sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ilmoitus piispoista luopumisesta

KANSANKIRKON HARHAOPPISISTA PIISPOISTA LUOPUMINEN



Piispainkokouksen ohjeet homoseksuaalisten parisuhteiden puolesta pidettävistä rukouksista on nyt julkistettu. Vaikka saivarrellen voidaan väittää, ettei tässä ole kysymys homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisestä, kirkon ja median keskustelukontekstissa ei asiaa voi muuksi ymmärtää. Ja näinhän ovat jotkut piispatkin asian tulkinneet.


Antamalla kysymyksessä olevan rukoushetkisuosituksen, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat astuneet ratkaisevalla tavalla Raamatun vastaisen opin ja elämän alueelle. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa miehen ja naisen välinen avioliitto ainoana Jumalan asettamana aviosäätynä on kirkon opin asia. Antamalla luvan ja suosittelemalla rukoushetken pitämistä sukupuolisuhteelle, joka yksiselitteisesti on Raamatun vastainen, piispat ovat antaneet luvan ja toisen käskyn vastaisesti kehottavat papistoa rukoilemaan Jumalan siunausta synnille. Jumalan Pojan veri vuoti ristillä synnin sovittamiseksi ja voittamiseksi, ei synnin tekemisen oikeuttamiseksi. Siksi piispojen ohje sotii itse evankeliumia vastaan.


Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana. Allekirjoittaneista Anssi Simojoki ja Martti Vaahtoranta ovat aikanaan ilmoittaneet tämän myös Turun tuomiokapitulille. Nyt varoitamme myös jokaista kristittyä. Sodomaan ei pidä etsiytyä eikä antaa viedä sinne itseänsä. Päinvastoin, Sodomasta on paettava. Kirkon asioissa on aina kysymys iankaikkisuudesta. Antamalla synnille luvan ja kirkollisen muodon, piispat johtavat ihmisiä perässään iankaikkiseen kadotukseen.


Luterilainen päätunnustuksemme, Augsburgin tunnustus sanoo yksiselitteisesti luvussaan kirkollisesta vallasta (CA 28:23-28): - Mutta kun piispat opettavat ja määräävät sellaista, mikä sotii evankeliumia vastaan, niin seurakunnalla on tukenaan Jumalan käsky, joka kieltää tottelemasta heitä: - Kavahtakaa vääriä profeettoja (Matt. 7); Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille toista evankeliumia, hän olkoon kirottu (Gal. 1); Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta’ (2. Kor. 13). Edelleen on kirjoitettu. - Meille on annettu valta rakentaa, ei hajottaa. Näin määräävät myös kirkkosäännöt (II quaest. VII, cap. Sacerdotes et cap. oves). Kirjeessään Petilianusta vastaan Augustinus huomauttaa: - Katolisillekaan piispoille ei pidä antaa periksi, jos he erehtyvät ja opettavat mielipiteitä, jotka ovat ohjeellisen Jumalan sanan vastaisia.


Ilmoitamme täten, että luovumme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista yllä olevan Augsburgin tunnustuksen selvän kohdan vaatimuksesta. Harhaoppisen rukoushetkiohjeen antaneet piispat näemme lähinnä hengellisen elämän ulkopuolella oleviksi hallintovirkamiehiksi.


Luterilaisen uskon ja opin vaatimana

Anssi Simojoki, pastori, TT, Uusikaupunki

Risto Soramies, rovasti, Istanbul

Martti Vaahtoranta, pastori, TT, Pyhäranta

Juhana Pohjola, pastori, St. Catharines, Kanada

Sakari Korpinen, pastori, TL, Helsinki

Liisa Korpinen, lehtori, TM, Helsinki

Juha Santala, TM, Turku

Petri Hiltunen, pastori, TT, Kouvola

Heikki Jyväs, kappalainen, rovasti, Mynämäki

Juha Muukkonen, pastori, Tornio

Jaakko Lehtimäki, pastori, Huittinen.



Kristikansalle annettu vakava varoitus todellakin!

tässä joitain omia huomoitani näiden pappien tekemästä ilmoituksesta piispoista luopumisesta:

1.
"Vaikka saivarrellen voidaan väittää, ettei tässä ole kysymys homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisestä"

en tunne keskustelua siellä Suomessa, mutta kuka kirkon taholta olisi tällaista väittänyt?

ymmärtääkseni tässä on nimenomaan on kyse virallistetun homoseksuaalisen parisuhteen puolesta rukoilemisesta eli tällaisen suhteen siunaamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

ilmoitus jatkuukin: "kirkon ja median keskustelukontekstissa ei asiaa voi muuksi ymmärtää. Ja näinhän ovat jotkut piispatkin asian tulkinneet."

eli jään ihmettelemään, kuka siellä noin on saivarrellut?



2.
"Antamalla kysymyksessä olevan rukoushetkisuosituksen, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat astuneet ratkaisevalla tavalla Raamatun vastaisen opin ja elämän alueelle."

näin todellakin on, Raamatusta ei löydy mitään puolustusta homoseksuaaliselle suhteelle.

Vanhassa testamentissa miehen kanssa makaaminen on kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty.

Uudessa testamentissa apostoli Paavali viittaa homoseksuaalisuuteen merkiinä epäjumalanpalvelijoiden tekemistä häpeällisistä asioista, jotka eivät pääse Jumalan valtakuntaan.


3.
"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa miehen ja naisen välinen avioliitto ainoana Jumalan asettamana aviosäätynä on kirkon opin asia."

henkilökohtaisesti en tunne laisinkaan Tunnustuskirjoissa olevaa keskustelua homoseksuaalisuudesta. Onko siellä sellaista?

miehen ja naisen suhde on merkittävä osa raamatullista ihmiskuvaa.

Raamatun ilmoitusta ihmisestä Jumalan kuvana ei kuitenkaan ole mitään mainintaa ekumeenisen kirkon suurissa uskontunnustuksissa.

kirkon dogmassa asia varmastikin on esillä.

(tältä pohjalta Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituliin tehtiin valitus, että kirkolliskokouksen äänestäessä opin asioista on asian puolesta oltava suurempi enemmistö ennenkuin se hyväksytään)



4.
"Antamalla luvan ja suosittelemalla rukoushetken pitämistä sukupuolisuhteelle, joka yksiselitteisesti on Raamatun vastainen"

tämä ilmaisu on aika erikoinen
"rukoushetken pitämistä sukupuolisuhteelle"

tuleeko mies ja nainen kirkkoon, jotta siellä siunattaisiin heidän sukupuolisuhteensa?

eiköhän kyse ole jostain paljon enemmästä kuin vain seksistä.

tiedämme kaikki, että on homoseksuaalisia pareja, jotka eivät harrasta seksiä - he kuitenkin rakastavat toisiaan.

(taitaapi olla semmoisia heterosuhtaitakin)



5.
"piispat ovat antaneet luvan ja toisen käskyn vastaisesti kehottavat papistoa rukoilemaan Jumalan siunausta synnille."

tässä on mielestäni tämän ilmoituksen ongelma - kuka on antanut luvan?

ensin yhteiskunta äänesti asiasta eduskunnassa ja Suomen kansa päätti demokraattisesti kansanedustajiensa välityksellä, että samaa sukupuolta olevat voivat solmia yhteiskunnan suojeleman parisuhteen.

sitten kirkolliskokous äänesti asiasta ja pyysi (määräsi? onko kirkolliskokouksella sellaista valtaa) piispoja laatimaan ehdotuksen tällaisen parisuhteen puolesta rukoilemiselle.

toisin sanoen Suomen evankelis-luterilainen kirkko on päättänyt demokraattisesti kirkolliskokousedustajiensa kautta asiasta.

piispoilla on tietenkin roolinsa mutta eiköhän päätösvalta tässä ollut kirkolliskokouksen, siis Suomen kirkkokansan?



6.
"Jumalan Pojan veri vuoti ristillä synnin sovittamiseksi ja voittamiseksi, ei synnin tekemisen oikeuttamiseksi. Siksi piispojen ohje sotii itse evankeliumia vastaan."

Tästä on nettiruukussa ollut puhetta, että ei saa siunata syntiä, osoittaa hyväksymistä niille, jotka syntiä tekevät vaan tulee selkeästi tuomita homoseksuaalisessa suhteessa pysyvät kadotukseen, jos eivät tee parannusta.

synnin ja kuoleman laki on täydessä voimassa, eikä Raamatun vastaisessa suhteessa Suomen lakien mukaan elävälle homoseksuaaliselle ihmiselle ole mitään paikkaa kirkossa eikä taivaassa.

tsaarin aikana he olivat rikollisia, sitten sairaita, nyt kun muu yhteiskunta kovasti tahtoo aviosta eroon ja vapaisiin suhteisiin, nämä ihmiset ihan väkisin haluavat solmia avioliiton.

ja saada sille liitolle vielä kirkonkin siunauksen.



mitä johtopäätöksiä Turun kirkolliskokouksen päätöksestä syksyllä 2010 ilmoituksessa vedetään?

7.
Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana.

Nyt varoitamme myös jokaista kristittyä.

Sodomaan ei pidä etsiytyä eikä antaa viedä sinne itseänsä.

Päinvastoin,

Sodomasta on paettava.

Kirkon asioissa on aina kysymys iankaikkisuudesta.

Antamalla synnille luvan ja kirkollisen muodon, piispat johtavat ihmisiä perässään iankaikkiseen kadotukseen.



Mitä Tunnustuskirjat ja Augustinus sanovat piispoista, jotka näin ohjaavat Sodomaan ja iankaikkiseen kadotukseen?


8.
Luterilainen päätunnustuksemme, Augsburgin tunnustus sanoo yksiselitteisesti luvussaan kirkollisesta vallasta (CA 28:23-28): Mutta kun piispat opettavat ja määräävät sellaista, mikä sotii evankeliumia vastaan, niin seurakunnalla on tukenaan Jumalan käsky, joka kieltää tottelemasta heitä:

- Kavahtakaa vääriä profeettoja (Matt. 7);

Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille toista evankeliumia, hän olkoon kirottu (Gal. 1);

Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta’ (2. Kor. 13).

Edelleen on kirjoitettu. - Meille on annettu valta rakentaa, ei hajottaa. Näin määräävät myös kirkkosäännöt (II quaest. VII, cap. Sacerdotes et cap. oves).

...........
Kirjeessään Petilianusta vastaan Augustinus huomauttaa: - Katolisillekaan piispoille ei pidä antaa periksi, jos he erehtyvät ja opettavat mielipiteitä, jotka ovat ohjeellisen Jumalan sanan vastaisia.



näin on todettu Turun kirkolliskokouksen päätös, asetettu siitä kaikki vastuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoille

nostettu asiaan liittyvää vakavaa tekstiä esiin Raamatusta ja Tunnustuskirjoista ja kirkkoisä Augustinukselta.

mikä on tästä kaikesta nyt ratkaisu?

kirkostahan erosi kesällä 2010 kaiketi 50.000 ihmistä koska kirkko ja sen piispat VASTUSTAA homoseksuaalisten suhteiden siunaamista.


onko ilmoituksen tarkoituksena, että nyt myös toiselta siiveltä kirkosta tulee erota, lähteä pois Sodomasta ja suuresta Babylonista, jonka portto on vauhdissa?

mitä nämä ilmoituksen allekirjoittaneet papit itse aikovat tehdä?



9.
Ilmoitamme täten, että luovumme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista yllä olevan Augsburgin tunnustuksen selvän kohdan vaatimuksesta.


...
tätä en todellakaan ymmärrä kirkko-oikeudellisesti enkä luterilaisen viranhoidon ja Tunnustuskirjojen antaman esimerkin jan ohjeen perusteella.

mitä tarkoittaa, että pappi "luopuu piispasta"?



10.
Harhaoppisen rukoushetkiohjeen antaneet piispat näemme lähinnä hengellisen elämän ulkopuolella oleviksi hallintovirkamiehiksi.


...
selitys on, että piispa olkoon edelleen piispani hiippakunnassa, jossa teen työtä seurakunnan kutsumana ja piispan vihkimänä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lakien ja järjestyksen mukaan.

mutta nämä "rukoushetkiohjeen antaneet piispat"

eli arkkipiispa ja kaikki piispainkokouksen jäsenet ilman poikkeusta (?)

eivät ole hengellinen piispuus vaan maallisia virkailijoita, jotka huolehtivat, että papin palkka maksetaan ajallaan ja että eläketurva hoituu ja vuosilomat ovat kohdallaan.



mielestäni ilmoitus piispoista luopumiseen jotenkin jää puolitiehen, lässähtää lopussa.

Homoseksuaalisuus torjutaan kuolemansyntinä

piispojen ratkaisu torjutaan täysin Raamatun vastaisena (tarkoittaen todellisuudessa kirkolliskokouksen ratkaisua)

piispoista luovutaan jollain tavoin, mutta he ovat edelleen maallisia viranomaisia, valtion uskontohallinnon edustajia?

homoparien puolesta nämä papit eivät piispojen ohjeen mukaisesti varmaankaan tule rukoilemaan.

.........
mutta eikö tässä ole aineksia jo enempäänkin?

Kristikansa, lähtekää Baabelista, aika on tullut erota kirkosta.

Papit, erotkaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksesta ja jättäkää virkanne seurakunnissanne.

ja rinnalla kulkisi sitten pyrkimys rakentaa Suomeen aito-luterilainen, tunnustuksellinen ja Raamatun ohjeita noudattava uskonpuhdistuksen kirkko, jossa ei ole naispappeja eikä homoja.



Miksi tähän ei kuitenkaan ilmoituksessa kehoteta, vaan valittiin säyseämpi linja

"olen eri mieltä, mutta jatkan virassani tämän Jumalan tahdon vastaiseen elämään ja synteihin ja iankaikkiseen kadotukseen ohjaavan kirkon palveluksessa"


...

Kirjoittanut: Nosce te
Odotellaan vielä että heidät ja meidät ajetaan ulos kirkosta.Sillä ulosajajia varmasti löytyy tänäkin päivänä.Mutta mihin sitten mennään sen Herra tietää.

Kirjoittanut: MikkoL
näistä allekirjoittaneista papeista tiedän kyllä joidenkin kohdalla, että he ovat olleet valmiita rohkeasti myös luopumaan kaikesta maallisesta kirkollisesta turvasta vakaumuksensa tähden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti