1. Ihminen! jonk' Jumal' loi, / Kuoleman itse päälles' toit; / Etkös ijäist' elämät' /
Anna mennä sydämmees?
2. O! joskas sen tietäisit, / Sinnes aina rientäisit, / Mailmallisii välttäisit, /
Katoovaisii karttaisit.
3. Jos ijäiset rangaistukset / Katsoisit mink' kaltaiset; / Lihan himot hillitsisit, /
Hekumat pois heittäisit.
4. Syntis kaikki katuisit, / Surkiast' ratk' surisit, /
Jotk' työll', sanall', ajatuksell', / Nuorna, vanhan' tehnyt tääll'.
5. Niinkuin pahain rangaistust', / Kauhiata kadotust'; / Niin ei ijäist' iloa /
Taita ulospuhua.
6. Sielu jälkeen kuoleman / Kohta ompi tuleva / Taikka ijäiseen ilohon, /
Taikk' ijäiseen itkuhun.
7. Ruumis koska haudataan, / Sieluu ei mitään kaivata, / Siirryik' ilo-siahan, /
Elik' piruin piinahan?
8. Ehk' suku tekee surulliseks', / Muut myös itsens' murheelliseks' : /
Riistaa vaivoin riitelevät, / Vihaa, vainoo pitävät.
9. Koska joku kuoleepi, / Täältä pojes huoleepi, / Kyll' on ijankaikkinen /
Sia edes' pysyväinen.
10. Peijaisii ehk' pidetään, / Ystävit' iloitetaan, / Kuollut paikkans' pitääpi, /
Sielu siasans' pysyypi.
11. Katumus ei sitt' auta, / Palata ei sielt' taita, / Ei ole varaa vaeltaa, /
Pojes sieltä paeta.
12. Ehkä ylös istuisi, /Alaspäin ehk' astuisi, / Edes käydä käsketään, /
Tuomiolle tuotetaan.
13. Jos ei täällä ollesans', / Niin myös täältä kuollesans', / Jesust' aina armiast' /
Etsinyt edesvastaajaks'.
14. Kunka raukka kulkeepi, /Tuomioll' kuin tuleepi? / Kuka edest' vastaapi? /
Kuka armoins' ottaapi?
15. Enkelit edes tulevat, / Surusuull' ehk' sanovat, / Syntein suurta synkeyttä, /
Tuomion ankaruutta.
16. Kaikki myös luontokappaleet / Syntisen päälle kantelee ,/ Vikapääksi päälliseks', /
Ja tuomarin totiseks'.
17. Omatunto myös tunnustaa, / Tuomion menon todistaa / Oikian sangen olevan, /
Itsens' syypääks' tulevan.
18. Koska sitt' pirut näkeepi, / Kuin hänt' piinat' käkeepi: / Suruuns' raukka raukenee, /
Kivus', vaivas' vaikenee.
19. Hyvilt' sitten hyljätään, / Pariin pahain teljetään, / Sielu parka paiskataan, /
Helvetin järveen heitetään.
20. Kusa kipu kiinnitetään, / Vaivaisuus myös vahvistetaan; / Niinkuin Abram todistaa, /
Ei sielt' ulos lasketa.
21. Voi! kuka voi luetell', / Kuka aju ajatell', / Kuka malttaa mainita /
Kipuu, vaivaa, kiljunat',
22. Jotka tuomituill' tulevat, / Ijäisest' kuin kituvat, / Kukin jäsen järjestäns', /
Niinkuin synti tehty on.
23. Tuli ja tulikivi, / Liekki ja pirun piili / Sieluu piinas' pitääpi, /
Ruumist' vaivas' vaivaapi.
24. Madot, pirut, lohikärmeet, / Kuohuvat tulises' järves' , /
Alaistus, tuska puuttumat', / Nälkä, savu sammumat'.
25. Näin on helvetin pimeys, / Piina suuri surkeus, / Kuin maan, taivaan leveys, /
Järvein, merein syveys.
26. Vaan ei vielä verrata, / Näihin taita kerrata, / Näitäp' viisaat tutkivat, /
Ne ovat tutkimattomat.
27. Ei myös pyhäin iloa, / Taivaallista riemua, / Taida kenkään sanoa, /
Eikä ulospuhua.
28. Jumal' julkisest' nähdään, / Jonka edesä käydään, / Ilos' ilman lakkaamat', /
Riemus', suosios' suuttumat'.
29. Ah autuam olentoo! / Ah autuain kuolentoo! / Jotka tulit tuonelaan, /
Pääsit eloon parempaan.
30. Ei siell' ketään lykitä, / Eikä ulossysitä, / Eipä pelkoo pienilläkään, /
Ei valitust' vanhoillakaan.
31. Siell' on enkelitten kuori; / Vanha ompi kuin nuori, / Kaunis kaiket' kasvoilta; /
Ei kuolemaa kuulukkaan.
32. Elämää ijankaikkisest', / Hyvyytt' alinomaisest' / Taivaas' kaikill' taritaan, /
Ilo, riemu jaetaan.
33. Ei täällä taita kuulla, / Eikä puhua suulla: / Sitte se sen tietääpi, /
Koska sinne tuleepi.
34. Kuinka pahain parista / Jumal' omans' pelastaa, / Taivaan ilon, elämän /
Christuksen kanssa perimään.
35. Näin nyt kirjoitus osottaa, / Kuin täs' virres' kuuletta: /
Pahat pannaan piinahan, / Hyvät ilo-siahan.
36. Pitää siis meidän oppiman, / Hyvyyteen tottuman, / Syntii sydämest' katuman, /
Koska viell' tääll' olemme.
37. Älkääm' eläkö kuin juhdat, / Pahuudesamme tuimat, / Ettem' tulisi julmaan /
Tuliseen uuniin kuumaan.
38. Anteeks' syntiäm' anokaam', / Jesust' aina muistakaam', /
Taivaallisii ajatelkaam', / Sinne meitäm' suistakaam'.
39. Mailma pojes katoopi, / Kunnians' kanssa hajoopi, / Joka sen pääll' luottaapi, /
Piinaan itsens' tuottaapi.
40. Eloo siis ijankaikkista, / Iloo ijäist' taivaallista, /
Nuorna, vanhan' eläisäm' / Pitäkääm' sydämmesäm'.
41. Niin me kuolem' kunniaan, / Tulem' sisäll' tuonelaan /
Herran kanssa kaunihin, / Herran kanssa kaiketi.
42. Jolle kiitost' loppumat' / Veisaam' ilman lakkaamat': /
Pyhä Herra Zebaoth! / Pyhä, pyhä, Zebaoth!
Virsi 407 Vuoden 1701 Virsikirja
ei ole nykyisessä virsikirjassa mukana.
Kirjoittanut: Haamul
"Näin nyt kirjoitus osottaa, kuin täs' virres' kuuletta."
Niinhän se on. Mutta on kyllä tavattoman rankkaa tekstiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti