Minä vaivainen vaan, mato matkamies maan (2 Haamul)

Kirjoittanut: Haamul, 25.01.2012 10:53

2. Kor. 5:
1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.
4 Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
6 Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
8 Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
 
     

Ilman Kristusta tosiaan on niin, että ihminen (olipa kuka tahansa) ei ole maan matosta korkeammassa tilassa.

Saarn.3:
16 Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys.
17 Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa.
18 Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.

Mutta Kristuksessa uskovat ovat Jumalan lapsia, Kristuksen veljiä ja sisaria.

Tämä on maksanut sen, että Ylhäinen Kaupunki Kristuksessa syöstiin maan tomuun, jotta Hän tuli meille tieksi. Tieksi kurjien kulkea.
     

Jes. 26:
4 Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.
5 Sillä hän on kukistanut korkealla asuvaiset, ylhäisen kaupungin, hän painoi sen alas, painoi maan tasalle, syöksi sen tomuun asti.
6 Sitä tallaa jalka, kurjan jalat, vaivaisten askeleet.
7 Vanhurskaan polku on suora, sinä teet vanhurskaan tien tasaiseksi.

Tuo maahan syösty ylhäinen kaupunki voidaan nähdä taivaallisena Jerusalemina, joka Kristuksessa laskettiin alas. Ja se syöstiin aivan maan tomuun asti, kun Herra heitti Hänen päälleen kaikkien meidän synnit.

Mutta samalla se merkitsi sitäkin, että maahan tomuun syöstiin myös saatana.

Kun nimittäin Kristus, tultuaan lihaan eli ihmiseksi, alkoi lihassa (ihmisissä) vaikuttaa myös opetuslastensa kautta maan päällä, Hän ilmaisi nähneensä "saatanan lankeavan alas".
     

Itseään ylhäisenä pitänyt saatana ei kuitenkaan asettanut selkäänsä Tieksi kurjien kulkea, vaan Kristus sen teki.

Jes. 51:
22 Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, minä otan sinun kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin; ei tarvitse sinun siitä enää juoda.
23 Ja minä panen sen sinun vaivaajaisi käteen, jotka sinulle sanoivat: "Lankea maahan, kulkeaksemme sinun päällitsesi"; ja sinä panit selkäsi maaksi ja kaduksi kulkijoille.

Herra Jeesus tuli Jumalan kansalle Tieksi luvattuun maahan.

Emme kuitenkaan ole vielä perillä, vaan vasta matkalla. Ja vaikka uskomme pääsevämme uskovina perille, eipä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Ja erityisen selvästi sen havaitsee kohdatessa niitä, "joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, Hänen, joka on Jumalan kuva".
     

Hän on Jumalan kuva, ja me itsessämme olemme saviastiat, joiden sisällä on Aarre.

Toki Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, mutta millainen Jumalan kuva Aadam tekoineen on - sen tietänemme.

Itse saviastia taitaa pysyä saviastiana niin kauan, kuin elämme tässä ajassa.
     
Tosiaan esim. tuossa Paavalin 2. Kor. 5:n jakeissa 1-8 on mielestäni samaa henkeä kuin virressä "Minä vaivainen vaan, mato matkamies maan".
     
Eipä tämä aihe ole täällä esillä läheskään ensimmäistä kertaa.

Minua ihmetyttää hiukan asenne, että itsensä vaivaiseksi vaeltajaksi kokemuksestaan kertoja luokitellaan tekohurskaaksi teeskentelijäksi.

Johdonmukaisuuden nimissä täytyisi kai sitten sanoa, että Paavalikin oli aikamoinen surkeuden teeskentelijä, aika ajoin. (Tosin esim. Room. 7:kin on täytynyt selittää kumotuksi Room. 8:lla, etten voisi vedota Paavaliinkaan.)
     


Niin, mitä tämäkin on olevinaan:

"ah niin nöyrää ja harrasta, kun se puetaan kristillisyyden huiviin ilman kravattia!"

No, epäilemättä minuakin pidetään teeskentelijänä. Mutta ei se minua vahingoita. Vaikka olen luopunut huivista ja kravatista, silti koen silti aivan aidosti omakseni tämänkin virren:

http://www.youtube.com/watch?v=uXIaQ-r6y-U 
     

Itsessän´ oon huono kyllä
morsiameks sinulle,
mutt´ sun armopukus yllä
olen lumivalkoinen.
Olen niinkuin puhtain lilja
tarhass´ oivan tarhurin,
olen taivaan kallis vilja
armost´ armaan Mestarin.
     

Joh. 12:ssa Jeesus sanoo sen hetken tulleen, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan.

Mutta Johanneksen (Joh. 12) mukaan Kristuksen tultua on käynyt toteen myös Jesajan 53. luvun profetia, joka alkoi kysymyksellä: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"

Johannes muistuttaa myös Jesajan selittäneen, miksi Ristin Sanaa ei uskota.
Jesaja myös selitti, miksi evankeliumia ei uskota: Sentähden, että Herra on "sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi".

Mutta Jesaja oli nähnyt Kristuksen kirkkauden ja puhui tosiaan Kristuksesta. Jesaja tiesi, miltä Hän ihmisen silmissä näytti, mutta Jesajalla oli armolahja nähdä paremmin.
     

Ja millainen muoto tällä Jesajan näkemällä Herran Palvelijalla oli? Millaiseen muotoon Hänen kirkkautensa oli kätkettynä. Jesaja sanoo:
"Ei ollut Hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme Hänet, mutta ei ollut Hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet."
     

Ja Joh.13:ssa Johannes jo kertookin jotain hyvin tärkeää siitä, miten Ihmisen Poika tuli kirkastetuksi:
"Niin hän (Juudas Iskariot), otettuaan sen palan, meni kohta ulos; ja oli yö. Kun hän oli mennyt ulos, sanoi Jeesus: 'Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu Hänessä. Jos Jumala on kirkastettu Hänessä, niin kirkastaa myös Jumala Hänet itsessään ja kirkastaa Hänet pian.'" (Joh. 13:30-32)
     

Mistä me, jotka koemme itsemme liian himmeiksi tähdiksi Jumalan taivaalla, saamme valoa ollaksemme valona maailmassa?

Se valonlähde ei ole kukaan muu kuin Kristus. Kun Hänen Sanansa valo saa loistaa sydämiimme, on toteutuva Jumalan sanoma ”Loistakoon valkeus pimeydestä”. Niin uskovat heijastavat Kristuksen armokasvoista loistavaa valoa.

Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.

Itseämme emme voi julistaa, eikä meidän tarvitsekaan. Mutta me julistamme Herraa Jeesusta, ja tahdomme olla ihmisten palvelijoita Hänen tähtensä.

Tahdommehan!

Herra, vaikuta meissä se, että Sinun hyvä tahtosi tapahtuisi! Amen.

Herrani, armahda, ohjaa ja taivuta,
minne ja milloinka tahtosi vie.
Neuvoilla Henkesi valaise mieleni.
Tee, Jeesus, rakkaaksi ristisi tie.