tiistai 3. tammikuuta 2012

Pyhät Kirjoitukset - Uuden vuoden tervehdys 2012

Aloitamme Jumalan armosta Uuden vuoden 2012 ja myös tänä vuonna saamme olla pyhien Kirjoitusten äärellä.

Nettiruukun raamattupiirin kautta toivotan kaikille Jumalan siunaamaa Uutta vuotta 2012 ja erityisen rikasta elämää Jumalan Sanan kanssa.

Suokoon Herra tänne monia uusia kirjoittajia ja hyviä keskusteluja! (iloisena seuraan näitä keskusteluja sivusta, paitsio aitauksesta)

Tämä tervehdykseni ei ole kirjoittu ketään erityistä henkilöä vastaan, vaan hyökkäykseni kohdistuu suureen joukkoon Jumalan lapsia, esikoislestadiolaisia ja muita heränneitä, oppineita ja oppimattomia.

Käytän tässä kirjoituksessani vain apunani Nettiruukussa seuraamiani keskusteluja, niin että lukijan on helpompi nähdä, miten keskeisistä asioista tässä väittelyssä on ollut ja on kyse.

Totuudesta.

Sanot että mikkoL kirjoitti "Raamattu on täynnä virheitä ja ristiriitoja"

Tämä on tyypillistä totuuden vääristelyä meidän ihmisten parissa.

On totta, että noin kirjoitin Nettiruukussa varoittaessani Chicago 1978 julistuksesta Raamatun erehtymättömyydestä. Se on aivan kauhea teksti.

Mutta se on vain puoli lausetta, ja vääntää näin kokonaan vinoon sen, mitä oikeasti kirjoitin koko lauseena.

Näin huolimattomasti suhtaudumme toistemme kirjoituksiin, mielellämme käsitämme väärin ja panettelemme toisiamme, Jeesuksen verellä ostettuja veljiä ja sisaria.

Rakkaudettomasti ja armottomasti, valiten pahimman tulkinnan aina kun se on mahdollista.

Ei vain Nettiruukussa, suomi 24 esikoisten keskusteluissa vaan mielessämme muutenkin, ei aina ääneen sanoen ajatuksiamme.

Onko totta?

Vaikka Raamattu käskee selittämään kaiken parhain päin!

no - ehkä itsekin teen sitä juuri tässä...

mutta koko lauseeni oli

"Raamattu on juuri sellainen, miksi Pyhä Henki on sen tarkoittanut, täynnä virheitä ja ristiriitoja"

(en sanatarkasti muista mutta tuo oli se ajatus, jonka tahdoin sanoa Chicago 1978 julistusta vastaan)

Otetaan härkää sarvista ja katsotaan yksi esimerkki.

Tästä opimme jotain siitä, millaisen Raamatun Pyhä Henki on ihmiskunnalle antanut.

Ja miten eri tavoin meillä on vapaus pyhiä Kirjoituksia lukea - jokaisesta tavasta on omat seurauksensa sekä yksilölle että yhteisölle.

Raamatun alussa on kertomus maailman luomisesta kahteen kertaan.

Ensimmäinen kertomus on "Seitsemän luomisen päivää" 1 Ms 1:1-2:3.

Kertomus on olemukseltaan luonnontieteellinen, rauhallinen ja asiallinen kuvaus jaksoista, luomisen päivistä, jossa Jumala luo maailman.

Toinen kertomus vie lukijan ihmeelliseen Eedenin paratiisiin ja keskittyy ihmisen, Adamin ja Eevan, luomiseen ja kertoo syntiinlankeamisesta ja karkoituksesta paratiisisata. 1 Ms 2:4-3:24

Kertomus on olemukseltaan eksistentiaalinen, se kuvaa muinaisen mytologian kielellä Jumalan luomistekojen kruunua, ihmistä, ja ihmisen jumalasuhdetta.

Kreationismi aiheuttaa parhaillaan erittäin suurta tuhoa Jumalan valtakunnalle Yhdysvalloissa ja sieltä käsin vahingoittaa Kristuksen asiaa kautta maailman saattaen meidän Jumalamme pyhän nimen pilkatuksi ei uskovien parissa ja estäen ihmisiä uskomasta Jumalaan.

On merkillistä, että niin hyvä asia, luottamus Raamatun ilmoitukseen ja sen uskominen, mitä on pyhissä Kirjoituksissa sanottu, voi johtaa niin surkeaan ja suorastaan hirvittävään hengelliseen ja henkiseen tuhoon.

Vain perkele itse pystyy tällaiseen taidonnäytteeseen, hävittämään Jumalan Sanan tehokasta työtä Jumalan Sanan avulla.

Perkele onnistuu koska kristityt eivät ota vastaan rakkautta totuuteen, jonka Jumala niin mielellään lahjaksi antaa.

Niin mielellään, että Jumala itse lähettää eksytyksiä maailmaan, jotta kaikki ne - jopa valitutkin - kaatuisivat, jotka eivät ota vastaan rakkautta totuuteen.

Tämä on äärimmäisen vakava juttu ja väitän, että moni tämän tekstin lukijakin on siinä joukossa, jolle totuus ei kelpaa.

Mistä moinen väite, että Jumala itse eksyttää?

No.

Raamatusta tietenkin.

Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

2 Tessalonikalaiskirje 2:11-12

(opettele rakas kristitty tuo kohta ulkoa ettei Jumala itse onnistuisi sinua narauttamaan ja heittämään kadotukseen Perkeleen ja hänen enkeliensä kanssa!)

Koska kristityt eivät rakasta totuutta, he ovat niin monille eksytyksille alttiita.

Jumalan valtakunnan historia antaa jatkuvasti niin monia esimerkkejä tästä, miten Kristuksen omat menevät harhateille ja eksyvät.

Parhaillaan esikosilestadiolainen herätysliike on hirvittävien eksytysten vallassa, eikä kukaan Lapin vanhimmista, saarnaajista, rivikristityistä sano mitään.

Totuus on näet vaarallinen ja vie Rauhan Siteen.

menköön, haiseva rätti, jos hintana on uskoa valheita Kiirunan Beetlehemistä!

No mutta mikkoL, asiahan on aivan päin vastoin.

Me uskomme niinkuin on kirjoitettu, sinä se vääntelet kaiken maailman molekyylejäsi, joista Raamattu ei sano mitään!

me puolustamme kristillistä uskoa jumalatonta tietoa ja paisumista vastaan, ja meidän äänemme on Hyvän Paimenen turvallinen ja tuttu ääni, jota kuullen isät ja äidit ovat perille päässeet ja mekin pääsemme, kun turvallisesti tätä tietä kuljemme.

sinä mikkoL olet se paholaisen lähettämä susi lammasten vaatteissa, joka revit hajalle Kristuksen lammaslaumaa ja aiheutat epäuskoa Jumalan lasten viattomissa sydämissä.

Näin perkele tätäkin palstaa pitää turvallisen kaukana "älä lue, valetta, valetta, ei tuo pappi tiedä totuudesta mitään!!"

Todellakin, on paljon esikoislestadiolaisia ja muita Kristuksen omia heränneitä Suomessa ja kristittyjä Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja monissa paikoissa, jotka lukevat Raamattua kuten on kirjoitettu ja uskovat sen niin.

Hekö sitten muka ovat väärässä?

Niin juuri.

Sillä kun he lukevat ensimmäistä luomiskertomusta, "niinkuin on kirjoitettu" he eivät kuitenkaan lue sitä niinkuin se on.

Pekka Reinikainen, lääkäri, kansanedustaja, on kirjoittanut kirjan dinosauruksista, jossa hän väärentää sekä Raamatun että Jumalan luomakunnan.

melkoinen saavutus entiseltä ateistilta. Monta kertaa olen julkisesti ja yksityisesti kehottanut häntä parannukseen.

ennenkuin on liian myöhäistä Pekalle korjata valheensa jäljet ja siivota talonsa.

olen julkisesti varoittanut kaupallsiesta Creation Ministries järjestöstä Yhdysvalloissa, joka hirveällä tavalla väärentää Jumalan luomistöitä ja tekee Hänestä väärän rahan lyöjän.

Samoin luominen.fi sivustosta, joka markkinoi Suomessa Creation Ministries tuottamaa valetta.

Ja kauppa käy ja kristityt Jumalan lapset eksyvät että lampaiden luut kolisevat.

No mutta...

luomisen päivistäkö tässä on kiista, yksi päivä kuin tuhat vuotta, Raamatun sukuluetteloista Aadamista Kristukseen?

ei.

tässä on kyse paljon suuremmasta asiasta kuin jostain 6000 vuoden opista, on kyse pyhistä Kirjoituksista ja Totuuden Hengestä.

on kyse totuudesta.

Otetaan kaksi kaverusta, mielikuvitukseni tuotteita - Heikki ja Martti.

Heikki on uskova mies, joka pitää kiinni Jumalan ilmoituksesta eikä horju kaikenmaailman oppituulissa. Hän on hyvin koulutettu, tuntee oman ammattinsa salat hyvin ja on arvostettu kristittyjen joukossa. Luotettava uskova.

Jos kerran Raamatussa sanotaan, että Jumala loi vihreän ruohon ennenkuin Jumala loi auringon, niin silleen asia on.

Niinkuin on kirjoitettu sillä Jumala ei valehtele.

Heikillä on valmis käsitys Raamatusta, hän tietää olennaisen kristillisestä uskosta, luottaa Lapin vanhimpiin tietty suolan ripaus mukana, vakaa usko ja rauha sydämessä. Synnit on anteeksi saarnattu ja uskottu ja se on tärkeintä.

Martti on uskovan kodin lapsi, saanut hyvän kasvatuksen ja myös kouluja käydä isän ja äidin estämättä. Sydämen kristitty, ahkerasti seuroissa käyvä ja monin tavoin tahtoo Lapin neuvoja toteuttaa.

Mutta hän on aivan onneton ja rauhaton, sillä luonnontieteestä hän on oppinut, että maa kiertää aurinkoa ja että maapallo luotiin kauan ennenkuin vihreää ruohoa tai hedelmäpuita oli näkyvissä.

Martti on onneton, koska hänen käsityksensä Raamatusta horjuu.

Rukoushuoneella, rippikoulussa, hurskaassa kodissa annetut eväät ovat vankat, mutta sieltä saatu tieto ei pidä paikkaansa.

Raamattu itse ei pidä paikkaansa!

Tässä vertauksessa kohtaamme siis kaksi uskovaa suomalaista miestä, Heikin ja Martin.

Heidän välillään on ratkaiseva ero.

Martti rakastaa totuutta.

Heikillä on totuus hanskassa.

Tässä on myös se leikkauspiste, jossa Perkele niin tehokkaasti toimii eksyttäen Jumalan lapsia - hurskaasti ja valkeaksi enkeliksi pukeutuneena.

"Olkaa rauhassa, Jumalan lapset, levätkää Raamatun kallioperustalla, se on luja kuin alasin ja horjumaton. Eihän Jumala voi valehdella, Totuuden Henki, se on niinkuin on kirjoitettu. Mitä muuta sanotaan on syvyydestä. Niinhän käärme paratiisissa kysyi "onko Jumala todella sanonut?" ja eksytti Eevan."

Etevä tuo sielunvihollinen, kavala, hirvittävä ja vaarallinen.

Vain Herra hänet voittaa!

Miten noiden kuvaamieni Jumalan lasten käy?

No, voi käydä monella tavoin, elämä ei tule takuiden kanssa.

Mutta koska ovat minun keksimiäni tyyppejä, uskovien vertauskuvia, niin kerron miten käy.

Heikki saa leposijan kalmistolla pitkän ja rauhallisen elämän elettyään, elämästä kyllänsä saaneena ja seurakuntansa ja kuntansa arvostamana ihmisenä. Häntä eivät totuuden tuulet turhanpäiten viskoneet epäilyksiin ja harhateille!

Martti kulkee toisen tien. Koska hän uskoo Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka on elävä Jumalan Sana, hän lähti kysymään Herralta itseltään - mites tämä vihreän ruohon asia on?

Ja Herra katsoi häneen armollisesti ja sanoi "Minun Sanani on väärässä kun siinä kirjoitetaan, että vihreä ruoho luotiin ennen aurinkoa. Etsi totuus minun Isäni töistä ja opi paremmin tuntemaan minun Sanaani"

ja niin Martti teki ja lähti ihmeelliselle seikkailuretkelle Isän Jumalan suureen luomakuntaan ja Raamatun, sen rakenteen, tekstien, kirjoittajien ja lukijoiden maailmaan.

Rikastuen ja tehden monta epäilijää ja uskon etsijää iloiseksi, koska Pyhä Henki johdatti häntä kaikkeen totuuteen.

Ei Martti elämässään koko totuutta saanut haltuunsa, Raamattu herätti hänessä enempi kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Mutta uskossa hän kuoli, hiukan viistosti katsottuna mielipiteittensä takia, mutta Jeesuksen ihana nimi huulillaan.

Näin tervehdin Nettiruukun raamattupiiriläisiä vuoden 2012 alkaessa.

Totuus.

tinkimätön totuus, kohdata Raamattu sellaisena kuin se on, eikä omien lempikäsitystemme silmälasien läpi.

Täynnä virheitä ja ristiriitoja.

Juuri sellaisena, miksi Pyhä Henki, Totuuden Henki on sen tarkoittanut.

että emme olisi "kirjanuskovia" vaan uskoisimme elävään Jumalan Sanaan, lihaksitulleeseen Jeesukseen Kristukseen, joka on meidän edestämme kuollut ja onpa vielä herätetty kuolleistakin.

Että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys, josta riittää muillekin jakaa!

Totuuden Henki, johda sinä meitä
etsiessämme valkeuden teitä.
Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,
tietomme siunaa.


Kaikessa näytä käsiala Luojan,
mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan.
Kristuksen luokse, rakkauden tuojan,
johdata meidät.


Kristus on tiemme, valo sydäntemme,
toivomme ainut, pyhä totuutemme.
Armosi, Jeesus, anna voimaksemme,
uudista meidät.


Anna nyt, Kristus, valos meille hohtaa,
anna sen meitä Isän kotiin johtaa.
Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,
voittamaan auta.


Virsi 484
Zachris Topelius 1869.
Suom. Martti Ruuth 1902.
Virsikirjaan 1938.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti