Muslimien hyökkäys Espanjaan oli uskomattoman nopea, kun hurjasti ratsastavat umaijjidi-ritarit Syyriasta ja heidän berberi-seuralaisensa pohjois-Afrikasta ulisivat tuota vertahyytävää islamin sotahuutoa allahu akbar! (Jumala on suurin)
710-711 he tulivat yli Gibraltarin ja murskasivat visigoottien kuningas Rodoricin johtaman kristittyjen armeijan. Vain neljä vuotta myöhemmin, 715, Sevillasta tehtiin uuden emiraatin pääkaupunki.
Valloitus ei suinkaan päättynyt tähän vaan tavoitteena oli Euroopan kautta pitkin Välimeren pohjoisrantoja ottaa Allahin nimissä etelä-Ranska, keski- ja pohjois-Eurooppa, Italia, Kreikka ja sitten tuo ladonlukko Konstinopoli.
Vain sinne koilliskulmaan jäivät nuo vuorten asukkaat, Galician, Astoursin ja baskien maat... mutta ne olivat sotilaallisia ja poliittisia mitättömyyksiä Umaijjidien valtavan imperiumin reunamilla.
Ja vain viisi vuotta Gibraltarin ylityksen jälkeen vuonna 717 Umaijjidien asettama al-Andalusian kuvernööri Al-Ḥurr ibn ʿAbd al-Raḥmān al-Thaqafī johti joukkonsa Pyreneiden vuoriston yli ja valloitti sillanpääksi Septimian maakunnan (nykyistä etelä-Ranskan seutua Montpellierin tuntumassa).
Eurooppa oli vasta kääntynyt kristinuskoon ja nyt jo oli Espanja islamin hallussa ja Muhammedin oppilailla oli etelä-Ranskassa vahva jalansija.
Edessä olivat ratkaisun ajat - Kristus vai Muhammed.
Esinäytöksenä tähän maailmanhistorialliseen uskontojen ja ihmisten kohtaamiseen on Aquitanian Odo - tämän palstan teema.
718, vain seitsemän vuotta Espanjan niemimaalle tulon jälkeen, muslimien neljäs emiiri Al-Samh ibn Malik al-Khawlani siirsi al-Andalusian pääkaupungin Sevillasta Córdobaan.
Córdobasta käsin muslimit hallitsivat Espanjan niemimaalta valtaamiaan suuria alueitaan satoja vuosia aina kesäkuun 29. 1236 asti, kun Kastilian Ferdinand II valtasi kaupungin takaisin kristittyjen haltuun. (Córdoban emiraatti)
Vaan eteenpäin miehen mieli!
Al-Samh ibn Malik oli kuullut merovingien kuninkaiden ja prinssien heikkoudesta ja riitelystä suuren Aquitanian (ranskan Aquitaine) maakunnan kanssa.
reissuun lähdettiin tosimielessä -
ensimmäisellä Espanjan sotaretkellä kun al-Tariq saapui Gibraltarille ja kun kuningas Roderic kohta sortui, islamilaisten armeija tuskin oli 25.000 miestä suurempi.
nyt oli islamilaista porukkaa valunut kaikkialta Syyrian arabien valtaamilta alueilta pyhän sodan, jihadin, al-Andalusiaan. Uskon levittämisen ohella heitä kiinnosti maallinen mammona, kuten sitten 800 myöhemmin Espanjan kristittyjä konkvistadoreja väli-Amerikoissa.
al-Sham kokosi mielettömän suuren armeijan, jossa kerrotaan olleen 374.000 taistelijaa, muslimien ritareita ratsuineen ja palvelijoineen, jalkaväkeä ja monenmoista taistelijaa sekä sotakoneita kaupunkien valtaamiseksi.
Vuonna 721 näemme siis voittomattoman islamin hyökyaallon, tsunamin, neljännesmiljoona muslimia hyökkäämässä Euroooppaan päämääränään ensin Aquitanian herttuakunta ja sen pääkaupunki, erittäin vahvoin muurein linnoitettu Toulous.
tämä on se Kristuksen ja Muhammedin valtakuntien yhteenoton ensimmäinen näytös, joka on usein unohdettu Kaarle Martellista puhuttaessa.
saanko esitellä herttua Odon (myös Eudes tai Eudo), jonka kautta Herra Jeesus Kristus teki mahdottoman mahdolliseksi ja pelasti Toulousin kaupungin ja Aquatanian maakunnan mielettömän ylivoiman kynsistä?
Vaikka kyse on Euroopan historian suurimpiin sotasankareihin kuuluvasta ukkelista, Odon (k.735) lapsuudesta ja nuoruudesta tiedetään hyvin vähän tai ei mitään.
Jos Odon isä on Boggis, Aquitanian herttua, voimme olettaa (ja olettaa on tässä oikea sana) että Odo oli harras kristitty, sillä hänen veljensä on silloin Liègen ensimmäinen piispa pyhä Hubertus (656-728) - "Ardennesin Apostoli".
(Ardennes on 300-600m korkeaa hyvin metsäistä kukkulamaata nykyisen Belgian, Luxembourgin ja hieman Ranskankin alueilla.)
Isä, herttua Boggis (tai Bertrand), mutta kuka oli äiti?
Moderni historiantutkimus on omaksunut näkemyksen, että vanhimman veljen, Hubertin, äiti oli joku muu ja nuoremman veljen Odon äiti olisi ollut itse pyhä Oda.
Skotlannissa syntynyt Oda (680-726) oli syntymästään asti sokea. Hänen isänsä lähetti nuoreksi naiseksi varttuneen Odan Liègen kaupunkiin (nyk. Belgiaa), jossa hän meni rukoilemaan pyhän Lambertin kirkkoon.
Voimme tietenkin eppäillä ihan rauhassa, kun meille kerrotaan että syntymästään asti sokea Oda sai Liegessä näkönsä.
Minusta tämä on kuitenkin historiallinen tosiasia koska siitä kerrotaan pyhän Lambertin elämänkerrassa (vitae Lambert), joka on melkein aikalaisen kirjoittama 700-luvulta.
Pyhän Odan myöhemmistä vaiheista kertovat myöhäiset tarinat 1200-luvulta ovat "vähemmän luotettavia" mutta Hollantilaisilla on paikkakunta Sint-Oedenrode, jossa hänen kerrotaan eläneen metsän keskellä olevan aukion tuntumassa Dimmel-joen partailla.
On siis melkoisen sekavaa tämä merovingien aatelisten perhe-elämä ja ruhtinaat saivat lapsia monilta rakkailtaan.
Vaan näyttäisi siltä, että tutkijoiden mielestä herttua Boggis ja Kristukselta näkönsä saanut pyhä Oda ovat sankarimme vanhemmat.
No - kun lähdet sotaan neljännesmiljoonaa hurjaa muslimia vastaan, niin on hyvä että on jonkinlaista kotitaustaa..
Odo Suuri tuli herttuaksi ehkä edeltäjänsä herttua Lupuksen kuoltua 688, ehkä joitain vuosia aikaisemmin tai myöhemmin, ja oli varmasti vallan kahvassa 700. Hän kehitti Aquitanian asemaa ja julisti sen itsenäiseksi valtakunnaksi vuonna 715.
Vuonn 718 Odo yritti lähteä Neustrian Chilperic II:n avuksi merovingien jälkeläisten sisäisissä riidoissa, joista kerroin Brunhildan yhteydessä. Ehkä hänelle luvattiin jotain, jos tulee avuksi. Tämähän oli Kaarlo Martellin elämän ainoa tappio - ehkä juuri Odon mukaantulon takia.
Kun Martell sitten löi samana vuonna 718 Chilperic II:n Soissonsin taistelussa, Odo Suuri teki rauhan tämän kanssa ja luovutti hallussaan olleen Chilpericin aarteineen Kaarlelle.
Kun muslimien valtaisa voittamaton armeija oli 721 tulossa Espanajasta Pyreneiden yli ja vaeltamassa kohti Aquitanian pääkaupunkia Toulousia, herttua Odo oli pulassa.
Kokeneena ammattisotilaana hän tiesi, että vaikka Toulousin kaupungin muurit olivat poikkeuksellisen vahvat, tuo taivaanrannassa häämöttävä uhka olisi sille liikaa.
Ja niin hän lähti pääkaupungistaan pienen joukon kanssa hakemaan apua.
Apua näet tarvittaisiin - sen Odo Suuri ymmärsi.
Toulousin vahvat muurit kestivät Al-Samh ibn Malik al-Khawlanin johtamaa piiritystä kolme kuukautta, mutta kaupungin puolustus oli kesäkuun alussa 721 romahtamaisillaan ja oli päätetty antautua.
Vaan silloin, kesäkuun yhdeksäntenä 721, mitä suurimmassa ahdingossa olevat piiritetyt kristityt kuulivat torven puhalluksen, kuin Ilmestyskirjan enkelin airueen äänen!
Odo Suuri ratsasti joukkoineen aivan hirvittävällä voimalla piirittäjien kimppuun.
Muslimit olivat niin varmoja voitostaan, että olivat unohtaneet suojata selustansa eivätkä olleet viitsineet tehdä partioretkiä takamaihin josko sieltä joku olisi tulossa?
Piirittäjät yllätettiin täydellisesti. Ketkä selvisivät hengissä Odon miesten miekoista ja peitsistä pakenivat henkensä kaupalla heittäen aseensa maahan, piirityslaitteet rikottiin ja poltettiin.
Tappio oli aivan uskomaton ja Toulousin metsiin ja pelloille kaatuneiden muslimien määrä häkellyttävä.
Emiiri Al-Samh ibn Malik al-Khawlani itse jäi loukkuun Balat nimisessä paikassa Toulousin lähellä. Taistelu oli hurja, ja vaikka vakavasti haavoittunut emiiri pääsikin pakoon pienen joukon kanssa, hän kuoli pian sen jälkeen.
Muistutan arvon lukijan mieleen, että al-Andalusian emiiri oli saapunut yli 300.000 miehen voimin kristittyjen maita valtaamaan.
Vaan tämä myrskyaalto pysähtyi Toulousin muurien luona rohkean ja viisaan Odo Suuren tähden.
Palaamme herttua Odo Aquitanalaisen kertomukseen myöhemmin Kaarlo Martellin seurassa.
Paavi lähetti Odolle lahjoja huikean sotilaallisen voiton seurauksena. Aquitaniassa hän oli tietenkin juhlittu kansallissankari. Kaikki tiesivät, mitä antautuminen muslimeille olisi merkinnyt.
Vaan eivätpä ole ajat paljon muuttuneet!
ylen kateellinen Kaarle Martellin velipuoli, herttua Childebrand (681-751) antoi kirjoittaa tärkeän historiikin (Fredegarin kronikka), jossa Odoa pistetään matalaksi.
Onneksi meillä on toinenkin todistus, pyhän Pardulfin (657–737) elämästä kertova vitae Pardulf, joka kuvaa Odo Suuren suurta mainetta kotimaassaan Aquitaniassa.
....
Jälkipuhetta:
kun katselen tuota muslimien lukumäärää Toulousen taistelussa 721, niin en kyllä oikeasti löydä sille historiallisia tai järkeviä perusteita.
ehkä siitä pitää nolla pudottaa pois, ja kyseessä oli sittenkin tommonen suuri, pari- kolmekymmentä tuhatta sotilasta.
neljännesmiljoona voi mennä legendan piikkiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti