tiistai 8. tammikuuta 2013

Jumalan päivä ja kreationistit


Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.

Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen
ja sanot: "Palatkaa tomuun, Aadamin lapset."

Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
kuin eilinen päivä, mailleen mennyt,
kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Psalmi 90:1-6

Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.
2 Piet 3:8

Jumalan kalenteri
Psalmi 70:4 antaa matemaattisen kaavan 

1000 vuotta = 1 Jumalan vuorokausi  eli 
365.000 vrk = 1 Jumalan vrk


Kalojen kauden ajoitus
Kalojen aikakausi - kun merissä vilisi kaikenlaisia eläviä olentoja, mutta ei vielä ollut lintuja eikä maaeläimiä eikä ihmistä - tunnetaan geologiassa nimellä Devonian kausi. Se ajoitetaan ihmisen vuosissa noin 419.2 - 358.9 miljoonaa vuotta sitten.

Siirretään  nuo ihmisen vuodet sitten Jumalan kalenteriin Ps 90:4 kaaviolla

419.200.000 ihmisen vuotta  -> 419.200 Jumalan päivää  -> 1148.5 Jumalan vuotta
358.900.000 ihmisen vuotta  -> 358.900 Jumalan päivää  ->   983.3 Jumalan vuotta

(Aikamme aurinkovuodessa on noin 365 päivää. Raamatun kirjoittamisen aikaan käytössä oli kuuvuosi,) 


Jumalan ja ihmisen kalenterit
Ne 6000 vuotta ovat ihmisen vuosia, sukupolvista laskettuja.

Luomisen päivät - niiden laskeminen alkoi jo ennen auringon ja kuun luomista!


Kumous
Raamattuun perustuva väite Jumalan kalenterin ja ihmisen kalenterin erilaisuudesta kumotaan jyrkästi kreationistien  filosofian tohtori Jonathan Sarfatin kirjoituksessa 12.3.2012:

Jonathan Sarfati

Kysymys:

Eikö Pietarin toisen kirjeen kohta 3:8 ilmaise, että luomispäivät eivät välttämättä olleet kirjaimellisia päiviä, vaan ne saattoivat olla tuhansien vuosien pituisia?


Vastaus:

Pietarin toisessa kirjeessä, kohdassa 3:8-9 sanotaan:


Lue vastaus luominen.fi sivuilla

2 kommenttia:

  1. Eikö tuossa psalmissa puhuta päivästä, eikä vuorokaudesta? Päivän vastakohta ja pari on yö. Yksi päivä ei tarkoita välttämättä koko vuorokautta, vaan voi olla vain osakin vuorokaudesta - silloin, jos puhutaan vain yhdestä päivästä. Jos päiviä lasketaan monia, tulee toki yötkin samalla. Mutta jos puhutaan vain yhdestä päivästä, puhutaan kai Raamatussa ajanjaksosta, jota ei voi suoraan samaistaa vuorokauteen, vaan joka voi olla lyhyempikin ajanjakso, eikö vain?

    Jeesuskin oli maan sisällä 3 "päivänä" tai "kolmena vuorokautena"*. Ensimmäistä päivää hän ehti olla siellä tunnin verran (juutalaisilla päivät loppuivat ilta-aikaan), toisen päivän kokonaan ja kolmatta päivää vähän pidempään kuin ensimmäistä, mutta hän nousi kuolleista kolmantena päivänä jo varhain aamulla. Eli 3 päivänä tai 3 vuorokautena kuolleena oleminen ei tarkoittanut yhtä kuin 3 * 24 h, eli 72 h.

    * Olen toisinaan kuullut sellaista tulkintaa, että Raamatussa sanonta "päivä ja yö" tarkoittaisi jokseenkin samaa kuin nykyään tarkoitetaan ilmauksella "vuorokausi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heprealainen "vuorokausi" on illasta iltaan - uusi vuorokausi alkaa kun 3 tähteä näkyy taivaalla.

      Genesis 1 ilmaus on hankala suomentaa, ja onkin eri käännöksissä eri tavoin "tuli ilta... tuli aamu"

      Jeesuksen kärsimyksestä kertoessaan evankeliumit käyttävät "hetkiä" jotka siis lasketaan klo 6 meidän aikaamme...

      kolmas hetki on 9 aamulla, 6 hetki keskipäivällä ja 9 hetki 3 iltapäivällä.

      12 tuntia, vanha 6 pohjainen laskutapa.

      Poista