maanantai 23. tammikuuta 2012

Inkarnaatio ja keisari Augustus

Atia Balba Caesonia (85-43 eKr)

" Luukas oli siinä määrin valveutunut kreikkalainen, että hän halusi esittää Jeesuksen syntyneen samalla tavoin kuin muutkin aikansa suurmiehet, joita jumaliksikin sanottiin, muun muassa keisari Augustus, Häkkinen sanoo."
(seurakuntalainen.fi)

Totesin jo aiemmassa blogissani tästä aiheesta, että nykyisen tutkimuksen piirissä on vahvasti ajatus että Luukas on aito juutalainen, lähellä saddukeusten hienostunutta ylimysten, kansanvanhinten ja ylipappien ryhmää.

mutta tuo jäi jotenkin vielä kaivertamaan, että tässä heitetään kuin hiekkaa kansan silmille "muun muassa keisari Augustus"

Minua suututtaa tämä ylimalkainen, virheellinen ja ylpeä tyyli. Ihan oikeasti.


Keisarin jumalointi
Tässä kolahti sitten todella pahasti - kuinka moni Jeesuksen oma saikaan kärsiä ankaria kidutuksia ja veritodistajan kuoleman, kun kieltäytyi uhraamasta kotkan alttarilla tai keisarin kuvan luona. He vain sanoivat "minä olen kristitty" eivätkä suostuneet.

Eräs minulle koskettavimpia kuvauksia tästä ajasta on pyhän Perpetuan päiväkirja vankilasta ennenkuin hänet muiden viiden katekismusoppilaan ja opettajansa kanssa vietiin keisari Gaiuksen synttärijuhlien kunniaksi areenalle villipetojen raadeltavaksi.

Hän ei suostunut uhraamaan keisari-jumalalle, ei myöskään orjattarena Felicia.

En käsitä, miten Sakari Häkkinen voi rinnastaa roomalaisen keisarikultin inkarnaatioon.

Ymmärtääkseni ajatus tuli kreikkalais-roomalaiseen maailmaan Egyptistä. Kun Aleksanteri Suuri oli saapunut hän ylitti suuren autiomaan keitaalle, jota nykyään kutsutaan nimellä Siwa. Siellä hän ymmärsi egyptiläisen papiston opastamana, että itse asiassa hän on jumal'olento. Siitä lähtien näemme Aleksanterin rahoissa hänet komein oinaan sarvin varustettuna, Amonin oinaan.

Roomalaiset keisarit eivät suinkaan omaksuneet tätä jumalallisuutta noin vain, mutta ajatus tunki läpi ja keisarikultista tuli valtaisaa Rooman valtakuntaa yhdistävä uskonnollinen side.


Augustuksen isä ja äiti
Emme tiedä tarkkaa ajankohtaa, milloin Jeesus syntyi. Se tapahtui ilmeisesti jossain vuoden 7 ja 4 tuntumassa ennen ajanlaskumme alkua, koska nykyisen käsityksen mukaan kuningas Herodes Suuri kuoli vuonna 4 eKr.

Jeesuksen äidin ja isän sukuluettelot on Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa, molemmat osoittaen että Hän on Daavidin jälkeläinen, huonetta. Joosef oli Jeesuksen isä "niinkuin luultiin". Isyys oli ongelmallinen.

Sakari Häkkinen osoittaa että kysymys Jeesuksen isästä on yhä ongelmallinen.


Tiedämme sen sijaan varsin tarkkaan, että Gaius Octavius Thurinus syntyi Roomassa 23. syyskuuta vuonna 63 eKr. Kun Julius Caesar adoptoi pojan kuolemansa jälkeen testamentillaan  vuonna 44 eKr. hän sai kunnianimen Gaius Julius Caesar ja senaatilta sitten vielä nimen Augustus. 

Hänen isänsä on Gaius Octavius (100-59 eKr) ja kuuluisaksi tulleen Octaviusten keisarisuvun kantaisä.

Sakari, saanko kerran vielä sanoa sinulle hyvin vakavasti: keisari Augustuksen isä on Gaius Octavius, ei Jupiter.

Augustuksen äiti on roomalainen ylhäisönainen Atia Balba Caesonia (85-43 eKr).

Missään roomalaisesssa tai muussa lähteessä ei väitetä, että Atia olisi ollut neitsyt tullessaan raskaaksi.

Augustuksella on isä ja äiti niinkuin sinulla, Sakari. Heidän nimensä tiedetään ja heistä historia kertoo paljon, koska ovat niin tärkeitä.

En käsitä tätä sekoiluasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti