torstai 16. joulukuuta 2010

Juupajoen Kallenaution kestikievarissa

Kallenaution kestikievari
Google maps Kuva marttih

Oriveden ja Ruoveden välinen tieosuus on yhä metsäinen ja synkkä, mutta sitä se oli erityisesti Zachris Topeliuksen (1818-1892) aikoihin pakkasen paukkuessa ja susienkin ulvoessa pohjois-Hämeen metsissä.

Topelius pysähtyi mielellään Juupajoen Kallenaution kestikievariin, jossa vuosina 1778-1865 pidettiin hyvä huoli niin uupuneista matkaajista kuin heidän juhdistaan ja rekikin oli umpipihassa tai luhdissa turvassa.

Suuressa pirtissä ehtoisat emännät tarjosivat maittavaa ruokaa pitkien pöytien ääressä, ja leivinuunissa tehdyt tuoreet leivät maistuivat, virkamiehille pakollista hollikyytiä antavalle talonpojalle oli aittansa, sauna oli tarjolla ja puhtaat lakanat odottivat maksavaa vierailijaa makuuhuoneissa.

Kerron ensin Kallenaution kestikievarin miljöössä keksimäni sadun Topeliuksen ystävällisessä hengessä ja sitten tulkitsen hieman Raamattua aikamme profetian näkökulmasta.

Juupajoen Kallenaution kestikievari on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, jota Juupajoki-seura pitää yllä. Sinne on helppo poiketa valtatie 66:lta. Museoviraston verkkosivulla siitä on paljon tietoa ja kuvia

Topelius kuvaa Kallenautiota näin novellissaan Toholampi (teoksessa Sumutarinoita):

“Keskellä saloa on kestikievari, Kallenautio, jonka nimi on täydellisessä sopusoinnussa suurenmoisen jylhän ympäristön kanssa. Jaksaakseen siellä pitää yllä majataloa ja hevostenvaihtoa nauttivat kestikievari sekä sen molemmat aputalot verovapautta. Kummallakin puolella on lähes kahden penikulman pituudelta tasaista kangasta ja korkeita mäkiä. Lähimpänä pohjoispuolella on Paha virsta, joka on saanut nimensä siitä, että kolmen venäjänvirstan matkalla on neljäkymmentä ylämäkeä ja yhtä monta alamäkeä, joista kaksi on niin jyrkkää S:n muotoista, että luonto olisi tuskin voinut keksiä houkuttelevampia vaunujen kaatumapaikkoja."



Jouluaaton aaton aamuna rouva tulee makuuhuoneesta hiljakseen pirttiin, jossa jauhetun paahdetun kahvin ja tuoreen leivän tuoksu tervehtivät matkaajaa.

Miehensä istui pitkistä paksuista hirsistä tehdyn pöydän äärellä vallesmannin ja tälle hollikyytiä Tapionkievariin Ruovedelle antavan Mäkisen Matin kanssa. Ikkunasta näkyi vielä pimeä kievarin piha, jossa hevosia jo valjastettiin matkan jatkamista varten.

Toisen pöydän äärellä istui neljä nuutuneen näköistä ylioppilasta, joiden olemuksesta paistoi sekä oppineisuus että syvä elämänkokemus, jota moinen oppiarvo nuorille antoi. Kovin olivat kalpeita ja hiljaisia, ettei olisi pontikka illalla pojille maistunut...


Rouva istui miestään vastapäätä hiukan häkeltyneen oloisena ja odotti kunnes sai hörpätä kuumaa kahviaan ja vedettyä vastakirnuttua voita leivän päälle.

"Minä sitten näin kummallisen unen viimeyönä" hän lopulta sanoi. Vallesmannikin katsoi häneen iloisesti ja pyysi kertomaan moisesta näystä.

"Tuskin olin nukahtanut, kun enkeli tuli ja vei minut tuonne pihalle ja oli kesä ja heinäkuu ja valoisaa ja lämmmintä.

Näin siinä pihalla sitten ihmeellisen härvelin. Se oli kuin nelipyöräinen umpikärry, jossa oli lasiset ikkunat joka suuntaan. Rattaat olivat punaiset eikä niissä ollut lainkaan vetoaisoja.

Enkeli vei minut sitten sisään, ja voi kuinka pehmeä siinä oli penkissä istua. Vieressäni istui joku mies, en tiedä kuka, ja piti käsiään pienen pyörän päällä. Enkeli sanoi, että sillä pyörällä näitä rattaita ohjataan eikä suitsilla.


Oli siinä vaunussa samanlainen jarruvipu kuin meidänkin kärryissämme, mutta miehen jalkojen luona oli kaksi poljinta kuin kehrääjän rukissa, mutta pienempiä.

enkeli sanoi että kun toista polkee niin vaunu menee nopeampaa ja kun toista niin sen vauhti hidastuu tai kokonaan pysähtyy.

no minä ihmettelin kovin, että eihän tässä ole hevosia yhtään vetämässä, onko tässä voimaa liikkua. enkeli sanoi että tässä vaunussa on semmoinen ihmepeli, jolla on sadan kahdenkymmenen hevosen voima!

no minä tietysti vähän naurahdin että silläpä Ruoveden tien "mutkat menisivät suoriksi" kun 120 hevosta pientä kärryä vetäisi. enkeli siihen sanoi, että tällä ajopelillä voisi kiitää sata Venäjän virstaa tunnissa!

silloin mies teki jotain ja kärryt alkoivat hyristä kuin kehräävä kissa. sitten ne lähtivät hiljaa liikkeelle ja oli se meno pehmeämpää kuin tsaarin kyydissä!

siihen heräsin, pehmeässä sängyssäni, ja suuresti ihmettelin näkyä.


Kaikki pirtissä olijat olivat hiljentyneet kuuntelemaan rouvan unennäköä ja se herätti suurta hilpeyttä.

Vallesmannikin oikein rykäisi ja sylkäisi lattialle ja sanoi että "johan se olisi kyytiä, kun Orivedeltä Ruovedelle pääsisi tunnissa! ei tarvitsisi matkaajien Ryövärinkuoppaa pelätä eikä Kallenautioon yöpyä!"

ja monta vitsiä siinä väänettiin moisesta mahdottomasta ajopelistä, jonka edessä ei ole yhtään hevosta eikä höyrykonetta ja jolla kuitenkin on yli sadan hevosen voima!


No - Zacharias Topelius olisi tuon tarinan osannut kertoa paljon paremmin!

mutta kertomuksemme rouva joutuu näkynsä autoa kuvatessaan käyttämään sellaisia ilmauksia, sanoja, vertauskuvia, jotka ovat hänelle ja kuulijoille tuttuja ja sisältävät jotain merkitystä.

kun vielä ei ole bensa-moottoria keksitty, ei tiedetä ilmanpaineen varassa olevista kumipyöristä, ratista, kaasuttimesta (käsijarru oli tuttu) ja ensimmäisten itsestään liikkuvien - auto-mobilien - keksimiseen on vielä viisikymmentä vuotta.


Patmos-saaren näkijällä on samanlainen ongelma.

Tämä vaan ei ole Topeliuksen satu eikä mikon keksimä tarina, vaan lähes 2000 vuotta sitten hiukan kömpelöllä kreikankielellä muistiin kirjoitettu näky.

vaan ei ollut Johannes Näkijällä oikein kieltä, jolla näkemäänsä kuvaisi - kun semmottia ei hänen aikanaan ollut eikä vielä pitkään aikaan tullut.

mutta nyt on esitetty ajatus, että Johannes olisi nähnyt jotain, joka on meille kovin tuttu.

arvaatko mitä?

...............
Viides enkeli puhalsi torveensa.

Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun.

Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman.

Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin sama valta kuin on skorpioneilla maan päällä. Niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa kedon ruohoa eivätkä mitään muutakaan vihantaa eivätkä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole otsassaan Jumalan sinettiä. Heitäkään ne eivät saaneet tappaa, ainoastaan piinata viiden kuukauden ajan. Tuska, jonka ne ihmiselle tuottavat, on samanlainen kuin skorpionin piston tuottama. Sinä aikana ihmiset etsivät kuolemaa mutta eivät löydä, he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä.

Heinäsirkat olivat näöltään kuin taisteluun varustettuja hevosia. Niillä oli päässään kullalta kimaltavat seppeleet, niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, ja niillä oli naisen tukan kaltainen tukka.

Niiden hampaat olivat kuin leijonan hampaat, ja niillä oli rintapanssarit, jotka olivat kuin rautaa.

Niiden siivistä lähti samanlainen jyminä kuin sotavaunuista, joita monet hevoset täyttä laukkaa vetävät taisteluun.

Niillä oli pyrstö ja pistin kuin skorpioneilla, ja pyrstöllään ne saivat tehdä ihmisille pahaa viiden kuukauden ajan.

Kuninkaanaan niillä oli syvyyden enkeli, hepreankieliseltä nimeltään Abaddon, kreikankieliseltä Apollyon.

Joh 9:1-11 KR 1992



............
voi toki olla, ettei Patmoksen näkijä nähnyt mitään todellista tästä maailmasta... pelkkivä vertauskuvia.

toisaalta jotain tällaisia mielikuvia voisi aikamme ihminen visualisoida... (ja on niin tainnut tehdäkin ainakin Bernhard Philbert)

Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun.Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman.

maasta aukeaa svyä kuilu, josta alkaa nousta paksua savua - aivan kuin jostain aikamme ohjuskuilusta voisi nousta.


sieltä kuilusta pörräsi ilmaan kummallisia varsin "heinäsirkkoja" - mutta ehkä ne näyttivät kuin sirkkojen parvelta, kun ainoa muu lentävä oli lintu.

Heinäsirkat olivat näöltään kuin taisteluun varustettuja hevosia. Niillä oli päässään kullalta kimaltavat seppeleet, niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, ja niillä oli naisen tukan kaltainen tukka.

jos nyt ajateltaisiin aikamme lentävää härveliä, jossa ihminen istuu ja jonka perässä on ilmassa kuin ohuista juovista muodostuvat hiukset ...

no eihän se nyt ihan sama olisi mutta kun...


Niiden hampaat olivat kuin leijonan hampaat, ja niillä oli rintapanssarit, jotka olivat kuin rautaa.

outo otus tosiaan... vaikea visualisoida


mutta kun...
Niiden siivistä lähti samanlainen jyminä kuin sotavaunuista, joita monet hevoset täyttä laukkaa vetävät taisteluun.

kumina ja jyminä kuin sotavaunuista, joita monta hevosta vetää... näinhän antiikin ajan ihmiset ajattelivat ukkosen jyrinän syntyvän.

olet varmaan kuullut taisteluhävittäjän äänen kun se lähemmäksi tulee... melkoista jyrinää.


Niillä oli pyrstö ja pistin kuin skorpioneilla, ja pyrstöllään ne saivat tehdä ihmisille pahaa viiden kuukauden ajan.

mikähän näiden jyristen lentävien heinäsirkkojen perässä oli kuin pyrstö, jossa oli vielä pistin... piikki.


nämä eivät olleet mitään vähäjärkisiä itikoita, vaan

Kuninkaanaan niillä oli syvyyden enkeli, hepreankieliseltä nimeltään Abaddon, kreikankieliseltä Apollyon.

abd - sanajuuri hepreassa tarkoitaa "tuhoutua" ja ei olisi mahdotonta kutsua tuota enkeliä nimellä "Tuhoaja"

"Destroyer"

vai olisiko kauniimpi aikamme kielellä käyttää nimeä "Peacemaker"



en tiedä

enkä väitä mitään muuta, kuin että Ilmestyskirjan Johannes näki jotain, jota hän yritti aikansa sanoilla ja kuvilla kuvata.

aika hankalaa visualisoitavaa.

vaan mitähän olisi Juupajoen Kestikievarin asukas piirtänyt paperille rouvan unen kuvauksen perusteella?


Bernhard Josef Philberth (1927-2010) sai elää kauan, hän kuoli nyt 8. elokuuta kotimaassaan Saksassa.

Suomessa tunnetuksi tuli tämän etevän fysiikan professorin, filosofin ja teologin kirjoittama "Teknisen aikakauden profetia".

Siinä hän tuota juupajoen mallia käyttää koko Ilmestyskirjan selittämiseen, ja suomalainen tietomies Pertti Jotuni (1937-2007) esimerkiksi oli sangen kiinnostunut katsannostaan.

Philberth lähti kuitenkin todella suurten älyn lahjojensa kanssa varsin pitkälle aikamme tieteeseen nojaavissa Raamatun ilmoituksen tulkinnoissaan. Hän heitti lähes 2000 vuoden kirkon teologian romukoppaan "puhtaan Raamatun" sanoman väärentäjänä ja kutistajana.

ei ole tainnut saada liiemmin seuraajia viisaista kirjoistaan huolimatta.

vaan jotain kiehtovaa tuossa ideassa on - että Johannes näki jotain ja koetti siitä meille kertoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti