa tietenkin ollaan vapaita laista.

Siellähän on näkemys, että asiat ovat niinkuin niiden tulee olla.

Kristityn tulee rakastaa Jeesusta, joten tietenkin me Häntä rakastamme!

Kristitty on vapaa laista, joten tietenkin me olemme vapaita laista!

Tavallaan ihanne nähdään realisoituneena todellisuuteen, ja voi sitä joka toisin väittää!



Mutta minä olen lain kautta laista kuollut pois, että minä Jumalassa eläisin.

Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Mutta minä elän, en silleen minä, vaan Kristus elää minussa; sillä jota minä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, joka on minua rakastanut ja antoi itsensä minun edestäni.

En minä hylkää Jumalan armoa; sillä jos vanhurskaus tulee laista, niin on Kristus hukkaan kuollut.


Gal 2:19-21 Biblia



koska näin on kirjoitettu, tässä kristillisyydessä ollaan tietenkin vapaita laista.

mutta kuten alussa totesin, ei olla.

esikoislestadiolainen elää Suomessa ja Norjassa ja Ruotsissa ja Inkerissä ja Venäjällä ja Amerikassa ja Australiassa lain alla.

Ei hän voi sanoa olevansa vapaa yhteiskunnan lainsäädännöstä, ja vaikka sanoisi, hänelle vain naurettaisiin - ja vankilan ovi kolahtaisi herkästi.

Mistä laista kristitty siis on vapaa?

Tässä on valtavasti sekaannusta.

moni kristitty joka sanoo olevansa vapaa laista tarkoittaa sillä yksinkertaisesti, sittä, että on Jumalan silmissä vanhurskas yksin uskosta, ei (hengellisen ym) lain teoista.


Yhteiskunnallisen lainsäädännön ja uskonnollisen lain suhde on erityisen hyvä esimerkki lain alla olemisen mutkikkuudesta.

Pyhä uskonnollinen Jumalan antama laki on erityisen keskeinen juutalaisuudessa ja islamissa.

Myös kristillisessä maailmassa on tämä jännite olemassa - esimerkiksi uskonpuhdistuksen ajan Jean Calvin tahtoi luoda Jumalan lain hallitseman yhteiskunnan Sveitsiin - teokratian.

Aikamme suomalainen kristitty pohtii toki myös "Jumalan lain" eli Raamatussa ilmoitetun Jumalan tahdon ja yhteiskunnallisen lainsäädännön suhdetta.

Hyvän esimerkin tästä saamme esimerkiksi naisen asemaa, homoseksuaalisuutta tai aborttia koskevasta eduskunnan antamasta ja tasavaltamme presidentin allekirjoittamasta lainsäädännöstä.


Iran lienee islamilaisista maista eniten uutisissa ja siellä vaikuttava islamin sharia laki, jonka katsotaan olevan Jumalan tahto.

Lehdistössä pohditaan kivitystuomion saaneen naisen tilannetta, onko hän yhä vankilassa, mitä on tapahtunut?

Saudi Arabiassa uskonnollinen pyhä sharia laki on koko yhteiskunnallisen lainsäädännön perustana.

Suomessa on esitetty ehdotus, että maassamme asuvien muslimien välisiä asioita tulisi käsitellä oikeudessa heidän oman sharia lakinsa valossa.



Moderni Israelin valtio kamppailee siviililainsäädännön ja uskonnollisen Jumalan antaman Mooseksen lain ja sen tulkinnan kanssa.

Uskonnollisten kansanosien saadessa enemmän valtaa myös Knessetissä, Israelin eduskunnassa, vaatimukset Tooran määräysten soveltamisesta kansalliseen lainsäädäntöön ovat nousseet entistä enemmän esiin.

Sekulaari Israel koettaa pitää rabbien edustaman uskonnollisen lainsäädännön ja yhteiskunnallisen lainsäädännön toisistaan erillään, mutta monasti he jäävät jo toiseksi.

Nyt on esimerkiksi pohdittu lakia kaupungin sisäisestä uskonnollisten alueilla liikkuvista busseista, jossa laki vaatisi että naiset ovat omassa osastossaan pyhistä miehistä erossa.

Sapattia koskeva uskonnollispohjainen yhteiskunnallinen lainsäädäntö on myös esimerkki tästä kahden maailman kohtaamisesta.



Suomesta löydämme toki samanlaista uskonnollisen lain ja maallisen lain törmäämistä.

Työväenliike näytti voimansa 1970-luvulla, kun kirkkovuosikin muutettiin ja Kristuksen Taivaaseenastumisen päivä sijoitettiin työmarkkinoiden toivomaan ajankohtaan.

Kauppojen aukioloajat sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapyhinä ovat tuore esimerkki sekulaarin yhteiskunnan lainsäädänöstä, joka on ristiriidassa uskonnollisen lain kanssa "muista pyhittää lepopäiväsi".

Mielestäni eduskunta ei nykyään juuri vaivaudu kysymään kansankirkon piispojen näkemyksiä uusista lakialotteista - uskonnollisten piirien lakien katsotaan kuuluvan menneeseen maailmaan.

Uusi uljas ihminen määrää omat lakinsa kuuntelematta Jumalan Sanan ohjeita!

tämä sama sekularisoituminen on huolena Israelin rabbeilla ja Iranin mullaheilla.



Kristikansa on siis Suomessa lain alla.

Kansankirkko on tästä hyvin tietoinen, ja on pantu merkille, kuinka kirkko saattaa kääntyä sekulaarin valtiovallan puoleen omien asioidensa kanssa.

Hovioikeudessa asti tehtiin päätös, jonka mukaan tuomittiin rikoksesta pappi, joka kieltäytyi jossain tilaisuudessa toimimasta yhdessä naisteologin kanssa.

Seksuaalisen tasa-arvon nimissä Suomen evankelis-luterilainen kirkko voi näin ajaa läpi "uuden ajan uskonnollista lakia ja käytäntöä ja sovellutusta" valtiovallan suosiollisella tuella.

Tämä toki lienee kaksiteräinen miekka, jossa suomalaisen lainsäätäjän ja tuomarin päätös saattaa esimerkiksi kansainvälisissä tuomioistuimissa kumoutua ja maallista valtaa apunaan käyttävä kirkko voi joutua nielemään vastenmielisen Euroopan yhteisön antaman toisenlaisen tuomion.


Länsimainen katolinen kristillinen perinne korostaa vahvasti juridista puolta myös suhteessa Jumalaan.

Itäinen ordotoksinen kristillinen traditio korostaa toisenlaisia elementtejä Kristuksen kirkossa.

Tämä ero näkyy hyvin käsityksessä synnistä: lännessä synti on olennaisesti lain rikkomista, idässä synti on pikemmin sairautta.

Läntisen kirkon uskonpuhdistajan Martti Lutherin sielua polttava ongelma oli "mistä löydän armollisen Jumalan".

Taustana on voimakas taju uskonnollisen lain vaatimuksista ja siitä, että Jumala on vanhurskas tuomari, joka vaatii ihmisen oikeuteen tämän rikkomuksista ja tekemättä jättämisistä.

Tämä oli hänelle täysin ahdistava tilanne, josta hän ei päässyt mitenkään vapautumaan vaikka monenlaista neuvoa kuunteli ja yritti.

Sitten Luther oivalsi, käsitti ja uskoi, että Jumala osoittaa vanhurskautensa antamalla lain rikkomisen anteeksi Poikansa tähden.



Tässä kristillisyydessä on vahvasti tartuttu tähän Martti Lutherin kokemukseen.

Eräässä mielessä esikoislestadiolaisten rukoushuoneissa pidetään viikottain raastupaa:

perinteisin sanoin syyttäjä osoittaa ihmisen vialliseksi, lain rikkojaksi ja tarkoittaa tällä sisäistä Jumalan tahdon lakia. Syyttäjä asettuu itse saman tuomion alle seuraväen kanssa - olemme kaikki viallisia ja tuomion ansanneita.

sen jälkeen ilmoitetaan ilosanoma, evankeliumi, että Jumala armahtaa (jälleen) kaikki Hänen pyhän tahtonsa rikkoneet, uskonnollisen lain rikkoneet, perinteiset ohjeet ja neuvot rikkoneet, Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden.

tämä raastupa on uskovan matkassa koko elämän ajan ja siitä tahdotaan vielä kuolinvuoteella varmistus, että Jumala tosiaan antaa armosta anteeksi viat ja puutteet ja rikkomukset lain rikkojalle, syntiselle, ja että tämän evankeliumin saa uskoa omalle kohdalle.



Kyseessä luterilaiseen kirkkoon kuuluvien esikoisten kohdalla on siis olennaisesti juridinen uskonto, jossa laki käsitetään Jumalan tahdoksi "rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" - tässä on laki ja profeetat.

raastupa on kaikkialla siellä, missä valtuutetut "asianajajat" liikkuvat. Heidän tehtävänsä on toisaalta osoittaa synti eli lain rikkominen todeksi ja toisaalta vakuuttaa, että lain antaja - Isä Jumala - armahtaa rikollisen.

luonnollisesti uskova yhteisö odottaa jäseniltään, että ei ehdoin tahdoin lakia rikota ja että eletään jumalisesti tässä pahassa ajassa yhteiskunnan lakien mukaan ja oman yhteisön normeja noudattaen.

vapautus tuomiosta ei siis suinkaan merkitse sitä, että lain rikkomus on nyt luvallinen.

yhteiskunnalla on lain rikkojalle sanktionsa sakoista vankeuteen ja joissain maissa aina hengen ottamiseen asti.

uskonnollisella yhteisöllä on omat sanktionsa, jotka saattavat ankarimmillaan merkitä joutumista ikuisesti elävältä poltettavaksi.