Oma vanhurskaus

kristityt käyttävät usein sanaa omavanhurskaus.

sillä käsitetään - usein aika hämärästi - jotain omaa kelpaamista Jumalalle, omaa hurskautta.

mieleen tulevat apostoli Paavalin sanat "vanhurskas on elävä uskosta" jotka juontavat Habakukin kirjaan.

vastakkain on laki ja usko.

ja siitäkös riemu repeää - alkaa varsinainen vyörytys kuin Assuanin pato olisi murtunut, ja siinä menee Lutheria, Paavalia, Tunnustuskirjoja, Laestadiusta ja jos mitäkin niin että pää aivan menee pyörälle ja mukkeli makkelis

asia nimittäin ei ole mikään aivan pieni.



meillä on nyt tuossa Nils Wiklundin kirjoitus omista kokemuksistaan.

aivan keskeisenä aiheena siinä on omavanhurskaus.

mutta hän ei lähesty asiaa opin kannalta ja rupea jauhamaan isien kirjoituksia.

hän lähestyy asiaa hyvin käytännöllisesti, elävän kristityn sisäisten tuntojen kautta ja kokemusperäisesti.

siis ihan henkilökohtaisena asiana.

sen verran iso juttu se kuitenkin on, että tämän asian ymmärtäminen uskossa muutti täysin hänen koko elämänsä ja suhteensa Jeesukseen.



Nils kertoo, että hän oli "siivosyntinen"

oikein kunnon poika, jonka omatunto oli arka jo 9 vuotiaasta lähtien ja joka jo lapsena luki Raamattua ihan itse.

12 vuotiaana hän luki Vuorisaarnaa Matteuksen evankeliumista, ja herkän nuoren mielessä se jo musersi hänet Jumalan edessä. En minä ole niinkuin nuo opetuslapset, vaan niinkuin fariseukset ja kirjanoppineet.

hän eli siivoa elämää ja tahtoi elää myös jumalisesti, Jumalalle mieliksi, eikä rypenyt muun nuorison mukana maailman synneissä.

hän sai mainettakin esimerkillisenä nuorena miehenä ja alkoi lukea papiksi.



Nils Wiklund on varmaan aika tyypillinen herännyt suomalainen kristitty.

hyvin käyttäytyvä, kohtelias, ei missään synnin rapakoissa elämässään rypenyt, uskoo Jumalaan ja puhuu Jeesuksen armosta ja rakkaudesta.

kilvoitteleva kristitty, joka tahtoo Heprealaiskirjeen sanoin panna pois kaiken sen, mikä painaa ja synnin, joka niin helposti meidät kietoo.

maailmaa ja sen viettelyksiä karttava.

tunnollinen työssään, uskollinen aviopuoliso, kuuliainen poika tai tytär, rukoileva isoäiti tai isä.

itse asiassa, jos katselemme Nils Wiklundin nuoruutta, voimme hyvin liittyä niihin hänen aikalaisiinsa, jotka pitivät häntä esikuvallisena kristillisenä nuorena miehenä.



ankarissa herätyssaarnoissaan Lars Levi Laestadius julistaa Lapin kansalle parannusta raskaista ja elämää tuhoavista synneistä.

Meille ovat tuttuja hänen postilloistaan Karessuvannon jumaliset viinakauppiaat ja rikkaan miehen taloon etsiytyvät huonot naiset, porovarkaat ja muut väärintekijät.

mutta suurin osa esikoislestadiolaista seuraväkeä, joka näitä saarnoja kuulee, tuskin on koskaan alkoholia edes maistanut ja pelkkä ajatus haureudesta saa siveellisen naisväen kauhusta värähtämään.

ei semmoista julkisyntistä rahvasta ole paljon Tapparakadulla Lahdessa tai Puistolantiellä Helsingissä.

kun ei ole pakko enää kirkkoon mennä haukuttavaksi kuten silloin Larsin aikana oli.



Nils kuvaa edelleen omaa hengellistä tilaansa hyvin tarkasti.

Hän kertoo, että oli lujasti päättänyt kulkea Jumalan tahdon tiellä ja noudattaa sitä elämässään.

Nils ei ollut kuolleen uskon kantaja.

Hän ei vain tiennyt peruukissaan ulkokohtaisesti, että Jumala on ja että on Jumalan armo Jeesuksessa.

Hän sydämestään uskoi, että Jumala on ja että Jeesus on kuollut syntisten puolesta ja ansaitsi meille iankaikkisen elämän.

Pienestä yhdeksän vuotiaasta asti hän muistaa armonvaikutuksia, lapsen kokemuksista, joista esimerkiksi myös Gunnar Jönsson ja Eero Halme puhuivat saarnoissaan.

Hän luki lapsesta lähtien ahkerasti Raamattua ja Vuorisaarnan jylhä julistus kosketti hänen sydäntään, ajaen ahtaalle herkkää poikaa.


Jos Nils olisi tuossa hengellisessä tilassaan saanut tällaista neuvoa vanhimmilta, hän olisi aivan varmasti 100% huolella pitänyt vaarin että kaikki on just noin:

"Me täällä ja te siellä olemme jääneet kristillisyyden vanhinten jälkeen työtä tekemään kristillisyydessä ja heidän työnsä päälle tulleet. He ovat jättäneet meille puhtaan ja kalliin kristillisyyden aivan kuin perinnöksi.

Ja onhan se suuri kysymys, että se meiltäkin puhtaana jäisi, ettei maailmanrakkaus, turhuus, monenlainen koreus pukineissa, kaulavitjoissa, rannerenkaissa, hiusten kähertämisessä, leikata ja värjätä niitä, käyttää kosmeettisia aineita kaunistaakseen kasvojansa tämän maailman muotimestarien mallien mukaan.

Niin myöskin lentopalloharrastus, jääkiekkoilu ja monenlainen urheiluelämä, jossa maailman kunnia ajaa etsimään ja saamaan katoavasta palkkaa. Ei sekään riitä kristityille suojaksi kiusauksia vastaan, että pitää kontrollia televisio-ohjelmista ja videofilmeistä, vaan täysin sopimatonta niitä koneita kristittyin kotiin laittaa. Tämä kaikki on maailman muodon mukaan asettamista, joka kuollettaa hengellisen elämän kristityn sydämeltä."


samoin hän olisi iloiten ottanut vastaan kehoituksen

"Vaan kristitty ahkeroitsee uskon kuuliaisuudessa elämällään, vaelluksellaan, töillään ja puheillaan kutsumisen ja valitsemisen vahvistaa. Sillä ne, jotka sen tekevät, eivät suinkaan koskaan kompastu, vaan sallitaan heidän alttiisti käydä sisälle meidän Herran ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan."


Nils kertoo tästä monin sanoin, ja alleviivaa kuinka hän sai myös kokea Jumalan armoa, joka vahvisti ja auttoi häntä tässä uskon kilvoituksessa.


Nilivaaran kirje edustaa siis sellaista hengellisyyttä, josta Wiklund kertoo.

Arvokasta, varsin moitteetonta ja siistiä vaellusta, julkisyntien karttamista, ahkeraa ripittäytymistä sekä pahoista sanoista että teoista että synnillisistä ajatuksistakin.

Ja aivan kuten Nils kertoo, näin elävä ihminen voi monella tavoin olla tyytyväinen tilaansa.

Saarnaajat ja vanhemmat ja ystävät ja pikkuserkut ja sukulaiset pitävät aitona essuna!

ei ole mitään mistä voisi sormella osoittaa, ja jos onkin niin se osataan silleen peittää, ettei kylään tulijoiden silmiin tv ensinnä pistä.



mutta sen lisäksi että seuraväki ja monet sukulaiset ja essu ystävät ja tuttavat arvostavat ja pitävät omanaan, on myös sisäinen ilo.

totta on, että synti pääsee ahdistamaan ja vaivaamaan aina silloin tällöin.

mutta monesta on, Jumalan kiitos, saatu välttyä ja verrattuna nyt esimerkiksi tohon naapurin vaellukseen, meillä on tätä vakavuutta ja ei lapsetkaan, Jumalan kiitos, kulje maailman teillä mopoineen ja muine synnintekovälineineen.

ja aivan rehellinen itsetutkistelu myös kertoo, että Jumalan pelko on syvässä ja Jeesuksen armollista hoitoa tarvitaan, että tulisi voimaa parannukseen ja synnistä ja maailmasta luopumukseen.

vahvat ovat kiusaukset lihassa ja maailmassa ja perkele ahdistaa monin tavoin.


Nilivaaran kirje rohkaisee raamatullisesti

"Vaan kristitty ahkeroitsee uskon kuuliaisuudessa elämällään, vaelluksellaan, töillään ja puheillaan kutsumisen ja valitsemisen vahvistaa."

saamme näin kirjeestä kuvan, että tällaista on tämä meidän kristillisyytemme.

Nils Wiklund tahtoi tätä kaikkea koko sydämestään toteuttaa, hengellisyyttä, eräänlaista asketismia sisäisessä luostarissaan, Jumalan tahdon mukaan elää jumalisesti ja turvata Jeesukseen.



Tämä on äärimmäisen vaarallinen hengellinen tila.

Sitä kutsutaan nimellä omavanhurskaus.


Katsotaan ensin, mitä Nilivaaran kirjeessä "viitattu" Toisen Pietarinkirjeen kohta todella sanoo.

Näemme sen avaamalla Raamatun ja lukemalla.

Olen niin pahoillani, että esikoislestadiolaiset saarnaajat eivät jatkuvasti rohkaise seuraväkeä tutkimaan Kirjoituksista onko asia niin.

pikemmin varoitellaan omasta Raamatun luvusta ilman saarnaajien läsnäoloa.

niin tämmöinen Nilivaaran potaska menee kurkusta alas ja sitä luullaan ainoaksi oikeaksi pelastavaksi hengellisyydeksi.

näin muka isät ovat opettaneet.

Lukekaas Joonas Purnua, ja näette mikä ero!



Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.

Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.

Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,

joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,

niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,

ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,

jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.



Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.

Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.

Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;

sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.

2 Piet 1:1-11 Biblia 1776


Tämä on ihmeellinen, syvällinen pyhän Raamatun kohta.

Nils Wiklundin henkilökohtainen todistus on hieno selitys tälle kokhdalle, ja auttaa meitä ymmärtämään, mikä on se omanvanhurskauden perkele, jota Nilivaaran kirje markkinoi niin hurskaan näköisenä.


Haamul, 06.06.2009 11:44
"Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske' - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." (Kol. 2:20-23)


1. Simeon Pietari,

-- joo, samainen Simeon jolle Jeesus antoi kutsumanimeksi "Pietari", Petrus, kallio


Jeesuksen Kristuksen palvelija
-- ei menneessä aikamuodossa "olin silloin Hänen palvelijansa", vaan nyt sillä Jeesus nousi kuolleista ja elää

ja apostoli,
-- sen lisäksi myös apostoli, yksi niistä kahdestatoista, jotka Jeesus valitsi


niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin

-- niille, jotka ovat saaneet, eivät itsestään puristaneet uskoa, vaan saaneet. sen verran kallis ettei sitä voi kullalla ja hopealla ostaa, vaikka sitä paljon olisi

meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.
-- ei omassa vanhurskaudessa vaan Jumalan ja Jeesuksen vanhurskaudessa. Se on lahjaa, lahjavanhurskaus, meille annettu ilman omaa ansiotamme.


Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.

-- tästä Nils Wiklund kirjoittaa tuossa tekstissä.

omassa vanhurskaudessa hän oli joltisenkin tyytyväinen vaellukseensa. Vaan yksikin synti ja jo horjahti luottamus armoon, jo häippäsi rauha sydämestä ja tilalle tuli huoli ja synnin suru.

lahjaksi saadussa vanhurskaudessa armo ja rauha lisäntyvät Jumalan ja meidän Herramme tuntemisen kautta.

ei omien tekemisiemme ja parannuksen tekomme kautta, vaan Jumalan ja Jeesuksen tuntemisen kautta. Tunnemme Jumalan ja armo ja rauha lisääntyy meidän keskuudessamme.

todellinen rauha, lepo Jumalassa, joka sen antaa.


Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan,

-- laitetaan tämä nyt kunnolla korvan taakse.

meille on annettu kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan.

KAIKKI ei jätä kovin paljon oman harrastuksen, oman hurskauden, oman ripittäytymisen ja kristillisyyden harjoittamisen hankittavaksi.


hänen tuntemisensa kautta,

-- Nils kertoo, että vaikka hän puhui paljon Jeesuksesta ja tiesi paljon Jeesuksesta, hän ei kuitenkaan tuntenut Jeesusta omana veriylkänään ja Vapahtajanaan, vaan pystytti omaa hurskauttaan.

joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,

-- saamme ihailla Jeesuksen kirkkautta ja täydellisyyttä

ei tarvitse vaeltaa omaan napaan tuijottaen tai naapurin syntejä sormilla laskien, vaan saamme katsella kirkkauden Herraa joka on tullut luoksemme


joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset,

-- Jeesus on taas yxi suuri lahjojen antaja. Hän tahtoo lahjoittaa, antaa ilmaiseksi, maksutta ja hinnatta, ja niin suuret lupaukset, ettei niiden suuruutta ihminen edes pysty mittaamaan.


että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi

-- kristittynä sinä olet osallinen jumalallisesta luonnosta. Olet "yliluonnollinen" ihminen, toisenlainen kuin tämän maailman ihmiset, jotka ovat osattomia jumalallisesta luonnosta.


ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,

-- katsotaas nyt mitä Pietarin kirjeessä sanotaan ja mitä Nilivaaran kirjeessä sanotaan!

miten me pelastumme himojen turmelemasta maailmasta?

kunnollisella parannuksen teolla, vielä kerran ripittäytymällä, peseytymällä taas uudelleen samoista helmasynneistä

Pietarin kirje sanoo

"joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset"

lupauksen sana pelastaa meidät maailmasta, eivät omat pyrintömme ja uskonnon harrastuksemme ja vanhimpiin nojaaminen


niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,

ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä,

itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä,

kärsivällisyydessä jumalisuutta,

jumalisuudessa veljellistä rakkautta,

veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.


-- tässä on aikamoinen "osoittamisen linja" joka on aivan muuta, kuin helposti ajattelemme mitä meidän uskomme pitäisi osoittaa.

"uskossamme avuja"

ei tässä puhuta vaelluksestamme, jota ennen tulee uskon asiat.

Pietarin kirje ei kulje tässä ihmisen oman vanhurskauden näyttämisen tai tekojen linjalla, vaan puhuu "osoittakaa uskossanne avuja"

huomaamme, että meidän tulisi osoittaa jumalallisuutta!

ja sitäkin enemmän veljellistä rakkautta

ja sitäkin enemmän yhteistä rakkautta


tulemme taas siihen tulokseen, että Nilivaaran kirje edustaa oman vanhurskauden pystyttämistä ja viittaa muka Pietarin kirjeeseen mutta sanoo jotain ihan muuta kuin Raamattu.

mutta kuka vaivautuu näitä asioita kaivelemaan ja katsomaan, mitä Raamatussa todella on sanottu.

"säilytetään yksimielisyys, varotaan eriseuroja, joissa on kova lakihenkinen arvostelun mieli"

eli "me panemme kiitokset ja arvostelut samaan kasaan"

olemme kaiken arvostelun yläpuolella, ja puhumme kuin suoraan Jumalan suusta.

Herodekselle kävi Kesareassa köpelösti tällä linjalla.

Abe, 06.06.2009 22:03
oma hurskaus on yritystä kelvata Jumalalle ilman Jeesusta.

Paletti, 06.06.2009 22:10

Oman vanhurskauden perkele on kiljuva jalopeura, joka tekee salakavasti kaikessa hiljaisuudessaan ja muka kaikkinaisessa hurskauden harjoituksessamme meistä muka jotenkin parempia omasta mielestämme Jumalan edessä.

Tästä omasta vanhurskaudesta ei mielestäni koskaan liikaa puhuta ja varoiteta, niin lähellä se on meitä kaikkia - omassa lihassamme - erittäin sitkeänä.

Korostan vielä. Erittäin sitkeää lajia on tuo oma vanhurskaus. Näen sitä itsessäni varsinkin tietyissä asioissa Herran puhuttelussa ja varmasti sitä on paljon itsessäni sielläkin, missä en sitä kykene näkemään.

Oma vanhurskaus on saatanan valhe, ei uskota sitä ketkua.

kolmonen, 07.06.2009 11:39

Olen huomannut, että armo alentaa, mutta omavanhurskaus ylentää. Luulisi, että raamattupiirissä opetetaan raamatusta, mutta ei, täällä vain arvostellaan, mielestäni aivan perusteettomasti, ja kuten norppa kirjoitti, joidenkin pienten kirjeenvaihdon perusteella, tuntematta edes taustoja. Paavali kirjoittaa armosta:

Tiit.2:11. Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,

Vaelluksesta (vertaa Piet.2:1 uskon avusta)

Heb.12:13. Ja astukaat vilpittömät askeleet jaloillanne, ettei joku kompastuisi niinkuin ontuva, vaan paljoa enemmin terveeksi tulis.
14. Noudattakaat rauhaa kaikkein kanssa ja pyhyyttä, paitsi jota ei yksikään saa Herraa nähdä,
15. Ja ottakaat vaari, ettei joku Jumalan armosta tulisi pois, ettei joskus kasvaisi joku karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään ja monta sen kautta tulisi saastutetuksi;

mama, 07.06.2009 12:04
Tottakai siinä muutamakin kauniisti elätelty myytti murtuu. Uskomme ja pelastuksemme ei onneksi ole niistä kiinni, vaan Kristuksen lunastustyössä.

Se on se ainoa asia, jossa meidän pitää roikkua kiinni. Katse ristiin kohotettuna. Siellä on lepomme.