torstai 25. syyskuuta 2014

Seppo Karhu sakramenttien ottamisesta omiin käsiin

seurakuntalainen.fi haastattelussa Esikoislestdliolaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Karhu vastaa Uuden tien toimittaja Miikka Niirasen esittämiin olennaisiin kysymyksiin. Herätysliikkeen sisäisistä valtasuhteista hän sanoo kirjoituksessa näin

"Esikoislestadiolaisessa liikkeessä niin sanottujen Lapin vanhinten kantaa Ruotsissa on perinteisesti arvostettu. Ruotsissa myös sakramentteja alettiin toimittaa oman liikkeen parissa ensimmäisten joukossa. Mikä on ollut Lapin vanhinten rooli Suomen päätöksessä?

- Suomen saarnaajat ovat itse ottaneet tämän kannan. Toki Lapin vanhinten kanssa on keskusteltu, mutta he eivät ole pakottaneet mihinkään, Karhu sanoo."
seurakuntalainen 24.9.

6 kommenttia:

  1. Valehteleeko Seppo Karhu? Lapinvanhimmat ovat tämän takana.

    VastaaPoista
  2. Suurin osa näkemistäni kommenteista ovat yksimielisiä tässä ja sanovat että Esikoislestadiolaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja valehtelee tässä julkisesti. Lapin vanhimmat ovat ajaneet sakramenttien ottamista omiin käsiin järjestelmällisesti eri tavoin jo yli kymmenen vuoden ajan.
    Koska mitään pöytäkirjoja tärleistä vanhinten ja lähetysmiesten ja saarnaajien kokouksista Suomea koskevissa asioissa ei saa pitää, asian käsittely on salamyhkäistä ja tällaisten virallisten lausuntojen kautta annetaan asioista haluttu kuva.
    Aikanaan suomalaiset saarnaajat tahtoivat ruksan ilmoitustaululle luettavaksi kokousten pöytäkirjoja, mutta nykyiset vanhimmat kielsivät sen.
    He ovat kieltäneet hengellisen laulun lisäksi myös rukous ja raamattupiirit.

    VastaaPoista
  3. Taitaa Mikko Louhivuori antaa tahallaan väärän todistuksen. 6.7.2014 annetussa tiedotteessa sakramenttityöryhmän asettamisesta on selvästi luettavissa, että allekirjoittajina ovat esikoislestadiolaisen herätysliikkeen suomalaiset lähetysmiehet. Tiedotteen lopussa Suomessa lähetysmatkalla olleet Ruotsin Lapin saarnaajat yhtyvät tiedotteen sisältöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjoitan näkemistäni eslest kommenteista uutiseen, etenkin suomi24 forumilla. siellä puhutaan kymmenen vuoden valmisteluajasta, Lapin vanhinten toiminnan tähdätessä tähän nyt käynnissä olevaan hankkeeseen.

      Poista
  4. Aina luotettava suomi24 taitaakin olla blogisi tärkein lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoisten s24 on riemullinen Hyde Park, lestadiolaisten Seiska-lehti, joka on kielletty ja siksi pakko lukea myös uskollisten.

      Paine purkautuu tsunamin lailla vaikka herätysliikkeen johto lähetyskirjein, saarnojen varoitusten ja uhkausten kautta koettaa saada sen padottua.

      EsLest ry:n Rauhan Side on Pravdaan verrattava tiukasti puolueen linjaa noudattava totuus, kuten varmaankin tiedät.

      Valitettavasti liikkeen johto on 20 vuotta ajastaan jäljessä, koko kristikunnan siirtyessä sosiaaliseen mediaan kiihtyvällä vauhdilla. ei edes omaa kotisivua, jossa virallisesti virallisista asioista puhuttaisiin ja moderoitua keskustelua sallittaisiin.

      Poista