Risti ja syyllisyys

Ecce homo
Domenico Feti 1610

Lieneekö keskeisempää aihetta koko kristillisessä uskossa kuin Jeesuksen kuolema ristillä?

kuten kaikessa, mitä Jumala sanoo ja tekee, tässäkin on mittaamattomat ulottuvuudet: ristin salaisuuden korkeus, syvyys ja leveys.

parhaiten sen siksi kuvaa meille iloinen lastenlaulu:

Jeesuksen rakkaus on niin ihmeinen,
Jeesuksen rakkaus on niin ihmeinen,
Jeesuksen rakkaus on niin ihmeinen,
Rakkaus ihmeinen.

Niin korkea, ettet voi ylitää,
Niin syvä, ettet voi alittaa,
Niin laaja, ettet voi ohittaa
Rakkaus ihmeinen



Sentähden kumarran minä polveni meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isän puoleen,

Joka kaikkein oikia Isä on, jotka taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan,

Että hän antais teille voimaa kunniansa rikkauden jälkeen, että te hänen Henkensä kautta väkeväksi tulisitte sisällisessä ihmisessä;

Ja että Kristus asuis uskon kautta teidän sydämissänne;

Että te olisitte rakkauden kautta juurtuneet ja perustetut; että te selkiästi käsittäisitte kaikkein pyhäin kanssa, mikä leveys ja pituus, ja syvyys ja korkeus olis,

Ja Kristuksen rakkauden tuntisitte, joka kaiken tuntemisen ylitse käy; että te olisitte kaikella Jumalan täydellisyydellä täytetyt.

Mutta hänelle, joka kaikki ylönpalttisesti voi tehdä, kaiken senkin ylitse, kuin me rukoilemme taikka ymmärrämme, sen voiman jälkeen, joka meissä vaikuttaa,

Hänelle olkoon kunnia seurakunnassa, joka on Kristuksessa Jesuksessa, kaikkiin aikoihin ijankaikkisesta niin ijankaikkiseen, amen!


Ef. 3:14-21 Biblia 1776



löydämme erään näkökulman, josta Kristuksen ristin valtavuus hieman erottuu Henri Nouwenin ajatuksista, joita on keskustelujen puolella tuotu luettavaksemme kirjasta

Henry J.M. Nouwen :Pelon talosta rakkauden taloon -Läheisyys, luovuus ja ilo kristityn elämässä.
Kirjoitettu 1986 Suomeksi 1992 Anna-Maija Raittilan suomentamana.

"Pelko on läheisyyden suurin vihollinen. Pelko saa meidät pakenemaan toistemme luota tai se saa meidät takertumaan toisiimme, ilman että syntyy aitoa läheisyyttä.

Kun pelko etäännyttää tai ajaa liian liki, emme voikaan enää tunnustaa olevamme särkyneitä ja haavoittuneita tai tunnustaa syntejämme ja syyllisyyttämme. Kuinka silloin voisimme antaa anteeksi tai päästä sovintoon?"



kun pelkään, en kestä ajatusta, että Kristuksen risti tekee minut syylliseksi Jumalan Pojan kärsimykseen ja kuolemaan.

kaikin tavoin vältän tätä kauheaa, pohjimmaista ja jumalasuhteen perustuksiin ulottuvaa syyllisyyttä.

Adam ja Eeva pelästyivät, kun kuulivat Jumalan äänen Paratiisissa.

"Ja hän sanoi: minä kuulin sinun äänes Paradisissa, ja pelkäsin: sillä minä olen alasti, ja sen tähden minä lymyin."

1 Ms 3:10 Biblia 1776

toisaalta Jeesuksen ristiinnaulitsijat ja Hänen kanssaan teloitettavat eivät pelänneet.

He uskalsivat tulla aivan lähelle puuhun käsistään ja jaloistaan naulattua ja ilkkua tälle hitaasti kiduttamalla surmattavalle ihmiselle:

Mutta ohitsekäyväiset pilkkasivat häntä, vääntelivät päätänsä,

Ja sanoivat: sinä joka maahan jaotat Jumalan templin ja kolmena päivänä sen rakennat, auta itsiäs: jos olet Jumalan Poika, niin astu alas rististä.

Niin myös pappein päämiehet, kirjanoppineitten ja vanhimmitten kanssa, pilkkasivat häntä ja sanoivat:

Muita hän on auttanut, itsiänsä ei hän voi auttaa. Jos hän on Israelin kuningas, niin astukaan nyt alas rististä, niin me uskomme hänen.

Hän turvasi Jumalaan: päästäköön nyt hänen, jos hän mielistyy häneen. Sillä hän sanoi: Jumalan Poika minä olen.

Sitä myös ryövärit hänelle soimasivat, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa.

Matteus 27:39-44 Biblia 1776


voiko tämän ilkeämpi ihminen enää olla toiselle ihmiselle:

"Hän turvasi Jumalaan: päästäköön nyt hänen, jos hän mielistyy häneen."



Syyllisyys ristin luona on niin pohjaton, että on meille helpompi kiiruhtaa pitkänperjantain mustasta pääsiäisaamun valkeuteen.

mutta Kirjoitusten mukaan Kristuksen piti kärsiä ja kuolla.

Pelko alastomuuden paljastumisesta saivat Aadamin ja Eevan ensinnäkin pakenemaan, lymyämään, etsiytymään piiloon.

Ottamaan etäisyyttä, hakeutumaan muualle, torjumaan läheisyyden.

Kun tämä ei toiminut, ei vieläkään syyllisyyttä tahdottu tunnustaa, vaan vierittää se toisille.

Eeva, jonka käärme petti, syytti aivan oikein käärmettä kavaluudesta, mutta ei oikein tahtonut sisäistää, että hän itse kuitenkin päätti syödä kiellettyä hedelmää.

Aadam syytti Jumalaa. Mokoma nainen, jonka minulle annoit, sai minut syömään omppuja.

Venäjän pelottavien pogromien aikana huuto kuului "juutalaiset, Kristuksen tappajat"

juutalaiset sanovat, että roomalaisethan Jeesuksen teloittivat.

me saatamme hurskaasti sanoa "Jeesus kuoli maailman syntien sovittamiseksi" jolloin taustalla voi olla "maailma - 1, minä Viaton"

on hyvin vaikea todella avata korvat ja kuulla "sinun edestäsi annettu ja vuodatettu"

minäkö, syyllinen?


luonteemme ovat erilaisia ja kasvatuksemme erilaista ja elämänkokemuksemme erilaiset

pikkupojat ovat pelaamassa pesistä, kun laaki osuu naapurin ikkunaan.

toiset lähtevät oitis pakomatkalle pusikkoon, mutta yksi jää seisomaan ja odottamaan, että naapurin setä tulee paikalle. "minä sen rikoin, olen syyllinen"

hänellä on luonnetta, hyvä kasvatus, mutta myös edessään elämän tie, jolle on ominaista avoimuus ja rehellisyys.

auto hurauttaa pyöräilijän nurin katuun ja painaa kaasua häipyen nurkan taakse.

toinen auto hurauttaa pyöräilijän nurin katuun, pysähtyy ja on välittömästi kutsumassa apua paikalle.

syyllisenä. joo - minä tein virheen ja ajoin pojan katuun. olkoot seuraukset mitkä tahansa, mutta minä olen syyllinen.


oman syyllisyyden kohtaaminen - tai vastuullinen oman syyllisyyden kantaminen ihmisten parissa, oikeuden edessä - vaatii sisäistä luonteen lujuutta ja tietynlaista kypsyyttä, jota lapsikin tai nuori voi osoittaa.

oman syyllisyyden tunnustaminen vaatii pelottomuutta ja valmiutta kantaa vastuu teoistaan.

syyllisyyden torjuminen on pelkoa ja vastuun pakenemista.


Aivan toisen näkökulman ristin salaisuuteen antaa tietty perustava tosiasia.

Ristillä kuoleva Jeesus oli täysin viaton kaikkin korkeimman Tuomarin lahjomattomassa tutkinnossa.

Jeesus Nasaretilainen ei koskaan tehnyt syntiä Jumalaa vastaan lyhyen, noin 30 vuotta ja risat kestäneen elämänsä aikana.

kuitenkin Hänen oma kansansa, juutalaiset, sanoivat "meillä on laki, ja lain mukaan hänen on kuoltava"

syytös oli mitä ankarin ja vaati kuolemanrangaistuksen, poista paha keskuudestasi, Israel.

Kirottu olkoon jokainen, joka on puuhun ripustettu.

voi olla, että opettaja luokassa syytti sinua tempusta, jota et ollut tehnyt.

tiesit, kuka sen teki, mutta et kielinyt vaan otit viattomana vastaan rangaistuksen, koska sinua ei uskottu.

voi olla, että puolisosi syyttää sinua uskottomuudesta, vaikka et ole syyllinen, ja lähtee luotasi.

voi olla, että oikeusistuin tuomitsee sinut jostain rikoksesta, jota et ole tehnyt. et onnistu vakuuttamaan tuomaria viattomuudestasi.

ihminen voi joutua kärsimään viattomana, olla syyttömänä kuitenkin syytetty ja tuomittu.

Jumalaan turvaavana sinulla on silloin esimerkki Kristuksen ristin luona - Vapahtajamme oli viaton ja joutui kuitenkin kärsimään niin että tuskissaan huusi "Abba, abba, lamma sabaktani"

Isäni, Isäni, miksi hylkäsit minut.

kun ei Isällä ollut mitään todellista syytöstä ainokaista Poikaansa vastaan.

Äärimmäisen kärsimyksen tiellä Poika oppi kuuliaisuuden. Näin Heprealaiskirje tästä sanoo.


Niin myös Kristus ei ole itsiänsä kunnioittanut, että hän ylimmäiseksi Papiksi oli tuleva, mutta se, joka hänelle sanoi: sinä olet minun Poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Niinkuin hän sanoo toisessa paikassa: sinä olet Pappi ijankaikkisesti, Melkisedekin säädyn jälkeen.

Joka lihansa päivinä on uhrannut rukoukset ja nöyrät anomiset, väkevällä huudolla ja kyyneleillä sen tykö, joka hänen voi kuolemasta pelastaa, ja on myös kuultu, että hän Jumalaa kunnioitti.

Ja vaikka hän (Jumalan) Poika oli, on hän kuitenkin niistä, joita hän kärsi, kuuliaisuuden oppinut.

Ja kuin hän täydelliseksi tuli, on hän kaikille niille, jotka hänelle kuuliaiset ovat, syy ijankaikkiseen autuuteen,


Heb 5:5-9 Biblia 1776



Lars Levi Laestadius julisti 1850-luvulla pitkänperjantain ehtoosaarnoissa Pajalan kirkossa näin:

Nyt, koska kysymys tulee, kutka ovat Vanhimman murhaajat, niin meidän täytyy tunnustaa totuuden, että kaikki jumalattomat lapset ovat hänen saattaneet murheella hautaan.

Ei yksikään ole siitä murhaamisesta vapaa. Mutta muutamat ei tahdo sitä syntiä päällensä ottaa.

Esimerkiksi se pakana Pilatus, joka pesi itsensä puhtaaksi vedellä ja sanoi: ?Viatoin olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen. Ei semmoinen pakana saata katua, että hän on tuntoansa vastaan ja juutalaisten anomuksen jälkeen väärän tuomion kirjoittanut.

Itsepä hän on sanonut Jeesukselle: ?Etkös tiedä, että minulla on valta sinua ristiinnaulita ja valta sinua päästää?? Koska sinulla on valta, sinä pakanallinen tuomari, mikset tuominnut sitte tuntosti jälkeen oikiaa tuomiota?


-----
Ei taida senkaltaisille miehille tulla katumusta, jotka eivät ota syytä päällensä, vaan lykkäävät syyn muitten päälle.

Mutta ei suinkaan Josefille ja Nikodeemukselle tule syntiä katumavertaa, jotka ei ole suostuneet muitten juutalaisten tekoihin ja neuvoon. Ja ovat vielä omalla kulutuksella kunniallisesti saattaneet Jeesuksen ruumiin kuolleen uskon hautaan.

Ennen Juudakselle tulee katumus, kuin Josefille ja Nikodeemukselle, ehkä1 Juudaksen katumus ei auttanut häntä, koska hän hirtti itsensä.

Jos siis Josef ja Nikodeemus ovat taivaan valtakunnassa, kyllä kaiketi muutkin siviät ihmiset pääsevät sinne ilman katumuksetta. Ja mitäpä heillä on katumista?


Koska nyt se suuri Ristinkantaja ja
orjantappuroilla kruunattu Kuningas aukaisee rintojansa, ja osoittaa paatuneille lapsille haavojansa, sanoen: ?Katsokaat, te jumalattomat ja onnettomat lapset!

Näitä haavoja olen minä saanut teidän tähtenne. Te olette syösseet teidän Vanhimpanne helvettiin. Ettekös vielä tule katumaan teidän syntejänne, ja anteeksi anomaan teidän vääryytenne??

Silloin seisovat muutamat ja pilkkaavat Vanhimpansa kyyneleet, ja sanovat: ?Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut. Itse ilmanki olet loukannut itseäs. Me olemme siveästi eläneet, emmekä ole sinua koskaan haavoittaneet.?



---
Muutamat surkuttelevat häntä ja sanovat: ?Voi juutalaisia, millaisen miehen he ovat tappaneet!?

Eivät nekään sokeat raukat tunne sitä, että heidän pitäisi itkemän itseänsä ja lapsiansa. Eivät myöskään ne vaimot, sanon minä, jotka surkuttelevat Vapahtajan onnettomuutta, ymmärrä itseänsä surkutella, vaikka heidän pitäisi muistaman kuolevaisen Vanhimman viimeisiä sanoja: ?Te Jerusalemin tyttäret, älkäät minua itkekö, vaan itkekäät itseänne ja lapsianne.?

Mutta ne opetuslapset, jotka itkevät ja parkuvat kaipaissansa Jeesuksen armollista läsnäolentoa, kuuleekos Jumala niitten huokauksia? Kuinkas luulette, te Vanhimman murhaajat, kuuleekos Vanhin niitten huokauksia, jotka itkevät hänen hautansa päällä?



Rovastin sanoma on selkeä, kun hän tutkii Jeesuksen ristin luona olevia Uuden testamentin henkilöitä

ne, jotka torjuvat syyllisyytensä Vanhimman veriseen kuolemaan ovat sydämestään paatuneita.

...
ja todellakin, lapsesta asti kuulemamme saarna ja opetus voi olla kuin polio-rokotus, joka tekee meidät immuuneiksi Jeesuksen ristin luona.

tiedämme kyllä mistä on kysymys ja tahdomme olla osallisia Jumalan armosta, kuten meille opetetaan ja saarnataan.

kuitenkaan emme jaksa kantaa sitä syyllisyyttä, että Jumalan Poika olisi juuri minun syntieni tähden julmasti surmattu.


Paul Gerhardt ei ole paatunut.

Hän oli nähnyt ja kokenut Saksassa 30-vuotisen sodan kauhut ja Herra antoi hänen kauttaan kristillisiä hengellisiä virsiä, jotka ovat siitä alkaen tuota kansaa lohduttanut.

Ja kristittyjä eripuolilla maailmaa, jotka näihin virsiin saavat omalla kielellään liittyä veisaamaan mukaan.

Virsi 63
Oi rakkain Jeesukseni,
piinattu, verinen,
jo särkyy sydämeni,
kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla
ylhäällä palveltiin,
nyt orjantappuralla
pää pyhä kruunattiin.

Ah kuinka, Herra taivaan,
säikähtyy sieluni,
kun kärsimääsi vaivaan
on syynä syntini.
Kuoleman, synnin orja
vain vihan ansaitsin.
Ristisi tähden kurja
sain armon kuitenkin.

Vie minut, Paimen hyvä,
taas omaan laumaasi.
Suo, armolähde syvä,
kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa
soi Henkes sanastas.
Vieläkin voimaa anna,
oi Herra laupias.

Nyt kiitos haavoistasi,
syntisten ystävä!
On ristinkuolemasi
minulle elämä.
Suo voimaa loppuun asti
sinua seuraamaan,
sinussa luottavasti
myös kerran kuolemaan.

Kun joutuu viime retki,
oi Jeesus, vahvista.
Tuo kova lähdön hetki
armollas huojenna.
Ja sieluni kun aivan
jo nääntyy tuskassa,
kirvoita alta vaivan
vaivasi voimalla.

Suo ristinuhrin loistaa
lohtuna pelkooni.
Se ahdistuksen poistaa,
tuo rauhan sieluuni.
Vain katson kasvojasi,
jään, Jeesus, turviisi.
Näin sinun kuolemasi
on minun voittoni.


Paul Gerhardt
Arnulf Louvainilaisen
tekstin (1200-l.) pohjalta 1656.
Suom. Julius Krohn 1880.
Virsikirjaan 1886.


ristin salaisuuden ja ristin valtavan voiman ytimessä ovat nämä virren 63 sanat


Ah kuinka, Herra taivaan,
säikähtyy sieluni,
kun kärsimääsi vaivaan
on syynä syntini.

Kuoleman, synnin orja
vain vihan ansaitsin.
Ristisi tähden kurja
sain armon kuitenkin.

käsi sydämelle.

kuinka monen meistä sielu säikähtää, pelästyy suorastaan, kun katsomme kuvaa ristiinnaulitusta tai olemme ehtoollisella ja kuulemme sanat

"sinun edestäsi annettu ja vuodatettu"


eiköhän ole niin, että löydämme sydämestämme paljon kylmyyttä ja paatumusta ja välinpitämättömyyttä.

ei siinä sitten oikein kiitosvirsikään helky niin sydämen pohjasta.


olemme semmottia "ei kylmiä eikä palavia" kristittyjä

tiedämme miten asiat ovat

hyvä niin

ja elämme omaa elämäämme kuten hyväksi katsomme

näin oli myös nuori kreivi von Zinzendorf menossa aikansa hulinassa, vakaa kristitty lapsesta asti toki.

kunnes pysähtyi sielä taidemuseossa maalauksen eteen, joka kuvasi Kristusta piikkikruunu päässään sotilaiden pilkattavana

"tämän minä olen tehnyt sinun edestäsi, mitä sinä olet tehnyt minulle"

lukee taulun alalaidassa latinaksi.

ristin luona nuoren kreivin elämä muuttui.



Ristis luokse salli mun jäädä Jeesus aina.
Siinä kuormat kiusatun eivät enää paina.
Risti vain, risti vain kerskaus on mulla,
kunnes rauhan valkamaan täältä saan mä tulla.

Ristis luona armon saan. Rakkaus mun voittaa.
Ristis luona yöhön maan aamutähti koittaa.
Risti vain, risti vain kerskaus on mulla,
kunnes rauhan valkamaan täältä saan mä tulla.


Ristin luona Karitsan armohos mua sulje.
Täytä minut rauhallas, rinnallani kulje.
Risti vain, risti vain kerskaus on mulla,
kunnes rauhan valkamaan täältä saan mä tulla.

Ristis luona Jeesus sun toivon valvon kiitän,
kunnes enkel-lauluhun ääneni mä liitän.
Risti vain, risti vain kerskaus on mulla,
kunnes rauhan valkamaan täältä saan mä tulla.



Risti on meidän kerskauksemme, ei Pyhän Hengen voima, jossa saamme vaeltaa.


Ristin kautta Jumala poistaa meistä pelon.

Pelkoa ei rakkaudessa ole.

Kun pelko on poissa, uskallamme me Aatamit ja Eevat tulla aivan nakupelleinä sieltä pusikosta kaikkitietävän Jumalan silmien eteen ja toisin kuin esi-isämme ja esi-äitimme, tunnustaa Hänelle syyllisyytemme.

joo, käärme antoi ja minä raukka rikoin vastoin Sinun pyhää käskyäsi ja söin.

joo, vaimo antoi ja minä onneton rikoin omasta halustani vastoin Sinun pyhää käskyäsi ja söin.

Tuomitse meidät Jumala, sillä me olemme rikkoneet sinua vastaan.

Me olemme syyllisiä.


no.

ehkä hieman pelkäämme.

mutta ilman Jeesuksen ristiä emme uskalla katsoa totuutta silmiin omasta itsestämme ja siitä, mitä sisikunnassamme syntiinlangenneen ihmiskunnan osana meissä on.

Pelko estää meitä olemasta aidosti syyllisiä, ja niin pakenemme omien lain tekojemme ja hengellisten suoritustemme suojaan, emme ole sen pahempia kuin naapurin Liisa tai Pekka, peittelemme ulkokultaisesti toisilta syntimme ikäänkuin Jumala ei niitä näkisi, ja ennenkaikkea alamme itse kasvaa jatkuvien väistöliikkeidemme takia ihmisinä vinoon.

emme ehkä sitä itse niin huomaa, mutta läheisemme saavat tuntea sen nahoissaan.



en ole huolissani siitä, että esikoislestadiolaiset ovat kehittäneet tällaisen seuraperinteen, jossa mennään saamaan synnit anteeksi oikein sielunhoitajan vahvistamana.

olen huolissani siitä, että tämä käytäntö on johtanut synnintunnustuksen inflaatioon, arvon menetykseen, laimentanut todellisen syyllisyyden kohtaamisen jonkainlaiseksi kevyeksi nappikaupaksi.

mulla on paha olla, joku asia ahdistaa, ja on hyvä saada tuo rakastava isällinen vahvistus ja ehkä selkään taputuskin.

Ehtoollispöydässä on syvemmin edessämme sama asia.

kylmin, paatunein sydämin otamme vastaan viinin ja leivän, kuten tapa on, ja lausumme sydämestämme kiitoksen ja rukouksen läsnäolevalle Jeesukselle.

vaan tuolla on polvistuneena samalle alttarille ihminen, jonka koko olemus huokuu murhetta siitä, että Jeesus on hänen takiaan niin raskaan kärsimystien joutunut kulkemaan.

Virsi 70
Kun katson ristin ihmettä,
niin pääni painuu häpeillen.
Jo murtuu mieli ylpeä
ja suuruus, valta ihmisen.

En tahdo muusta kerskata
kuin kuolemasta Kristuksen.
Muu rikkaus sen rinnalla
vain rihkaman on arvoinen.

Oi ihmeellinen armahdus!
Kun katson Herran haavoja,
niin tuska sekä rakkaus
nyt vuotaa niistä virtana.

Näin ruumis peittyy purppuraan
hetkellä suuren sovinnon.
En enää turvaa maailmaan,
se minulle nyt kuollut on.

Nyt kuinka siitä kiittäisin,
kun, Jeesus, annoit itsesi.
Rakkaus, täytä minutkin,
kaikkeni annan käyttöösi.

Isaac Watts 1707.
Suom. Pelastusarmeijan
Sotalauluja 1890,
Niilo Rauhala 1979.
Virsikirjaan 1986.