Bataille de Poitiers, en octobre 732Carl von Steuben (1788–1856)
Näitä poikia ei nyt yllätettäisi!
Emiiri ‘Abdul Rahman Al Ghafiqi johti hitaasti liikkuvaa suunnatonta armeijansa pääjoukkoa seuraten Loire-jokea syvälle Ranskaan.
Voittajana hänen oli varmaan helppo hymyillä jalon arabialaisen ratsunsa selässä matkatessaan. Hän oli lyönyt Odo Suuren kaksi kertaa ja toisella kerralla niin perusteellisesti, ettei juuri ketään jäänyt siitä teurastuksesta henkiin.
Allahin tahto oli ollut 11 vuotta aikaisemmin, että Bordauxin piirittäjät jäivät varomattomuuttaan Odon joukkojen jalkoihin ja tuhoutuivat.
Nyt ei ollut kyse kaupunkia piirittävästä jalkaväestä, joka oli jättänyt selustansa suojatta, vaan muslimien pelätystä ratsuväestä. Hurjasti huutaen "Allahu akbar" he karauttivat puolustajien päälle,näiden rivit sortuivat ja sitten vaan pakenevia vihollisia surmaamaan sen kun kerittiin.
Muslimien pääjoukosta oli lähtenyt monia pienempiä joukkoja kauemmas saalista saamaan, ryöstämään ja raiskaamaan mielin määrin - kukaan ei voinut heitä estää. Sotasaalista vetävien vaunujen määrä ja tavaran paino senkuin kasvoi!
al-Ghafiqi ei oikeastaan tiennyt, mikä edessä odotti, eikä siitä ilmeisesti Odo Suuren perusteellisen lyömisensä jälkeen niin piitannut. Jos jotkut frankit tahtovat tehdä vastarintaa islmain armeijalle, sen parempi - siitähän maailmanvalloittajan ote vain vahvistuisi.
Jemeniläinen emiiri johti ilmeisesti noin 50.000 miehen sotajoukkoaan kohti koko Euroopan valtaamista. Matkaa hidasti joukkojen huolto - ei niinkään miesten, kun noiden arvokkaiden ratsujen.
Miehet voivat ottaa talonpojilta lehmiä ja sikoja ja lampaita ja pistää murkinaksi. Mutta hevosten on saatava ruokaa ja kymmenien tuhansien hummien muonaksi tarvittiin paikallisten talonpoikien peltojen tuotetta, viljaa.
Loppukesästä viljaa alkoi olla korjuussa ja näin syyskuun aikana 732 päästiin etenemään yhä kauemmas voittamattoman islamin uusien valtausten maisemiin.
Voimme vain kuvitella, millaista oli elämä näiden tapahtumien aikaan etelä-Ranskan kylissä ja kaupungeissa. Suomalaisina olemme kokeneet mitä oli olla vihollisen käsissä kun meitä kohtasi Isoviha ja Pikkuviha. Vieläkin väristyttää niitä, jotka tietävät, mistä oli kyse ja mikä on piilopirtti.
Pyhä Martti (316-397) eli itse köyhyydessä ja askeettina pukeutui säkkiin myös Toursin piispana ollessaan. Mutta hänen perustamastaan luostarista oli tullut läntisen Euroopan kristillisen elämän keskus.
Sinne oli tulvinut ruhtinaiden ja aatelisten ja tavallisen kansan antamia lahjoja, niin että tiedot luostarin rikkauksista olivat saavuttaneet myös Espanjan muslimien korvat.
Sinne oli nyt tämäm pelottava armeija matkalla tuhoten ja ryösteän mennessään Gallian maaseutua ja kaupunkeja kenenkään estämättä.
Sekä maallisen että kirkollisen historian tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että jos al-Ghafiqin suunnitelma olisi toteutunut, se olisi merkinnyt koko Euroopan kääntymistä islamiin ja Kristuksen kirkon jäämistä pieneksi vähemmistöksi - kuten oli jo tapahtunut Lähi-idässä ja pohjois-Afrikassa.
Ja tämä olisi merkinnyt koko maailmanhistorian muutosta - onhan kristillinen Eurooppa ollut länsimaisen maailman sydän. Sieltä tämä juutalais-kristillisen Raamatun ja kristinuskon värittämä kulttuuri on säteillyt Amerikkoihin ja aina Australiaan asti.
vaan toisin olisivat asiat, jos...
voiko yksi ihminen merkitä niin paljon?
eikö tässä ole kysymyksessä ihmiskunnan historiassa vaikuttavat syvemmät voimat, kansainvaellusten aallot ja teknis-taloudelliset tekijät ja ties mitä?
tasapaino yksilön ja hänen aikansa ja olosuhteiden ja erilaisten ihmisiin vaikuttavien voimien keskellä lienee vaikea löytää.
vanhempi historiankirjoitus oli usein hallitsijoiden mukaan etenevää, ottaen toki muutakin huomioon.
uudempi historiantutkimus soveltaa tapahtumien selittämisessä monemoista antropologian, sosiologian, poliittisen tieteen ja psykologian ym tarjoamaa teoriaa.
mielestäni Toursin taistelu, siihen valmistautuminen ja tapahtumien kulku on esimerkki yhden ihmisen merkityksestä.
tässä tapauksessa tuo yksi ihminen oli Kalle Vasara.
Kaarle Martel oli noussut Austrasian korkeaan virkaan "Palatsin hallitsija" jatkuvien merovingien hallitsijoiden keskinäisten kahinoiden seurauksena, mutta hän ei koskaan ottanut itselleen kuninkaan arvoa, vaikka olisi sen voinutkin tehdä.
ei tarttenut. Hän oli Euroopan vahvimman armeijan rakastettu ja kunnioitettu ylipäälikkö ja häntä toteltiin kaikkialla sen enempää kyselemättä - niin kuninkaat, piispat kuin kaupunkien pormestarit ja muut.
Kaverilla oli auktoriteettia.
Kaarle oli etevä sotilas ja hän suunnitteli huolellisesti, miten kohtaisi tuon arabien johtaman hurjan ratsujoukon. Olihan se ylivoimallaan täysin tuhonnut Odo Suuren urheat ja kokeneet sotilaat.
Hän nojasi oman armeijansa ytimeen, tuohon useampia vuosia koulutettujen raskaasti aseistettujen jalkamiesten joukkoon. Näitä täydensivät tähän sotaan lähtevät muut miehet, palkkasotilaat ja vapaaehtoiset.
Jalkaväen lisäksi hänellä oli tuon ajan kevyttä ratsuväkeäkin, mutta koska eurooppalaiset eivät tunteneet jalustimia, nämä olivat pahasti alakynnessä muslimien taitavien ratsumiesten hyökätessä.
tästä oli karvasta kokemusta ja Kaarle Martel päätti nyt taistella jalkaväellään ja heille opetetulla vanhalla falangi-taktiikalla
Muslimit eivät tahtoneet tulla yllätetyiksi, mutta Kaarle Martel tahtoi yllättää heidät.
Hänen armeijansa kulki etelään kaikessa hiljaisuudessa liikkuen maastossa, vältellen julkisia maanteitä, jossa ne olisi joku vakooja helpommin havainnut.
Jossain Toursin kaupungin ja Poitiersin välillä Martel asetti joukkonsa falangin neliöihin metsäisen kukkulan rinteeseen. Frankit olivat paikoillaan puiden lomassa kilpi-kilvessä ja pitkät peitset pystyssä.
ja niin vaan kävi, että al-Ghafiqin voittajan hymy hyytyi kun hän ilmeisen täydellisen yllättyneenä näki Toursia kohti ratsastavan armeijansa tiellä hiljaa paikallaan seisovan armeijan.
ei tämän näin pitäny mennä...
ja niin siinä tapitettiin toinen toistaan - al-Ghafiqi koettaen saada selvää mikä oli miestä ja mikä metsää tuossa rinteessä, ja Kaarle Martel odottaen hänen hyökkäävän.
Kaikki näet riippui siitä, että Martel oli etukäteen valinnut itselleen ja falangeilleen sopivimman taistelupaikan ja onnistunut yllättämään vastustajansa.
Seitsemän päivää siinä tapitettiin - kaksi kulttuuria, kaksi uskontoa kun kohtasi - Kristuksen ja Muhammedin.
Umaijjadit odottivat joukkojen saapumista, sekä pääjoukkojen että ryöstämään lähteneiden joukkojen tuloa paikalle. Ja viikon aikana ne saapuivatkin kaikki paikalle.
emiiri Abd-al Rahman Ghafiqi oli tuonut etelän miehet keskelle Eurooppaa ja lokakuussa ilma alkoi olla jo syksyisen kylmä.
Martel oli varustanut armeijansa hyvin ja myös pitänyt huolta että heidän pellavaiset ja villaiset vaatteensa antoivat lämpöä ja nahkaiset sidottavat kengät auttoivat märässä kelissä.
Arabeilla ja berbereillä alkoi olla kevyissä teltoissaan vilu. Ja pian tulisi vielä kylmempi - sen emiiri ymmärsi.
Kaarle tiesi, että jos hän hyökkäisi miehet joutuisivat avoimessa maastossa tappavan ratsuväen hyökkäyksen kohteeksi - hidas falangi olisi vaarassa.
Tässä rinteessä puiden seassa nuo hevosmiehet sen sijaan olisivat pulassa, ja niin hän odotti. Ukot vaan seisoivat seitsemän päivää paikallaan, varmaan nukkuivatkin siinä mihin olivat asettuneet.
ja niin tapitettiin, kenen hermot pettäisivät.
Lokakuun 10. päivän aamuna vuonna 732 emiiri al-Ghafiqi antoi hyökkäyskäskyn. Loputtomiin ei voitu niin isolla porukalla kylmässä odottaa ja Toursin kaupunki ja pyhän Martin luostarin aarteet olivat kädenulottuvilla.
Allahu akbar!
koetamme silmissämme nähdä tuhansien jalojen ratsujen lähtevän täyteen laukkaan kullakin selässään rohkea, taitava ja kokenut sotilas kädessään pitkä miekka tai keihäs tai jousi.
Miten uljas onkaan sotahevonen, kun se korskuen ihmisen ohjaamana käy kohti vihollista!
nyt olisi pitänyt käydä niin, että puolustajien rivit olisivat särkyneet ratsujen loikatessa tai syöksyessä vastustamattomalla voimalla niihin. Sitten alkasi särkyneiden rivien sotilaiden jahtaaminen ja lahtaaminen.
Mutta toisin kävi.
Arabien omat historiankirjoittajat kertovat, että tuo frankkien armeija oli kuin tummaa liikkumatonta jäätä.
Yhä uudelleen uljaat ratsut syöksyivät falangeja kohti, ja peitsien terävät raatelevat kärjet upposivat niiden kauniiseen rintaan.
kuinka eläimetkin kärsivät meidän ihmisten sodissa...
yhä uusia aaltoja nousi rinnettä kohti puiden välissä seisovaa miesten ja kilpien ja peitsien liikkumatonta massaa.
ja niin eräässä kohdassa onnistuttiin lyömään sisälle falangiin ja näkyviin tuli itse Kaarle Martel!
mutta kokeneet ja kouliintuneet sotilaat eivät lähteneetkään pakoon, vaan jatkoivat taistelua kirveillään ja miekoillaan ja puolustivat hengellään rakastettua johtajaansa.
sinne tallautuivat islamin miekkalähetyksen miehet, frankkien nahkakenkien käydessä verestä märiksi.
ja sitten Martel teki mestarillisen iskun - hän löi islamin pyhän sodan miesten arkaan kohtaan!
ahneuteen
Umaijjadien joukoissa alkoi kuulua huhu, että jotkut frankit olivat menneet heidän leiriinsä ja olivat vapauttamassa orjia ja ottamassa Bordauxin kaupungin ja muualta saatua rikasta sotasaalista itselleen.
tämä oli nyt isompi asia kuin mokomat mustat miehet metsässä...
ja näin osa umaijjidien joukoista kääntyi rintamalta takaisin leiriin päin, turvatakseen suuren sotasaaliinsa!
taistelua käyvät umaijjidit luulivat, että nuo ovat kääntyneet pakoon ja sama mieli iski heihin - hyökkäys pysähtyi ja muuttui silmittömäksi paoksi.
tässä näemme Kaarle Martelin sotilaallisen taidon ja auktoriteetin ...
luonnollistahan olisi nyt ollut lähteä riemusta kiljuen juoksemaan pakenevien muslimien perään heitä tappamaan!
vaan ei.
käsky oli että kukaan ei lähde mihinkään - ehkä tämä on muslimien sotajuoni, jolla koetetaan saada miehet metsästä avoimeen maastoon surmattaviksi.
ja käskyä toteltiin.
olihan tässä seisty jo seitsemän päivää ja yötä. mitä on yksi päivä lisää?
ja niin siinä seistiin ja ihmeteltiin ... ja uskon että aika lailla myös rukoiltiin
niinkuin koko Euroopassa
rukoiltiin
Aamu tuli eikä vihollista näkynyt ja siinä vaan seistiin ja odotettiin. Näin oli miehet hyvin koulutettu.
Martel lähetti vakoilijoita muslmien leiriin ja tutkimaan lähiseutua.
nämä palasivat kertoen, että muslimit ovat paenneet pakokauhussa jättäen telttansakin, kukin kantaen mitä aarteita sai pysymään ratsunsa selässä.
ja näin todella oli.
muslimien armeija pakeni Toursin ja Poitiersin luota takaisin Espanjaan Pyreneiden vuorten taakse.
kristittyjen voitto oli täydellinen.
kaksi isoa muslimien armeijaa oli murskautunut Ranskassa, toinen Odo Suuren jalkoihin Toulousen taistelussa 721 ja toinen, vielä suurempi, Toursin taistelussa 732.
ei hyvä.
uutta sotaretkeä ei varsin heti tahdottu tehdä...
Nyt kävi vielä silleen, että näiden tapahtumien jälkeen Syyriassa hallinneet Umaijjidien kalifit alkoivat joutua hankaluuksiin.
Vuoden 748 suuren maanjäristyksen jälkeen vihatut Umaijjidit jäivät Irakin Abbasidi kalifien jalkoihin ja heidän hallitsijansa ja aatelistonsa surmattiin Lähi-idässä viimeiseen mieheen.
Tämä vaikutti sen, että Cordoban emiiri oli Umaijjidi, jolla ei ollut mitään tukea tai kunnon yhteyksiä islamin alueita hallitseviin abbasideihin.
eli suomeksi sanottuna -
Toursin taisteluun päättyi islamin sotilaallinen eteneminen Eurooppaan.
Isän Jumalan armosta, Kristuksen valtakunta sai kukoistaa Euroopassa.
ja tämän valtavan maailmanhistoriallisen asian Hän toteutti yhden miehen kautta.
meillä on lähes silminnäkijän kuvaus tapahtumista - Cordoban emiraatissa asuva nimeltä tuntematon kristitty kirjoitti vuonna 754 kronikan latinaksi "Espanjan tuhoutumisesta", jossa myös Toursin taistelu kuvataan yksityiskohtaisesti.
käännän siitä tähän katkelman:
................
Ajaessaan takaa Odoa Abd ar-Rahman päätti ryöstää Toursin, tuhota sen palatsit ja polttaa sen kirkot. Siellä hän kohtasi Austrasian konsulin nimeltä Kaarle, miehen, joka nuoruudestaan asti oli osoittautunut soturiksi ja joka oli sotilasasioiden tuntija ja jonka Odo oli kutsunut apuun.
Kun taistleun molemmat osapuolet olivat lähes seitsemän päivän ajan ahdistelleet toisiaan pienin hyökkäyksin he viimein kokosivat rivinsä ja kävivät raivokkaaseen taisteluun.
Pohjoisen ihmiset pysyivät liikkumattomina kuin seinä ja pysyivät yhdessä kuin kylmien maiden jäätikkö. Silmänräpäyksessä he löivät miekoillaan arabit.
Austrasian miehet, joita oli enemmän ja jotka olivat hyvin aseistettuja, surmasivat kuninkaan, Abd ar-Rahmanin kun löysivät hänet lyöden häntä rintaan.
Mutta yhtäkkiä, kun he jo näkivät arabien lukemattomat teltat, frankit laittoivat miekkansa häpeällisesti tuppeen jättäen taistelun huomiseen, kun yö oli jo tullut kamppailun aikana.
Nousten aamulla omassa leiristään eurooppalaiset näkivät arabien teltat ja majat samanlaisina kuin edellisenä päivänä. Tietämättä, että ne olivat tyhjillään ja ajatellen että niiden sisällä oli saraseenien joukkoja valmiina taisteluun, he lähettivät upseerja tiedustelemaan ja havaitsivat, että ismaelilaiset joukot olivat lähteneet. He olivat todella lähteneet yöllä hiljaisuudessa tiukassa muodostelmassa palaten omaan maahansa.
K.B. Wolf. Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. Liverpool 2000, s. 145.
......................
Euroopassa oli nyt Kristuksella melkoinen porukka - frankit, joiden armeija oli Toursin taistelun jälkeen täysin ylivoimainen koko mantereella.
Vähän samaan tapaan kuin Hänellä on tänään USA ja sen voittopuolisesti kristittyjen miesten ja naisten muodostama armeija. Maailman mahtavin.
Kaarle Martel on Kaarle Suuren isoisä ja näin karolingien majesteettisen dynastian kantaisä.
Tämä, ystävät rakkaat, on Euroopan historian olennaista runkoa, jossa taistelu sydämestä - uskonnosta - on ollut niin keskeinen.
älkäämme nukahtako luulemaan, että Kristuksen ja Muhammedin kamppailu olisi ohi Euroopassa! (siitä Tukholmankin äskeiset tapahtumat muistuttavat)
Pyhässä Raamatussa on myös tuo merkillinen jae, jota usein toistetaan - ymmärtämättä mitä se oikeasti tarkoittaa.
ei se pidä tapahtuman sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Zebaot.
Sak 4:6 Biblia 1776
kuten sanottu, Zebaot on hepreankieltä ja tarkoittaa sotajoukkoa.
... sanoo Herra, sotajoukkojen Jumala
...........
katsomme hengellistä sodankäyntiä toisella palstalla, jossa tutustumme Kaarle Martelin suojelemaan Saksan apostoliin nimeltään Wynfrith eli pyhä Bonifacius.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti