keskiviikko 1. joulukuuta 2010

mitäs Jeesus?


jos Jeesus olisi joku ihmisten luoma idea, yhteisöä sitova aate, uskovan porukan tunnustama opinkappale...

niin eihän Hän mitään, paha maailma kulkisi rataansa ja ihmiset tekisivät mitä tahtovat

jos Jeesus olisi kuollut, haudattu, noussut kuolleista ja lähtenyt ylös taivaaseen jonnekin sinne kauas sateenkaaren taakse, tähtitarhain taakse, istumaan Isän oikealla puolella ja odottamaan paluutaan

niin eihän Hän mitään, olisi kuin muutkin autuaasti kuolleet odottaen sitä suurta viimeistä päivää



saamme Herrasta Jeesuksesta todella säyseän kuvan

Hänestä käytetään sanaa uhrilammas, Jumalan karitsa

sen lempeämpää ja lauhempaa vertauskuvaa tuskin Pyhän maan ankarasta luonnosta löytyisi toista, no onhan kyyhkynen.

maallisen elämänsä aikana, tässä ihmisen lihassa ollessaan, Jeesus kulki jalan, ilman suuria rahoja tai sponsoreita, suojelijoita - usein oli henki hiuskarvan varassa, milloin meinattiin Nasaretin jyrkänteiltä työntää varmaan kuolemaan, milloin kivittää siihen paikkaan.

lopulta kun Hänet sitten julmasti teloitettiin, Hän ei lainkaan vastustanut ja kielsi Pietariakin miekkailemasta, rukoili surmaajiensa puolesta.



mites tällainen Jeesus pärjää tässä kovassa maailmassa, jossa synnin syöverit ovat synkeät ja saatanan syvyydet kauheat ja sodan lieskat kitkerästi kipinöiden nousevat taivaalle.

eikös ole melkoinen missmatch, epäsuhta - lempeä, hiljainen, toista poskea kääntävä Jeesus ja tuima roomalainen sotilas, jolta ei kauan mene vastustajan surmaamiseen aikaa.

mitäs Jeesus?

pysyttelee sivussa, hoitelee uskonnollisia ihmisiä kun heitä ahdistaa, antaa isojen poikien ja isojen tyttöjen hallita ja tämän maailman ruhtinaan pitää hoviaan ihmiskunnan keskuudessa?



no kato kun ei.

tässä on niin monen ihmisen kohtalokas virhe.

he aliarvioivat Jeesuksen.


esimerkiksi kun evankelista kertoo, miten Getsemanessa Jeesus sanoi "voisin pyytää Isääni ja Hän lähettäisi kaksitoista legioonaa enkeleitä"

hmm

legioona on sotilaallinen osasto ja legioonassa oli Rooman aikaan semmonen 4-6000 taisteluun koulutettua miestä.

se olis niinkun semmonen 70.000 enkeliä, taivaallista sotaväkeä.

mutta mihin henget pystyisivät! nauraa tämän maailman ihminen

eikä Jeesus pyytänyt ja jokunen enkeli vain hiljaisuudessa teki Hänelle palvelusta rukouksen muuttuessa verihieksi.



"kautta kärsimysten voittoon..." veisaa kristikunta rohkeasti

onko siis niin, että tässä ajassa kristityt kärsivät pahan maailman, oman lihansa syntiensä ja perkeleen juonien keskellä, ja sitten kerran voittavat kun hautajaissaatto kirkon tapulin vierestä juhlallisesti kantaa maan multaan?

että täällä kärsitään tappioita, ollaan niinkuin luusereita siitä pahimmasta päästä, ja maailma menee omaa menoaan miten tahtoo.

tavallaan siis luuseri Jeesuksen luuseri seuraajia, jotka joku sitten hirtää kuten Dietrich Bonhoefferin?



no kato kun ei

noustuaan kuolleista Jeesus sanoo seuraajilleen - siis ex-kuollut mies puhuu - ja Matteuksen mukaan Hän sanoi

"minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä"

... no, tavallinen suomalainen sanoo "puhu pukille"

ja ihan uskovakin ihminen saattaa - jos on itselleen rehellinen - hiukan kohottaa kulmakarvojaan että ihanko niin? sinulla kaikki valta?

kun näkis?!



kyse on hyvin pitkälle samasta asiasta niin maailman historiassa kuin yksityisen ihmisen vaiheissa.

joku näkee Jeesuksen joku ei.

jos Jeesus olisi joku teoria tai oppi, se olisi joku systeemi, jota voitaisiin havainnoida.

jos Jeesus tahtoisi näyttää itsensä kaikelle maailmalle, niin koko maailma näkisi Hänen majesteettinsa (kerran tulee näkemään, mutta siitä on sitte vitsit vähissä)

ja se valtakunta, jonka kunkku Hän on

"sisäisesti teissä"

"ei tule näkyvällä tavalla"

varsinainen oskari olematon

pelkästään uskon silmin nähtävissä, jos silloinkaan



ja kuitenkin minä sanon, että Jeesus Kristus on Herra, jolle on annettu kaikki valta tämän maan päällä ja myöskin taivaassa.

kaikki valta.

otetaan nyt vaikka natsit

jos Jeesus olisi joku idea tai systeemi, niin eikö Hän voisi estää moiset asiat?

eikö Jeesus voisi estää, että et sairastu syöpään?

Hän ei liihottele jossain ylitodellisuudessa tämän maailman kulmilla, vaan on sekä koko maailman tapahtumien ytimessä että myös sinun elämäsi ytimessä

kulkee päivä päivältä kanssasi, ja polkusi voi olla tosi hankala tai sitten ihan kiva välillä

Hän ei nosta sinua ihmisen osan yli vaan kulkee kanssasi ihmisen osan alusta loppuun, kasteesta, kehdosta hautaan. ja sen taakse myös.



no tämä herrarodun Fuhrer, Johtaja!

korpraali Aatu - ihmiskunnan hallitsijaksi tarkoitettu, Suur-Saksan luoja, rautanyrkein varustetun panssariarmeijan, sotalaivojen, lentokoneiden komentaja, nerokas kentraali (korpporaali)

hän teki pienen mokan

sanoi, että nämä juutalaiset ovat Saksan kansan onnettomuus, ja järjesti niin, että ne jotka pystyivät pakenivat ja ne jotka eivät pystyneet surmattiin.

Judenrein Deutschland - vapaa juutalaisten parasiittirodusta

heh!

onko typerämpää kuultu!!



Jumala näet on antanut omalle kansalleen ylimääräisen annoksen älynystyröitä ja lahjakkuutta.

jotta he voisivat toimia Hänen kansanaan, Jumalan ja tämän maailman välisenä viestintuojana.

pelastus näet on juutalaisista.

no...

se on sitä hengellistä höpinää, pelastus...

meidän Adolfimme oli käytännön poliitikko ja sotilas ja diktaattori ja maailman valtaaja.

ja hänen 12 vuotta kestäneestä Tuhat vuotisesta valtkunnastaan karkasi yksi epeli, Albert Einstein.

juutalainen



ja niin ratkaistiin tämän maailman herruus tuon juutalaisen ... ja kaveriensa ... ajattelun, nerouden, kaiken saksalaisen ylittävän hengen voiman turvin.

USA sai pommin, Hitler ei

muuten olisimme kaikki saksaa mongertavia tänään ... jos Aatu olisi saanut pommin ensin

miten niin Jeesus?

no - Hänellä on kaikki valta

ja Hän sattuu olemaan lihan puolelta juutalainen



on se mukava vaan lentää Lufthansalla Frankfurtista juutalaisvaltioon.

ja lukea Hesarista kuinka Berliinin juutalaisväestö kasvaa hurjaa vauhtia kun Israelista muutetaan Euroopan makeimpaan kaupunkiin.

ei olis moni uskonut vuonna 1933



Adolf Hitler ihannoi yli kaiken Rooman valtakuntaa

sitä pakanallista Jupiterin ja Marsin ja Vestan neitsyeiden ja senaatin ja keisarien johtamaa valtakuntaa, joka kävi veristä sotaa Herraa Jeesusta vastaan.

ensin nämä rautaiset miehet surmasivat Jeesuksen ja Pontius Pilatus teki historian pahimman oikeusmurhan "mikä on totuus" hän vain tuhahti.

sitten keisari toisensa jälkeen käytti oikeuslaitosta, poliisia, salaista poliisia, kidutuskammioita, vankiloita, sakkoja ja raippoja murskatakseen Jeesuksen valtakunnan ja Hänen ruumiinsa.

Hitlerin suosikki tämä antiikin Rooma ja sitä pyrki jäljittelemään ja tykkäs Mussolinistakin...


mutta Jeesus ei suuria puhunut

kuiskasi hiljaa yksinäisen hylätyn ja halveksitun naisen korvaan lohduttavia sanoja, kun tämä pienen poikansa kanssa käveli Rooman keisarin palatsista pihalle hylättynä.

korkea-arvoinen fiini rouva oli ottanut paikkansa, kun miehestä tuli Rooman keisari!

ja niin Helena, pikku Konstantinus poika ja Jeesus kävelivät Via appiaa ja viettivät aikaa hiljaisuudessa.

Äiti kertoi pojalleen Jeesuksesta.

ei sotaväellä eikä voimalla vaan uskovan sydämen hiljaisen luottamuksen kautta Herra Jeesus, jolle on annettu kaikki valta maan päällä, voitti Rooman valtakunnan sisältäkäsin.

300 vuotta sen jälkeen kun he olivat Jeesuksen lyöneet ristille nauraen INRI ... juutalaisten kuningas.

koko Rooman valtakunta polvistui Jeesuksen eteen.

nyt sieltä käsin hallitaan yli miljardia Jeesuksen nimeen kastettua kristittyä.



no entäs me pikkuset Pohjolan asukkaat - joita arjalaisiksi ei edes kutsuta kuten ruotsalaisia, joille olemme niin peruskateellisia.

no

kyllä juttu on niin, että Herra on suomalaisten sydämiä voittanut pitkin aikaa siitä lähtien kun Hänen valtakuntansa näihin maisemiin tuli ja Lalli kirvestään heilutteli.

tämä kieli jota luet, se on ensiksi Raamattua varten kirjakieleksi tehty, Jumalan Sanaa varten.

suuret kansanherätykset ovat voittaneet satojatuhansia suomalaisia Jeesuksen hallintaan ja koko kansamme on kastettu Hänen nimeensä.

mitä sitten?


no onhan se melkoinen saavutus Galilean mieheltä, että Pohjolan voitti omakseen.

vaan en niinkään sitä nyt ajattele vaan tätä miedän poliitikkoamme, Sauli Niinistöä, joka puhuu Talvisodan kahdesta ihmeestä.

en ollut siellä, eikä isänikään tainnut keritä kuin jatkosotaan.

vaan eikös se niin ollut, että Suomen kansa oli talvella 1939 polvillaan Herran edessä?

kun Hänelle on annettu kaikki valta

ja eikös ollut niin, että juuri ennen Talvisodan syttymistä meille annettiin laulu

"Siunaa ja varjele meitä, Korkein päällä maan"



jos Jeesus olisi joku oppi tai idea tai jotain muuta kuin Hän on - todellinen persoona - niin ehkä Hän asettuisi sodassa toiselle puolelle toista vastaan.

mutta Hän on enemmän.

uskon, että moni maatushka tuskissaan rukoili poikansa tai tyttärensä puolesta, joka Karjan korvissa kulki kohti valkoista kuolemaa.

ja että Herra lähetti enkeleitään molemmin puolin hoitamaan luotien linjoja ja pommien sirpaleiden suuntia.

Taivaalliset sotajoukot näet ovat varsin huomioon otettava yksikkö näissä ihmiskunnan taisteluissa.

ne vaan eivät ole oikein selvästi aina toisen puolella ja toista vastaan - sillä jokainen ihminen on Jumalan luoma.

ja Kristuksen lunastama

kaikki vaan eivät sitä tiedä

tai ymmärrä

tai usko


Virsi 580

Oi kuningasten kuningas,
sä maan ja taivaan valtias,
myös tähän maahan silmäs luo
ja armos runsaat lahjat suo.

On meidän kansa vähäinen
ja vähäinen on voima sen,
vaan mitä mahtavinkaan vois,
jos et sä, Herra, voimaa sois.

On edessäsi tuhkaa vain
maailman mahti voimakkain.
Kun viittaat, korkein alenee
ja alhaisinkin ylenee.

Vaan tehtäviisi valitset
useinkin pienet, alhaiset,
niin että heissä näkyisi
vain sinun suuri voimasi.

Näin muinoin kansa pienoinen
sai hoitaa tulta totuuden,
ja köyhä seutu Juudean
on synnyinpaikka Korkeimman.

Suo, Herra, meille Henkesi,
tee meissä armotyötäsi.
Pois väärät pyyteet karkota
ja rakkauteen kasvata.

Tee kansastamme kansasi
ja sinun palvelijasi.
Sen töitäsi suo toimittaa
ja kunniaasi julistaa.


Julius Krohn 1869.
Uud. komitea 1937.
Virsikirjaan 1938.
Uud. komitea 1984.



Oi kuningasten Kuningas

virsikirjaan 1938


niin ovat ajat muuttuneet, uudet sukupolvet eivät enää muista eivätkä kaikki jaksa uskoa, että Herra Jeesus on kansakuntien hallitsija, herrojen Herra, kuningasten Kuningas

jonka eteen jokaisen, jokaisen, jokaisen ihmisen on kerran polvistuttava.

kantsii alottaa se polvistuminen jo täällä ajassa.



Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
"Jeesus Kristus on Herra."


Fil 2:5-11 KR 1992

3 kommenttia:

  1. Shalom Mikko. Kiitos hienosta julkaisustasi. Kopioin yo. valokuvan. Kiitos kun olit valinnut sen tänne. Mitä sanot allaolevasta?

    PROFETIA ”SAULILLE”, JOULUNA 2007; TV7: N OHJELMASSA ”POLVIJÄRVEN PASTORI”, OHJELMA N:O 100

    ”Jumalan Pyhä Henki sanoo sinulle Sauli näin:

    ’Katso Sauli, rakas sinä olet Minulle. Katso, uskosi alkutaipaleella sinä olet vasta. Mutta sinä tulet näkemään, tätä aikaa varten Minä olen sinut valinnut. Katso tätä maata sinä tulet rakentamaan, ja katso, tämän maan Minä tulen sinun käsiisi antamaan.

    Ja katso Sauli, ei sellaista asiaa tule, kun sinä käännyt Minun puoleeni, ettenkö Minä antaisi sinulle siihen viisauden ja neuvon ja taidokkuuden viedä näitä asioita eteenpäin.

    Ja katso Sauli, sinä tulet näkemään, että sinun perhekuntasi kohdalla tulee tapahtumaan suuria muutoksia. Ja Sauli katso, ei kenenkään ole hyvä olla yksin. Ja sinä tulet näkemään, että puolison Minä olen sinulle varannut ja puolison Minä tulen sinulle antamaan.

    Mutta Sauli, uskalla lähteä kulkemaan sitä tietä, jonka Minä ole sinulle varannut. Ja sinä tulet näkemään, kuinka sinun jalkasi vahvistuvat, kuinka sinun askeleesi vahvistuvat kulkemaan sillä tiellä, johon Minä olen sinua kutsumassa.

    Ja katso, paljon vartijaksi, paljon vartijaksi, Minä tulen sinut laittamaan tämän maan keskellä. Ja sinä tulet näkemään, että kun sinä kasvat niissä askelissa ja sinä tulet saamaan sellaisen yliluonnollisen viisauden täältä Taivasten Valtakunan saleista, puhua totuutta, puhua totuutta salatuimpaan saakka, kun sinä puhut totuutta, kuinka asiat vaan lähtevät muuttumaan, kuinka asiat lähtevät erityisellä niin kuin tavalla, kuinka siunauksen virrat lähtevät näihin hankkeisiin ja niihin hankkeisiin, jotka Minä annan sinulle rukoiltavaksi.

    Katso Sauli, se kahden tien kulkemisen aika on ohitse sinun elämässäsi. Katso, sinä olet elämäsi antanut Jumalalle, ja katso, Jumala sanoo sinulle: Sauli, ole kuuliainen Minulle. Uskalla kulkea niissä askelissa eteenpäin, ja sinä tulet näkemään, kuinka koko maa tulee siunatuksi sinun kauttasi. Ole siunattu.’ ”

    http://jaritasanen.net/wp-content/uploads/2012/03/kallion_rukous.pdf

    http://www.tv7.fi/vod/

    Siunattua kesää
    jyrki soini

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jyrki mielenkiintoisesta linkistä

    antamassasi linkissä on myös "Presidentti Kyösti Kallion esirukous Suomen puolesta", jota en ole ennen tuntenut.

    Saulin viestin saanut lehtori Aulikki Hartikainen ja työtoverinsa pastori Veijo Piipponen esitellään Polvijärven vapaaseurakunnan pastori sivulla http://www.polvijarvenpastori.com.

    Esittely sivuilla on iloista ja Jumalaa ylistävää, sivut teknisesti tasokkaat ja TV 7 ja muu toiminta ahkeraa - kiitos Herralle!

    Google kertoo että kauniista "Saulin profetiasta" on yli 1000 sivulla keskustelua siellä Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saulille annetussa profetiassa on ainakin kaksi selvää ennustusta "ja katso, tämän maan Minä tulen käsiisi antamaan"

      - ei aivan mikä tahansa lupaus ja näyttäisi koskevan juuri Sauli Niinistöä, joka valittiin Suomen tasavallan presidentiksi viisi vuotta myöhemmin 2012.

      "puolison Minä tulen sinulle antamaan"

      - tämäkin näyttäisi koskevan juuri Sauli Niinistöä. Wikipedia kertoo

      Niinistön ensimmäinen puoliso oli Marja-Leena Niinistö (o.s. Alanko). He menivät naimisiin 1974 ja saivat kaksi lasta (Nuutti, s. 1975 ja Matias, s. 1980). Marja-Leena Niinistö menehtyi liikenneonnettomuudessa vuonna 1995. Niinistö kirjoitti vaimonsa kuoleman jälkeisestä ajasta kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys. Hänen toinen puolisonsa on Jenni Haukio (s. 1977), joka toimi Kokoomuksen viestintäpäällikkönä. Niinistö ja Haukio vihittiin 3. tammikuuta 2009 Reposaaren kirkossa. He olivat seurustelleet jo noin kaksi vuotta mutta pitivät suhteensa salassa tiedotusvälineiltä hääpäivään asti.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Sauli_Niinistö

      Nämä huomioiden ja myös viestin siunaavan ja lämpimän sisällön takia saamme varmaan kristittyinä olla kiitollisia!

      vaan on siinä myös kehotusta valtiomiehelle, kuten pitääkin...

      Poista