keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Chitty Chitty Bang Bang

Ian Flemingin Chitty Chitty Bang Bang

Komentaja Caractacus Pott on vaurastunut keksittyään viheltäviä makeisia. Hän ostaa perheelleen pahoin kolaroituneen Paragon Panther kilpa-auton, kolminkertaisen Grand Prix voittajan.

Koska kovia kokenut urheiluauto on pikkusen koliseva, lapset antavat sille lempinimeksi Chitty Chitty Bang Bang.

Koko perhe on kyydissä matkalla uimarannalle, kun sietämätön ruuhka muuttaa ajamisen etanamaisen hitaaksi.

Pott perhe perhepotretissa

Isän suureksi yllätykseksi, äidin kauhuksi ja lasten riemuksi Chitty neuvoo vetämään yhdestä vivustaan. Kun näin tehdään, auto levittää siipensä ja nousee lentoon, vieden koko porukan Kanaalin rannalle kuuluisalle Gadwin Sands hietikolle, jossa perhe nauttii ihanasta lomapäivästä.

Uimisesta uupunut porukka nukkuu iltapäivän auringossa, kun nousuvesi alkaa lähestyä. Chitty herättää isän ja neuvoo tätä vetämään toisesta vivusta, jolloin siitä tulee juuri sopivaan aikaan vene.

Näin alkaa Ian Flemingin, James Bondin luojan, vuonna 1954 pojalleen Casperille kirjoittama lastenkirja.

Ja huikeat seikkailut alkavat suklaatehtaan ryöstämistä aikovien gangsterien kaapattua lapset ja auton muuttaessa muotoaan aina tarpeen mukaan.

Olispa autollani siivet (ruuhka-aamun ajajan unelma)

Aineesta tehdystä autosta tulee tietoinen ja se alkaa toimia ja johdattaa komentaja Pottia ja hänen perhettään mitä ihmeellisimmissä tilanteissa taitavasti suojellen ja auttaen lapsia ja vanhempiaan.

Tällainen tahtoo olla monen aikamme tiedemiehen henkilökohtainen käsitys maailankaikkeuden synnystä.

Koko universumia, sen alkuvaiheita, rakennetta ja lainalaisuuksia tutkivaa tiedettä kutsutaan kosmologiaksi. Alan professuureja on suomalaisissakin yliopistoissa.

Kosmologia, maailmankaikkeuden tutkimus, on tietenkin läheisessä suhteessa astronomiaan eli tähtitieteeseen. Mutta nykyään se on myös hyvin lähellä atomifysiikkaa, kvanttimekaniikkaa ja teoreettista filosofiaa.



Ajattelen, että tuo kuudentuhannen vuoden potaska, jota kreationistit syöttävät muka Raamattua puolustaakseen, on varsin kavala wihollisen juoni.

se näyttää, ah niin hurskaalta ja raamatulliselta.

miksi tämmöistä pseudotiedettä ja valhetta syötetään kristikansalle?

miksi sielunvihollinen on niin huolissaan, että kristityt alkaisivat katsella totuudellisesti maailmankaikkeutta koskevaa tutkimusta.

miksi strutsin pää painetaan hiekkaan ja pelotellaan tiedolla?

vastaus on yksinkertainen.

sen tähden, että sekoilemalla järjettömien ja valheellisten väitteiden kanssa Jumalan lapset eivät saisi tietää, miten suuret Jumalan teot moderni tiede on tuonut päivänvaloon.

Saatana tietää, että Jumalan kunnia luonnossa on sellainen, että se häikäisee ja riemastuttaa Jumalan lapset, lisää luottamusta Taivaan Isään ja antaa aavistuksen siitä, kuinka suuri Luojamme on, ja vielä paljon suurempi.

Sekoilkoot mieluummin typerien Grand Canyon ja dinosaurus valheiden kanssa, joille epäuskoinen maailma aiheellisesti nauraa!


Kosmologian kehitys on ollut hurjan nopeata koko 1900-luvun ajan ja vauhti senkun paranee.

Toisaalta Einsteinin suhteellisuusteoria avasi aivan uuden ymmärryksen maailmankaikkeudesta ja toisaalta tekniikan kehitys on antanut mahdollisuuden rakentaa entistä tarkempia havaintovälineitä.

Hubble-teleskooppi maata kiertävällä radallaan

Suuren alkuräjähdyksen tuntumaan voidaan jo katsella maapallon valoa himmentävän ilmakehän yläpuolella kiertävällä Hubble teleskoopilla ja isompi on jo tekeillä. Sinne on pistetty myös muita erikoiskaukoputkia, jotka mittaavat avaruuden lämpöjä ja muuta infrapuna-alueella ja tarkkailevat esimerkiksi mikroaaltoja.


Vanhempi kosmologinen tutkimus oli vakuuttunut siitä, että Raamatun alussa oleva sana on perusteellisesti väärässä.

"Alussa Jumala loi taivaan ja maan"

Vallalla yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa oli näet ajatus, että mitään alkua ja loppua ei ole olemassa, vaan maailmankaikkeus on ikuinen.

Ajatus ikuisesta universumista, joka on siis aina ollut staattinen tila, jossa aine ja energia leikkivät Sir Isaac Newtonin fysiikan absoluuttisten lakien mukaan, eräänlainen iso mekaaninen kone, eli vielä 1950-luvullakin.

Ei kristikansa tainnut tuohon niin kovin tutustua tai siitä huolehtia. Mutta tieteellinen maailmankuva oli silloin vailla alkua ja vailla loppua.

Big Bang... taiteilijan käsitys

Kristittyjen on hyvä tietää, että ajatuksen alkuräjähdyksestä esitti ensimmäisenä belgialainen pappi, Louvenin yliopiston professori Monsignor Georges Henri Joseph Édouard Lemaître (1894-1966).

Roomalais-katolinen kirkko oli tajunnut kaverin huikeat lahjat ja antoi hänelle luvan toimia tutkijana ja opettajana yliopistossa. Lemaître kävi kovasti keskusteluja esimerkiksi juuri Albert Einsteinin kanssa.

Alkuräjähdystä pohtiessaan Lemaitre käytti ilmausta "alkuatomi", joka on syvällinen ja merkittävä tapa sanoa asia.

Vauhdikkaan Big Bang nimen antoi kuuluisa astronomi Sir Fred Hoyle pilkaten väitettä, että maailankaikkeus olisi muka kerran syntynyt isona pamauksena. Osuva ilmaus jäi elämään.



Maailmankaikkeutta tutkiva ihmiskunta on siis tekemiensä havaintojen perusteella muuttanut käsitystään ja on nyt koko lailla vakuuttunut, että on alku ja on loppu.

Hubblen antamien tietojen mukaan arvioidaan, että joskus 13-15 miljardia vuotta sitten oli vain piste.

Tiede ei pysty tuohon pisteeseen asti tunkeutumaan.

Mutta heti paukauksen ensi miljoonasosa sekunnista lähtien kyetään seuraamaan tapahtumia loogisesti ja matemaattisesti ja muodostamaan mielekäs, avaruuden tutkimuksen tukema malli siitä, miten Big Bang etenee.

4.5 miljardia vuotta sitten syntyy aurinko ja samaan aikaan sitä ympäröivät planeetat, oma kotipallomme niiden mukana.

Vanhimmat suomalaiset graniitit ovat 3 miljardia vuotta vanhoja.



Kosmologien kirjoituksiin tutustuessamme voimme katsella alkuräjähdystä mielenkiintoisesta näkökulmasta.

Alkupisteestä sinkoaa matemaattisia kaavoja.

Koko tapahtumasarjan ymmärtäminen perustuu matemaattiseen ajatteluun, ja alun yksinkertaisista kaavioista tullaan muutaman sekunnin kuluessa varsin monimutkaiseen ja vaikeasti hallittavaan luonnon matematiikkaan, joka selittää alkuaineiden syntyä, vetyatomin, heliumin ja sitten raskaampien atomien muodostumista.

Monet eri tieteenalat ovat tässä hurjan mielenkiintoisessa tutkimuksessa mukana, mutta perustana on matematiikka.

Looginen ajattelu.



Kosmologi voi olla maailmankatsomukseltaan ateisti.

Silloin hän on kovin tyytyväinen, että kykenee selittämään niin tarkoin - ja maallikoille käsittämättömällä kielellä - alkuräjähdyksen jälkeisiä tapahtumia matemaattisesti.

Katsokaas, tässä on heti kättelyssä matemaattinen logiikka, luonnonlait, järjestelmällisyys, alkuräjähdyksestä syntyy järjestynyt lainalainen maailmankaikkeus, jossa kiepumme mukana.

Hän tahtoo omia tuon matemaattisen viisauden sokean aineen ja hillittömän energian ja hiukkasten materialistiseksi sattumanvaraiseksi leikiksi, eikä näe, miten syvällistä ajattelua luomakunnan luominen osoittaa.

ei siinä ole mitään sattumanvaraista.

Chitty Chitty Bang Bang ei itse rupea tietoiseksi ja ohjaile komentaja Pottin perhettä Kanaalin rannalle uimaretkelle.

Meidän Taivaallinen Isämme on tuon kaiken suunnitellut, ajatellut ja tehnyt.

Voimmeko siis todistaa, että Alkuräjähdys ja maailmankaikkeuden matemaattinen järjestys ja looginen kehitys todistavat että Jumala on olemassa.

Emme tietenkään!

Israelin Jumala on salattu ja Hän on ilmoittanut itsensä meille luonnossa, Raamatun ikivanhoissa kirjoituksissa ja erityisesti pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Usko ei ole jokamiehen.

Jumalaa ei voida käyttää tieteellisen teorian argumenttina, koska Häntä ei voida mitenkään tutkia.

Ja kuitenkin, Raamattu sanoo että kaikessa luomakunnassa Jumalan syvällinen viisaus, matemaattinen ajattelu (mahshava hepreaksi psalmeissa), majesteettisuus on ilmiselvästi nähtävissä.

Niin että "he eivät voi millään itseään puolustaa" jotka eivät Häntä Jumalana palvo.



Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät.

Sentähden se, mikä taidetaan Jumalasta tuta, on heille tiettävä; sillä Jumala ilmoitti sen heille.

Sillä hänen näkymättömät menonsa, nimittäin, ijankaikkinen voimansa ja jumaluutensa nähdään hamasta maailman luomisesta, jotka ymmärretään niistä, jotka tehdyt ovat: ettei he taitaisi itseänsä syyttömiksi sanoa.

Että he tunsivat Jumalan, ja ei ylistäneet häntä niinkuin Jumalaa eikä kiittäneet, vaan vilpistelivät omissa ajatuksissansa, ja heidän järjetöin sydämensä on pimennyt.

Kuin he itsensä viisaiksi luulivat, niin he ovat tyhmiksi tulleet,

Ja ovat katoomattoman Jumalan kunnian muuttaneet katoovaisen ihmisen ja lintuin ja neljäjalkaisten ja matelevaisten kuvan muotoiseksi.

Sentähden on myös Jumala heidät laskenut sydämensä himoihin, saastauteen, häpäisemään keskenänsä omaa ruumistansa,

Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu ijankaikkisesti, amen!


Room 1:18-25 Biblia 1776



Apostolin vakavat sanat kohdistuvat myös niihin kristittyihin, jotka totuutta tietoisesti vääristellen tai tietämättään valheita suosien kulkevat.


"Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät."


jumalattomuuden on yksi ja pois se meistä!

vääryyden - hmm, emme kai me suosi valheita ja vääryyttä elämässämme?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti