Eloa on paljon! Viljapelto PalestiinassaMutta Inhimisten maates/ tuli henen wihoilissens/ ia kylui ohdakeet nisuijn sekan/ ia poismeni.
Coska nyt oras rupeis casuaman/ ia hedhelmeitzemen/ nin näghyit mös ohdacket.
Silloin edheskeuit perenisennen palueliat/ ia sanoit henelle/ Herra eikös hyue Sieme'de kyluenyt peltos/ custa sis henelle ombi ohdackeet?
Nin sanoi hen heille/ Wiholinen Inhiminen sen teki. Sanoit palueliat henelle/ Tadhocos sis ette me menem/ ia nee poishaghem?
Mutta hen sanoi/ En/ senpäle ette coska te ohdacket ylesrewitte/ ettei te ynne nisuia yleste'ma.
Sallicat ynne caswa molemat elonaica' asti. Ja elon aighala sanon mine elomiehille. Cootkat ensin ohdacket/ ia sitocat heite lychteixi/ poltetta/ Mutta nisut cootkat minun aittaani.
Matteus 13:24-30 Agricola 1548
uskon, että meidän Herramme Jeesus Kristus katselee tätä aikamme tietoverkoissa käytävää suomalaisten kristittyjen yhteydenpitoa suurilla silmillään, myös näitä essujen juttuja.
jos Hän pyytäisi kaikkia niitä nostamaan käden ylös, jotka tahtoisivat lähteä näille Jumalan elopelloille leikkaamaan vihollisen kylvämää lustetta pois, luulen että aikamoinen joukko olisi heti valmiina Herran työhön!
kyse tuossa vertauksessa ei ole vain joistain mielipiteistä, joita Herran opetuslastenkin parissa lenteli suuntaan ja toiseen - kovin olivat erilaisia sekä luonteeltaan että käsitystavoiltaan ja uskoltaan.
kyse on ihan oikeista inhimistä. koko paketista, ruumis, sielu ja henki.
Hänen tahtonsa ei ole tuollaista viikatemiesten ja sirppinaisten porukkaa koota lusteita poistamaan vehnäpellolta.
ketään kristittyä ei ole kutsuttu toisen kristityn uskon, hengellisyyden, Pyhän Hengen omistamisen, autuuden tilan viimeiseksi tuomariksi.
vaikka kuinka tätä vastoin Lars Levi Laestadius jotain sanoisi, Lapin wanhimmat jotain ilmottaisivat, saarnaajat julistaisivat ja seurapenkissä istuvat ajattelisivat, elleivät sanoisi
tämä ei ole meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tahdon mukaista, kokonaisia ihmisiä kaataa, maahan polkea ja heittää ulos Herran elovainioilta
julistaa metsätokkaan kuuluviksi.
Herramme ei ole uskonut tätä tehtävää meille inhimisille.
Meille Hän on sanonut, menkää maitten ääriin asti ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapiseni kastamalla heitä ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Suurenmoisen armon Hän on antanut Pyhässä Hengessä erottaa henkiä, ja aivan mahtavasti julistaa synnit anteeksi taivasta myöten. Tai pidättää synnit.
Vaan itsellään, ihan omissa lävistetyissä käsissään, Hän pitää viimeisen tuomion oikeuden ja homman tekevät pyhät enkelit sirpit käsissään - virheettömästi.
Yhtäkään nisua ei joudu tuleen.
Katsos, kun et sinä ole kärsinyt verihikeä ja kuollut Jumalan hylkäämänä lähimmäisesi syntien edestä.
enkä minä.
Me kaikki kuulumme Hänelle, joka on ottanut pois maailman synnin.
Jumalan Karitsalle.
vaan tahtoo meissä sitkeästi tuo viikatemiehen ja sirppinaisen innokas Herran elovainioiden putsaajan henki asua!
saa Herramme ihmetellä lammaslaumansa karsinoitumista ja toinen toisensa potkimista, puhtaiden vesien sotkemista ja kaunaa ja katkeruutta ja helvetin lieskoihin toivottamista.
varsinaisia lampaita! vai olisko siellä joukossa joku vuohikin?
no - Hän päättää.
suvereenisti.
näin Herran tahdon mukaan joudumme näissäkin kalaverkoissa ja seiteissä, Webissä, suostumaan siihen, että ohdakkeet, lusteet, valhevehnät ja aito nisu yhdessä iltatuulessa lainehtivat elonkorjuun aikaa odottaen.
Galilean kauniissa maisemissa, suurten peltojen luona kulkiessaan Herramme sanoi myös hyvin vakavasti:
Ja coska hen nyt näki Canssat/ Armachti hen heiden pälens/ että he olit ylenannetut/ ia haiotetut/ ninquin lambat/ joilla ei ole Paimenda.
Silloin sanoi hen opetuslapsillens/ Elo tosin ombi sangen palio/ mutta wähe on tööwäki/
Rucolcat sentähden Elon Herra/ että hen wlgoslähäteis tööwäkie henen eloonsa.
Matteus 9:36-38 Agricola 1548
Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi
armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.
Eloa kypsyy korjuuseen,
lyhyt on toiminnan hetki.
Turmion suureen synkkyyteen
rientävi ihmisten retki.
Kristusta jos ei tunneta,
kuljetaan ilman toivoa
kolkkoa kuolemaa kohti.
Sydämin, suin ja kätten töin
avuksi kiiruhtakaamme.
Rukous nouskoon päivin, öin,
Herralta Hengen me saamme.
Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?
Hopeat, kullat Herran on,
päiväni myös ovat Herran.
Aika kun saapuu tuomion,
lainaansa kysyy hän kerran.
Auta siis käymään tietäsi,
niin kuin sen kuljit, Herrani,
palvellen matkalla muita.
Virsi 434
Hans Utbø 1870, pain. 1880.
Suom. Mikael Nyberg 1920.
Virsikirjan lisävihkoon 1963.
tuo kuin oikein saisi piirtyä sydämiimme
"Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?"
ei ole ihan harva kerta se, kun joku noudattaa Herramme kehoitusta ja rukoilee elon Herraa lähettämään tööwäkeä
että kirves osuu omaan nilkkaan ja tuleekin Herran käsky:
lähde sinä!
näin kävi opetuslapsille, joita Jeesus tuossa rukoukseen kehoitti.
maailman ääriin ihmisten kalastajiksi!
eikä tainnut ketään kaduttaa, että oli tullut rukoiltua noin vaarallinen rukous.
harva heistä kuoli vanhana elämästä kyllänsä saaneena luonnollisen kuoleman.
eipä virren 434 kirjoittajakaan kauan elänyt tässä maailmassa:
"Virren kirjoittaja, norjalainen opettaja Hans Utbø (1849-1875), on virsikirjamme nuoria runoilijoita: hän oli kuollessaan juuri täyttänyt 26 vuotta. Kokoelma hänen runojaan, niiden joukossa tämä virsi, julkaistiin vasta 1880, mutta tämä virsi syntyi jo 1870, jolloin Utbø oli 21-vuotias."
Tauno Väinölä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti