Tohtorin diagnoosi

Jumala on suuressa armossaan antanut Torniojoki-laaksoon ja sen ympäristöön 1700-luvulla ja 1800-luvulla hengellisiä herätyksiä, joissa henkilökohtainen usko Jumalaan on tullut eläväksi. On tajuttu Jumalan pyhyys ja lain ankara vaatimus ja on etsitty armahdusta ja vapautusta omantunnon syytöksistä ja tuomiosta.

Herrnhutin herätykseen pohjautuivat pastori Nils Wiklundin kokemukset Kristuksen ristin juurella, jossa hän sai kokonaan panna pois oman vanhurskautensa, totisen kristillisyytensä harjoituksen ja levätä Vapahtajan verisissä haavoissa ja kuolemassa armahdettuna syntisenä.

Hän suorastaan kauhistui sitä, kuinka oma parannuksen teko oli tullut hänelle esteeksi ja ylpeäksi suoritukseksi, jossa Jeesus Kristus jäi hänen uskossaan kokonaan sivuun.

Herrnhutin ihana herätys vaikutti myös pastori Pehr Brandellin kautta 1800-luvun alussa, ja tämän ympärille syntyi ns. lukijain liike, jossa luettiin ahkerasti Vähää Katekismusta, Svebiliuksen katekismusta ja Raamattua.

Kolmas keskeinen vaikutusreitti olivat Herrnhutin herätyksen synnyttämät hengelliset laulut. Etenkin Tukholmassa toiminut pappi Johan Holmberg oli tässä keskeinen ja Elias Laguksen kääntäminä Sions sånger saavuttivat suomalaisten ja saamelaistenkin kodit ja kodat.



Lahjakas pappi ja tiedemies, Lars Levi Laestadius, oli jo pitempään toiminut seurakuntatyössä. Hänen elämänsä muuttui vakavaan sairastumiseen ja rakkaan pojan kuolemaan 1842. Murtunut pappi nähtiin usein yöllä kiertämässä hautausmaata, eikä hän huolinut lohdutuksesta.

Vuonna 1844 Laestadius oli tarkastusmatkalla Åseleen seurakunnassa, kun hän tapasi lukijain herätykseen kuuluvan ja pastori Pehr Brandellilta sielunhoitoa saaneen Lapin Marian, Millan. Pastori kuunteli Marian kertomusta matkoistaan ja uskostaan ja koki aivan kuin taivaan valo olisi häntä koskettanut, uudistaen ja muuttaen hänet "kuolleen uskon" papista "elävän uskon" julistajaksi.

Laestadiuksen julistuksen ja työn seurauksena tapahtui Ruotsin Lapissa ja Tornionjoki-laaksossa hengellistä heräämistä ja uudistumista. Jotkut sanoivat että rovasti saarnasi aivan kuin Wiklund.

Vuonna 1857 Pajalassa lestadiolainen herätysliike sai alkunsa muodollisesti, kun piispan käskystä järjestettiin kaksi eri jumalanpalvelusta, toinen heränneelle kansalle tulisieluisen rovastin saarnoja kuulemaan ja toinen tavalliselle kirkkokansalle.



Nettiruukun keskusteluissa on tuotu esiin kuitenkin erittäin painokkaasti ja asiantuntevasti, että Lapin Marian kohtaamisesta huolimatta rovastin käsitys evankeliumista ei ole suinkaan herrnhutilainen.

Täällä kerrottiin, että rovastin opetuksessa, kirjoituksissa ja julistuksessa Kristuksen risti on syytöksen paikka - tämän te äidin ja isän murhaahat olette tehneet Hänelle - ja Laestadius vaatii sisäistä pyhyyttä.

On sanottu, että rovastin tausta ei ole selkeästi luterilainen eikä Martti Lutherin evankeliumin käsitys ole hänelle keskeinen.

Väite oli niin haastava, että kävin läpi nruukussa kaikki rovastilta säilyneet Pitkänperjantain saarnat vuosien 1845 ja 1859 välillä. Marian hän kohtasi 1844 ja vuonna 1861 Laestadius kuoli Pajalassa.

Näitä saarnoja on kokoontunut kuulemaan pääsiäisjuhlien seurakunta ja Pitkänperjantain tapahtumat ovat niissä kaikkein keskeisin.



Näiden saarnojen tutkiminen oli aika viiltävä kokemus ja jouduin myöntämään, että asiasta annettu tieto piti paikkansa.

Risti ei ole niissä evankeliumia, "tämän minä olen tehnyt sinulle" kuten von Zinzendorf sai kokea Dusseldorfin taidemuseon maalauksen luona, eikä "lepoa Karitsan verihaavoissa" joka muutti Wiklundin elämän ja uskon perustuksia myöten.

Laestadiuksen pitkänperjantain saarnat ovat lainjulistusta, jyrinää ja kirousta, äidin ja isän tappajien ja kuolleen uskon haudan kumartajien, huorien ja viinakauppiaiden tuomion ja elävältä polttamisen paikka.


Esikoislestadiolaisuus on "vanha-lestadiolaisuutta", ja etenkin sen maallikkosaarnaajien kautta mukaan tuli Herrnhutin kautta Jan Hussin ja Martti Lutherin löytämä selkeä evankeliumin sanoma.

Varhaiset vaiheet ovat diagnoosin kannalta sen tähden merkittäviä, että esikoislestadiolaisuuden suojauksena on pysyttäytyminen muuttumattomassa isien opetuksessa, alkuperäisessä sanomassa, jota hengellisen hallituksen valtuuttamat saarnaajat pitävät yllä.

Näin jännitteet lakihenkisen "Kristuksen risti on pyhyyden vaatimus ja syytös" sekä evankelisen "Kristuksen ristillä on maksettu maailman syntivelka" suunnan välillä kulkevat ajassa takaisin aina rovastin saarnoihin, joita yhä ahkerasti postilloista luetaan, sekä Juhani Raattamaan ja muiden vanhinten opetukseen.



Vuoden 1992 paikkeilla tapahtui Kiirunassa huomattava muutos.

Gunnar Jönssonin ja muiden evankelisempien vanhinten ja lähetysmiesten tilalle tuli Nilivaarassa eläneen August Isakssonin kaltaista kristinuskon käsitystä edustava linja.

Nilivaaran lähetyskirje 1992 on tästä murroksesta kertova dokumentti. Kirjeen sisältö ei ole varsinaisesti lainkaan kristillinen.

Usko merkitsee herätyksessä saadun kutsumuksen vahvistamista vaelluksella tämän kristillisyyden neuvojen mukaan. Nämä neuvot suojelevat pahan maailman synteihin lankeamiselta ja estävät maailmallisen, koreilevan hengen kylmentämästä ja sammuttamasta sydämestä uskoa.

Ehdoton Lapin luottamus, ilman epäilyä, kyselyä tai arvostelua, säilyttää kristillisyydessä rauhan niin katkerien sisäisten riitojen ja kiistojen jälkeen.

Nilivaaran kirjeestä 1992 Kiirunan lähetyskirjeeseen 2008 kulkee selkeä kaari, jossa Lapin vanhimmat antavat erilaisia uusia neuvoja, mitä kristittyjen tulee välttää ja karttaa.

Näistä kirjeistä on tyystin kadoksissa ei vain evankeliumi vaan itse Jeesus Kristus, Jumalan rkjas ainoa Poika.



Lapin lähetys 2009 on monella tavoin selkeyttänyt ja varmistanut tämän diagnoosin.

Vanhin Håkan Gustavssonin saarna sunnuntaina Lahdessa sisälsi oivan esimerkin siitä, kuinka seuraväelle keksitään uusia kilvoituksen aiheita hengellisen hallituksen vallasta muistuttaen.

Viitaten olemattomaan Raamatun tekstiin vanhin Gustavsson julisti, että "hei" tai "hej" tervehdys on pahasta. no, miltei jokainen sanoo "hei" jotan tästä jää monen omatunto nyt kiinni.

tavallisesti näissä kirjeissä sentään on jonkinlainen Raamatun sanan maku, pseudo-raamatullisuus, joka lähemmin tutkittaessa on aina kuitenkin osottautunut virheelliseksi ellei suorastaan valheelliseksi.



Merkittävällä tavalla esikoislestadiolaisuutta 1990-luvun alusta johtanut Odd Minde kiteytti uumoilemamme teologisen ajatuksen hyvin selkeästi.

Hän totesi keskustelussa, että ei Jeesus Kristus ole täällä vaan on noussut ylös taivaaseen.

Näinhän tosiaan uskontunnustuksessakin sanomme "astui ylös taivaisiin ja istuu Isän Jumalan oikealla puolella".

Täällä maanpäällä on nyt Pyhä Henki, joka käyttää tässä meidän kristillisyydessämme hengellistä hallitusta ohjaamaan tiellä kulkijoita.

Diagnoosimme on tässäkin ollut siis kohdallaan.

Jeesus Kristus on syrjäytetty, vaikka Hänen nimensä joskus huulilta kuuluu, mutta ei sydämestä.

Ihmisen pelastuksen asia on sen valinnan vahvistamisessa, joka on tapahtunut, ja pysyminen kaidalla tiellä vanhinten ohjeiden ja neuvojen mukaan.



Esikoislestadiolaisen herätyksen piirissä on suuri määrä ihmisiä, joiden sydämessä Jeesus Kristus asuu ja joille Jumalan Sana on pyhä.

He ovat nöyriä, kuuliaisia eivätkä tahdo häiritä herätyksen sisäistä rauhaa.

Mutta heillä itsellään ei ole rauhaa, sillä usein näyttää aivan mahdottomalta saavuttaa sellainen uskon puhtauden ja elävän uskon kilvituksen taso, jota on taas näinä Juhannuksen suurten seurojen päivinä tuotu esiin.

On jopa joillekin Herran omille vaikea uskaltautua pyhälle ehtoolliselle, kun pyhyyden vaatimuksen ja uskon vaatimuksen edessä näkee oman mahdottomuutensa.

Kuin rakkaat lapset nämä ihmiset kirmaavat seuroihin, juhliin, tapaamaan rakkaita ja kuulemaan Jumalan Sanaa.

Ja usein he palaavat pettyneinä ja nälkäisinä ja lähtevät etsimään Jumalan Sanan rukiista leipää muualta.


Toisaalta esikoisten joukossa on kristittyjä, jotka ovat omaksuneet "Lapin luottamuksen" sellaisena, kuin Helsingin rukoushuoneen saarnaaja Tauno Immonen on sitä kuvannut seurakuntakirjeessä 2/2002.

Näille ihmisille Juhannuksen suurseurat ovat olleet hengellistä juhlaa ja iloiten he ovat kuunnelleet vahvasti ja selkeästi Jumalan tahtoa kuvaavia saarnoja.


Jumalan Pojan syrjäyttäminen ei ole viisasta, kuten Jerusalemin kaupungin historia osoittaa.

Esikoislestadiolaisen herätyksen hengellinen elämä elpyy, kun seuraväki löytää uudelleen tien Jeesuksen luo.

Lapin vanhinten keskuudessa tulee tapahtumaan muutoksia, samoin Suomen lähetysmiesten ja saarnaajien parissa.

Sivuun joutuvat ne, jotka nyt huolettomasti lukevat väitteen että "Jeesus on syrjäytetty" eivätkä siihen mitenkään puutu, joka ihmisiä pelätessään enemmän kuin Jumalaa tai omaa asemaansa herätyksen piirissä varjellen.

Jeesus Kristus herättää uusia Laestadiuksia ja Wiklundeja ja Lapin Marioita, joille Hän on kaikki kaikessa ja heidän kauttaan esikoisten hengellinen elämä tervehtyy ja iloinen kiitoslaulu pyhälle Kolminaisuudelle alkaa taas raikua seuratuvissa, joissa tämän meidän kristillisyytemme uskollisten silmien eteen on maalattu Jeesus Kristus - Ristiinnaulittu.



Nimimerkki Haamul lisäsi

"Eihän Mooses käskenyt tulisten käärmeitten kuolettavasti puremia juutalaisia tekemään mitään muuta kuin yhtenään katsomaan vaskikäärmeeseen; ne, jotka niin menettelivät, paranivat vain näin yhtenään katsomalla käärmeeseen; muut taas, jotka eivät totelleet Moosesta, vaan katselivat haavojaan eikä käärmeeseen, kuolivat. Niinpä en minäkään, jos mielin omantunnon ottelussa tahi kuolinkamppailussa saada lohdutusta, saa uskossa omistaa mitään muuta kuin yksistään Kristuksen, ja minun pitää sanoman: Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on minun puolestani kärsinyt, ristiinnaulittu ja kuollut; hänen haavoissaan ja kuolemassaan näen syntini ja hänen ylösnousemisessaan voittoni synnistä, kuolemasta ja perkeleestä sekä vanhurskauteni ja [iankaikkisen] elämäni. Tämän vain minä kuulen ja näen, muuta en! Tämä on oikea Kristuksen usko ja usko Kristukseen, ja sen kautta meistä tulee hänen ruumiinsa, lihaa hänen lihastaan ja luuta hänen luistaan. Hänessä me siis elämme ja liikumme ja olemme (Apt. t. 17:28). ---



--- Valheellisia [ja jumalattomia] ovat siis lahkolaisten mietteet: he luulottelevat Kristuksen olevan meissä hengellisellä tavalla, toisin sanoen, ajatuksissamme, todellisesti hän muka on taivaassa. Kristuksen ja uskon pitää olla toisiinsa täydellisesti yhtyneinä: meidän pitää oleman taivaassa, ja Kristuksen olla, elää ja vaikuttaa meissä; mutta hänpä ei elä eikä vaikuta meissä vain ajatuksissamme, vaan todellisuudessa, ollen läsnä mitä todellisimmin ja vaikuttaen mitä voimallisimmin." (M.L.)