Repoveden kansallispuisto, ValkealaGoogle Earth kuva Raninen
Suomen kansa elää lujalla kallioperustalla.
Tämän voi nähdä niin monessa eri kohdassa, että sitä ei aina tule edes ajatelleeksi.
Monilla on Jumalan lahjana kaunis kesäpaikka suomalaisen järven rannalla tai merenlahden poukaman tuntumassa.
Siinä on veden tuntumassa usein näkyvissä harmaata ja punertavaa sileää kalliota ja isoja kivenlohkareita, jotka saaren sisällä ovat moreenin tai mullan, sammalten ja kasvien peitossa.
Moottoriteitä ajellessa kuljetaan usein suurten kallioleikkausten halki, joissa molemminpuolin tietä on jylhät punertavat graniittiseinämät.
Joku joutuu tämän lujan kallioperustan kanssa painimaan tehdessään syväkaivoa, toinen sitä taas etsii saadakseen talolleen lujan perustan hiekan ja saven alta.
EduskuntataloEi ole juuri korjauksia tarvinnut.
FinlandiataloAlvar Aallon suunnittelemaan konsertti ja kongressikeskukseen, Finlandiatalo vihittiin juhlalliseseti käyttöön 5.12. 1971.
Sen pintaan ei suomalainen kivi kelvannut, vaan piti hienostella ja tuoda huippuhienoa valkoista Carraran marmoria laivakuormina Italiasta.
Huippuhienoa ja huippukallista.
Jo kymmenen vuoden kuluttua marmorilaatat alkoivat taipuilla Suomen ankarassa talvessa ja hyvä etteivät ole kenenkään päähän pudonneet.
Ne uusittiin samaisella arvokkaalla marmorilla 1998 ja eiköhän sieltä taas rupea uutista tulemaan - vaikka ehkä viisaammin osasivat laatoituksen nyt tehdä vahingosta viisastuneina.
Suomalaiset asustavat siis tosi lujalla perustalla.
Geologit kutsuvat tätä maaperän muodostumaa Fennoskandian kilveksi, joka on varsin vakaata seutua - maanjäristykset ja maankuoren muut liikkeet ovat harvinaisia.
Suurin osa tästä peruskalliosta ongraniitiksi kutsuttua kivilajia, joka on erittäin lujaa ja kovaa ja kestävää.
Graniitin käyttö rakennuksissa on tunnetusti kallista, koska sen työstäminen vaatii niin paljon aikaa ja konevoimaa.
Toki graniittia on muuallakin kuin meillä Suomessa!
itse asiassa koko maapallon pintakuoressa, "kivikehässä" eli lithosfäärissä, on graniittikehä, joka lepää syvemmällä olevan basalttikehän päällä.
Graniitti on olennainen osa maapallon kuivan maan rakennetta (merenpohjien geologinen rakenne on hieman toisenlainen).
Mutta tuo graniittikehä on hyvin laajalti myöhemmin muodostuneiden kivilajien peitossa maapallon asutuilla alueilla.
Esimerkiksi täällä Israelissa graniitti on keskimäärin kahden kilometrin syvyydessä sen jälkeen muodostuneiden monien eri kivikerrostumien alla. Israelin maisemia hallitsevat kalkkikivimuodostumat.
Ei tarvitse kuin ylittää Suomen lahti, kun Virossa jo kohtaamme graniittia paljon nuorempia kerrostumia, esimerkiksi nuo upeat ordoviki-kauden kerrostumat fossiileineen.
Suomalaisten jalankulkijoiden alla on graniittia tosi paksusti aina 160 kilometrin syvyyteen asti.
Israelissa on suurten mannerlaattojen väli hyvin selvästi näkyvissä.
Itä-Afrikan hautavajoama on mannerlaattojen välinen repeämä, jonka Arabian niemimaan liike on avannut. Se alkaa Libanonin tuntumasta Hermonin luota ja ulottuu Kinneretin järven, Jordan-joen, Kuolleen meren, Aravan laakson, Eilatin ja Akaban lahden kautta Punaiselle merelle ja jatkuu itä-Afrikkaan aina Kenian ja Tansanian rajoille asti.
Suomi on myös kahden mannerlaatan päällä, mutta ne ovat niittautuneet toisiina niin kauan sitten, ettemme sitä huomaa.
Geologit sanovat että kahden laatan kohtaamisen menee Suomettaren halki linjalla Mikkeli-Mäntyharju-Valkeakoski-Vammala-Pori.
Mites Suomesta on sitten tullut tämmöinen maa, jossa tuo muualla usein syvällä oleva luja graniitti näkyy järvien rannoilla, suurissa irtolohkareissa ja kallioleikkauksissakin?
No. Lyhyesti pähkinänkuoressa kertoen...
Kun Jumala loi aurinkokunnan 4.5 miljardia vuotta sitten, myös meittin kotiplaneetta tehtiin ja se oli aluksi pinnaltaan kovin kuuma.
Pintakuori jäähtyi ja meidän Herramme loi sen sangen taidokkaasti, tehden merta, kuivaa aluetta, kivikehää ja ilmakehää ja muuta kehällistä ja keskeistä.
Graniitti on basaltin kanssa maapallon vanhaa pintakuorta ja Suomessa sitä on ajoitettu eri alueilla 3000 - 1600 miljoonaa vuotta vanhaksi - keskimäärin ehkä 2 miljardia vuotta vanhaa on siis tuo kivi, jota päivittäin näet ympäristössäsi.
kuka tietää, ehkä keittiössäsi on pöytä, jonka pinta on kaunista punaista graniittia, ehkä kerrostalon portaita peittää kestävä ja luja harmaa graniitti?
Vaan monet mutkikkaat tapahtumat ovat muokanneet avaruudessa hurjasti aurinkonsa ympärillä pyörivää maapalloa ja sen pintakuorta.
Ei mitenkään sattumalta vaan Luojan tarkassa ohjauksessa.
Suurta osaa maapallon kallioperää peittävät kerrostuneet kivilajit ja monet muut metamorfiset, tuliperäiset, kovassa paineessa prässätyt, vedessä hennoksi konglomeraatiksi pakkautunut... kyllä niissä kivissä riittää.
Israelissa on paksut kalkkikivimuodostumat, joiden nuorin kerrostuma on ns. eosiinista kalkkikiveä, jonka päällä myös Jerusalem on poimuttuneilla Juudan vuorimailla.
Tämä kallio on pehmeää, paikoin kynnellä raaputettavaa liitukiveä, ja kovempien kalkkikivimuodostumien omistajat saavat hyvän toimeentulon myymällä alueeltaan rakennuskiviä.
Tuntemamme maapallon elämän varhainen historia on näissä kerrostumakivissä nähtävänä ja tutkittavana.
Vaan vähempi Suomessa.
harmi, sillä kerrostumakivissä voi olla maaöljyäkin...
no - graniitissa sentään löytyy paikoin kultasuonia, joten ei se ihan köyhää ole. (Lemmenjoelta löytyi nyt kesällä tulitikkurasian kokoinen kimpale - 20.000 euroa oli kuulemma arvonsa)
miksi suomalaisten asuinmaa on kallioperältään niin kova ja vanha?
kaksi miljardia vuotta.
syypää ovat maapallon ilmaston kylmenemisen tuomat jääkaudet.
Geologit arvelevat, että jääkauden höylät ovat hinkanneet Suomen maaperästä keskimäärin seitsemän metriä nuorempia kallioita hornan tuuttiin. ...ei kun hiiden kirnuun ... ei kun Helvetin koluun ... ei kun...
Eroosio on ollut niin voimakasta, että Suomen geologisesti hyvin vanhoista maisemista ovat vuoret häipänneet ja on jäänyt vaan matalia tuntureita ja kukkuloita, joiden laskettelurinteille Alppien asukkaat kohteliaasti hymyilevät.
Vanhoja oksankohtia tässä kuluneessa puulattiassa ovat mm. Ukko-Koli ja Ylläs.
Niin ne isot kivet.
Tiedämme kaikki, että Suomen lakien mukaan jääkauden siirtämät suuret irtokivet ovat luonnonsuojelun kohteita.
Jääkausien tuloksena saamme kiittää Jumalaa kymmenien tuhansien järviemme kauneudesta ja satojen tuhansien soidemme turpeista ja hilloista.
Salpausselän ja Maaselän henkeäsalpaavat maisemat ovat viimeisen jääkauden reunaan syntyneitä, kun se hitaasti vetäytyi maapallon ilmaston lämmetessä.
Pohjanlahden rannoilla asuvat ovat geologisesti ajatellen nopeasssa liikkeessä, kun maa siellä vieläkin nousee jääkauden painosta vapauduttuaan.
Harmillisesti maan nousu aiheuttaa Pohjanmaan tulvia keväisin, kun vesi ei niin nopeasti pääse juoksemaan kuin ennen.
Ehkä kysyt, mitä sitten?
niinkuin Raamatun kannalta.
neuvoisin tämmöistä harjoitusta.
istahda - jos ei pahemmin sada - graniittilohkareen, rantakallion tai kallioleikkauksen luo.
anna ajatustesi kulkea kaksi miljardia vuotta taaksepäin, tai kolme jos haluat.
koeta sitten pistää siihen mittakaavaan ihmislajin historian viisi miljoonaa vuotta.
koeta sitten pistää siihen graniitin mittakaavaan kuusituhatta vuotta korkeampaa ihmiskunnan sivistyshistoriaa.
muistele Suomen kansan ensimmäisiä rakennuksia, Turun tuomiokirkkoa vaikka - 1200 luvulta jKr eli kahdeksansataa vuotta sitten.
pistä sitten oma ikäsi ja syntymävuotesi tuon kallion kanssa mittakaavaan.
Katso kalliota, josta olet louhittu!
jospa tämä antaisi pikkusen sydämeesi luottamusta siihen, että Vanhaikäinen, joka on tuon kallion niin viisaasti luonut, ymmärtää kyllä sinunkin tämänpäivän huolesi ja tahtoo ja kykenee pitämään sinusta huolen
8 PSALTTARI
Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, Gittitin päällä.
Herra meidän Herramme! kuinka ihmeellinen on sinun nimes kaikessa maassa, joka panit kunnias taivasten ylitse.
Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman, vihollistes tähden, ettäs vihollisen ja kostajan murentaisit.
Sillä minä näen taivaat, sinun sormeis teot, kuun ja tähdet, jotka valmistit.
Mikä on ihminen, ettäs häntä muistat? eli ihmisen poika, ettäs häntä etsiskelet?
Sinä teit hänen vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan sinä kaunistat hänen kunnialla ja kaunistuksella.
Sinä asetat hänen sinun käsitekois herraksi: kaikki olet sinä hänen jalkainsa alle heittänyt:
Lampaat ja kaikki karjat, ja myös metsän eläimet,
Linnut taivaan alla ja kalat meressä ja mitä meressä vaeltaa.
Herra meidän Herramme, kuinka ihmeellinen on sinun nimes kaikessa maassa!
Kirjoittanut: Haamul
Oikein raamatullinen aihe! Onhan itse Kristus Kalliomme.
Mutta on myös toisenlaisia kallioita. On kiviä, jotka eivät kestä sitä, kun Herra järisyttää maata. Tai kiviä, jotka jäävät meren kuluttamiksi sileiksi kallioiksi, joille ei kukaan mitään pysyvää rakenna. Kuten se Tyros, josta Hesekiel profetoi. Ne kivet pitävät itseään uljaina ja lujina, mutta kun Jumala liikuttaa maata ja merta, niiden uljuus on entinen.
Luonnossa liikkuessani usein ihmettelen ja ihastelen kaiken muun ohessa kallioita ja isoja (ja pienempiäkin) kiviä. Lomapaikkamme läheisyydessä on muuan kivimuodostelma, jonka luona tulen aina miettineeksi, miten ja milloin se on mahtanut muodostua. Kyseessä on yksi valtava kivilohkare, joka on haljennut keskeltä kahtia. Ehkä esi-isämme arvelivat, että siinä oli ukko ylijumalan jostain kaukaa tänne Pohjan perille heittämä kivi, joka pudotessaan oli haljennut. Itse uskon, että ei se erikoinen kivimuodostelma ole kenenkään muun kuin ainoan Jumalan aikaansaannos. Herra Jumala on joskus tavalla tai toisella järisyttänyt maata, ja silloin se valtava, lujan näköinen kivi oli kuin olikin haljennut.
Näinkin luonto julistaa meille Kristusta. Jokainen luonnonvoimien kuluttama tai halkaisema kivi on muistutus siitä, mitä Jumala Kristuksessa on meille tehnyt.
Kristuksen seurakunta on rakennettu sen Kallion päälle, joka ei järise, ja niin tätä Seurakuntaa eivät tuonelankaan portit voita.
Haggai 2:6-9: "Näin sanoo Herra Sebaot: Vain hetki enää, ja minä järisytän taivaan ja maan, meret ja mantereet. Minä saatan kansat kauhun valtaan, ja niiden aarteet tuodaan tänne. Minä täytän temppelini loistolla, sanoo Herra Sebaot. Minun on hopea ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot. Tämän temppelin loisto on oleva suurempi kuin entisen, sanoo Herra Sebaot. Tälle paikalle minä annan rauhan ja menestyksen, sanoo Herra Sebaot."
Kun lihallinen ihminen murtuu, ja hengellinen, uusi ihminen saa syntyä Vapahtajan kuoleman kautta, Hänen Kasteessaan - siinä on uusi Temppeli loistossaan tullut vanhan tilalle.
Pohdiskelin paljon myös tätä kallion halkeamisjuttua rukoiltuani joskus lähes epätoivoisena erään lähimmäisen puolesta, jonka sydän oli näyttänyt päältä katsoen kivikovalta ja aivan murtumattomalta. Miksi jatkuvasta rukouksesta huolimatta muutosta parempaan ei näyttänyt tapahtuvan, vaan, aivan kuin päinvastoin, kaikki tuntui menevän ihan pieleen. Tuntui, että rukousten myötä rukoilija ja rukoiltava joutuivat entistä hullumpaan tilanteeseen. Tuntui, että ihan sananmukaisesti tässä ihan sydämiä särkyy.
Mutta Raamatusta löytyi lohdutuksen sanoja, kuten niin usein tapahtuu.
Nimittäin Raamattu kertoo, että kun Herra lähtee liikkeelle, juuri silloin maa järisee, taivaat vuotavat vettä ja vuoret järkkyvät Hänen edessään.
Silloin tiesin: Herra on jo lähtenyt liikkeelle. Ei Hän ole kuuro, eikä liian hidas auttamaan.
Maan järiseminen ja taivaiden veden vuodatus on lihallisen mielen järkytystä. Se on myös ihmisten kyyneleitä. Taivaitten kyyneleet voivat olla uskovien esirukoilijoiden vuodattamia kyyneleitä. Vanhurskaan rukous voi paljon, ja se rukoushan on Jumalan vaikuttamaa. Kristukseen turvautuvina saamme Hänen sovintotyönsä tähden myös pitää itseämme vanhurskaina rukoilijoina, joita Isä kuulee.
Kun tunnen tarvetta rukoilla, saan luottaa siihen, että juuri tätä Isä minulta tahtookin, sillä vain Hän voi auttaa. Rukouksen alkaessani saan luottaa JO saaneeni sen, mitä pyydän. Jeesus on sanonut: "Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva." (Mark. 11:24)
Kallioiden eli vuorten järkkyminen on sitä samaa, mitä tapahtui Golgatalla, kun Jeesus kuoli syntiemme tähden. Silloinkin maa halkesi ja kalliot vavahtelivat. Silloin kivisydän halkeaa, kun Herra antaa Henkensä syntisen puolesta.
Se murtuminen tekee lihalliselle ihmiselle usein kyllä kovin kipeää.
Kun Herra lähtee liikkeelle murtamaan koviksi kivettyneitä sydämiä, näiden järkytysten tosiaan pitää ensin tapahtua. Vasta sitten hiljainen, ihana Hengen Tuulen hyminä tulee ja tuottaa mieleen sen luvatun Rauhan, joka on ymmärrystä ylempi.
- - -
Matt. 27:1: 50-51 kertoo em. Haggain profetian toteutumisen alkuhetkistä:
"Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat."
Rapakiveä meren rannallaTutkin juuri nettiä ja opin uuden merkityksen sanalle 'moro'. Se tarkoittaa rapakivisoraa.
Mikä saa aikaan, että rapakivestä tulee moroa?
"Plagioklaasikehän ja kalimaasälpäkeskuksen erilaisen lämpölaajenemisen seurauksena se rapautuu helposti."
Siis? Tuo on kyllä hiukan hepreaa minulle :-).
Rapakivi lajina on wikipedian mukaan ensimmäiseksi dokumentoitu ensimmäiseksi Suomessa, mutta rapakiveä on kuitenkin tavattu kaikilta mantereilta.
Sanotaankin, että rapakivi olisi suomen kielen levinnein sana, koska se on sellaisenaan otettu käyttöön muissakin kielissä.
Englannin Rapakivi granite ja saksan Der Rapakiwi kuulostavat ihan mukavilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti