Uudestisyntymisestä puhuvat Johannes 3, Matteus 19:28, Tiitus 3:5 ja 1 Piet 1:3 ja 23.
1 Pietarin kirjeessä sana esiintyy hieman toisessa merkityksessä kuin noissa muissa kohdissa:
Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, joka meitä suuresta laupiudestansa on synnyttänyt jälleen elävään toivoon, Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta kuolleista,
Katoomattomaan ja saastuttamattomaan ja turmelemattomaan perintöön, joka taivaassa tähdelle pantu on teitä varten,
Jotka Jumalan väellä uskon kautta autuuteen kätketään, joka sitä varten valmistettu on, että se viimeisellä ajalla ilmi tulis.
1 Piet 1:3-4 Biblia 1776
Ja tehkäät puhtaaksi teidän sielunne totuuden kuuliaisuudessa, Hengen kautta, veljelliseen rakkauteen, joka vilpitöin olis, ja olkaat keskenänne palavaisessa rakkaudessa puhtaasta sydämestä,
Niinkuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy.
Sillä kaikki liha on niinkuin ruoho ja kaikki ihmisen kunnia niinkuin ruohon kukkanen. Ruoho on kuivunut, ja sen kukkanen lakastunut;
Mutta Herran sana pysyy ijankaikkisesti, ja se on se sana, joka teidän seassanne saarnattu on.
1 Piet 1:22-25 Biblia 1776
Uudemmissa käännöksissä jakeet ovat näin:
1 Piet 1:2-4
1938:
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
otka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
1992:
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.
Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana.
1 Piet 1:22-25
1938:
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti."
Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne.
Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta. Sillä
ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka.
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta Herran sana pysyy iäti.
Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu.
No, onhan meille ihmisille selvä, että kun joku syntyy, niin hän ensin sikiää, kasvaa äiteen kohdussa sikiönä ja sitten pikkuinen ihana ihmisen alku tulee maailmaan.
1 Pietarinkirje käsittelee tätä aihetta hyvin epäsuorasti, mutta kuitenkin selvästi.
Mikä lihasta syntyy on liha, joka on kuin ruoho, joka lakastuu.
Lihasta syntynyt ei ole iankaikkinen vaan katoava, maasta olet sinä tullut.
Aatamista ja Eevasta syntynyt ihminen on syntynyt lihasta.
Joten ei auta paljon lihasta syntyä uudelleen.
Kirjoittaja katsoo Raamatusta kohdan, joka selvittäisi, mikä sitten kestää iankaikkisesti, aina, loppumattomasti, koskaan päättymättä.
Hän löytää aika jännän yhdistelmän
Ensin Jobin kirjasta... tällainen on ihminen:
Ihminen, naisesta syntynyt,
elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu,
on kohta poissa, kuin varjo.
Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi,
hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!
Voiko saastaisesta tulla puhdas?
Ei koskaan!
Ihmisen elämä on laskettu tarkoin,
lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät.
Sinä olet pannut hänelle rajan,
jota hän ei voi ylittää.
Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa:
sen kanto työntää versoja,
niiden kasvu ei lopu.
Vaikka sen juuri vanhenee maassa,
vaikka sen tyvi kuolee,
jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.
Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee.
Kun hän on mennyt pois, missä hän on?
Meren vesi haihtuu,
virta kuivuu, sen vedet häviävät.
Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.
Job 14:1-11 KR 1992
vaan mistä tuo jatko?
ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka.
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta Herran sana pysyy iäti.
tuota kun kuuklaa niin näkee, miten valtavasti suomalaisten kristittyjenkin parissa tämä elää "Herran sana pysyy iäti"
mutta mistä päin Vanhaa testamenttia se tulee?
en tiedä.
ehkä joku auttaa löytämään!
1 Pietarinkirjeen ajatus on kuitenkin tässä, että liha on kuolevainen eikä lihasta syntyvä ylitä ajan rajoja.
Jumalan Sanan siemen siittää iankaikkisen elämän.
Äitiä ei tässä mainita.
Eräässä mielessä siis Beetlehemin ihme tapahtuu kristityn sydämessä, kun Jumalan Sana synnyttää ihmisen uudelleen.
Sana tulee lihaksi.
Mutta annetaan Jobin kirjan valtavan paradoksin, käsittämättömän sanan päättää tämä pieni johdanto:
Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin,
kunpa ne talletettaisiin kirjaan,
uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!
Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan,
saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa.
Job 19:23-27 KR 1992
Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo.
Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Job 19:23-27 Biblia 1776
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti